Miten minusta on tullut mustasukkainen?

07.06.2019

"Joo, terve vaan. Mä olen Viola, edelleen. Äitipuoli, tai bonusäiti. Kaveri. Ihan mitä vaan. Tai siis en oikeastaan mitään. Miinusmerkki. Ylimääräinen. Kakkonen. Nimittäin ykkösnaisia mun miehen, Esan, elämässä riittää. Tai siihen pyrkijöitä.

Tänään on taas meidän viikonloppu. Esan tyttö, Senja, on täällä. Ja mulla on pinna kireänä. -Ai miksi?  Juu, tiedän, kuulostaa tosi lapselliselta: Mutta kun Senja tulee, se liimautuu kiinni Esaan. 14-vuotias roikkuu ja lässyttää aikuiselle miehelle. On kovaääninen ja valloittaa joka paikan, ON joka paikassa. Mun siskon tytöt on ihan toisenlaisia. Ne on hiljaisia ja järkeviä. Ei hae koko ajan huomiota.

Musta tuntuu, etten mahdu tänne. Tekisi mieli paeta. 

Kun Senja tulee, mun ja Esankin dynamiikka muuttuu. Mä jotenkin jähmetyn. Ja Senja nauttii siitä. Se ja sen äiti. Ne niinku voittaa. Ovat ykkösiä. Ja minä tällainen vaillinainen. Vääränlainen. Ylimääräinen. Ja sano kuka tahansa mitä tahansa: OIKEEESTI mä ajattelen että se tyttö tahtoo näyttää mulle. Että tässä kolmikossa se on ykkönen. Ja mä se kolmaspyörä. Ja sekin ärsyttää, että just näin käy. Mulla on just sellanen tunne. 

Ja sitten.... kun meillä on Esan kanssa läheinen hetki, tiedän ja ymmärrän. Se on vain pieni epävarma tyttö. Viaton lapsi, joka tarvitsee isän huomiota, kun on ollut ikävä. Mutta silloin mulla on ollut hyvä olo, itsevarmempi. Esa on huomioinut minua. Silloin tuntuu, että me ollaan tässä kaikki kolme yhdessä, kaksi aikuista ja lapsi. 

Mutta nyt tosiaan ei ole sellainen olo. Kun katson tuota miestäni, näen, että se on varuillaan. Vetäytyy musta kauemmaksi. Vaikka just toista mä tarvitsisin. Tarvitsisin sen luokseni. Miksi se ei tajuu. Ja miksi en osaa olla toisin.

...Ja kyllähän mä tiedän miksi tää kaikki tapahtuu, tämä teinin liimautuminen ja huomionhaku. Olen mä kaikki teoriat lukenut. Kyllä mä TIEDOLLISESTI tajuan. Mutta vittuun tiedostaminen, kun TUNTEET ei muutu. Mä olen opettaja. Ja tiedän. Tiedän, että mun ei pitäisi ajatella näin. Kyllä nimittäin oppilaiden vanhemmat olisi kauhuissaan. Tuollainen epäkelpo ihminen, heidän lasten opettajana. Ja kyllä, opettajan roolista pystyn katsomaan: hienoahan se on, että isällä ja tyttärellä on hyvät välit ja siihen on syyt, miksi tyttö tarvitsee isää noin paljon. Ja niin kuin sanoin kun meillä on Esan kanssa kaikki ihanasti, niin kyllä mä jaksankin niin ajatella. Mutta just nyt mä en jaksa. ja aika usein tällainen "just nyt" -aika on. Ärsyttää. Ja sekin ärsyttää että ärsyttää.

Ja joo. Tuomitkaa vain, te täydelliset äidit, terapeutit ja psykologit jotka annatte niitä vitun täydellisten ihmisten ajatuksia postauksissanne: niinku " lapset ensin". Sanokaa että "ole aikuinen", "ryhdistäydy". Sanokaa että olen itsekäs ja nälvikää "mitäs lähdit tähän kuvioon". Että olisi pitänyt harkita ennen. Ja mä sanon teille: vittuun kaikki te besserwisserit ja täydelliset rakkauden sylit, bonusäiti-idyllit ja lehtien täydelliset naiset. Helppo se on sieltä huudella. Kun olette niin täydellisiä. Kyllä mäkin huutelisin jos olisin täydellinen. Täältä käsin ei paljon huudella, arvostella toisia.

Ja nyt se tulee. Se itku, itsesääli. Minä tahtoisin olla aikuinen, tahtoisin olla kuin ne julkkikset, jotka naistenlehdissä kertovat kuinka ne on läheisiä kumppanin lapsen kanssa ja kavereita niiden äitien kanssa. Tahtoisin olla suurta sydäntä ja ihana. Tahtoisin olla se rakentava aikuinen. Itsevarma. Tahtoisin olla kuin kaikki muut. Ja välillä olenkin. Uskotteko? Olen ihan oikeasti. Välillä. Mutta nyt mä en ole. Mutta kyllä mä haluaisin olla.

Taidan vetäytyä kirjan taakse, makkariin. Piilon muilta. Piiloon itseltäni. Mun pitäisi osata. Mutta en osaa. Käperryn kuoreeni ja yritän vain selvitä. Eikä kukaan ymmärrä minua. Vähiten minä itse....

Miten musta, itsevarmasta naisesta on tullut tällainen?  Mustasukkainen."

 

-----

 

Mustasukkaisuus on vahva tabumainen tunne, jota usein pyritään piilottamaan. Tunteeseen liitetään hyvin halveksuva tai vähättelevä asenne - aivan kuin mustasukkainen ihminen olisi toista ihmistä huonompi, ailahteleva, ei järkevä. Tunne on kuitenkin normaali ihmisyyteen liittyvä tunne, jonka alkuperä on evoluutioinen: sen tarkoitus on ollut sitoa pari yhteen ja suojella sitä. Mustasukkaisuuden tunne kertoo, että joku ihminen on sinulle tärkeä ja merkityksellinen ja että sinä toivot olevasi myös hänelle tärkeä ja merkityksellinen. Se voi kertoa myös, että olet epävarma ja haavoittuva, inhimillinen ihminen.

Lapsuutemme ja menneisyytemme kokemukset ovat luoneet pohjan odotuksillemme parisuhteesta.

Jos olet elänyt perheessä, jossa esimerkiksi toista sisarusta on suosittu tai olet lapsuudessa muutoin jäänyt vaille rakkautta ja huolenpitoa, on sinulle voinut rakentua ydinuskomus, että et ole tärkeä ja arvokas. Näin etsit todisteita, että olisit tärkeä ja arvokas. Samalla kun etsit todisteita, näet kuitenkin myös kaikki todisteet miksi et olisi tärkeä ja arvokas. Etsimällä toista vahvistatkin siis negatiivista ydinuskomustasi. 

Kun uusperhe muodostuu, jokainen uusperheen jäsen etsii omaa paikkaansa. Kuulunko joukkoon? Olenko edelleen isälleni/äidilleni yhtä tärkeä kuin ennen? Lapsi voi takertua biologiseen vanhempaan, hakea häneltä ylitsevuotavasti huomioita tai pyrkiä sivuuttamaan uuden puolison. Lapsen tarpeena on olla tärkeä ja arvokas. Hän varmistelee paikkaansa ja pyrkii sidoksella hakemaan turvaa muuttuneeseen tilanteeseen, pyrkii ehkä muuttumattomuuteen. 

Samaan aikaan uusi puoliso voi kokea asemansa epävarmaksi. Arjen tullessa ensimmäiset merkit suhteen haasteista nousevat pintaan. Epävarmuus, ehkä alttius haavoittuvuudella häivähtävät mielessä. Lapsen käytös voi ärsyttää. Ärsyyntyminen on kielletty tunne ja bonusvanhempi jää usein yksin asian kanssa, ilman kumppanin ymmärrystä. Usein tunnetta ei uskalleta edes kertoa puolisolle. Mahdollinen lapsen tarvitsevuus yhdistettynä omaan menneisyyteen ja ydinuskomuksiin johtavat usein ilmapiiriin, jossa jokainen hakee hyväksyntää, etsii merkkejä, että on tärkeä. Merkityksellinen. Ykkönen. Ja näkee kaikki ne merkit missä hän ei sitä ole. Perheessä alkaa tyytymättömyyden ja kilvoittelun ilmapiiri. Biologinen vanhempi ei useinkaan tunnista tilannetta, ennen kuin puoliso ottaa asian esille. Tällöin, luonnollinen vietti puolisolla on puolustus lasta kohtaan. Tilanne johtaa bonusvanhemman yhä kasvavaan yksinäisyyteen, tunteeseen ettei häntä ymmärretä. Usein myös hänen vihaansa itseään kohtaan: miksi tunnen näin? Mikä minussa on vialla? 

Mustasukkaisuuden tunteesta on mahdollista päästä eteenpäin. Tunnetta ei tarvitse poistaa, mutta sen ei myöskään tulisi ohjata elämää ja ratkaisuja. Ensimmäinen askel on tunnistaa mustasukkaisuus itsessä. Tämä jälkeen havainnointi tunteesta neutraalisti auttaa: Kun mustasukkaisuuden tunne valloittaa ajatukset, on hyvä pysähtyä tunteiden äärelle. Mikä olisi tarpeeni tällä hetkellä? Olenko unohtanut hoitaa itseäni? Olenko marttyyrimaisesti hoitanut liikaa muiden asioita ja odotan heiltä kiitollisuutta? Olenko väsynyt? Tarvitsenko kahdenkeskistä aikaa puolisoni kanssa? Vai onko kyseessä tunne lapsuudesta: tunnetko että muut menevät edellesi, muista välitetään mutta sinusta ei? Onko lapsuudessasi ollut samankaltaisia tilanteita? 

Tunnistamalla ensin omat tarpeet ja pysähtymällä tämän jälkeen mustasukkaisuuden aiheuttajan tarpeiden äärelle, tunne ei vaikuta enää niin vahvasti. Saatat löytää myös jotain yhteistä mustasukkaisuuden aiheuttajan kanssa: onko teillä samat tarpeet? Oliko sinulla sama tarve lapsuudessa kuin hänellä? Yhä toistuvan tilanteiden purkamisen, ja ymmärryksen löytymisen kautta opit ymmärtämään yhä enemmän itseäsi, lasta sekä puolisoasi. 

Myös tilanteen uudelleen tulkinta voi auttaa. Mikä muu merkitys puolison sanoilla voisi olla kuin se, miten nyt ajattelet? Voisiko merkitys olla täysin päinvastainen? Entä jos oletkin tärkeä ja arvokas. Miten silloin käyttäytyisit tässä tilanteessa puolisollesi ja lapselle? Ymmärrys itsestä ja muista auttaa tilanteessa. 

Mikäli mustasukkaisuudesta voidaan puhua avoimesti puolisojen kesken, voi puoliso myös auttaa mustasukkaisuustilanteessa. Mikä loisi turvallisuutta lapselle? Miten hän kokisi, että hän on edelleen tärkeä ja arvokas? Entä bonusvanhempi? Miten voisit hänen kokiessaan mustasukkaisuutta lisätä hänen turvallisuudentunnettaan? Entä miltä biologiselta vanhemmalta itsestään tilanne tuntuu? Epäoikeudenmukaiseltta? Miten se näkyy toiminnassa? Miten voisitte yhdessä auttaa toisianne? 

Mustasukkaisuuden tunteessa ei ole mitään väärää. Se on yksi tunne muiden tunteiden joukossa.  

On hyvä kuitenkin pohtia omaa toimintaa ja ajatuskierrettä tunteen äärellä ja pyrkiä siihen, että se ei valloita koko olemusta ja johda toimintaan joka vahingoittaa sinua itseäsi, parisuhdettanne eikä toisia henkilöitä. Ja joskus niinkin voi käydä, ja sekin on ihan ok. Olemme inhimillisiä ihmisiä. 

Ihminen tavattavissa -terapeutti, uusperheneuvoja Taru Meritie
Ajanvarauksen puh. 045 661 6775

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.