Muuri minun ja maailman välillä

04.06.2019

Muilla menee lujaa. On urat ja perheet ja yhteiset ystävät. On grilli-iltoja kesäisten järvien rannoilla ja yhteisiä laskettelumatkoja Suomeen ja ulkomaille. On naisten mökki-irtiottoja ja miesten eräreissuja. On vaikka mitä ja minä mietin, miten ja miksi olen jäänyt tuon kaiken ulkopuolelle. Yksinäisyys ei ole jotain mihin joutuu. Se on kipua tuottava syvä ulkopuolisuuden tunne, joka voi pahimmillaan tappaa.
 

Sumun takana vieraantuneita askeleita,
yksinäisyyden rikkomia mielenpuolikkaita.
Mustassa puistossa kaksi koiraa
ja mies sateenvarjon alla sytyttämässä laiskaa tupakkaa.
Vain pieniä harvoja pisaroita ja paikallaan pyörivää savua.
Missään ei yhtään mitään,
vain sumua ja kaukana kaikuvaa tylppää hiljaisuutta.

 

Suomessa on noin 1,6 miljoonaa ihmistä, jotka asuvat ilman kumppania, lasta, kämppäkaveria, sukulaista tai muuta tuttavaa. Tarkemmin laskettuna se tarkoittaa joka viidettä suomalaista.Yksin asuminen ei kuitenkaan tarkoita yksinäisyyttä mutta se lisää yksinäisyyden riskiä.

Yksinäisyys eristää, saa kokemaan epäonnistumisen tunteita, lisää aloitekyvyttömyyttä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Yksinäisyyteen liittyy usein jonkin asteista masentuneisuutta ja moni masentunut kokee olevansa yksinäinen. Masennus ja yksinäisyyden kokeminen liittyvät usein niin vahvasti toisiinsa, että joskus on vaikea tietää kummasta on kysymys, yksinäisyydestä vai masennuksesta vai molemmista.

Köyhyys saattaa ajaa nopeasti yksinäisyyteen, kun ihmisellä ei ole varaa liikkua pois kotinsa neljän seinän sisältä. Köyhyyttä myös hävetään siksi, että se on poikkeavaa ja moni köyhyysloukkuun ajautunut kokee oman muista poikkeavan köyhyytensä näkyvän. Myös moni vamma ja sairaus voi eristää ihmisen yksinäisyyteen juuri poikkeavuuden kokemuksen ja siitä nousevan häpeän vuoksi sekä siksi, että sairaus tai vamma voi rajoittaa tai kokonaan estää ihmisen liikkumista muiden ihmisten joukkoon.

Syvintä yksinäisyys on silloin, kun ihmisellä ei ole yhteyttä itseensä. Yhteydettömyys itseen tuottaa vahvan ulkopuolisuuden tunteen, joka ajaa ihmisen monesti pakenemaan ja piiloutumaan, olemaan yksin. Itsen ulkopuolella näyttäytyy usein vääristynyt todellisuus, suorastaan riemukas elämä ja ne muut, jatkuvasti onnistuvat ja menestyvät ihmiset. Tätä vääristymää vasten oma yksinäisyys ja arvottomuus, monet kipeät tunteet, ehkä myös vaikeat muistot kasvavat valtavaksi muuriksi itsen ja muun maailman välille. Tässä tilanteessa on suorastaan loogista paeta yksinäisyyteen, vaikka yksinäisyyteen pakeneminen viimekädessä juuri aiheuttaa sitä.

Yksinäisyyden ja yhteydettömyyden liitto on jopa osin paradoksaalinen. Voidakseen kokea yhteyttä itseen ja tätä kautta muihin ihmisisiin, ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Käsitys itsestämme muokkautuu vuorovaikutussuhteissa ja näin ollen niin varhaiset kuin myöhäisemmätkin vuorovaikutussuhteet ovat mukana rakentamassa jatkuvasti muuttuvaa identiteettiämme eli käsitystä siitä, mitä ja keitä me milloinkin olemme. Tästä syystä yksinäisyyttä ei voida kuitata pelkästään omaan itseen kohdistuvalla yhteydettömyydellä. Sanoisin sen ehkä näin: voidakseni olla minä tarvitsen sinua, mutta jos sinä ohitat minut, minä ohitan itseni ja pakenen yksinäisyyteen.

Olen tietoisesti valinnut yksin asumisen ja elämisen mutta ajoittain vahvanakin esiintyvä yksinäisyyden kokemus ei tietenkään ole valinta. Omat vanhempani ovat kuolleet, olen ainoa lapsi ja elossa olevia sukulaisia on ihan muutama. Lähes kaikki ystäväni ovat perheellisiä ja elävät kukin tahoillaan melkoisia ruuhkavuosia. Kun muuri minun ja maailman välissä suurenee, minä pienenen ja menetän merkitykseni. En kuulu mihinkään eikä kukaan kaipaa minua. Olen ilmaa, läpinäkyvä ja tyhjä.

Se, mitä minun tulee tässä tilanteessa tehdä, on se kaikkein vaikein tehtävä. On löydettävä rohkeutta astua piilosta esiin ja sanoa: hei, olen yksinäinen ja tarvitsen sinua. On tärkeää suuntautua ulospäin oman muurin takaa. Sitä ei tarvitse tehdä kerralla rymisten. Pienetkin ulospäin suuntautuvat askeleet vievät eteenpäin. Parhaassa tapauksessa oma ulospäin suuntautuneisuus paljastaa ystävien ja/tai läheisten yksinäisyyden. Jakaminen ja haavoittuvaiseksi uskaltautuminen rakentaa siis yhteyttä. Elämme usein hiljakseen yhdessä mutta toinen toistemme yksinäisyydestä tietämättöminä.

Olen seurannut kahta yksinäisten ihmisten sosiaalisen median vertaisryhmää. Monet näiden ryhmien jäsenistä ovat niin yksinäisiä, että heillä ei ole ketään kenelle tulla esiin, ei edes silloin kun rohkeutta esiintulemiseen löytyisi. Ei ole ystäviä, ei omaa perhettä, omat vanhemmat ovat kuolleet, sisaruksia tai sukulaisia ei ole tai hekin ovat ehkä menehtyneet. Työttömyys ja erilaiset mielenterveysongelmat ovat myös usein taakkana. Elämän eri vaiheiden varsin epäonniset vuorovaikutussuhteet ovat ajaneet monet näistä ihmisistä umpikujaan. Monille nämä sosiaalisen median vertaisryhmät ovat ainoa kontaktipinta maailmaan, ainoa sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Voi vierähtää kevyestikin kuukausi, jonka aikana kaupan kassa on se ainoa yhteys maailmaan. Hyvin, hyvin surullista.

Olen etuoikeutettu. Minulla on ihmisiä, ystäviä, joiden luokse astua ulos piilostani ja kertoa: hei, olen yksinäinen, minä tarvitsen sinua.

Apua yksinäisyyteen:
www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/
www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/yksinaisyyteen
www.helsinkimissio.fi/nakemys

Ihminen tavattavissa -terapeutti Ria Tuomas-Kettunen, Helsinki
Ajanvaraukset puh. 040 742 8653

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.