Ihminen tavattavissa -terapiakoulutus (80 op.) on kohtaamistaitoihin valmentava ammatillinen lisäkoulutus, josta valmistuneet voivat toimia terapeutin ammattissa.
Terapiakoulutuksesta hyötyvät henkilöt, jotka käyttävät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja työyhteisössään. Koulutus sopii lisäkoulutukseksi yrittäjille, työyhteisöjen jäsenille sekä esimiesasemassa tai johtajana työskenteleville. Koulutus toimii myös itsenäisenä terapeutin ammattiin valmistavana koulutuksena.
Terapiakoulutuksemme antaa valmiudet ihmisen kasvua ja eheytymistä tukevaan ammatilliseen vuorovaikutukseen. Terapiakoulutuksessamme opiskelevat opppivat ihmisyyttä kunnioittavan johtajuuden, sekä luottamusta ja turvallisuutta herättävät tiimityöskentely- ja asiakaspalvelutaidot. Kun ihminen on turvassa, hän vapautuu luovuuteen ja innovatiivisuuteen. Myös hänen työmotivaationsa paranee, kun hän uskaltautuu käyttämään voimavarojaan ja vahvuuksiaan koko työyhteisön parhaaksi. Turvallisen työyhteisön tuoma vapaudentunne parantaa arviointikykyä, mikä tuo selkeyttä strategiseen ajatteluun ja itsevarmuutta asiakaskontakteihin.
Terapiakoulutus luo pohjan ja ammattitaidon toimia Ihminen tavattavissa -terapeuttina ITT® ja käyttää rekisteröityä ammattinimikettä. Ihminen tavattavissa -verkosto on moniammatillinen asiantuntijaverkosto, jota yhdistää koulutuksessa vahvistunut arvopohja ja ihmiskuva. Koulutuksen tavoitteena on kehittää opiskelijoiden valmiuksia kohdata ihminen ja ymmärtää psyykkisiä ilmiöitä sekä teorian että käytännön harjoitusten avulla.
Terapiakoulutus edellyttää Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman suorittamisen.
Seuraava terapiakoulutus
Seuraavat Ihminen tavattavissa -terapiakoulutusryhmät aloittavat huhtikuussa ja toukokuussa 2023.
Huomioithan, että koulutus alkaa jo noin kuukautta ennen ensimmäistä lähiopetusjaksoa 1. kirjallisuustentiin valmistautumisella.
Voit ilmoittautua valitsemaasi koulutusryhmään, kun sinut on valittu Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmastamme jatkamaan opintojasi terapiakoulutuksessamme.
Hakuohjeet
Haku Ihminen tavattavissa -terapiakoulutukseen tapahtuu Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman kautta. Kasvuohjelman suorittaneet hakevat halutessaan terapiakoulutukseen jättämällä hakemuksensa kasvuohjelman toiseksi viimeisellä lähiopetusjaksolla. Hakemuksensa jättäneet haastatellaan viimeisellä lähiopetusjaksolla ja valinta terapiakoulutukseen tapahtuu haastattelun yhteydessä.
Terapiakoulutuksen kouluttajina toimivat
-
Tommy Hellsten
-
Päivi Rahmel
-
Tom Pakkanen
-
Leena Tåg
-
Mathias Hellsten
-
Maria Drockila
-
Chris-Marie Hellsten-Törnroos
-
Mikko Rothfors
Ihminen tavattavissa
Terapiakoulutuksen elementit
Psyykkisten ilmiöiden teoreettinen ja kokemuksellinen opiskelu
Lähiopetus: 16 x 2 päivää.
Opiskelupäivissä käytetään myös ulkopuolisia asiantuntijoita.
Vertaisryhmätyöskentely
Opiskelijat jaetaan 3-5 hlö vertaisryhmiin jotka kokoontuvat 2 kertaa lähiopetusjaksojen välillä valitsemassaan paikassa. Toinen näistä tapaamisista käytetään koulutuskirjallisuuden työstämiseen.
Prosessipäiväkirja
Oman prosessin päivittäinen henkilökohtainen kirjallinen seuranta.
Tunnepäiväkirja
Omien tunneprosessien henkilökohtainen kirjallinen seuranta.
Tietokirjallisuus
Kotitentit lähiopetuspäiviin liittyvästä kirjallisuudesta (3-5 esseekysymystä kyseisestä opiskeluaiheesta).
Itsetuntemusryhmät
(1. opintovuosi)
Opiskelijat ohjaavat omalla ajallaan pareittain itsetuntemusryhmän (5 x 3 tuntia + valmistelut) joka koostuu 8 ennalta tuntemattomista ihmisistä.
Terapiaharjoittelua
(2. opintovuosi)
100 x 45 min. terapiaharjoittelua.
Työnohjaus 1 / kuukausi ja siihen liittyvä kirjallinen raportointi.
Kirjallinen lopputyö
Vähintään 30 sivua, vähintään 3 luotettavaa lähdettä.
Lopputyö on palautettava hyväksyttäväksi 2 vuoden kuluessa viimeisen lähiopetusjakson päättymisestä.
Pakollinen henkilökohtainen terapia (omakustanteinen)
Viimeisten 10 vuoden aikana käyty, yhtäjaksoinen, 1 kerta / viikko, 2 vuotta.
Mikäli ei ole käynyt omaa henkilökohtaista terapiaa, on se aloitettava viimeistään terapiakoulutuksen alkaessa (tarkistetaan tarve/muoto yksilökohtaisesti).
Terapiakoulutuksen sisältö
LUKUKAUSI 1-2
- Lapsen kehitys
- Osapersoonallisuus
- Masennus
- Kehollisuus terapeuttisessa työskentelyssä
- Auttajan ammatillinen identiteetti
- Seksuaalisuus
- Riippuvuus
- Häpeä
LUKUKAUSI 3-4
- Psykodynaaminen teoria
- Psykosynteesi -teoria
- Terapeuttinen prosessi
- Narratiivinen teoria
- Tunnelukot ja Skeematerapia
- Traumateoria
- Psykiatria (tautiluokitus, hoitojärjestelmä ja näkökulmia mielenterveyden häiriöille)
- Narsismi ja epävakaa persoonallisuushäiriö
Lähiopetuksen aikataulu
LÄHIOPETUSPÄIVÄT
Terapiakoulutusryhmien koulutuspäivät maanantaisin klo 10–17 ja tiistaisin klo 9–16.
Ovet aukaistaan 15 min ennen koulutuspäivän alkamista.
Vuoden 2024 ALUMNI perjantaina 7.6.
Jätä lopputyösi tarkastattevaksi viimeistään 2.4.2024.
Koppa-Sampii (alkaa tammikuussa 2024)
KEVÄT 2024
29.-30.1.
4.-5.3.
8.-9.4.
13.-14.5.
24.-25.6
SYKSY 2024
26.-27.8.
30.9.-1.10.
4.-5.11.
16.-17.12.
KEVÄT 2025
20.-21.1.
3.-4.3.
14.-15.4.
19.-20.5.
23.-24.6.
SYKSY 2025
25.-26.8.
29.-30.9.
Sho-Stigma (alkaa kesäkuussa 2024)
KEVÄT 2024
1.-2.6.
SYKSY 2024
31.8.-1.9.
5.-6.10.
23.-24.11.
KEVÄT 2025
18.-19.1.
22.-23.2.
29.-30.3.
3.-4.5.
14.-15.6.
SYKSY 2025
16.-17.8.
27.-28.9.
1.-2.11.
13.-14.12.
KEVÄT 2026
17.-18.1.
28.2.-1.3.
11.-12.4.
Khi-Omega (alkanut toukokuussa 2023)
2023
22.–23.5.
26.–27.6.
28.–29.8.
2.–3.10.
13.–14.11.
2024
8.–9.1.
5.–6.2.
11.–12.3.
6.–7.5.
17.–18.6.
19.–20.8.
23.–24.9.
28.–29.10.
2.–3.12.
2025
27.–28.1.
24.–25.2.
San-Psi (alkanut huhtikuussa 2023)
2023
1.–2.4.
6.–7.5.
10.–11.6.
19.–20.8.
30.9.–1.10.
4.–5.11.
9.–10.12.
2024
20.–21.1.
24.–25.2.
6.–7.4.
11.–12.5.
15.–16.6.
17.–18.8.
21.–22.9.
26.–27.10.
30.11.–1.12.
FI-Heeta (alkanut syyskuussa 2022)
SYKSY 2022
5.–6.9.
10.–11.10.
14.–15.11.
KEVÄT 2023
9.–10.1.
13.–14.2.
20.–21.3.
24.–25.4.
29.–30.5.
SYKSY 2023
7.–8.8.
11.–12.9.
16.–17.10.
20.–21.11.
18.–19.12.
KEVÄT 2024
22.–23.1.
26.–27.2.
25.–26.3.
Ypsilon (alkanut syyskuussa 2022)
2022
5.–6.9. (ma–ti Jollas)
10.–11.10. (ma–ti Jollas)
17.–18.11. (to–pe Vallila)
2023
19.–20.1. (to–pe Vallila)
2.–3.3. (to–pe Vallila)
30.–31.3 (to–pe Vallila)
4.–5.5. (to–pe Vallila)
1.–2.6. (to–pe Vallila)
10.–11.8 (to–pe Vallila)
7.–8.9. (to–pe Vallila)
5.–6.10. (to–pe Vallila)
2.–3.11. (to–pe Vallila)
2024
15.–16.1. (ma–ti Vallila)
12.–13.2. (ma–ti Vallila)
18.–19.3. (ma–ti Vallila)
22.–23.4. (ma–ti Vallila)
Tau-Digamma (alkanut helmikuussa 2022)
KEVÄT 2022
14.–15.2.
14.–15.3.
11.–12.4.
16.–17.5.
20.–21.6.
SYKSY 2022
29.–30.8.
3.–4.10.
7.–8.11.
19.–20.12.
KEVÄT 2023
23.–24.1.
27.–28.2.
3.–4.4.
8.–9.5.
12.–13.6.
SYKSY 2023
14.–15.8.
18.–19.9.
Rho-Sigma (alkanut toukokuussa 2021)
Kevät 2021
3.–4.5
7.–8.6
Syksy 2021
23.–24.8
4.–5.10
8.–9.11
13.–14.12
Kevät 2022
24.–25.1
28.2.–1.3
28.–29.3
9.–10.5.
13.–14.6.
Syksy 2022
22.–23.8.
26.–27.9.
31.10.–1.11.
12.–13.12.
Kevät 2023
16.–17.1
Kirjallisuusluettelo
Lukukausi 1-2
Pesästä lentoon
Kirjailija: Sinkkonen, Jari (toim.)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 360
Masennus – psyyken kipu
Kirjailija: Myllärniemi, Jorma
Kustantaja: Kirjapaja
Sivumäärä: 163
Auttajan varjo – pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa
Kirjailija: Lindqvist, Martti
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 204
Jäljet kehossa – Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla
(eng. The Body Keeps the Score – Brain, Mind, and Body in the Healing of Trauma)
Kirjailija: van der Kolk, Bessel; Hartikainen, Teija (Suom.)
Kustantaja: Viisas Elämä
Sivumäärä: 518
Minä ja riippuvuus – Kirja riippuvuuspersoonallisuuden syntymisestä ja toipumisesta
(eng. The Addictive Personality – Understanding the Addictive Process and Compulsive Behavior)
Kirjailija: Nakken, Craig; Antti-Poika, Ilkka (suom.)
Kustantaja: Scanria
Sivumäärä: 159
Häpeän hoito
Kirjailija: Myllyviita, Katja
Kustantaja: Kustannus Oy Duodecim
Sivumäärä: 302
Lukukausi 3-4
Kohti vastavuoroisuutta – psykoterapeuttinen hoitosuhde
Kirjailijat: Antikainen, Risto (toim.); Ranta, Mauri (toim.)
Kustantaja: Kustannus Oy Duodecim
Sivumäärä: 212
Terapian lahja – Kirjeitä terapeuteille ja heidän potilailleen
(eng. The Gift of Therapy – Open Letter to a New Generation of Therapists and Their Patients)
Kirjailija: Yalom, Irvin D. (toim.); Huttunen, Matti (suom.)
Kustantaja: Prometheus Kustannus Oy
Sivumäärä: 218
Johdatus narratiiviseen terapiaan
(eng. What Is Narrative Therapy – An Easy-to- read Introduction)
Kirjailija: Morgan, Alice; Malinen, Tapio (suom.)
Kustantaja: Kuva ja Mieli Ky
Sivumäärä: 142
Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta
Kirjailija: Takanen, Kimmo
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 252
TAI:
Avaa tunnelukkosi – vapaudu elämään täydesti
(eng. Reinventing Your Life – How to Break Free from Negative Life Patterns and Feel Good Again)
Kirjailija: Young, Jeffrey E; Klosko, Janet; Tuulari, Jyrki (suom.)
Kustantaja: Kansanvalaistusseura
Sivumäärä: 300
Kun tiikeri herää
Kirjailijat: Levine, Peter A.; Frderick, Ann
Kustantaja: Traumaterapiakeskus
Sivumäärä: 279
Miksi aina sinä – narsismin seitsemän syntiä
(eng. Why Is It Always About You? The Seven Deadly Sins of Narcissism)
Kirjailija: Hotchkiss, Sandy; Viitanen, Raija (suom.)
Kustantaja: Viisas Elämä
Sivumäärä: 240
Hinta ja maksuehdot
Ihminen tavattavissa -terapiakoulutuksen hinta on 11.400 € (sis. alv.) 1.1.2025 alkaen hinta on 13.600 € (sis.alv.)
Terapiakoulutukseen sisältyy 16 kahden päivän lähiopetusjaksoa. Hintaan sisältyy lähiopetuspäivien koulutus.
Terapiakoulutus laskutetaan ilman erillistä sopimusta neljä kertaa neljän lähiopetusjakson erissä, aina ennen alkavaa jaksoa. Laskutusjaksot á 2850 € (sis. alv.). 1.1.2025 alkaen laskutusjakson hinta on á 3400 € (sis. alv).
Koulutuksen voi maksaa myös kerralla ennen opintojen alkua. Silloin koulutusmaksusta saa -5 % alennuksen.
Koulutusmaksun voi maksaa myös kuukausierissä, maksimissaan 24:n kuukauden ajan. Silloin laskuihin lisätään kuukausilaskutuslisä á 5 €/lasku.
Valmistuville
LOPPUTYÖN JÄTTÄMINEN
Ihminen tavattavissa -terapiakoulutuksesta on mahdollisuus valmistua kahden vuoden ajan viimeisen lähiopetusjakson päättymisestä. Mikäli tarvitset lisäaikaa opintojesi päättämiseen, sinun tulee neuvotella lisä/korvaavista opinnoista koulutusjohtajamme kanssa.
AMTSIKKA
Sinä jo valmis Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® tai vielä opinnoissa oleva tuleva terapiakoulutusopiskelija. Oletko miettinyt missä kaikki ovat? Mitä muut tekevät? Miten he hyödyntävät koulutusta työssään? Mitä mahdollisuuksia on, kun valmistun? Mihin valmistun?
Valmistuneita terapeutteja on jo 87 ja kaiken kaikkiaan ohjelmassa opiskelleita (vähintään kaksi vuotta) on yhteensä noin 400. Amtsikka on ammatillinen vertaisryhmä. Se on foorumi, jossa voimme tavata toisiamme, jakaa kokemuksia ja tietoa ja vahvistua ammatillisesti.
”Amtsikassa voimme kohdata toisemme erillisyydestä käsin. Se muistuttaa yhteisestä maaperästä, jota ilmennämme kukin tahoillamme.” – Tommy Hellsten Amtsikan kokoontumisesta vastaa anne.volmari(at)gmail.com
TARJOLLA TILOJA
HELSINKI, Etu-Töölö – Aku Hentilä, puh. +358 50 584 4099
HELSINKI, Kannelmäki – Anne Ollikainen, puh. +358 40 5201416
HELSINKI, Alppila – Ami Tuomarila, puh. +358 40 684 9464
KERAVA – Minna Dalin, puh. +358 50 501 0371
ESPOO, keskusta – Maria Kalaniemi, puh. +358 40 533 9199
LAHTI, keskusta – Leena Tåg, puh. +358 45 639 8848
HÄMEENLINNA – Minna Dalin, puh. +358 50 501 0371
TURKU, keskusta – Ami Tuomarila, puh. +358 40 684 9464
VERKOSTON SISÄINEN FACEBOOK-RYHMÄ
ITT-verkosto on yhteisö valmistuneille Ihminen tavattavissa -terapeuteille ITT® , Ihminen tavattavissa -terapiakoulutukseen valituille ja terapiakoulutuksemme suorittaneille.
Lopputyön jättäminen
Ihminen tavattavissa -koulutuksen lopputyö on kirjallinen opinnäyte, jossa opiskelija perehtyy hänelle tärkeään, itse valitsemaansa aiheeseen. Kirjoittamisen alkuvaiheessa opiskelija tulee hyväksyttää valitsemansa aiheen pääkouluttajalta. Lopputyön tulee palauttaa viimeistään kahden vuoden kuluttua koulutuksen päättymispäivämäärästä.
- Lopputyön ensisijainen tehtävä on antaa opiskelijan mahdollisuuden oppia lisää ja syventää tietämystään jostakin aiheesta.
- Toissijainen tehtävä on laajentaa ymmärrystä Ihminen tavattavissa -terapian/mentoroinnin mahdollisuuksista.
- Kolmanneksi lopputyön tehtävä on antaa lukijalle mahdollisuus oppia jotakin uutta.
Minimivaatimus:
- 30 sivua sisältöä.
- Vähintään kolme luotettavaa lähdettä (kirja tai tieteellinen julkaisu).
- Muista, että kirjoitat myös lukijalle – et pelkästään itsellesi tai kouluttajalle.
Lopputyön rakenne
Etusivu
Sisällysluettelo
1. Johdanto (ja mahdolliset kiitoksenosoitukset)
2. Sisältö
2.1. Alaotsikko
2.11. Alaotsikon alaotsikko jne.
3. Keskustelu
4. Yhteenveto
Lähdeluettelo
(Liitteet)
1. Johdanto
Aiheen yleistasoinen avaus + aiheen rajaus:
– Mistä tulen puhumaan, miten ja miksi (sisällön kooste)
– Mistä en tule puhumaan ja miksi (rajauksen perustelut)
2. Sisältö
Rajatuista aiheesta selkeä kokonaisuus alaotsikkoineen (säilytä punainen lanka)
– Sisältö on teoreettisen viitekehyksen tarkastelua eri lähdetietojen näkökulmista
– Omia kommentteja ja kysymyksiä voi tuoda esiin, mutta vain lyhyesti (katso: 3.)
– Esimerkit sisällysluettelosta (katso liite)
3. Keskustelu
Otetaan henkilökohtaisesti kantaa aiheeseen ja aiheen teoreettisen viitekehyksen vahvuuksiin ja/tai heikkouksiin. Jos sisällössä on tuotu omia kysymyksiä tai kommentteja esiin, niin tässä niitä avataan lukijalle.
! Aihe viedään myös konkreettisesti terapeuttisen työskentelyn tasolle
Esimerkiksi:
- Jos huomaat valitsemiasi teorioiden todistavan, että riippuvuudesta kärsivän asiakkaan kanssa järjentasolla työskenteleminen on tehotonta toipumisen kannalta, nostat tässä esiin tunnetyöskentelyn eri vaihtoehtojen käytännön sovellukset.
- Jos olet valinnut toisen lähestymistavan, olet ehkä todennut että riippuvuudesta kärsivän asiakkaan lähipiirin suhtautuminen riippuvuuteen on merkittävä tekijä toipumisen kannalta. Nostat siis tässä esille miten lähipiirin voi liittää asiakkaan toipumisprosessiin.
4. Yhteenveto
Johdannon, sisällön ja keskustelun tärkeimmät asiat kerrataan ja lisätään omat kehitysehdotukset / -kysymykset. Lopputyön punainen lanka tuodaan selkeästi esille.
Tekninen rakenne
Työ tehdään Times New Roman -fontilla, fonttikoko 12, riviväli 1,5.
Sivut numeroidaan, numero alaoikealla.
Kansilehti:
– Työn nimi isolla keskitettynä, fonttikoko 16.
– Oikealle alas, fonttikoko 12:
Ihminen tavattavissa -koulutuksen lopputyö
[Tekijä], [kuukausi] [vuosi]
Jatkokoulutusryhmä: [ryhmän nimi], [jatkokoulutuksen vuosiluku]
Esimerkiksi:
Ihminen tavattavissa -koulutuksen lopputyö
Ella Esimerkki, toukokuu 2016
Jatkokoulutusryhmä: Zeta-Epsilon, 2014–2015
Sisällysluettelo:
– Sisällysluettelo tehdään käyttämällä tekstinkäsittelyohjelmasta löytyvää sisällysluetteloa.
– Muistetaan päivittää lopuksi.
Otsikot:
– Pääluvut alkavat aina uudelta lehdeltä.
– Otsikot kirjoitetaan pienillä, ei isoilla kirjaimilla.
– Pääotsikko tekstinkäsittelyohjelman Otsikko 1.
– Alaotsikot Otsikko 2, Otsikko 3 jne.
– Varmistetaan, että otsikot ovat oikein sisällysluettelossa.
Taulukot ja kuvat:
– Viittaa tekstissä aina taulukkoon, älä toista koko taulukon sisältöä.
– Kirjoita taulukon otsikko taulukon päälle ja kuvateksti alle.
– Taulukoissa riviväli 1. Tee kaikki taulukot samalla tyylillä.
– Mainitse taulukon lähde taulukon alapuolella.
– Numeroi taulukot: taulukko 1, taulukko 2… , kuva 1, kuva 2 jne.
Lähdeviittaus tekstissä:
– Käytä vain luotettavia lähteitä ja mahdollisimman tuoreita tutkimuksia!
Täältä löytyy hyviä ohjeita: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/11
Esimerkiksi: (Freud 1996 s. 123–124), (Duodecim lääketietokanta 2015)
Lähdeluettelo:
Täältä löytyy hyviä ohjeita: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/selaus/20/ohje/13
Esimerkiksi: Freud, Sigmund 2019: Ihminen ja unet. WSOY, Porvoo.
Jos haluat lopputyösi julkaistavan nettisivullamme
1. Anna suostumuksesi julkaisulle (harkitse, sillä suostumuksesi on sitova. Voit myös muokata lopputyösi varsinaista versiota niin, ettei se sisällä sinulle liian henkilökohtaista tietoa eikä loukkaa kolmansia osapuolia).
2. Toimita työsi pääkouluttajalle .doc-, .docx- tai .rtf -formaatissa
3. Työsi tarkistetaan ja mikäli se päätetään julkaista se toimitetaan valitsemallemme oikolukijalle stilisoitavaksi.
4. Oikolukija lähettää sinulle oikoluetun version hyväksyttäväksi. Tarkista silloin työsi huolellisesti. Kun olet antanut oikolukijalle luvan toimittaa työsi taittoon, tekstiosuuteen ei enää voi tehdä muutoksia (koskee myös kaavioita, kuvia tai muuta tekstiin liitettyä tietoa).
5. Oikolukija toimittaa tekstisi taittajalle, joka taittaa tekstin valitsemaamme ulkoasuun niin, että julkaistavat lopputyöt ovat kaikki yhdenmukaisia. Taittaja lähettää sinulle taitetun, viimeistellyn lopputyösi hyväksyttäväksi. Tarkista jälleen työsi huolellisesti. Kiinnitä huomiota kappalejakoihin ja sivunvaihtoihin. Muista, että tässä vaiheessa olet jo hyväksynyt tekstiversion. Sitä ei voi enää muuttaa.
6. Tarkastettuasi työsi, saat itsellesi lopullisen version ja se lähetetään myös meille julkaistavaksi nettisivullamme.
7. Tommy Hellsten -instituutti Oy vastaa tässä ohjeistuksessa mainituista oikoluku- ja taittokustannuksista.
Lopputöitä
Heidi Masalin: Rohkeudesta (2020)
Veli-Matti Anttila: Fyysinen kipu – Mielen ja kehon yhteys (2020)
Teemu Tuuli: Minä riitän (2019)
Anne Ollikainen: Lapsuuden varjo (2018)
Tanja Lumme: Tienviittana unet. Unien merkitys ihmisen henkisen kasvun prosessissa (2018)
Tanja Leppämäki: Matara – Vanha tietäjä (2018)
Eino Hoisko: Hengellisyys – mahdollisuus vai taakka ihmisyydessä? (2016)
Ria Tuomas-Kettunen: Häpeän tunnistaminen yhteyden kokemisen mahdollistajana (2016)
Malla Hintsala: Riittämättömyydestä (2016)
Ami Tuomarila: Sisäinen turvattomuus (2016)
Tiina Tuomikoski: Kokemuksia toipumisen prosessista (2014)
Pertti Ratilainen: Perintönä viha (2013)
Päivi Laukkanen: Läheisriippuvuus, kahlehdittu rakkaus (2011)