Blogi

01.03.2019

Tapahtui elämässä mitä tahansa, olen kantanut mukanani tunnetta, että jossain muualla elämä tapahtui ”oikeammin ja paremmin”. Tämä on aiheuttanut ajoittaista levottomuutta ja tyytymättömyyttä itseeni.

28.02.2019

Addiktio on varsinainen pirulainen. Ihminen tavattavissa -koulutuksen myötä olen alkanut tajuamaan kuinka suuri pirulainen se onkaan. Ennen ajattelin addiktion liittyvän lähinnä päihteisiin ja nautintoaineisiin kuten viinaan, huumeisiin, lääkkeisiin, nuuskaan, tupakkaan, jne.

27.02.2019

Nyt kun on saatu nauttia lumisesta talvesta, olen toistuvasti pysähtynyt lumikuorrutteisten oksien äärelle. Olen ihaillut talvisen metsän kauneutta, ja samalla hämmästellyt sitä, kuinka paljon lunta männyn oksien päälle oikein mahtuukaan. Lumikinos kun näyttää kasvavan ylöspäin päivästä toiseen.

26.02.2019

Kamppailetko sitkeän tai toistuvan kivun kanssa? Saitko päänsäryn kesken stressaavan työpäivän? Yllättikö selkäkipu jälleen? Fyysisen kivun syyt löytyvät usein tukahdutetuista tunteista ja mielen sisäisistä ristiriidoista.

25.02.2019

Se mitä tarvitsen, elää minussa. 
Se mitä saan, näkyy minussa.

22.02.2019

Suomi on hyvä maa, monin tavoin. Täällä on paljon koteja, joissa asuu rakkaus ja rauha. Onneksi! Aikuiset ovat aikuisia ja lapset saavat olla lapsia. Tiedän kuitenkin omasta kokemuksestani ja työni kautta, että samaan aikaan täällä on myös paljon koteja, joissa asiat eivät ole hyvin.

21.02.2019

Olen seurannut tietoisesti reilun kuukauden ajan vastaan tulevien ihmisten tapaa katsoa toisia ihmisiä silmiin… tai olla katsomatta. Ilman tarkempia prosenttilukujakin voi sanoa, että vain hyvin harvat katsovat toista henkilöä silmiin.

20.02.2019

Meidät ihmiset on paiskattu elämään, jossa joka päivä pitäisi tehdä valintoja.

19.02.2019

Kaikki ihmiset tietävät, että kaikki se mikä meillä tänään on, voi olla tomuna taivaalla seuraavassa silmänräpäyksessä. Toiset sitä aika ajoin ajattelevat, toisille tieto on ehkä liian ahdistavaa kohdattavaksi.

15.02.2019

Missä on vika silloin kun joku hyvä tuntuu epätodelliselta tai jopa falskilta? Jäänkö aina kiitollisuudenvelkaan toisen palveluksesta tai hyväntahtoisuudesta?