Kipu - mielen ja kehon yhteys

26.02.2019

Kamppailetko sitkeän tai toistuvan kivun kanssa? Saitko päänsäryn kesken stressaavan työpäivän? Yllättikö selkäkipu jälleen? Fyysisen kivun syyt löytyvät usein tukahdutetuista tunteista ja mielen sisäisistä ristiriidoista.

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Mielen ja kehon välillä vallitsevasta erottamattomasta yhdeydestä ollaan nykyisin yhä paremmin tietoisia. Toisaalta on kuitenkin yhä niin, että esimerkiksi kroonisesta kivusta kärsivä ihminen ei usein saa tarvitsemaansa apua oiresiinsa. Psykosomaattinen kipu on hyvin yleistä, mutta usein heikosti tunnistettua. Harva osaa edes ajatella, että esimerkiksi äkillisen tai kroonisen selkäkivun kohdalla kyse on usein (ei aina) vaarattomasta, mutta hyvin tuskallisesta kiputilasta, jonka liikkelle panevat voimat löytyvät mielen sisäisistä ristiriidoista.

Tunteet ovat mielentilamme heijaste kehossamme. Jos esimerkiksi mielemme tulkitsee uhan/vaaran, ilmenee se salamannopeasti pelon tunteena kehossamme. Tähän pelon tunteeseen voi liittyä paljon muitakin fyysisiä aistimuksia. Joskus on niin, että mielemme vaikuttaa olevan ristiriidassa tunteidemme kanssa. Koemme että pää sanoo toista, ja tunteet toista. Tälläisessa tilanteessa näennäinen ristiriita ei kerro koko totuutta, vaan tuo itseasiassa esille psykosomatiikankin kannalta yhden hyvin keskeisen asian mielemme rakenteesta, nimittäin sen että mieli jakaantuu kahteen osaan: tietoiseen ja  tiedostamattomaan. Olemme tietoisia vain pienestä osasta mielemme prosesseista ja sisällöstä. Kun tunteemme ovat ristiriidassa ajattelumme kanssa, kyse on pohjimmiltaan siitä ettemme ole tietoisia kaikesta mielemme sisällöstä, jolloin tunteemme viestivät meille totuudenmukaisemmin mielemme sen hetkisestä tilasta.

Aina emme kuitenkaan anna itsellemme lupaa ilmaista tunteitamme vapaasti, vaadimme itseltämme paljon tai laitamme toisten tarpeet aina omiemme edelle. Saatamme myös pelätä todellisten tunteidemme ilmaisemista. Silloin mielemme sisäinen ristiriita voimistuu. Ristiriita syntyy mielen vaativan puolen (super ego) ja tuntevan viettipohjaisen lapsen (id) välille. Ristiriita saa aikaan sisäistä painetta, joka etsii ulospääsyä. Tällöinkin kehomme toimii eräänlaisena mielemme parometrina. Kun itse tunteen tunteminen on tukahdutettu, saattaa paine ja stressi purkautua fyysisenä kipuna tai esimerkiksi epämääräisenä ahdistuksen tunteena. Siten tukahdetut tunteet ovat  merkittävä tekijä psykosomaattisen kivun synnyssä. Kipu voi toimia mielen puolustusmekanismina, joka auttaa meitä olemaan kohtaamatta tuskallisia tunteita. Kipu siirtää huomiomme tehokkaasti kehoon, pois tunteista.

Psykosomaattinen kipu voi ilmetä monin tavoin eri puolilla kehoamme. Tyypillisimpiä psykosomaattisia kipuja ovat esimerkiksi selkäkipu, päänsärky, migreeni, vatsakivut, nivelkivut ja monet erilaiset kivut raajoissa. Kipu voi olla luonteeltaan jomottavaa särkyä, polttelevaa, sähkömäistä, viiltävää, iskevää tai leimahtelevaa ja siihen saattaa liittyä myös puutumista.  Kivun voimakkuuden perusteella ei voi arvioida sitä, onko kyseessä psykosomaattinen kipu vai esimerkiksi kudosvauriosta johtuva kipu.

Millainen on psykosomaattisen kivun syntymekanismi fyysisestä näkökulmasta katsottuna?

Limbinen järjestelmä on aivojemme osa, jota voidaan pitää eräänlaisena tunnekeskuksena. Limbisen järjestelmän prosessit eivät ole osa tietoista ajatteluamme. Se on evoluutionäkökulmasta kehittynyt aikaisemmin kuin tietoinen ajattelu. Limbisessä järjestelmässä sijaitsevat hypotalamus ja mantelitumake ovat keskeisessä asemassa, kun psykosomaattinen reaktio käynnistyy aivoissa. Mantelitumake on tunnemuistimme varasto ja se toimii myös aivojemme eräänlaisena palovaroittimena, joka hälyttää uhkaavista vaaroista. Hypotalamus on keskus, joka säätelee sekä autonomisen hermoston, että umpieritysjärjestelmän toimintaa. Vaaran uhatessa mantelitumake käynnistää prosessin, joka viestii keholle vaarasta mm. autonomista hermostoa pitkin. Äkillisissä vaaratilanteissa aivoissamme ohjaus siirtyy näihin tiedostamattomiin prosesseihin, jotka ovat paljon nopeampia kuin tietoinen ajattelu. Jos auto ajaa sinua kohti, ei sinulla ole aikaa tietoiseen ajatteluun, vaan mantelitumake ottaa ohjat ja keholle välittyy viesti, jolloin kykenet tekemään reaktionomaisen väistöliikkeen.

Psykosomaattista kipua ymmärrettäessä on tärkeää käsittää tämä prosessi, koska mantelitumake – hypotalamus - autonominen hermosto on se väylä, jota kautta psykosomaattinen kipureaktiokin syntyy. Autonominen hermosto välittää keholle viestin, joka aiheuttaa paikallista hapenpuutetta (iskemiaa) esimerkiksi selän autonomisissa tukilihaksissa tai hermoissa, josta kivun aistimus lopulta syntyy. Kyseessä on siis samankaltainen tiedostamaton prosessi kuin mitä oikeassa fyysisessä vaaratilanteessa, mutta psykosomaattisen kivun kohdalla mantelitumake hälyttääkin uhkaavista tunteista, joilta mieli pyrkii suojautumaan.

Hyvä uutinen on se, että tämä tiedostamaton prosessi on mahdollista purkaa, kun se paljastetaan tietoiselle mielelle. Psykosomaattisesta kivusta toipumisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että tiedostamattomien prosessien sijasta ihminen siirtyy vahvemmin tiedostavan mielen ohjaukseen.

Kivun kroonistuminen – ehdollistuminen ja pelko

Kun on kyse aivojemme tämän osa-alueen reaktioista, on hyvä ymmärtää  että ne ovat luonteeltaan hyvin ehdollistuneita. Meille kehittyy helposti automaattinen tapa reagoida tietyllä tavalla erilaisiin tilanteisiin ja ärsykkeihin. Pavlovin koirat ovat tästä klassinen esimerkki. Pavlov soitti koirille kelloa ja antoi sen jälkeen niille lihaa. Hän havaitsi, että koirat oppivat yhdistämään kellonsoiton lihan saantiin, ja ne alkoivat kuolaamaan kellon soidessa, vaikka jäivät ilman lihaa. Tämä on esimerkki ehdollistuneesta reaktiosta. Sama tapahtuu meille ihmisille helposti esimerkiksi kivun kohdalla.  Kivusta muodostuu meille automaatio, tiedostamaton tapa reagoida tietynlaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi selkäkipu saatetaan liittää helposti istumiseen. Hermosto on ns. herkistynyt reagoimaan ärsykkeeseen, ja sen välittämät viestit mantelitumakkeelle  vahvistavat kipukierrettä. Kivun hoitoon erikoistunut lääkäri Howard Schubiner onkin osuvasti nimennyt aihetta käsittelevän kirjansa: ”Unlearn your pain”, millä hän viittaa siihen, että kroonisesta kivusta toipumisen kannalta on keskeistä oppia pois tästä aivojen ehdollistuneesta reaktiomallista.

Ehdollistumisen lisäksi pelko pitää yllä kipua ja toisaalta myös vahvistaa ehdollistuneita reaktioita. Pelko kivusta nostattaa mieleen uhkakuvia kivun palaamisesta ja saa aivojemme palovaroittimen (mantelitumakkeen) aktivoitumaan yhä uudelleen. Kipu saa meidät myös helposti välttelemään asioita, joista olemme kokeneet kivun alkaneen aiemmin. Näin krooninen kipu saa yhä vahvemman otteen mielestä, mikä syventää kipukierrettä ja opittua reaktiomallia sekä saattaa tarpeettomasti rajoittaa elämää.

Mitä tutkimukset kertovat meille kivun ja mielen yhteyksistä?

Psykosomaattista selitystä tietyille kivuille tukevaa tutkimustietoa löytyy jo jonkin verran. Nostan esille muutaman tutkimuksen, jotka selkeyttävät kuvaa mielen roolista kivun synnyssä.

Ehkä selkein esimerkki löytyy selkäkivuista, joita on tutkittu paljon niiden yleisyyden vuoksi. Kun ihminen kärsii fyysisestä oireesta kuten selkäkivusta, on ollut luontevaa etsiä jotakin selkeää fyysistä selitystä pitkittyneelle kivulle. Selästä tehdyistä magneetti- ja röntgenkuvista löytyy usein erilaisia välilevypoikkeamia, kuten välilevyn pullistumia, välilevytyrää ja välilevyn madaltumia. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että välilevyn muutokset korreloivat onnettoman huonosti oireiden kanssa. Ne eivät selitä pitkittynyttä selkäkipua, vaan ovat tavanomaisia kehon vanhenemiseen liittyviä ilmiöitä.

Esimerkiksi New England Journal of Medicidessa julkaistussa (14.7.1994) tutkimuksessa tehtiin alaselän magneettikuvaus  98 oireettomalle koehenkilölle. Tulokset yllättivät: Vain 36%:lla oli normaalit löydökset kuvissa. 52%:lta löytyi välilevyn pullistuma ja välilevytyrä löytyi 27%:lla koehenkilöistä. Vuonna 2013 julkaistiin Spine-lehdessä toinen paljon laajempi tutkimus, jossa kuvattiin 1213 oireettoman ihmisen yläselät. Tulos on häkellyttävä: Vain 13%:lla koehenkilöistä oli ”normaalit” löydökset. 87%:lla kuvista löytyi välilevyn pullistuma tai tyrä. Välilevypoikkeaman löytyminen selkäkivusta kärsivällä potilaalla on siis usein todennäköisimmin sattumaa, eikä selitä pitkittynyttä kipua. Leikkaushoito saattaa toimia tehokkaana plasebo-hoitona, ja niin tapahtuukin. Mikäli kyse on ollut psykosomaattisesta kivusta, itse syy ei tule hoidetuksi. Tästä johtuen oireet usein palaavat tai henkilölle kehittyy usein jokin toinen psykosomaattinen kiputila.

Sen sijaan tutkimuksissa on havaittu, että masennus ennustaa selkäkipua paremmin kuin magneettilöydökset (http://www.hallamshirephysiotherapy.com/wp-content/uploads/2013/04/Three-Year-Incidence-of-Low-Back-Pain.pdf). Tutkijat toteavat tutkimuksen loppupäätelmissä, että masennus on tärkeä selkäkivun ennustaja magneettikuvalöydösten ollessa todennäköisesti vähemmän merkittäviä.  Tämä tutkimustulos sopii hyvin yhteen psykosomaattisen kivun selityksen kanssa. Masennukseen liittyy usein sisäänpäin kääntynyttä vihaa. Psykosomatiikan todellinen uranuurtaja, jo edesmennyt lääkäri John Sarno, piti tukahdutettua vihaa keskeisimpänä syynä psykosomaattiselle kivulle.

Kun Sarno kirjoitti ensimmäisen kirjansa mielen ja kehon yhteydestä selkäkivussa, alkoi hän saada hämmästyttäviä kirjeitä kirjansa lukijoilta. Monet raportoivat sitkeän kivun kadonneen heidän luettuaan kirjan. Sarno itsekin yllättyi asiasta. Hän muutti hoitomuodon aivan toisenlaiseksi, ja luopui fyysisistä hoidoista, joiden hän koki tuovan vain väliaikaista helpotusta. Hän kehitti potilailleen hoito-ohjelman, joka koostui luennoista, jotka käsittelivät mielen ja kehon yhteyttä ja kivun syntymekanismeja. Tämän lisäksi tarpeen vaatiessa osa asiakkaista ohjattiin Sarnon kanssa yhteistyössä toimiville psykoterapeuteille. Sarnon hoitotulokset olivat loistavia ja kestäviä. Jo vuonna 1987 hän suoritti kyselykokeen 109:lle henkilölle, jotka olivat osallistuneet hoito-ohjelmaan 1-3 vuotta aikaisemmin. Heidän valittiin sattumanvaraisesti sellaisten asiakkaiden joukosta, joilla oli ollut joko välilevytyrä tai välilevyn pullistuma ja he olivat kärsineet pitkittyneistä alaselkäkivuista hoitoon tullessaan. 88% vastanneista olivat vapaita kivuista ja elivät normaalia elämää. 11% voi jonkin verran paremmin ja vain 2% vastanneista raportoi tilan olleen muuttumaton.

Plasebo-vaikutuksen voimaa on ihmetelty monesti. Erityisen hyvin se on ymmärrettävissä tilanteissa, jolloin hoidetaan leikkauksin kipua, jota ei ole tunnistettu psykosomaattiseksi. Plasebon vaikutuksesta hyvä esimerkki on Suomessa tehty lumekirurginen tutkimus. Tutkimuksen toteuttivat Dosentti Teppo Järvinen ja ortopedian erikoislääkäri Raine Sihvonen. Tutkimukseen osallistui 146 henkilöä, joista puolille tehtiin nivelkierukan osapoisto ja toiselle puolelle lumeleikkaus. Lumeryhmäisten kohdalla polvi avattiin, mutta operaatio muuten näyteltiin. Lopputulos oli hämmästyttävä: Sekä aidon hoidon että lumehoidon saaneet saivat apua leikkauksesta. 96% osallistuneista koki saaneensa avun ja lumeryhmäläiset olivat jopa hieman tyytyväisempiä. Itse tulkitsen tutkimusta siten, että kyseessä on psykosomaattinen oireilu polvessa, johon plasebo-hoito toimii tehokkaasti.

Polvi ja selkä tuntuvat olevan ihmiselle symbolisia paikkoja. Aivan kuin niiden viesti olisi: ”Olen väsynyt kantamaan näitä ainaisia vaatimuksia ja henkisiä taakkoja, kuuletko?!”.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Veli-Matti Anttila
 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.