Huomaatko sinä hyvä lukija joskus pohtivasi sitä, mistä häpeä kumpuaa? Ehkä jokin kevyesti heittämäsi lausahdus alkaakin yllättäen hävettää, tai erehdyksen yhteydessä puna alkaa nousta kasvoille? Miksi valokuvissa oma kuva aiheuttaa häpeän tunteita, tai kuullessasi omaa ääntäsi videolla tunnet häpeää?
Listaa voisi jatkaa moniin käytännön toimiin, joissa omat ääneen sanotut ja näytetyt ajatukset, tunteet ja mielipiteet aina vain hävettää. Häpeä ei todellakaan aina kerro siitä, että sinussa olisi jotain mitä tulisi hävetä.
Häpeää on kahdenlaista, tervettä ja epätervettä. Epäterve häpeä on yksi kehityksellisen trauman ilmenemismuoto joka kehittyy epäterveessä ja emotionaalisesti estyneessä kasvuympäristössä muodostaen häpeä-identiteetin. Häpeä-identiteetissä ihmisen syvimpään olemisen muotoon, minuuteen tulee varjoksi iljettävä häpeäleima, joka hehkuu aina kun minuus tulee esiin. Tunteiden, tarpeiden, ajatusten ja itseilmaisun yhteydessä.
Häpeäleima on kuin polttomerkki iholla, joka yrittää estää minuuden esiin tulemista, jotta häpeän polte ei tuntuisi niin ankarasti. Kun oma häpeä alkaa tulla tutummaksi, on tervettä kyseenalaistaa häpeä. Olenko minä todella näin häpeällinen, kuin tunnen? Tarviiko omista tunteista, tarpeista ja ajatuksista kokea häpeää, mikäli ne ei riko ketään?
Tulemalla tietoiseksi omasta häpeästä pelkäämme usein myös paljastuvamme syylliseksi tilanteessa, jossa koemme häpeää. Syyllisyys on myös yksi kehityksellisen trauman ilmenemismuoto. Riittävän turvallisessa ympäristössä, kuten terapiasuhteessa on mahdollista käsitellä häpeää ja syyllisyyttä.
Usein terapiassa häpeän verho sulaa kauniisti pois minuuden tieltä, jolloin minuus voi pikkuhiljaa alkaa tulla näkyväksi. Vanha koettu häpeä voikin olla suvun, tai kasvuyhteisön taakkasiirtymää, jota ei ole osattu käsitellä ja kohdata.
Jotta häpeän juurille pääsee, on tutustuttava omaan häpeään ja tehdä havaintoja siitä, millaisessa ympäristössä häpeän polte aktivoituu? Oliko koettuun häpeään todellinen syy, vai onko ilmapiirissä jotain vaiettua ja käsittelemätöntä?
Kun oppii ymmärtämään terveen häpeän toimijuutta, alkaa tulla tietoiseksi epäterveestä häpeästä. Se alkaa eriytymään minuudesta. Jos on tottunut häpeämään ja syyttämään itseään mitä ihmeellisimmistä asioista, on hyvä opetella kyseenalaistamaan myös ympäristöä, jossa häpeäidentiteetti aktivoituu. On täysin mahdollista että häpeä jota tunnet, kertookin jotain ympäristöstä, tai siinä aktivoituneesta kehityksellisestä traumasta.
Häpeä vaikeuttaa myös ihmissuhteita ja kohtaamista. Olen pohtinut paljon kohtaamieni katseiden välittämää viestiä. Kaikista kurjimmalta on tuntuneet katseet, jotka eivät ole halunneet tulla lainkaan kohdatuksi. Katseet jotka eivät ole tulleet kohti, vaan ohittaneet täysin. Katseet, jotka eivät reagoi millään tavalla.
On niin monenlaisia katseita. Joku katsoo suoraan kohti ja hymyilee lämpimästi ja kohtaavasti, kun taas toinen katsoo ohitse. Joku huomaa katseen, vastaa siihen pienesti, mutta kääntää katseen nopeasti pois. Miksi toisinaan on niin vaikeaa katsoa toista ihmistä silmiin?
Pois käännetty katse kertoo häpeästä. Katseen yhteydessä näemme paljon eri asioita toisesta ihmisestä ja silmien kautta välittyy paljon eri tunnetiloja, jos uskallamme katsoa ja kohdata. Katsomalla toista silmiin voimme kokea äänettömästi yhteyttä, esimerkiksi jaettua iloa, tai surua, arkuutta, tai itsevarmuutta. Voimme nähdä toisen katseessa myös vihaa, kylmyyttä, lämpöä, tai empatiaa. Katse toimii kuin peilinä.
Miksi toisten katseessa on ihailua ja lempeyttä, tuiketta ja iloa ja toisten katseessa kylmyyttä ja vihaa? Mistä se kertoo? Minusta vai sinusta? Katsojasta vai katsotusta?
Mitä pois käännetty katse kertoo? Kertooko se enemmän minusta vai sinusta? Minun vai sinun häpeästä? Ollaksemme vastuullisia, meidän tulee kohdata oma häpeä. Se ei ole mielekästä eikä helppoa, sillä häpeä ja syyllisyydentunto lävistää koko kehon ja tekee näkyväksi jotain, mistä ei välttämättä pidetä. Mutta vain kohtaamalla oman häpeämme, saamme rajat terveen ja epäterveen häpeän välille. Epäterve häpeä saa valua pois ja terve häpeä suojelee meitä tekemästä vääriä, häpeällistä asioita.
Häpeän kohtaaminen ja siitä vastuun ottaminen on sen verran tuntuvaa, että on houkuttelevaa elää niin, että torjuu ja kieltää häpeän. Elää niin kuin sitä ei olisi. Niin siveellisesti ja hyvin, ettei häpeänkajo pääse mistään esiin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että siirrämme häpeää seuraaville sukupolville, lapsillemme.
Häpeää on siis kahdenlaista. Tervettä ja epätervettä häpeää. Luonnollista ja ihmistä suojelevaa tunnetta, joka ohjaa oikeaan ja herättää syyllisyyden tunteen, kun siihen on aihetta, tai lisäksi tätä epätervettä, siirrettyä häpeää, joka ei kuulu sinulle, rakas lukijani.
Siirretty häpeä voi olla mitä tahansa. Se voi olla vanhempien, isovanhempien, tai yhteisön pelkoa, surua, vihaa tai kenties kaltoinkohtelua. Mitä tahansa se onkin, kyseenalaista se ja kohtaa se lempeydellä. ❤️
Kirsikka Kinnunen, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Uutiskirje ilmestyy kahdesti kuussa. Mukaan pääset täältä: http://eepurl.com/jhBZP-/
