Taannoin luin lapsilleni sadun kolme pientä porsasta ja iso paha susi. Moni meistä tuntee tuon sadun.
Sadussa äiti possu lähettää pikkupossunsa maailmalle elämään ja rakentamaan omaa elämäänsä, varoittaen silti isosta pahasta sudesta. Jokaisella possulla oli olallaan oma eväspussinsa roikkumassa.
Lähdin pohtimaan, miten erilaisia eväspusseja ihmisillä onkaan matkassaan, kun lähtevät tätä elämää tarpomaan itsenäisesti eteenpäin. Riippumatta mukaan saaduista eväistä on meillä silti olemassa oma vastuumme oman elämän kulusta eli emme voi loputtomasti syyttää eväspussin sisältöä siitä, kuinka rakennamme oman majamme.
Minkälaista elämää haluamme elää? Sehän on meistä itsestämme kiinni! Sehän onkin minä, joka päätän eikä jokin ulkopuolinen voima tai henkilö itseni ulkopuolella.
Mietin, kuinka tärkeää ihmiselle on tutkia itseään ja ainoastaan itseään. Hoitaa niin sanotusti oma tontti puuttumatta siihen mitä muiden tonteilla on. Eikä meillä ole edes oikeutta mennä muiden tonteille. Voimattomia me sen edessä olemme, mitä joku toinen valitsee tontillansa tehdä.
Pohdin myös sitä, kuinka tärkeää on tunnistaa tunteet itsessään ja antaa tunteiden nousta, olla ja lopuksi mennä. Asetin tunteet ison pahan suden tilalle ja mietin miten ne voivat meille puhista ja puhkua ja yrittää saada meitä kumoon ja pakenemaan. Iso Paha Susi voi myös olla jokin muu ilmiö, henkilö tai asia itsesi ulkopuolella.
Mitä syvemmin tutustut itseesi, sitä vakaampi olet. Lähelläsi on hyvä olla, sillä olet sitä mitä olet. Tämän kaiken me opimme kokemuksien kautta ja kohtaamalla itsemme, myös rumuuden itsessämme. Kun kohtaamme kaunan, epärehellisyyden, kriittisyyden, itsesäälin, suvaitsemattomuuden, kateuden, vihan ja pelon itsessämme, voimme nähdä ja hyväksyä ne myös muissa.
Veljekset, jotka rakensivat majansa oljista ja risuista lauleskelivat hieman ylimielisesti, etteivät pelkää pahaa sutta ja katselivat ikään kuin alaspäin heitä, jotka näin tekevät. Kuka typerys nyt sutta pelkäisi? Kielsivät itsessään pelon tunteen ja lauleskelivat menemään. Olivat näennäisesti vahvoja kieltämällä oman heikkoutensa. Uhosivat että ampuvat suden. Mitä ei näe sitä ei ole olemassa.
Mitä tapahtuu sitten kun se susi eli pelko vyöryy alas vuorta pitkin? Ja puhaltaa majasi kumoon. Tunne saapuu ja huojuttaa. Se jopa romuttaa sinut. Tunteen tuulenpuuska vie mennessään. Juokset kauhuissasi pakoon ja etsit mieluisampaa olotilaa. Haluat takaisin onneen ja turvaan. Juokset Veli Pontevan luo ja haet turvaa sieltä. Hetkeksi pääset sisälle ja haluaisit jäädä ainiaaksi. Se ei ole silti tarkoituksenmukaista. Tarkoitus on, että lähdet sieltä rakentamaan uutta vankempaa majaa itsellesi omalle tontille, vaikka Veli Pontevan naapuriin. Tarkoitus on, että opit kohtaamaan suden ilman että joudut hänen hampaihinsa. Kohtaat ja annat olla.
Veli Ponteva on possuista ainoa, joka ei halua paeta vastuutaan rakentaa itselleen jämäkkää taloa, jolla on vahvat perustukset. Kaksi muuta veljeä rakentaa omat majansa nopeasti ja helpointa reittiä. Heillä on kiire laulamaan ja tanssimaan. Laulamisessa ja tanssimisessa ei ole mitään vikaa mutta näkisin että elämässä on aikansa ja paikkansa kaikelle. Loputtomiin et voi paeta oikeaa aitoa sinua.
Se, että rakentaa itseään pala palalta, tiili tiileltä, ei tarkoita sitä, että eristää itsensä muista tai olet parempi kuin muut. Se tarkoittaa sitä, että olet itsesi puolella ja arvostat itseäsi niin paljon, että sinulla on terve halu pitää itsestäsi hyvää huolta. Voit pysyä omalla tontillasi, itsessäsi ja auttaa sieltä käsin, jos toinen joutuu pulaan. Voit avata toiselle oven, mikäli iso paha susi jahtaa ja voit jakaa rakennusvinkkejä, jos kysytään.
Miten rakentaminen aloitetaan? Pysähtymällä ja tekemällä suunnitelma.
Kun pohjatyö on kunnolla tehty et tarvitse enää mitään itsesi ulkopuolelta. Kaikki mitä tarvitset, on sinussa itsessäsi. Onnen ja tyyneyden avaimet ovat sinun omassa taskussasi.
Veli Ponteva ja elämän kokoinen itsenäistyminen. Hän rakensi vankan pohjan tiili tiileltä. Se ei ollut koko ajan hauskaa ja vaati sitkeyttä. Samalla kun muut ilakoivat ja tanssivat rakensi hän sinnikkäästi omaa turvapaikkaansa. Ja sinne hän sydän auki toivottaa toisetkin tervetulleiksi hädän hetkellä.
Kukaan meistä ei pärjää yksin. Iso paha susikin jatkaa eloansa mutta hän ei tule niin suurella voimalla enää vuorelta alas, kun omien tonttien rajat on asetettu.
Mira Oikarainen, Ihminen tavattavissa -terapeuttiopiskelija
