Me ihmiset kohtelemme itseämme siten kuin meille tärkeät ihmiset ovat meitä aikoinaan kohdelleet. Jatkamme siitä mihin vanhempamme jäivät. Jos he eivät nähneet eivätkä kohdanneet meitä, mekään emme aikuisina osaa nähdä emmekä kohdata itseämme.
Opimme elämään itsemme ulkopuolella, ilman yhteyttä tunteisiimme ja tarpeisiimme. Kykymme arvostaa itseämme rapautui ja aloimme kohdella itseämme rakkaudettomasti. Kohdistimme mitätöiviä ajatuksia itsestämme itseemme ja elämämme täyttyi rakkaudettomuudesta. Tästä emme välttämättä olleet edes tietoisia, koska olimme aina eläneet rakkaudettomuudessa. Niinpä voimme aina vain huonommin emmekä ymmärtäneet miksi.
Se mitä me itsestämme ajattelemme, muuttuu ajan kuluessa alitajuiseksi. Emme tunnista ajatuksiamme, jotka itseemme kohdistamme, siksi emme ymmärrä miksi tunnemme niin kuin tunnemme. Rakkaudettomat ajatukset, jotka itseemme kohdistamme, synnyttävät tunteita, jotka heräävät rakkaudettomuudessa eläen. Meidät kahlitaan menneisyyteen emmekä kykene elämään tässä ja nyt. Me itse kahlitsemme itsemme ja kuvittelemme, että kaiken takana on kohtalo.
Me emme enää voi muuttaa sitä, miten vanhempamme meitä aikoinaan kohtelivat. Mutta voimmeko muuttaa sen, miten me itse itseämme kohtelemme nyt? Onko meillä mandaatti luoda elämäämme itse, ravistaa menneisyyden kahleet irti ja vapautua elämään omaa elämäämme nyt? Onko meillä valta luoda uutta omanarvontuntoa, jos arvottomuuden kokemus on valettu syvälle sisimpäämme? Ulottuuko valtamme menneisyyden rakkaudettomuuteen, niin että sinne minne valettiin romahtanut ihmisarvo, sinne voi syntyä uusi kokemus arvosta? Onko mahdollista oppia rakastamaan itseään, jollei koskaan ole saanut rakkautta muilta?
Vastaan tähän että on, ehdottomasti on. Mutta miten se tapahtuu? Kuinka voin vapautua itseeni kohdistuvista ajatuksista, jollen edes tiedosta niitä? Tässä elämä tulee avuksemme. Se tekee sen järjestämällä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Elämäämme astuu kärsimys. Tämä kärsimys ei tule kiusaamaan eikä tuhoamaan vaan herättämään. Se on meille rakkaudella räätälöity. Kipu ja tuska haluavat herättää meidät tiedostamaan tilamme. Ihminen kutsutaan ulos uhriudesta ottamaan vastuu itsestään ja elämästään.
Mihin ihminen herää, kun hän herää menneisyyden unesta? Hän herää tietoisuuteen. Tähän tietoisuuteen kuuluu syyllisyyteen vapautuminen. Ensimmäinen merkki tietoisuuden syntymisestä on juuri syyllisyys. Ihminen alkaa tutkia itseään, omia ajatuksiaan, varjojaan ja menneisyyttään, sen sijaan että tutkisi ja syyttäisi muita. Tämä koskee myös lapsuutta, sitä miten vanhemmat ovat häntä kohdelleet. Tietoiseksi herätessään ihminen ymmärtää, ettei hän ole menneisyyden vanki. Hänestä tulee se, joka katselee menneisyyttään sen sijaan että olisi se.
Muiden tutkimisesta itsen tutkimiseen
Ihmisen elämän tärkein hetki on se, kun hän siirtyy muiden tutkimisesta itsensä tutkimiseen. Muita tutkimalla ei synny tietoisuutta, sitä syntyy vain itseään tutkimalla. Ihmisen tulee siis paradoksaalisesti vapautua syyllisyyteen ennen kuin voi vapautua syyllisyydestä. Vain tämän uuden tietoisuuden avulla hän voi nousta menneisyyden varjoista ja asettua tähän hetkeen.
Mikä se on mistä olemme tietoisia, kun heräämme tietoisuuteen? Olemme tietoisia todellisuudesta, siitä mikä on totta ja mistä todellisuus muodostuu. Siihen emme voi herätä yhtäkkisesti vaan astumme siihen vähitellen. Ihminen tulee tietoiseksi totuudesta, tiedostamalla itsessä yhä paremmin se, mikä ei ole totta. Näemme itsessämme sen, mikä on valheellista eikä vastaa todellisuutta. Näkemällä sen mikä ei ole totta, meistä tulee se, mikä on totta. Olen siis se, joka olen: se, joka katselee sitä itsessäni mikä ei ole totuudellista. Kun minusta tulee se, joka katselee sitä mikä minussa ei ole totta, en enää samastu siihen, mikä ei ole totta. Tätä tarkoittaa syyllisyyteen vapautuminen.
Totuus on tekevä teidät vapaiksi, Kristus sanoi. Mikä on se totuus, josta hän puhui? Jos vaihdamme sanan totuus sanaan todellisuus, on helpompi ymmärtää mitä hän tarkoitti. Todellisuus on tekevä teidät vapaiksi. Todellisuuteen astuminen tapahtuu, kun tunnistamme valheen ja epätodellisuuden. Vapaudumme siis syyllisyyteen, mutta tähän syyllisyyteen emme jää vaan armahdamme itseämme. Hyväksymme itsemme keskeneräisinä ja heikkoina ja opimme siksi elämään todellisuudessa, joka muodostuu totuudesta ja rakkaudesta. Näemme valheemme, mutta rakastamme itseämme siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia. Opimme rakastamaan itseämme sillä rakkaudella, jolla Jumala on koko ajan meitä rakastanut.
Tästä syntyy uusi omanarvontunto: totuudesta ja rakkaudesta. Olemme totta ja näemme oman valheellisuutemme, mutta otamme vastaan Rakkauden, joka meissä rakastaa heikkoa. Tämä siis tarkoittaa, että vasta riittämättömänä voimme riittää. Arvomme ei ole kiinni suorituksistamme vaan siitä, että opimme elämään keskeneräisinä ja riittämättöminä. Ihmisarvomme siis nousee armosta ja anteeksi saamisesta eikä omasta erinomaisuudestamme ja suorituksistamme.
Vain riittämättömänä voi riittää.
Tommy Hellsten
Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja, teologi, kirjailija, senior mentor
_ _ _ _ _
Haku seuraaviin, helmikuussa aloittaviin Ihminen tavattavissa -kasvuryhmiin on käynnissä. Lue lisää täältä.
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Mukaan pääset täältä.
