Yhteys itseen on tie yhteyteen myös toisten kanssa. Mitä paremmin voin tunnistaa ja tunnustaa tunteitani ja koko sisäistä maailmaani, sitä aidommin voin olla eri tilanteissa läsnä.
Yhteys itseen ei kuitenkaan synny yksin, vaan tarvitsemme siihen toisia, jotka toimivat peilipintoina. Peilaustapahtumat voivat olla hyvin erilaisia. Merkityksellistä on erityisesti itsellemme läheisten ihmisten peilaustoiminta suhteessa itseemme: toiset näkevät meidät empaattisesti ja tulevat kohti validoiden tunteitamme, toiset torjuvat meidät vaieten ja kääntyen pois, toiset oikeuttavat itsensä tuomitsemaan, arvostelemaan, pakottamaan, vähättelemään, pilkkaamaan, toiset ovat kyllä olemassa fyysisesti mutta eivät ilmennä itseään millään tavoin tunnetasolla.
Se, mitä meille erityisesti kaikkein tärkeimmissä ihmissuhteissamme peilataan tai ei peilata, vaikuttaa oleellisesti siihen miten opimme näkemään tai hylkäämään itsekin itseämme ja sitä myöten myös toisia.
Joskus joku tiedostamaton tapa olla tai toimia, tai oma tunnistamaton tai torjuttu tunnetila, voi sabotoida yhteyden toiseen, sillä saatan heijastaa sen toisen tavaksi tai tunnetilaksi; se mitä en voi nähdä itsessäni, voi olla helpompi nähdä toisessa. Jos toinenkaan ei ole yhteydessä itseensä, ei hän välttämättä tunnista tällaista heijastevaikutusta ja kykene palauttamaan sitä minulle, vaan yhteytemme joutuu koetukselle hankalien tunteiden ja rajattomuuden aallokossa. Määrittelemme erilaisia ihmissuhteitamme omien mielikuviemme kautta sen sijaan, että asettuisimme suhteeseen ja antaisimme sille, yhteydelle, mahdollisuuden.
Sen sijaan aina kun voin saada kiinni mitä minussa tapahtuu tunnetasolla ja millaista toimintaa se minussa synnyttää, voin ottaa vastuuta itsestäni ja kunnioittaa paremmin myös toista. Rajattomuuden tilalle tulee erillisyyden rajat: tässä olemme minä ja sinä omine sisäisine ja ulkoisine maailmoinemme. Vastuu ohjaa tutkimaan ja korjaamaan nimenomaan omaa toimintaa, ei toisen.
Yhteys itseen syntyy vain yhteydessä toiseen. Siis siinä, missä minuun ollaan yhteydessä niin, että minun todellisuuteni voi hengittää, liikkua, elää ja tulla näkyväksi. Tuomitsematta, ohittamatta, vähättelemättä. Ja minuun voidaan olla yhteydessä kun ollaan yhteydessä itseen, toisin sanoen tunnistetaan omaa sisäistä ja ulkoista maailmaa ja asetutaan sen väliimme tulematta avoimeksi suhteessa minun sisäiseen ja ulkoiseen maailmaani. Näin minä opin vähitellen lisää omastani ja alan ymmärtää myös sinun todellisuuttasi.
Aitoa tunneyhteyttä voidaan vahvistaa läpi elämän turvallisesti ja rehellisesti peilaavissa ihmissuhteissa. Persoona on aina poisottamattoman arvokas – silloinkin, kun toiminta kaipaa hiukan tarkastelua.
Yhteyttä on voitava rauhassa opetella ja harjoitella, sillä joskus yhteydettömyys tuntuu tutumpana turvallisemmalta kuin läheinen yhteys toiseen. Se on ymmärrettävää, jos yhteyden yrittämisen hintana on ollut pilkka, ohittaminen tai ihan fyysinen hylkääminen.
On helpompaa sanoa, että puhukaa ja vaalikaa avoimuutta kuin puhua ja olla avoin, sillä luottamus siihen ettei tule paljastuessaan hylätyksi nojaa siihen yhteyteen, johon on saanut tai ei ole saanut elämänsä varrella laskeutua.
Marjo Juutilainen, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
