Kasvu naiseksi on ihmeellinen matka. Moni nainen aloittaa elämänsä ulkoapäin istutettujen odotuksien saattelemana, joita tyttölapseen usein liitetään; on oltava kiltti, käyttäydyttävä kauniisti, suoriuduttava annetuista tehtävistä, näytettävä suloiselta ja mieluiten mukauduttava toisten tarpeisiin. Valitettavasti yksikään näistä ei tue naisen yksilöllistä kehitystä, joka on ainoa tie kukoistavaan naiseuteen.
Suurin osa asiakkaistani on naisia, jotka ovat tavalla tai toisella menettäneet kykynsä kuunnella itseään tai edes tunnistaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Koen suurta myötätuntoa heitä kohtaan, koska oli aika, jolloin olin itsekin hyvin samankaltaisessa tilanteessa omassa elämässäni.
Kasvu naisena tai naiseksi on syvä ja hienovarainen prosessi, jossa moni meistä kokee neuvottomuutta, yksinäisyyttä ja jopa hämmennystä. Perheet ja suvut ovat hajallaan, yhteys samasta sukupuusta ammentaneiden naisten kesken on kadonnut. Eri sukupolvien välinen verkko ei enää kannattele – tai sellaista ei ole edes ollut. Tämä ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen syy, vaan seurausta sekä globaalista että yhteiskunnallisesta kehityksestä, kollektiivista, jonka osasia olemme kaikki.
Ei ole myöskään sanottua, että läheisten sukulaisten läsnäolo olisi sinällään autuaaksi tekevä vastaus haavoitettuun naiseuteen. Monelle naiselle oma lapsuudenperhe tai elämä suvun välittömässä vaikutuspiirissä on ollut vaarallinen, elämää traumatisoiva kokemus. Silloin irtiotto näyttäytyykin pelastuksena, jota ilman nainen ei olisi kenties selvinnyt hengissä. Siinäkin tapauksessa, jotain sellaista, mitä me kaikki tarvitsisimme, on mennyt poikki, eikä ole alun alkaen päässyt edes syntymään. Hiljainen tieto siitä, millaista on olla tyttö, kasvaa naiseksi, puolisoksi, äidiksi, isoäidiksi, tai lapsettomaksi naiseksi, jää siirtymättä.
Vaikka jokaisen naisen tarina ja yksilöitymisprosessi on omalaatuinen, paljon yhteistäkin erilaisten naisten elämissä on. Suurin osa naisista on kasvanut ympäristössä, jossa häneen on liitetty jo hyvin varhaisessa vaiheessa määreitä ja toiveita, joihin naisella itsellään ei ole ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa.
Kautta aikojen tyttöjä on kiitetty kiltteydestä, moitteettomuudesta, toisten palvelemisesta sekä sievästä ja nuhteettomasta käytöksestä, viehättävästä olemuksesta puhumattakaan. Harvemmassa ovat ne kokemukset, että nainen olisi lapsuuden tai nuoruuden elämänpiirissään saanut kiitosta rohkeudestaan, rämäpäisyydestään, omalaatuisista mielipiteistään, anteeksipyytelettömästä sisukkuudestaan tai siitä, että hän on uskaltautunut polkemaan jalkaa ja ilmaissut selkeästi ”Ei käy!”.
Ja miten juuri sana ”ei” onkaan naisen elämän kannalta ehkä se kaikkein pyhin. Se piirtää rajat, joiden sisällä nainen voi kokea olevansa turvassa, suojattuna ja kiinni omassa voimassaan. Kun rajat ovat häilyvät tai niitä ei ole ollenkaan, naisen sisälle pesiytyy ameeba, joka leviää ja laajenee hänen itsensä ulkopuolelta tulevien tarpeiden mukaan, ja syövyttää lopulta kokonaisia aukkoja kantajansa minuuteen. On mahdollista, että aikaa myöten psyykkisellä kuormittavuudella on osansa myös fyysisten sairauksien puhkeamisessa.
Jos ”ei” on pyhä sana, ”kyllä” on puolestaan naisen elämää rikastuttava sana. Sen myötä me uskallamme sukeltaa elämän aaltoon, tutkia tuntematonta, kokeilla ja erehtyä, kasvattaa elämää sisällämme, heittäytyä luovuuteen ja liittyä toisiin ihmisiin, sillä tarkoitus ei ole, että naisen tulisi olla kiinni vain omassa voimassaan. Oma voima ei tarkoita omavoimaisuutta. Sen sijaan se tarkoittaa energiaa, sisäistä tulta, jota nainen voi oppia ruokkimaan itsessään ja jonka avulla hän pystyy toimimaan, kun tarve vaatii. Sen avulla hän voi säilyttää viattomuutensa, mutta karistaa naiiviutensa. Ne kun ovat kaksi eri asiaa, vaikka menevätkin usein iloisesti sekaisin keskenään.
Kasvu naisena ei ole kiinni iästä. Niin kauan kuin elämää on, on mahdollisuus myös kasvuun. Jotta voisi kasvaa kaikkeen sopeutuvasta kullannupusta tai elämän katkeroittamasta taakankantajasta valppaaksi naiseksi, tarvitaan uskallusta ja luottamusta. Terapia tai Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma eivät ole ainoita teitä, mutta erittäin hyviä vaihtoehtoja, koska muutos on pysyvä. Turvallisessa ja luottamuksellisessa peilauksessa naisen elämäntarina kipuineen ja iloineen saa tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi juuri sellaisena kuin hän sen kokee. Vasta silloin nainen voi laskea suojamuurinsa ja antautua haavoittuvuuteen, jonka kohtaaminen tekee yleensä kipeää, mutta on parantavaa, eheyttävää.
Naisen elämä on jo biologiansakin määräämänä kierrollista. Meissä syntyy ja kuolee koko ajan uusia ulottuvuuksia, jotka rikastuttavat elämää huikealla tavalla, kun uskallamme laskeutua niiden ääreen. Me emme ole naisina vain tyttäriä, sisaria, puolisoita, ystäviä, äitejä, isoäitejä tai ammattimme, yhteiskunnallisen asemamme edustajia. Sisäinen minuutemme on paljon laajempi ja monipuolisempi kuin moni ymmärtää. Naisen ei ole tarpeen rajoittaa itseään olemaan joko–tai, vaan uskaltautua olemaan sekä–että.
Mitä tulee menneisiin sukupolviin ja perheeseen, josta nainen on matkansa aloittanut, kuullaan usein puhuttavan ylisukupolvisista taakoista ja traumoista, jotka ovat kiistaton tosiasia. Harvemmin kuulee silti puhuttavan siitä, että perheen ja suvun naislinjaan kytkeytymisestä on löydettävissä myös voimaa, syvää viisautta, joka kantaa arvokkaalla tavalla elämässä.
Sen, mitä emme ole saaneet eväiksi lapsuudenkodistamme, meillä on oikeus hankkia jostain muualta. Siksi kampaamokäynti tai kynsihuolto, niin hemmottelevia tai tarpeellisia kuin ne ovatkin, eivät edesauta naisen hyvinvointia kuin hetkellisesti. Parasta mitä nainen voi itselleen tehdä, on tutustua omaan itseensä, omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, omaan selviytymisstrategiaansa ja taustaansa ymmärtääkseen, miten kaikki sai alkunsa. Sen jälkeen kysytään myös tahtoa, haavoittuvuutta hyväksyä tosiasiat, kärsivällisyyttä antaa anteeksi ja halua kurottaa korkeammalle ja syvemmälle.
Palkinto, mikä tästä kaikesta seuraa, ei välttämättä näy heti ulospäin, mutta se synnyttää meissä sisäisen neuvonantajan, kanssakulkijan, puuttuvan sisaruksen, äidin tai isoäidin, tädin, vanhan viisaan tietäjänaisen, joka ohjaa ja neuvoo, miten edetä, kun elämä heittää vaikeuksia eteemme. Sen turvin me myös vapaudumme nauttimaan elämästä eri tavalla kuin ennen. Se, miten muut määrittelevät sinut, ei enää paina vaakakupissa, vaan uskaltaudut elämään aivan eri kohdasta itseäsi kuin aikaisemmin.
Muutos, jonka syväsukellus itseesi saa aikaan, säteilee ennen pitkään myös ulospäin. Et ole enää riippuvainen muiden mielipiteistä, mutta osaat tuntea myötätuntoa heitä kohtaan, jotka eivät ole vielä heränneet tiedostamattomuuden junasta. Ja kaikkein tärkeimpänä, sinusta tulee valpas, itseäsi ja elämää syvällisesti ymmärtävä nainen, joka kykenee ottamaan elämän vastaan lahjana, joka se aina on, kaikista vaikeuksista huolimatta. Et ole enää sinisilmäinen, kaikkeen sopeutuvat kullannuppu, mutta et myöskään omaan vahvuuteesi sairastunut raataja ja kaiken kannattelija.
Tällainen nainen uskaltautuu antamaan elämänsä tarvittaessa myös itseään suurempiin käsiin, koska ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse kantaa itse. Tällainen nainen on myös äiti, joka kykenee vapautumaan syyllisyyteen, ja katkaisemaan siten sukupolvien kivun. Sen jälkeen hän pystyy tarjoamaan lapsilleen, lastenlapsilleen ja jälkipolvilleen jotain, mistä harvat kasvatusoppaat osaavat kertoa.
Sanna Suokko, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
