Parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeää

18.12.2018

Tämä vanha kiinalainen sananlasku on puhutellut minua jo pitkään. On ihmeellistä miten pieni, lepattava ja heikko kynttilänliekki voi valaista pilkkopimeän huoneen aivan hetkessä. Ei tarvita muuta kuin että joku sen sytyttää, ja kaikki näyttää heti erilaiselta. Mikään ei sinänsä ole muuttunut, mutta silti kaikki on muuttunut. Aivan samoin on pilvisen harmaan maiseman laita. Kun aurinko tulee esiin ja valaisee ennen niin synkän maiseman, kaikki näyttää erilaiselta, vaikkei mikään sinänsä ole maisemassa muuttunut. Merellä varsinkin muutos voi olla dramaattinen. Kun purjehtii myrskyisellä selällä, kokemus voi synnyttää pelkoa ja turvattomuutta. Mutta kun aurinko valaisee aallot, niin se loihtii lohtua ja turvaa vaikka myrsky jatkuisikin. Valolla on suuri merkitys meidän ihmisten elämässä.

Kun perustimme Ihminen tavattavissa -ohjelman vuonna 2007, eräs keskeinen ajatus sen perustamisessa oli juuri valon tuominen sinne missä pimeys vallitsee. Puhuimme jopa rakkauden vastarintaliikkeestä. Halusimme vaalia ihmisyyttä ja tuoda ihmisen takaisin kulttuurinsa keskiöön. Väitimme jopa, että ihminen on kovaa vauhtia ajamassa itseään ulos rakentamastaan yhteiskunnasta. Kun on istunut vuosikymmeniä terapeutin työhuoneen muodostamalla aitiopaikalla, ei voi välttyä vaikutelmalta, että se mitä ihminen nyt itselleen tekee, ei ole sitä mitä hän tarvitsee. Me tarvitsemme yhteyttä, nähdyksi ja kuulluksi tulemista, sitä että ihminen itse on suoritustaan tärkeämpi. Me tarvitsemme viisautta, viisautta ymmärtää mitä ihmisessä on ja mitä ihminen tarvitsee. Jos ei tiedä mitä tarvitsee, haluaa varmuuden vuoksi kaiken. Juuri tässä me nyt elämme. Kaikkea on jo liikaa, tavaraa, mainoksia, viestejä, tietoa, viihdettä, virikkeitä. On aika alkaa ymmärtää mitä me tarvitsemme, sillä emme voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä me emme tarvitse.

Kunnianhimoinen tavoitteemme oli luoda uusi toimijoiden joukko,  jolla olisi sekä kyky että halu vaalia ihmisyyttä. Siksi perustimme Ihminen tavattavissa –koulutuksen. Ajatus oli, että jos ihminen ensin oppii olemaan läsnä tässä ja nyt, hänellä on edellytykset kohdata toinen ihminen. Siksi nämä kaksi elementtiä ovat koulutuksemme keskiössä: läsnä oleminen ja kohtaaminen. Ja näistä kahdesta syntyy yhteys, se mitä ihminen kaikkein eniten kaipaa ja tarvitsee.

Läsnäolo on sanana helppo mutta ilmiönä harvinainen. Kaikki haluavat että heitä kuunnellaan, mutta jos kellään ei ole kykyä kuunnella, kukaan ei tule kuulluksi. Ei voi antaa toiselle sellaista mitä itsellä ei ole. Siksi pitää lähteä liikkeelle siitä, että ensin saa itse sen mitä tarvitsee. Vasta sitten voi antaa jotain ilman että se synnyttää katkeruutta. Antaa voi vain vapaasta mielestä ja tahdosta, siksi että oma malja jo on täyttynyt.

 Ja juuri tähän me Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmassa pyrimme. Ensin pitää saada pysähtyä oman itsensä ääreen, kohdata oma syvyys, oma historia, tiedostaa omat tunteet ja tarpeet. Ihminen joka ei halua kohdata menneisyyttään, elää siinä. Kyky asettua läsnäoloon tässä ja nyt, syntyy siitä, että on kohdannut sen mitä sisällään kantaa. Olo helpottuu ja elämänilo palaa. Ihminen asettuu elämään omaa elämäänsä sen sijaan että hänen täytyisi tyytyä vain hengissä säilymiseen.

Seuraavan koulutusryhmän nimi on ”Sigma”. Ryhmä aloittaa opintonsa huhtikuussa. Olemme päässeet kreikankielisessä aakkosissa jo sen seitsemänteentoista kirjaimeen. Tämä merkitsee että meillä on jo 17. koulutusryhmä syntymässä. Ryhmässä on vielä tilaa uusille opiskelijoille. Koulutysohjelmastamme valmistuneita ja valmistuvia kasvuohjelman ja jatkokoulutuksemme suorittaneita on jo yli 200 koko maassa, Lappia myöten. Kaiken ikäisiä, lähes seitsemänkymmentä vuotta täyttäneistä kaksikymppisiin. Kaikki jakavat samaa ihmisyyttä, kaikki kokevat kasvua joka voidaan jakaa muiden kanssa iästä ja sukupuolesta ja koulutuksesta riippumatta. Ainoa mitä tarvitaan on halu kasvaa ja hiukan nöyryyttä tunnustaa kasvun tarpeensa. Kokemuksesta voimme suositella tätä koulutusta lämpimästi. Se on vahva prosessi ja vahva kasvun kokemus. Se on elämänmuutokseen vievä prosessi, jossa ihminen löytää uuden elämän. Kuulostaa varsin tukevalta mainoslauseelta, mutta kun se on niin totta. Osallistujien elämä muuttuu, se muuttuu syvemmäksi, todemmaksi, luovemmaksi ja rohkeammaksi.

Eräs koulutuksen perustamisen motiiveista oli, että tämä minun ja kollegoitteni elämäntyön pohjalle syntynyt viitekehys ja toimintafilosofia voisi siirtyä seuraaville tekijöille ja sukupolville. Ilokseni tämä siirtämistyö on nyt täydessä käynnissä. Kiitos siitä kaikille teille jotka olette tähän koulutukseen uskoneet, siihen tulleet ja siihen suostuneet. Kiitos kaikille loistaville kouluttajille, kollegoille ja ystäville jotka olette itsenne likoon laittaen tähän tuoneet. Toivotan kaikille uusille tulokkaille rohkeutta tehdä päätös, joka voi ratkaisevasti muuttaa elämän omannäköiseksi.

Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja Tommy Hellsten

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.