Elämäni peilisalissa

28.03.2019

Vuosikymmeniä sitten syntyi pieni poika ihmemaahan. Poika oli täynnä elinvoimaa, luovuutta ja innokkuutta. Hän oli prinssi tai sellaisena hän itsensä näki. Hän oli jotain erityisen tärkeää ja arvokasta. Vaikka eipä tuo pieni prinssi asiaa sen koommin ajatellut, se oli vain jotakin itsestään selvää. Tuo arvokkuus loi pikku prinssin elämään virtauksen, joka siivitti elämää kevyesti eteenpäin.

Mutta pojan elämän näyttämö paljastui hiljalleen suureksi peilisaliksi. Suuressa salissa oli kymmeniä ja taas kymmeniä peilejä, joista jokainen piirsi aina hieman erinlaisen kuvan pikku prinssistä. Salin keskellä oli kaksi suurinta peiliä, jotka olivat keskenään vastakkaisilla seinillä. Poika vietti paljon aikaa toisen suuren peilin ääressä. Tällä peilillä oli punaiset raamit. Poika oli pitänyt kovasti siitä millaiseksi tuo peili hänet piirsi, mutta ajanmyötä tuohon kuvaan oli alkanut tulla muutoksia. Kuvan pojalla oli edelleen päässään prinssin kruunu, jopa niin suuri että se vaikutti lähes kuninkaan kruunulta, mutta kruunun paino taivutti hänen niskansa kumaraan. Niskan taipuessa alkoi takaa pilkottaa myös tummia, raskaita painoja hartioilla. Poika halusi sitkeästi pysytellä tämän peilin läheisyydessä, sillä hän tiesi miltä hän oli kerran siitä katsoen näyttänyt ja hän tahtoi pitää kiinni siitä mielikuvasta ja tavoitella sitä, vaikka tunsi olonsa raskaaksi.

Salin vastakkaisen puolen peilikuvan hän tunsi myöskin. Se ei miellyttänyt häntä. Siihen katsominen toi esiin kiukkuisen naskalin, jonka posket punoittivat kiukusta hehkuen. Kuva oli ollut joskus toinen, tai oikeastaan se oli ollut hyvin epäselvä ja suttuinen. Suttuisuus oli suututtanut pikku poikaa, ja aikojen saatossa peilistä olikin alkanut katsoa takaisin tuo kiukkuinen poika. Hän ei pitänyt tuosta peilistä, se oli hänelle pettymys, kerta toisensa jälkeen. Se katkeroitti poikaa, eikä hän arvostanut tuota peiliä. Se ei ollut totta, kruunukaan ei ollut siinä näkyvissä.

Pojan varttuessa hän alkoi tehdä pidempiä tutkimusmatkoja peilisalin kaukaisempiin kolkkiin. Hän tunsi olonsa hieman epävarmaksi lähtiessään pois tuttujen peilien luota. Uudet vieraat peilit muuttivat taas pojan ulkomuotoa ja jotkut niistä saivat pojan häpeämään itseään. Hän alkoi tuntea itsensä vääränlaiseksi ja hän koki tarvetta muuttua. Hän ei pitänyt siitä, miten erilaiselta hän näytti eri peilien edessä. Hän halusi näyttää kaikissa peileissä samalta uljaalta pikku prinssiltä, jolta hän oli kerran näyttänyt punaisen suuren peilin edessä, mutta sitkeistä yrityksistä huolimatta poika ei kyennyt muuttamaan peilikuvia tahtomikseen.

Pojan kasvaessa nuoreksi miehen aluksi, muutti hän pois salin keskellä sijaitsevien peilien luota. Hän löysi salin päädystä oven, joka vei vielä suurempaan peilisaliin. Nuori mies asettui sinne, vaikka ei tuntenut oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi. Istahtaessaan uudelle tuolilleen hän katsahti jalkoihinsa, ja huomasi ensimmäistä kertaa suoraan alapuolellaan peilin, johon hän ei ollut koskaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Tuo peili kulki hänen mukanaan. Itseasiassa kulkiessaan hän aina tepasteli tuon peilin päällä. Hänen jo ottamansa askeleet olivat piirtäneet tuohon peiliin pieniä hentoja säröjä. Peilistä katsoi takaisin uljas prinssi, mutta siinä oli jotakin vierasta, kuin päälle liimattua, jonka alta hän aisti epävarmuuden.

Nuori mies löysi salista peilin, johon rakastui. Se oli pieni kaunis peili, jolla oli hyvin koristeelliset kultaiset raamit. Nuori mies piti myös siitä miltä hän itse tuosta peilistä näytti, siinä oli jotakin kaukaisesti tuttua.

Tuosta peilistä huolimatta vieraassa suuressa peilisalissa nuorii mies ei tuntenut oloaan hyväksi. Hän kävi jatkuvaa kamppailua löytääkseen toivomansa kuvan niistä sadoista peileistä, joihin hän salissa törmäsi. Tuo matka ympäri salia kävi rankaksi, ja tarpoessaan siellä nuori mies oli tallonut suuria säröjä jalkojensa alla olevaan peiliin. Peilistä lohkesi irti kokonaisia paloja,  joiden alta alkoi paljastua toinen vanha ja unohtunut peili, joka oli edelleen suurelta osin halkeilevan peilin alla piilossa.

Nuori mies eli yhdessä rakkaan peilinsä kanssa. Eräänä päivänä he päättivät koittaa luoda yhden yhteisen pikkuruisen peilin. Peilin jota tuo nuori mies oli niin kovasti pelännyt hankkia.

Tuosta peilistä hän näki jälleen pikku pojan täynnä elämää, sen joka hän muisti olleensa  kauan aikaa sitten. Siihen katsominen teki jostain syystä aika ajoin kipeää. Se kirvoitti esille kipeitä muistoja, haudattuja haaveita, pettymyksiä ja yksinäisyyttä. Se oli tehnyt näkyväksi jotain unohtunutta, jota ei enää ollut mahdollista jättää huomiotta.

Se johdatti miehen tutkimaan allaan olevaa peilikuvaa, ja etsimään sen alta pilkottavaa vanhaa ja unohtunutta peiliä. Mies vaistosi että tuossa peilissä olisi totuus. Totuus siitä kuka hän todella on, ja että sen kuvan kirkastaminen muuttaisi lopulta kaiken. Pala palalta hän oli ryhtynyt kaivamaan tuota peiliä esille. Pirstaloituneen epäaidon kansipeilin sirujen irroittelu oli kivuliasta ja mies saikin sormiinsa jatkuvasti pieniä haavoja, mutta samalla hän tunsi hyvin suurta merkityksellisyyttä. Hänestä tuntui että hän oli tullut käännekohtaan. Jotain uutta oli tulossa eikä hän olisi malttanut odottaa, vaan olisi tahtonut repiä kansipeilin irti hetkessä, mutta se ei ollut mahdollista. Työ otti aikansa, ja se opetti hänelle kärsivällisyyttä. Sitä hän tulisi vielä tarvitsemaan elämässään uudelleen.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Veli-Matti Anttila
 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.