VOI TURHUUKSIEN TURHUUS

19.02.2019

Kaikki ihmiset tietävät, että kaikki se mikä meillä tänään on, voi olla tomuna taivaalla seuraavassa silmänräpäyksessä. Toiset sitä aika ajoin ajattelevat, toisille tieto on ehkä liian ahdistavaa kohdattavaksi. Vaikka kaikki tiedämme elämän haurauden, silti harva todella kunnioittaa aikaa joka juuri nyt on ja antavat sitä niille, jotka yhä rinnallamme ovat. 

En ole tästä joukosta mikään poikkeama. Satun vain olemaan ihminen, joka pysäytti hetkeksi kaiken ja istuutui kannon nokalle pohdiskelemaan, että mitä hiton järkeä tässä minun sinkoilussani on? Ja mitä pidempään olen siinä nyt istunut, sitä kaukaisemmalta ja turhuuksien turhemmalta kaikki se missä roikuin kiinni, tuntuu. 

Painelin elämässä menemään niin kuin olin oppinut, että elämässä kuuluu painella. Ja hyvin painoinkin, sillä sain paljon sitä mitä en tarvinnut ja näin jälkikäteen arvioituna annoin vain vähän. Ja senkin minkä annoin, näyttäisi menneen ihan vääriin osoitteisiin. Olin nainen, jolle tässä tasa-arvon maassa ja aikakautena kuului kaikki. Ja koska olin persoona, jonka vahvuus ei ole maltti, halusin kaiken kerralla; mahdollisuuden arvostettavaan uraan ja mahdollisuuden olla rakastava äiti. Ja mahdollisuuden mieheen, jonka täytyy haluta olla lapsille sellainen ihminen, joka itse olisin, jos vain kaiken kerralla saamiseltani ehtisin. Ja tietysti ystävät, joiden kanssa viettää aikaa ja ihanan kodin, jossa perheenä yhdessä onnellisena lirkuttelisimme kaikki sen ruhtinaalliset kaksi tuntia illassa, jolloin kaikki olivat kotona ja vielä hereillä.

Ajattelin, että koska koskaan ei voi tietää milloin tämä loppuu, niin jokaisesta hetkestä on otettava kaikki irti. Ja nimenomaan nyt eikä kolmastoista päivä. Ja jestas, että minä otin. Pahimpina kiireen vuosina voisin sanoa olleeni koko ajan vähän kaikkialla ja kaikille, mutta kuitenkin olematta oikein missään rauhassa ja läsnä. Uskoin myös, että jos hetkeksikään hellitän menetän kaiken. 

Nyt tässä istuessani mietin, että mitä minä olen oikein menettänyt? Sillä minä päästin irti ja hellitin. Saattaisi kuulostaa liian romantisoidulta sanoa, että en mitään, sillä se ei ole totta. Olen menettänyt kaiken sen minkä ajattelin olevan tärkeätä ja se on tehnyt ihan hirvittävän kipeää välillä. Ulkopuolisuuden tunteet, yksinäisyys, itsensä ja touhujensa kyseenalaistaminen, epävarmuus, epätietoisuus, turhautuminen, epäselvyys, neuvottomuus, turvattomuus, huonommuus ja merkityksettömyys - nämä kaikki ovat leikkineet kuurupiiloa kanssani. 

Mutta mikä on poissa, on se sydäntä riipivä jatkuva huono omatunto vähän joka suuntaan ja ajatus, että sitten kun...  Tilalle on tullut rauha. Tunne siitä, että vaikka muuttuisin tänään tomuksi taivaalle, mikään ei jäänyt kesken. Ehdin elää puheitteni mukaan. Raivasin aikaa sille, mikä on minulle tärkeintä (mutta ei helpointa) ennen kuin on liian myöhäistä; lapsilleni ja tälle perheelle.

Valintani eivät tee minusta hyvää ihmistä, mutta ihmeen onnellisen kyllä.

Ihminen tavattavissa -terapeutti, parisuhdekonsultti Ruusa Hentilä
 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.