Vilkaisen somea, ja huomaan, miten hetki hetkeltä ahdistus valtaa mieleni. Näen fiidissä vain joulun idylliä ja yhteisiä perhepotretteja. Ymmärrän, että somen antama kuva ei ole koko totuus ja silti se tuntuu todelta. Huokaisen ja suljen puhelimen, nyt jotain ihan muuta kiitos!
Parhaimmillaan joulu herättää seesteisiä ja lämpimiä mielikuvia yhdessäolosta perheen kanssa tai ainakin toivetta siitä. Kaikille joulu ei kuitenkaan ole ilon aikaa. Yksinäisyys, joka voi olla läsnä ympäri vuoden, saattaa tuntua erityisen raskaalta juuri joulun aikaan ympäristön korostaessa yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä. Lisäksi jouluun voi latautua monet kipeät pettymykset menneiltä vuosilta. Entä jos ei ole ketään, jonka puoleen kääntyä? Entä jos ei ole ketään, jolle olla totta?
Inhimillinen yksinäisyys
Yksinäisyyteen liittyy valitettavan usein leimaantumista. Yksinäisyys voidaan nähdä heikkoutena tai merkkinä epäonnistumisesta, sillä kollektiivisesti jaetut käsitykset, mikä on arvokasta elämää vaikuttavat vahvasti. Todellisuudessa yksinäisyys on universaali inhimillinen kokemus, joka voi koskettaa ketä tahansa. Jos yksinäisyydestä ei ole lupa puhua avoimesti, voi se lisätä tunnetta ulkopuolisuudesta ja häpeästä.
Yksinäisyyttä voi lisätä myös monet inhimilliset seikat, kuten sairaudet, taloudelliset haasteet, sinkkuus, yksinhuoltajuus, sukulaisten ja/tai ystävien puute, kuolemat lähipiirissä tai pitkät välimatkat. Yksinäisyys on syvästi omakohtainen kokemus ja olotila, joka voi ilmetä myös ihmisen ollessa muiden ihmisten ympäröimänä – erityisesti jos kokemuksena on, ettei tule nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
Pitkittyessään yksinäisyys voi heikentää ihmisen hyvinvointia monin eri tavoin:
- Psyykkinen hyvinvointi: Yksinäisyys voi heikentää itsetuntoa, lisätä riskiä masennukseen ja ahdistukseen
- Fyysinen terveys: Pitkittynyt yksinäisyys voi lisätä stressiä, nostaa verenpainetta ja heikentää immuniteettia
- Kognitiivinen toiminta: Pitkäaikainen yksinäisyys voi vaikuttaa negatiivisesti muistiin ja keskittymiskykyyn
Miksi joulu voi korostaa yksinäisyyttä?
Jouluna sosiaalinen paine kasvaa. Some, kauppojen materiaalinen tarjonta, mainokset ja jopa jouluinen musiikki rakentavat kuvaa täydellisestä juhlasta, jossa kaikki ovat onnellisia yhdessä. Tällainen kulttuurinen narratiivi voi saada oman elämän tuntumaan riittämättömältä, jos se ei vastaa näitä odotuksia. Lisäksi vuoden loppu voi herättää ajatuksia siitä, mitä kipeästi on kaivannut elämäänsä tai mitä on kenties menettänyt.
Samalla joulun kiire ja kohtaamattomuus voivat lisätä yksinäisyyden kokemusta. Kun ihmiset keskittyvät lahjoihin, jouluvalmisteluihin ja aikatauluihin, aidot kohtaamiset saattavat jäädä taka-alalle, kun kiirekin tuntuu painavan päälle. Tässä kiireessä yksinäisyyttä kokeva voi tuntea jäävänsä entistäkin ulkopuolisemmaksi. Ystävällinen sana, hetki aikaa tai pieni ele voi kuitenkin tehdä suuren vaikutuksen.
Yksinäisyydestä yhteyteen – tule mukaan yhteiseen etätapaamishetkeen ma 23.12. klo 18.30-20.00
Haluan tarjota sinulle mahdollisuuden jakaa hetken yhdessä toisten kanssa, teemalla yksinäisyydestä yhteyteen. Järjestän aatonaattona ma 23.12. klo 18.30–20.00 zoom-etäyhteydellä toteutettavan reaaliaikaisen maksuttoman tapaamishetken, johon voit liittyä helposti kotoasi käsin, mistä vain. Tämä on avoin hetki, jossa voit olla mukana juuri sellaisena kuin olet, vaikkapa teekupposen äärellä. Ohjaan yhteistä keskustelua niin, että jokaisella on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä tarjoan lopuksi lempeän meditaation. Tule mukaan, jos kuulet kutsun – halusitpa jakaa ajatuksiasi, kuunnella toisia tai vain olla läsnä hiljaisesti.
Ilmoittaudu mukaan: joulumme@gmail.com. Olet lämpimästi tervetullut!
Oman näköinen joulu ja yhteyden merkitys
Ja muista, että joulun ei tarvitse näyttää tietynlaiselta. Voit luoda omat tapasi juhlistaa tai olla juhlistamatta, tehdä jotain itsellesi mieluista tai olla tekemättä. Jokainen hetki, jossa voit olla itsellesi läsnä voi olla tärkeä askel kohti sisäistä lämpöä.
Yksinäisyyden kanssa ei tarvitse selvitä yksin. Joulunaika voi olla myös hetki, jolloin otat ensimmäiset askeleet kohti yhteyttä – itseesi ja muihin. Pienikin lämpö, jonka annat itsellesi tai jollekin toiselle, voi valaista pimeän hetken. Joskus hymy tai yksinkertainen kysymys: miten voit? voi olla sekä itselle että toiselle erityisen merkityksellinen.
Entä mitä tapahtui, kun itse suljin somen joulun alla? Aloin kuulemaan enemmän sitä, mikä on minulle tärkeää, millaisia yhteyksiä haluan vaalia ja miten se mikä jo on, on täysin riittävää.
Lempeää, levollista ja omannäköistä joulua ihan jokaiselle!
Irene Etäsalo, Ihminen tavattavissa -terapeutti