Hyvinvointi on kokonaisuus

30.11.2020

Moni kertoo pimeän ajan lisäävän väsymystä ja vähentävän intoa liikkumiselle. Kiloja kertyy, herkut kutsuvat ja syyllisyys piinaa omasta saamattomuudesta. Tiedossamme ei ole varmastikaan puutteita sen suhteen mitä meidän pitäisi hyvinvointimme eteen tehdä. Pelkään kuitenkin, että olemme tottuneet ymmärtämään hyvinvoitimme liian kapeasti ottaen huomioon lähinnä vain fyysiset tavoitteemme ja tarpeemme.

Jo neuvolaikäisestä olemme oppineet arvokkaan neuvolajärjestelmämme kautta THL: suosituksia terveellisistä elämäntavoista. Vaikka järjestelmässä kiinnitetäänkin huomiota nykyään yhä enemmän kokonaishyvinvointiin, jossa huomioidaan myös ihmisen sosiaaliset ja psyykkiset ulottuvuudet, takerrumme käytännössä kuitenkin turhankin herkästi vain niihin asioihin joita voimme mitata, tai joilla voimme osoittaa ulospäin hyvinvointiimme satsaamista.

Suositellut fyysistä terveyttä edistävät lukemat ovat hyvin konkreettisia; kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa aikuisten tulisi harrastaa vähintään 2,5h viikossa, lihaskuntoa ja liikehallintaa ylläpitävää liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa, energian saanti liikunnan määrään suhteutettuna aikuisella noin 1500-3300 kcal päivässä ja unta keskimäärin n.7,5h yössä. Näihin on kohtuullisen helppo jumittua, näissä on melko helppo saavuttaa tuloksia ja näiden säätelyn kautta voi melko kätevästi vähentää tai lisätä myös syyllisyyttä. Toki lukemat ovat välttämättömiä raameja, mutta niihin ei tulisi unohtua liiaksi.

Mitä meille tapahtuu silloin kun tarpeet muilla ulottuvuuksillamme eivät täyty, mutta junnaamme mitattavissa olevissa tavoitteissa? Miten kestävällä pohjalla elämäntaparemonttimme ovat, jos jätämme muut elämän osa-alueet huomiotta? Kuinka usein käytämmekään sanaa pitäisi sen sijaan, että meillä olisi aidosti tahto ja mahdollisuus valita asioita hyvinvointimme parhaaksi. Pakko on hyvä renki mutta huono isäntä.

Millaisia lukemia voisimme kirjata siitä millainen viikkoannos hellyyttä tai nähdyksi tulemista on terveyttä edistävää? Entä miten mittaisimme sitä saammeko riittävästi vastavuoroista kohtaamista ihmissuhteissamme, sitä että voimme olla tasapuolisesti sekä antavia että ottavia osapuolia? Miten mittaamme olemmeko oppineet kuulemaan ja tunnistamaan tunteitamme ja tarpeitamme, pääsevätkö mielemme myllerrykset sanoitetuiksi ja jaetuiksi luottamuksellisessa ja turvallisessa yhteydessä? Entä mitä kuuluu eksistentiaalisille, eli hengellisille tarpeillemme, kuten sille mistä löydän toivon läheiseni kuoleman äärellä, puhumattakaan siitä mitä vastaan kun lapseni kysyy mitä kuoleman jälkeen tapahtuu tai miksi olemme tänne syntyneet? Ei niin että meidän pitäisi osata antaa heille yksiselitteisiä vastauksia, vaan niin, että meillä tulisi olla mahdollisuus avoimesti pohtia, kysellä, kuulostella ja tutkia kaikkea sitä mitä elämä on. Ilman turvattomuuden pakottamaa mustavalkoisuutta, ehdottomuutta, tai torjumista.

Ihmisyytemme tapahtuu kaikilla ulottuvuuksilla kaiken aikaa. Emme voi kompensoida henkisiä tarpeitamme fyysisillä, emmekä sosiaalisia hengellisillä. Hyvinvointimme on kokonaisuus, jossa kärsimyksemme määrä vaikuttaa pysyvän vakiona niin kauan kuin laiminlyömme jotakin osa-aluettamme. Rakkausvaje, näkymättömyys, yksinäisyys tai erilaiset pelot eivät tule kohdatuksi yrittäessämme kelvata oikean kokoisina tai tarpeeksi terveyttä ulospäin uhkuvina. Fyysisistä mittareista ja lukemista voimme kutoa huomaamattamme itsellemme jopa riippuvuuden kehän, jossa ajamme takaa sitä mitä emme kuitenkaan voi saada koskaan tarpeeksi, koska emme tiedä mitä todella tarvitsemme.

Toivon erityisesti tähän pimeän aikaan sellaista myötätuntoa keskuuteemme, joka sallii vaihtoehdot ja valinnat - hetken pysähdykset sen äärellä mitä todella tarvitsemme ja missä järjestyksessä. Voimme nähdä itseämme juuri sen verran myötätunnolla kuin voimme sitä itsellemme omistaa - mikä sitä omalla kohdallani estää ja mitä sille voisi tehdä? Milla elämän osa-alueella tarpeeni erityisesti huutavat täyttymättömyyttään? Hoidanko yksinäisyyttä ruudulla, surua herkuilla, riittämättömyyttä himoliikunnalla, hylätyksitulemisen pelkoa täydellisillä suorituksilla?

Mitä minä todella tarvitsen, on kysymys, joka edellyttää sellaista turvallista yhteyttä, jossa on koettavissa sen verran myötätuntoa, että kysymyksen voi ylipäänsä itselleen esittää. Sellaisessa myötätunnossa loistaa valo pimeyteenkin. Siinä valossa voi löytää sen mitä todella tulisi ajaa takaa, eli sen mitä aidosti tarvitsee voidakseen oikeasti hyvin.

Ihminen tavattavissa -terapeutti Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Yhteydenotot puh. 050-348 6778

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.