Olin 7-vuotias pikkutyttö ja aloittanut ensimmäisellä luokalla koulussa. Oli alkusyksyinen arki-ilta kotitilallamme ja yksi lehmistä oli juuri poikinut ja saanut vasikan. Haimme isän ja pikkuveljeni kanssa lehmän ja vasikan pellolta viedäksemme ne navettaan.
Isäni vei vasikkaa edeltä navettaan ja äitilehmä joutui tilanteessa hetkellisesti eroon lapsestaan. Minä seisoin navetan oven edessä punaisessa paidassani pikkuveljen kanssa. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta reagoida tai päästä pakoon. Lehmän hyökkäsi kimppuuni ja sen sarvi iskeytyi rintakehääni.
Tuosta tapahtumasta on jo useampi vuosikymmen, ja minä selvisin hengissä. Kokemus kuitenkin jätti jälkensä minuun niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin ja kosketti tietysti koko perhettä.
Trauma
Trauma yleisesti voidaan määritellä yksilön kokemaksi ylitsepääsemättömäksi tapahtumaksi, joka ylittää hänen inhimillisen sietokyvyn ja säätelykeinot. Trauma voi vaikuttaa merkittävästi yksilön tai yhteisön perusturvan kokemukseen.
On olemassa erilaisia traumoja. Shokkitraumana pidetään traumaa, joka tapahtuu yllättäen, tulee ”puskista”, ilman että yksilöllä on mahdollisuutta valmistautua siihen tai pystyä vaikuttamaan tilanteeseen millään tavalla. Tällainen tilanne on elämää vahvasti uhkaava ja syvällä tasolla pysäyttävä. Yksittäinen traumaattinen tapahtuma on eri asia, kuin esimerkiksi pitkään kestäneille haitallisille tapahtumille altistuminen tai lapsen kehityksen kannalta olennaisesta hoivasta vaille jääminen.
Trauman oireilu
Ulkoisesti jatkoin normaalia elämää tapahtuneen jälkeen suoriutuen hyvin koulusta, opiskeluista ja työelämään siirtymisestä, eikä tapahtunut erityisemmin näkynyt ulospäin. Näin jälkikäteen katsottuna trauma kuitenkin vaikutti elämäni taustalla lähes jatkuvasti.
Aivot rekisteröivät trauman ja trauman jäädessä kehoon keho alkaa ilmentämään traumaa fyysisin oirein. Trauma muokkaa hermostoamme ja vaikuttaa mm. siihen, minkälainen stressinsietokykymme myöhemmin elämässä on.
Trauman yhteydessä aivojen uhkia havaitseva järjestelmä muuttuu, ja menneisyyden jättämä jälki ohjaa ihmisen tuntemuksia ja fyysisiä reaktioita. Traumaattisen kokemuksen myötä saatamme hukata kokonaan kosketuksen omaan itseemme. Traumatisoitunut ihminen itse harvoin ymmärtää, että erilaiset oudot tuntemukset johtuvat traumaattisesta kokemuksesta.
Traumaattisen kokemuksen jälkeen keho voi jäädä kantamaan sinne pakkautunutta traumaenergiaa, jos se ei pääse purkautumaan esimerkiksi luonnollisen tärinän tai vapinan avulla. Traumaattinen kokemus aiheuttaa häiriön autonomiseen hermostoon ja hankaloittaa vireystilojen sekä tunteiden säätelyä.
Trauma voi ilmetä kehon tasolla esimerkiksi liiallisena valppaustilana, säpsähtelynä, jännittyneisyytenä, uniongelmina tai ajaa ihmisen liialliseen suorittamiseen. Tämä johtuu siitä, että keho jatkaa elämää jatkuvassa selviytymistilassa. Vaikka tilanne on ollut ohi jo kauan sitten, keho on ylivireystilassa ja edelleen valmiina taisteluun tai pakoon. Tähän on syynä se, että aikanaan alkuperäinen tilanne jäi kehon kannalta kesken – pakenemisen tai voitokkaan taistelun epäonnistuessa.
Mikäli traumatilanteessa pako tai taistelu ei ole mahdollista, on organismin ainoa vaihtoehto lamaantuminen ja jähmettyminen. Tämä on kehon luonnollinen suojautumismekanismi sitä uhkaavassa tilanteessa. Trauma ilmentääkin itseään usein sekä liiallisena ylivireytenä että alivireytenä ja vaihteluna näiden välillä. Alivireystila voi näkyä esimerkiksi voimakkaana väsymyksenä, apaattisuutena, poissaolevuutena, ns. ”autopilotilla” etenemisellä tai ”tyhjänä” olona.
Selviytymistilasta elossa oloon
Traumoista on kuitenkin mahdollista toipua. Toipumisprosessin myötä voi tulla tietoiseksi siitä, että kaikki oireet ja kummalliset olotilat, joiden on kuvitellut olevan osa itseä, tai joiden vuoksi on pitänyt itseään jollain tapaa viallisena, ovatkin trauman oireita. Ne eivätkä kerro siitä, kuka tai minkälainen ihminen minä todellisuudessa olen. Tämän kaiken ymmärtäminen ja se, että voi saada oireiden hoitoon apua on valtavan helpottavaa ja vapauttavaa.
Syvältä itsestä voikin löytyä alitajuisen turvattomuuden ja jatkuvan hätätilan alta rauha – aivojen vaaratutka saa asettua hälytystilasta lepoon, ja rentoutuminen turvallisessa ympäristössä on mahdollista. Vähitellen voi oppia hallitsemaan sisäisiä tuntemuksiaan sekä tunteitaan ja hyväksymään sen, mitä on tapahtunut. Kun ympäristön ja ympärillä olevat ihmiset voi kokea aidosti turvallisina, voi levätä läsnäolossa ja löytää myös syvän yhteyden muihin ihmisiin ja ympäristöönsä.
Elämä ei tietenkään ole sellaista, että arjessa olisi joka hetki mahdollista olla turvan ja rauhan tilassa, vaan siihen mahtuu myös stressaavia ja yllätyksellisiäkin tilanteita. Toisinaan putoamme taas ns. selvitymistilaan; silloin pulssi on koholla, tunnemme sydämen hakkaavan normaalia enemmän ja hengityksen muuttuvan pinnalliseksi samalla kun keho jännittyy. Tärkeää on kuitenkin se, että kykenemme pääsemään ja tuntemaan turvaa ja rauhaa päivittäin aina silloin, kun haluamme. Löydämme turvan ja toimijuuden itsestämme.
Traumoista toipumisen myötä onkin mahdollista alkaa kysymään itseltään, ”mitä minä todellisuudessa tarvitsen juuri nyt?” sen sijaan, että miettisi, mikä minussa taas on vikana tai miksi olen erilainen kuin muut.
Kun alkaa tunnistamaan omia todellisia tarpeitaan, voi huomata kaipaako tässä hetkessä esimerkiksi rauhallista luonnossa liikkumista, omaa tilaa, hengityksen äärelle pysähtymistä vai kehon voimakkaampaa liikettä ja aktivointia tai kenties läheisyyttä ja yhteyttä toisiin ihmisiin.
Johanna Lampila, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®