Tommy Hellsten

”Ole vain se joka olet, sillä se sinä olet joka tapauksessa.”

Terapiapalvelut

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

Ihminen tavattavissa -terapeutit ovat terapeuttisen työn ammattilaisia, jotka yhdistävät ammatillisen osaamisen ja inhimillisen kohtaamisen.

Ihminen tavattavissa -terapiassa terapeutin inhimillisyys on tietoinen osa terapeuttista työskentelyä. Se on läsnä kuuntelussa, vuorovaikutuksessa ja tavassa olla ihmisenä läsnä toisen ihmisen äärellä.

Ihminen tavattavissa -terapia rakentuu inhimilliselle kohtaamiselle. Terapeutti ei piiloudu ammattiroolin taakse, vaan on itse ihminen ja kantaa samalla vastuun terapiasuhteen rajoista, turvallisuudesta ja eettisyydestä.

Asiakastyö ja terapiasuhde

Psykologinen kasvu tapahtuu jokaisella ihmisellä omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Ihminen tavattavissa -terapeutit kunnioittavat asiakkaiden yksilöllistä prosessia ja arvioivat jatkuvasti terapiasuhteen turvallisuutta, luottamusta ja työskentelyn mielekkyyttä yhdessä asiakkaan kanssa.

Terapiaan voi tulla esimerkiksi elämän kriisitilanteissa, ihmissuhdehaasteiden, uupumuksen, ahdistuksen, masennuksen, elämänsuunnan kysymysten tai oman kasvun ja itsetuntemuksen äärelle – tai minkä tahansa muun elämän tärkeän kysymyksen kanssa.

Terapeutin oma prosessi osana osaamista

Kaikkien Ihminen tavattavissa -terapeuttien taustalla on Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma, jossa tuleva terapeutti käy läpi oman henkilökohtaisen kasvuprosessinsa.

Ohjelmassa kohdataan omia rajoja, haavoittuvuutta ja vahvuuksia sekä opitaan tunnistamaan, miten omat kokemukset vaikuttavat vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Tämä henkilökohtainen työ luo perustan terapeuttiselle läsnäololle: kyvylle kuunnella, ymmärtää ja kunnioittaa asiakkaan yksilöllistä prosessia ilman kiirettä tai valmiita vastauksia – ja ennen kaikkea kyvylle erottaa omat keskeneräiset prosessit asiakkaan prosessista.

Terapiakoulutus ja ammatillinen pätevyys

Kasvuohjelman lisäksi Ihminen tavattavissa -terapeutiksi ITT® valmistuvat suorittavat noin kaksi vuotta kestävän terapiakoulutuksen (80 op), joka antaa teoreettisen ja käytännöllisen pohjan terapeuttiseen työskentelyyn.

Koulutus sisältää:

  • keskeisiä terapeuttisia viitekehyksiä ja työmenetelmiä
  • opinnäytetyön
  • vähintään 100 tuntia omaa terapiaa
  • vähintään 100 tuntia ohjattua terapiatyön harjoittelua

Koulutuksen tavoitteena on tukea terapeuttisen ajattelun, eettisen työotteen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä.

Käytännön tietoa

  • Ihminen tavattavissa -terapiaan ei tarvita lähetettä
  • Vastaanottokäynnit eivät kuulu Kelan korvattavien palveluiden piiriin
  • Terapeutit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina tai yrittäjinä ja määrittelevät itse vastaanottojen hinnat ja käytännöt
  • Asiakastyö toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön ja tietosuojavaatimusten mukaisesti

Ammattinimike ja luotettavuus

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® on rekisteröity ammattinimike. Vain koulutusohjelmamme hyväksytysti suorittaneilla terapeuteilla on oikeus käyttää nimikettä.

Asiakaspalvelustamme voit aina tarkistaa, onko nimikettä käyttävä terapeutti suorittanut koulutuksen Tommy Hellsten -instituutissa.

Terapeutin löytäminen ja yhteydenotto

Voit etsiä itsellesi sopivaa terapeuttia tai terapeuttiharjoittelijaa tutustumalla alempana Ihminen tavattavissa -terapeuttien ja terapeuttiharjoittelijoiden kuvauksiin. Voit rajata hakua paikkakunnan ja työskentelykielen perusteella. Löydät yhteystiedot jokaisen kohdalta.

Mikäli kaipaat apua omaan tilanteeseesi soveltuvan Ihminen tavattavissa -terapeutin löytämisessä, autamme mielellämme.  Voit ottaa meihin yhteyttä yhteydenottolomakkeemme kautta (valitse aiheeksi Terapia). Kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti. Voit myös jättää palautetta lomakkeen kautta.

Ihminen tavattavissa -terapeutteja toimii myös Väestöliiton terapiapalveluissa.


Kun tarvitset apua heti

Jos tarvitset akuuttia tukea tai keskusteluapua ilman ajanvarausta, seuraavat palvelut ovat käytettävissä:

Hae terapeuttia tai harjoittelijaa

Hae terapeutit

  • Eveliina Aaltonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olen Eveliina, Ihminen tavattavissa-terapeutti harjoittelija. Olen tehnyt pitkän työurani erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden parissa monissa eri tehtävissä. Olen koulutukseltani sosionomi YAMK, varhaiskasvattaja, elämänkaarineuvoja ja Ihmisen tavattavissa-terapeuttiopiskelija.

    Olen toiminut monissa luottamustehtävissä julkisella puolella ja eri yhdistyksissä. Lisäksi olen äiti ja isoäiti. Olen vakuuttunut yhteisön rakentamisen kantavasta voimasta.

    ”Siellä, missä yksilö tulee kannetuksi yhteisön voimasta ja yhteisö rikastuu yksilön kyvyillä, kaikilla on hyvä elää ja luoda elämää.” Tämä on mottoni, jonka avulla pyrin tuomaan esiin yksilön vahvuuksia ja vahvistamaan osallisuutta yhteiskunnassa.

    Työssäni terapeuttina tavoitteeni on tarjota tukea ja ohjausta henkisen hyvinvoinnin tiellä. Toiveeni on osallistua asiakkaan kasvutarinaan ja toimia rinnalla kulkijana tällä matkalla. Pyrin luomaan työssäni turvallisen tilan, jossa voimme tutkia elämän syvyyksiä ja ihmisen mahdollisuuksia.

    Kanssakulkijana, haluan kulkea asiakkaan rinnalla auttaen häntä voimaantumaan ja löytämään yhteyden omassa elämässä askarruttaviin kysymyksiin. Tällä matkalla autan asiakasta näkemään itsessään piilevää käyttämätöntä potentiaalia ja tuoda sen näkyväksi.

    Kuuntelu on yksi vahvuuksistani. Tiedän, että empaattinen vuorovaikutus on avainasemassa terapeuttisen suhteen rakentamisessa ja pyrin tätä kohti kaikessa tekemisessäni. Olen sitoutunut tarjoamaan tukeani kaikissa elämäntilanteissa ja haasteissa.

    Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä ja aloitetaan yhteinen matka kohti kasvua ja voimaantumista
    Minulle on mahdollista myös ilta- ja viikonloppuajat.

    Paikkakunta
    Lahti
    Työskentelykieli
    suomi

  • Suvianni Aarnio

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Ihmisen kohtaaminen on aina ainutlaatuinen hetki ja ajattelen, että jokaisella kohtaamisella on jokin tarkoitus. On se sitten pieni hetki tai elämän mittainen matka, jonkun ihmisen kanssa. Toivon, että saan olla terapeutin roolissa turvallisena kanssakulkijana peilaamassa ja tutkimassa elämää ehkä juuri sinun kanssasi.

    Elämän tärkein matka on matka itseesi. Lähden mielelläni kulkemaan lempeästi tätä matkaa kanssasi. Autan sinua löytämään oman ainutlaatuisen itsesi, sen kuka pohjimmiltasi olet ja mistä tulet, ja autan matkaamaan kohti kokonaisvaltaista, hyvinvoivaa ja merkityksellistä tulevaisuutta.

    Terapia kanssani on vuorovaikutteista, aitoa, inhimillistä ja läsnä olevaa. Näen ihmisen aina kokonaisvaltaisesti ja yhdistän mielelläni työssäni kehon- ja mielen työskentelyä̈. Tärkein asia terapiassa on kuitenkin turvallisen tilan luominen, jossa saat tulla nähdyksi sekä kuulluksi omana itsenäsi.

    Lähellä sydäntäni ovat kehon ja mielen yhteys, lapsettomuuden herättämät tunteet, vanhemmaksi syntyminen, postpartum-aika, hermosto, uupuminen, avioero, oman polun etsiminen, hidastaminen, kiintymyssuhteet ja ihmisten ainutlaatuiset tarinat.

    Olet siis lämpimästi tervetullut istumaan alas kanssani juuri sellaisena kun olet ilman kiirettä tai pakkoa mihinkään. Keskiössä ovat aina sinun tunteesi ja tarpeesi.

    Minkä asian kanssa haluaisit juuri nyt tulla kohdatuksi ja kannatelluksi?
    Otan sinut vastaan lempeällä̈ läsnäololla Helsingin Kampissa.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Suvi Aarnio

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    VTM, Rauhan ja konfliktinratkaisun jatkotutkinto, Psykodraamaohjaajaopiskelija

    Olen terapeuttina empaattinen, tarkkanäköinen ja aidosti läsnä oleva kuuntelija. Huomaan herkästi myös sen, mikä ei vielä löydä sanoja ja esitän kysymyksiä, jotka auttavat avaamaan uusia oivalluksia. Minulle on tärkeää luoda turvallinen ja kannatteleva tila, jossa voit pysähtyä oman elämäsi äärelle ja tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olet.



    Kuljen rinnallasi lempeästi ja uteliaasti tutkien sitä, mitä elämässäsi tapahtuu, ja mitä se sinussa herättää. Toimin oppaanasi matkalla kohti syvempää itsetuntemusta, tasapainoisempaa arkea ja sisäistä rauhaa. Uskon, että jokainen sisäisesti ratkaistu ristiriita heijastuu ihmissuhteisiimme ja on siten askel kohti laajempaa rauhaa elämässä.



    Minulle tuttuja teemoja ovat muun muassa lähisuhdeväkivalta, toimintahäiriöinen perhedynamiikka, kehityksellinen trauma, vanhemmuus ja yksinhuoltajuus, liiallinen vahvuus, yksinäisyys, uupumus ja masennus, läheisriippuvuus, hylkäämisen ja ulkopuolisuuden kokemukset sekä ylisukupolviset taakkasiirtymät. Mikään ilmiö ihmisyyden äärellä ei ole liian pieni, suuri tai vaikea yhdessä tutkittavaksi.



    Kohtaan sinut kunnioittavasti ja luottamuksellisesti. Aito ja turvallinen kohtaaminen luo perustan syvemmälle ymmärrykselle omista tarpeista, tunteista ja voimavaroista, jolloin avautuu tilaa myös muutokselle ja kasvulle.



    Ota rohkeasti yhteyttä elämän pienissä tai suurissa solmukohdissa. Et ole yksin. Voimme työskennellä yhdessä lyhyemmän tai pidemmän jakson, siitä päätät sinä. Olet lämpimästi tervetullut.

    Alla linkki Paraisten toimipisteen ajanvarauskalenteriin. Valitse terapia-kategoria.

    Paikkakunta
    Parainen, Turku
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Miia Aarrekallio

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Sosionomi (AMK)

    Millaista tarinaa kerrot itsellesi?

    Elämänpolkuni on sysännyt minut katsomaan syvälle itseeni ja kasvamaan kivun, pysähtymisen ja oivallusten kautta omaksi itsekseni. Sellaiseksi, kuka minä oikeasti olen. Tämä on ollut tärkeä matka myös terapeutiksi kasvamisen prosessissa.

    Pidän tärkeänä toisen ihmisen kohtaamisessa nähdyksi- ja ymmärretyksi tulemisen kokemusta sekä inhimillisyyttä ja arvostamista.

    Kohtaan sinut rauhassa ja kiireettömästi, rinnallasi kulkien.

    Paikkakunta
    Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Reeta Ahola

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Viimeisen vuoden Ihminen tavattavissa -terapeutti opintojeni kruunu on saada kutsua sinut harjoitteluasiakkaakseni Vantaan Kivistöön.

    Tuon työskentelyyni ainutlaatuisen näkökulman oman elämäni kokemusten kautta. Tahattomasti lapsettomana ja uusperheen bonusäitinä olen saanut syvällistä ymmärrystä elämän monimuotoisuudesta ja siitä, kuinka tärkeää on kohdata toiset aidosti ja ilman ennakkoasenteita. Unohtamatta omien tunteiden äärellä olemista. Lisäksi valmennan työkseni esihenkilöitä työelämätaitojen osalta, hyödyntäen osaamistani sertifioituneena DiSC-valmentajana.

    Työskentelytapani on suoraviivainen, avoin ja rehellinen – uskon, että rehellisyys luo luottamusta ja mahdollistaa todellisen muutoksen. Olen utelias ja kiinnostunut ihmisyydestä; näen ihmisen kokonaisuutena, en pelkästään hänen kokemustensa kautta.

    Minulle terapeuttinen vuorovaikutus on yhteinen matka, jossa molemmat antavat ja saavat. Nautin kuuntelemisesta ja siitä, että saan olla läsnä hetkessä, vaikka luonteeltani olenkin puhelias. Asioiden äärellä yhdessä oleminen ovat työskentelyni kulmakiviä.

    Toivon yhteydenotot ja ajanvaraukset sähköpostitse. Ensimmäiset kerrat tutustumme toisiimme ja luomme yhteisen käsityksen siitä, mihin suuntaan lähdemme yhdessä kulkemaan.

    IT-terapiaharjoittelun hinta

    45 min / 50€

    Maksu käteisellä, tilisiirtona tai MobilePaylla.

    Paikkakunta
    Vantaa
    Työskentelykieli
    suomi

  • Tanja Alatalo

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (NVC), Rakastava Valinta- parisuhdeseminaarinohjaaja, kriisityön erikoistumisopinnot, debriefing-ohjaaja, tarianateatteriohjaaja, skeematerapian opinnot

    Olen Tanja. Olen kohdannut elämässäni paljon pelkoa, turvattomuutta ja menetyksiä, mutta olen myös kasvanut ihmisenä niiden myötä. Olen joutunut elämään ja kasvamaan syvän arvottomuuden kokemuksen kanssa ja siksi olen oppinut jotain hyvin olennaista ihmisyydestä – tiedän nyt, miltä tuntuu hajota, mutta tiedän myös miten voi eheytyä.

    Kaiken kokemani kautta pystyn ymmärtämään ihmisyyttä syvemmin. Ei vain sanojen tasolla, vaan kehossa, tunteissa ja niissä hiljaisissa kerroksissa, joita ei aina ole helppo pukea sanoiksi.

    Työskentelen terapeuttisella otteella, yhdistäen erilaiset koulutukseni sekä oman elämänkokemukseni.

    Olen kouluttautunut Ihminen tavattavissa -terapeutiksi (ITT), suorittanut skeematerapiaopinnot, kriisityön erikoistumisopinnot sekä debriefing-ohjaajan koulutuksen. Lisäksi olen valmistunut rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajaksi (NVC), Rakastava Valinta -parisuhdeseminaariohjaajaksi sekä tarinateatteriohjaajaksi.

    Taustani käytännön työssä – viheraluemestarina ja puutarhurina – näkyy tavassani kohdata ihminen; rauhallisesti, maadoittavasti ja tilaa antaen. Henkinen kasvu vaatii oman aikansa, aivan kuten luontokin.

    Minulle tärkeintä on luoda turvallinen tila, jossa sinun ei tarvitse kantaa asioita yksin, vaan voit hiljalleen laskea suojasi, hengittää vapaammin ja tulla nähdyksi ilman rooleja tai odotuksia.

    Uskon, että meissä jokaisessa on jo kaikki tarvittava olemassa, joskus se on vain peittynyt erilaisten kerrosten alle – selviytymisen, pelon tai yksinäisyyden.

    Työssäni en kulje edelläsi, enkä anna valmiita vastauksia. Kuljen rinnallasi, kuuntelen ja pysähdyn kanssasi. Autan sinua löytämään oman äänesi, oman arvosi ja oman suuntasi.

    Tästä linkistä pääset Tanjan Valotalon Instagram-sivulle:

    https://www.instagram.com/tanjanvalotalo?igsh=MTVqZnRjdngwaXYweg%3D%3D&utm_source=qr

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Veli-Matti Anttila

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman kouluttaja, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Terapiassa minulle keskeisintä on aito kohtaaminen läsnäolon tilasta käsin. En piiloudu ammattiroolin taakse, vaan kohtaan asiakkaani omaa persoonaani tärkeimpänä työkalunani käyttäen. Tarjoan sinulle peilin, josta voit oppia katsomaan itseäsi uudella, hyväksyvällä ja armollisella tavalla. Itsetuntemus on prosessi, joka vie kohti kykyä rakastaa itseään ja muita ihmisiä sellaisena kuin he ovat. Se on matka pelon ohjaamasta elämästä kohti rakkaudesta ja turvan kokemuksesta ohjautuvaa elämää.

    Erityisosaamisalueisiini kuuluu mielen ja kehon yhteys sekä fyysisen kivun psykologinen hoito. Ahdistuksen säätely, tunteiden kohtaaminen sekä emotionaalisen tietoisuuden kasvattaminen ovat lisäksi erityisiä mielenkiinnon kohteitani.

    Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni Turkuun tai vaihtoehtoisesti etätapaamiseen.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Turku
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Minna Dalin

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (NVC), tunnelukkoterapeutti
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Hämeenlinna
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Maria Drockila

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman kouluttaja, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, Ihminen tavattavissa -terapiakouluttaja
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, seksuaaliohjaaja, tunnetaideterapiaohjaaja, psykodraamaohjaaja, TRE-ohjaaja
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Sipoo
    Työskentelykieli
    suomi

  • Irene Etäsalo

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Psykodraamaohjaaja (CP), Työnohjaaja (STOry), Mindfulness ohjaaja CFM®, rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja RVO®

    Se mikä liikkuu sinussa, on myös minussa – olemme samaa ihmisyyttä jakamassa. Olen ihminen ihmiselle, läsnäoleva kuuntelija, tarkkanäköinen kysyjä, lempeä kyseenalaistaja, huumorintajuinen oivalluttaja sekä turvallinen kanssakulkija sinun polullasi. Polulla, joka voi olla monenlainen. Tärkeintä olet sinä.

    Olen erityisesti tutkinut ja käsitellyt elämää rajoittavaa häpeää, ja siitä vapautumisen askeleita omassa elämässäni ja kehityksellisen trauman osuutta tässä kokonaisuudessa. Muita minulle tuttuja teemoja ovat muun muassa riippuvuudet, masennus, uupumus, herkkyys, yksinäisyys, toimintahäiriöinen perhedynamiikka, lähisuhdeväkivalta, kehityksellinen trauma sekä sukupolvien ketjun vaikutus.

    Otan vastaan Helsingin Etu-Töölössä sekä etänä. Olet lämpimästi tervetullut juuri sellaisena kuin olet!

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Pirjo Franck

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Kun kaikki on hyvin, sillä hetkellä ei ole surua, suuria tunteita tai vastoinkäymisiä.
    Kun elämältä syystä tai toisesta putoaa pohja, silloin on hyvä, että on ainakin yksi ihminen, jolle voit olla juuri sitä mitä olet.

    Tämä kohta elämässä on usein se, jossa tarvitsemme toista ihmistä auttamaan saamaan kipinän jälleen syttymään ja ilon vähitellen palaamaan elämään.
    Tarvitsemme kokemuksen toisen ihmisen välittävästä läsnäolosta sekä sanat kertomaan, että sinä riität ja yrität parhaasi.

    Terapeuttina olen kanssasi läsnä elämäntarinassasi luoden turvan sille, mikä tahtoo tulla esille, kuunnellen aidosti mitä se sinussa herättää. Kohtaan sinut luottamuksellisesti ja kiireettömästi, sillä sinun tarinaasi ei voi kertoa kukaan toinen. Olet täällä sitä varten, että luot oman polkusi, kulkien askel kerrallaan siihen suuntaan, johon sydämesi kutsuu.

    Eikä haittaa, vaikka välillä suunta olisi hukassa, ehkä juuri silloin saattaa jotain suurta olla tulossa.
    Terapeuttina uskon, että jokaisella on sisäisiä voimavaroja muutokseen, mutta joskus tarvitsemme vain turvallisen tilan ja kuuntelevan ihmisen tueksi.
    Joskus sanat eivät ole tärkeitä, vaan läsnäolo on se, mikä merkitsee ja avaa tilan muutokselle ja kasvulle.

    Ota rohkeasti yhteyttä ja lähde tutkimusmatkalle itseesi turvan, luottamuksen ja kannattelun ympäröimänä.

    Vastaanottoni sijaitsee rauhallisessa ja idyllisessä Etelä-Haagassa.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Noora Frankki

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Psykodraamaohjaaja (CP), Työnohjaaja (STOry), Keho-orientoitunut lyhytterapeuttiopiskelija

    Yhdessä itseksi.

    Olipa tilanteesi millainen hyvänsä, yhdessä sitä on helpompaa käsitellä. Voimme halutessasi käyttää työskentelyssä toiminnallisia menetelmiä, joiden avulla sinulle on mahdollista muodostua selkeämpi ymmärrys omista kokemuksistasi.

    Olen myös STOryn hyväksymä työnohjaaja, joten voimme työnohjauksellisesti tutkia esim. työelämäsi haasteita sekä työssäjaksamista.

    Olet lämpimästi tervetullut sellaisena kuin olet.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Espoo, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Olivia Fränti

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Psykodraamaohjaaja
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti
    Linkit verkossa

  • Virpi Gustafsson

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen MMM Helsingin yliopistosta, kolmen lapsen äiti, ”koiraäiti”, rahoitusalan yrittäjä, asiantuntija kansainvälisen kaupan riskienhallinnan ja asiakasrahoituksen saralla sekä terapiaopiskelija. Terapiakoulutus Tommy Hellsten instituutissa on siinä vaiheessa että voin aloittaa terapiatyön harjoittelun – rinnalla kulkemisen, kuuntelun ja oivallusten työn johon olen tuntenut sisäistä kutsua jo pitkään.

    
Ajattelen että syvempi itsetuntemus on jokaisen vastuullisen aikuisen velvollisuus. Toista ei voi nähdä ellei ensin näe itseä ja varjojaan. Kaikissa ihmissuhteissa itsetuntemus on tärkeää mutta erityisesti johtamisessa itsetuntemus on keskeistä onnistumiselle ja tiimin hyvinvoinnille. Terapiassa pääset itsetuntemuksen äärelle. Itsetuntemuksesta voi olla mm. seuraavia hyötyjä: opit ymmärtämään mistä vahvat tunnereaktiosi kumpuavat, tunnistat paremmin tarpeesi ja voit tehdä valintoja niiden pohjalta, voit oppia selkeämpää kommunikaatiota ja myötätuntoista suhtautumista sekä itseäsi että muita kohtaan, opit syvempää itsereflektiota ja tunteiden säätelyä. 


    Sinä päätät teeman mitä tahdot tutkia elämässäsi. Alla esimerkkejä teemoista:

    – Lapsuudesta kumpuavat selviytymisstrategiat ja miten ne hankaloittavat arkeasi (esim. perfektionismi, pärjääminen, ylikiltteys, ylivastuullisuus, näkymättömyys)
    
- Omat tarpeet ja rajat 

    – Hankalat tunteet ja haasteet ihmissuhteissa

    – Unettomuus ja ali/ylivireystilat 

    – Oman autenttisen itsen löytäminen – kuka minä olen – kysymys
    
- Uupumus, kiireen tunne, stressi, yhteydettömyys
    
- Tunne – ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen

    Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa filosofian ydin on prosessi rakkaudettomuudesta rakkauteen, työskentelen siis sen ihmiskuvan pohjalta jossa jokaisella on syvä rakenteellinen nähdyksi ja kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarve. Tahdon auttaa Sinua haasteissasi ja prosessissasi kohti autenttista itseäsi, rakkautta ja turvaa. Tämä onnistuu vain turvallisessa yhteydessä, varjot kohtaamalla. Työskentelyni lähtökohtana on asiakkaan syvä ja aito kohtaaminen ja kuunteleminen. Sovimme yhdessä tavoitteet ja työtavat. Ota rohkeasti yhteyttä, ja aloitetaan matkasi kohti parempaa hyvinvointia yhdessä!💖 Tervetuloa tutustumaan Ihminen tavattavissa -terapiaan! 🌟

    Terapiaharjoittelun hinta on 50 EUR / 45 min. Maksutavat: Mobilepay, käteinen (tasaraha) ja lasku

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Tommy Hellsten

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman kouluttaja, Ihminen tavattavissa -terapiakouluttaja
    Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja, teologi, kirjailija, senior mentor
    Paikkakunta
    Helsinki, Loviisa
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi, englanti

  • Chris-Marie Hellsten-Törnroos

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapiakouluttaja
    Psykosynteesiterapeutti, symbolidraamaterapeutti
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi
    Linkit verkossa

  • Aku Hentilä

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Ruusa Hentilä

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (NVC), ratkaisukeskeisten taideterapeuttisten menetelmien ohjaaja, parisuhdekonsultti, seksuaalineuvoja
    Paikkakunta
    Helsinki, Lahti
    Työskentelykieli
    suomi, englanti, viro

  • Malla Hintsala

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    ratkaisukeskeinen työnohjaaja (Story:n jäsen), perhekonstellaatio-ohjaaja, Mindfulness-ohjaaja (CFM)

    Tarjoan sinulle läsnäoloni ja kiinnostukseni elämäntarinaasi kohtaan, koostuu se mistä tahansa. Voit olla juuri sitä mitä olet. Uskon, että jokaisen kokemukset ja koetut kivut ansaitsevat tulla kuulluksi ja jaetuksi. Luottamuksellisuus, rakkaudellinen myötätunto ja avoimuus ovat terapeuttisen työskentelyni perusta. Matkamme voi olla pitkä tai vaikka muutaman tapaamisen mittainen, tarpeittesi mukaan.

    Käytän myös erilaisia toiminnallisia menetelmiä, jos ajattelen niistä olevan hyötyä sinulle ja jos niiden käyttö sopii sinulle. Uskon, että puhumisen ja kertomisen lisäksi kokeminen tässä ja nyt syventää itsetuntemusta ja ymmärrystä omaa tilannetta kohtaan.

    Seuraavat ilmiöt ovat minulle eri tavoin tuttuja:
    – riittämättömyys ja häpeä
    – arvottomuuden ja huonommuuden tunne
    – vaativuus itseä kohtaan
    – uupuminen ja ahdistuneisuus
    – lapsuuden kehityksellinen trauma, sukupolvien taakat
    – erilaiset riippuvuudet, läheisriippuvuus ja päihderiippuvuus
    – ankara ja tuomitseva uskonnollisuus
    – lähisuhteet: parisuhde, vanhemmat ja aikuiset lapset

    Olen traumatietoinen perhekonstellaatio-ohjaaja, Mindfulness-ohjaaja ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja. Toimin työnohjaajana myös Ihminen tavattavissa terapeuttikollegoilleni ja lyhytterapeuteille. Olen äiti kolmelle aikuiselle lapselle, puoliso, tytär ja ystävä sekä keskeneräinen elämän ihmettelijä.

    Oman terapiani aloitin aikanaan vasta kun ystäväni kysyi: oletko ajatellut, että puhuminen jonkun kanssa voisi auttaa. Muistan vieläkin hämmästykseni. Voisinko saada apua tähän tilanteeseen? Entä jos joku kysyisi samaa sinulta. Voisiko puhuminen jonkun kanssa voisi auttaa?

    Olet lämpimästi tervetullut, Malla

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Kerava
    Työskentelykieli
    suomi

  • Eino Hoisko

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    mielenterveyshoitaja, skeematerapeutti
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Alajärvi, Seinäjoki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Ulla Huhtilainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen Ulla ”Mama” Huhtilainen, äiti kahdelle, isoäiti yhdelle ja Mama monelle.

    Elämässäni eteenpäin minua kantoivat aikoinaan juuri ne aikuiset, jotka näkivät ja kuulivat minut ehkä hieman eksyksissä olevana, mutta vilpittömänä ja elämää ihmettelevänä lapsena.

    Lapsuudestani saakka aina Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjottelijaksi, elämää monelta kantilta katsoneena ja kokeneena äitinä ja mummina sekä koko pitkän urani kasvatusalalla ja viimeiset 20 vuotta ennen eläköitymistäni esimiestyötä tehneenä olen omin silmin ja sydämin todistanut, että kohtaamisen ja kohdatuksi tulemisen perustarpeen täyttyminen on eloonjäämisen edellytys. Minua on autettu, ja minä autan seuraavana sinua.

    Olen ihminen tavattavissa. Turvallinen ja aina tasavertaisuudesta käsin kohtaava kanssakulkija jokaiselle, joka minut haluaa ottaa Mamakseen.

    Paikkakunta
    Lappeenranta
    Työskentelykieli
    suomi

  • Anne Hyvönen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olet ehkä huomannut, että samat vastoinkäymiset ja ihmissuhdevaikeudet toistuvat elämässäsi uudelleen ja uudelleen? Kenties olet yrittänyt sopeutua ja muuttua muiden mielen mukaiseksi, jotta ristiriidat ja konfliktit eivät rasittaisi suhteita? Kannamme mukanamme opittuja selviytymismalleja, jotka voivat syvästi haavoittaa meitä suhteessamme itseen ja muihin.

    Meidän kaikkien perustarpeemme on tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenämme niissä elämäntilanteissa, mitkä kulloinkin ovat läsnä. Joskus elämä myös tuo eteemme äkillisiä tapahtumia, joiden edessä olo saattaa olla yksinäinen ja turvaton.

    Tarjoan sinulle mahdollisuuden tutkia yhdessä niitä asioita, jotka jarruttavat sinua kasvamasta omaksi itseksesi tai estävät elämästä omannäköistäsi elämää. En neuvo enkä tarjoa valmiita ratkaisuja, vaan tarkastelemme tilannettasi ja menneisyyttäsi rinnakkain niin, että sinulla on turvallinen olo ja saat olla oma itsesi.

    Olen perheellinen, kahden nuoren aikuisen äiti ja työurallani olen toiminut niin kansainvälisten yritysten palveluksessa kuin terveydenhuoltoalan yrittäjänä. Läheisiä teemoja minulle ovat läheisriippuvuus, häpeä, uupumus ja suru. Jos koet, että voisin olla avuksi, olet tervetullut vastaanotolleni Jyväskylän keskustaan. Myös Helsingissä työskentely on mahdollista.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Jyväskylä
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Jarno Immonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen Jarno, terapeuttiopiskelija ja otan asiakkaani vastaan persoonani kautta, ilman ammatillista asettelua, ihminen kohtaa ihmisen. Olen rauhallinen, empaattinen, intuitiivinen, luotettava, läsnä oleva ja toivon, että sinä tulet vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet.

    Koetko riittämättömyyttä? Onko häpeä sinulle tuttu tunne? Tuntuuko, että olet näkymätön? Eikö sinua kuulla tai nähdä ongelmiesi kanssa? Pohditko jotain suurta muutosta elämässäsi? Estääkö pelko toimintaa?
    Jos vastasit johonkin kysymyksistä kyllä, tai tarvitset muuten rinnalla kulkijaa elämän aallokoissa, niin tule vastaanotolleni ja lähdetään yhdessä tutkimaan mikä jarruttaa elämääsi.

    Otan asiakkaita vastaan Lappeenrannassa, terapiatilani ovat viihtyisät ja pääset paikalle huomaamattomasti.

    Ota rohkeasti yhteyttä!

    Soita tai laita viesti numeroon 045 333 9066, tai lähesty sähköpostilla osoitteeseen jarno.immonen@icloud.com.

    Suurin askel on se ensimmäinen!

    Paikkakunta
    Lappeenranta
    Työskentelykieli
    suomi

  • Reeta Itävirta

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Timo Jattu

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman kouluttaja
    Kognitiivinen lyhytterapeutti, ryhmäanalyyttisen psykoterapian opiskelija, työnohjaaja, trauma-, kriisi- ja päihdetyön sekä lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija

  • Krista Juhala-Keto

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olen Krista. Valmistuin Ihminen tavattavissa
    terapeutiksi keväällä 2025. Alla linkki
    verkkosivuilleni, josta pääset tutustumaan
    palveluihini 🩷

    Paikkakunta
    Loimaa
    Työskentelykieli
    suomi

  • Taina Junttila

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Oulu
    Työskentelykieli
    suomi, saksa

  • Marjo Juutilainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Psykodraamaohjaaja

    Läsnäolon ja empatian avulla voin kohdata sinut juuri sellaisena kuin olet. Kiirehtimättä, vaatimatta ja mitään pakottamatta antaudun omana persoonanani mahdollisuudelle, jossa välillemme voi kehkeytyä turvallinen, luottamuksellinen ja aito suhde. Ihmissuhteissa me rikkoonnumme ja niissä me myös eheydymme. Eheytymisen tukeminen kohti yhä aidompaa itseä on minulle sydämenasia. Vastaanotolleni, kuten elämäänkin, mahtuu kaikki.

    Työssäni minua palvelee kirjava elämänkokemukseni, oma pitkä terapiaprosessini, itsestäni huolehtiminen, opiskelun tuoma vankka teoriatuntemus, sekä säännöllinen lisäkouluttautuminen ja työnohjaus.

    Olet lämpimästi tervetullut Lupa Olla -huoneeseen Hattulaan tai etäyhteyksin kauempaakin.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Hattula, Hämeenlinna
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Katja Järvenpää

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (NVC)
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Oulu, Pudasjärvi
    Työskentelykieli
    suomi

  • Timo Kaarlela

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Kaipaatko elämääsi tukea ja aitoa kohtaamista? Tarjoan turvallisen ja hyväksyvän tilan oman elämän äärelle pysähtymiseen. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Työskentelyssä sinä ja elämäntilanteesi ovat keskiössä.

    Olen yrittäjä, puoliso ja kolmen lapsen isä. Elämä on kutsunut ja haastanut minua eri tavoin henkisen kasvun teemojen äärelle jo lähes 20 vuotta, ja tällä polulla saan olla edelleen. Matkani on alkanut itsensä kehittämisen maailmasta, kasvatustieteen ja sosiaalipsykologian opintojen pariin, omaan terapiaprosessiin ja sen myötä Ihminen tavattavissa -koulutukseen.

    Matkani varrelta minulle tuttuja teemoja ovat mm. itsetuntemus, työssä ja arjessa jaksaminen sekä tähän liittyen stressin ja vaativuuden teemat, vanhemmuus, ahdistus ja sosiaaliset pelot.

    Terapeuttina haluan olla asiakkailleni turvallinen, lämmin ja helposti lähestyttävä.

    Jos uteliaisuutesi heräsi ja tunnet kutsun itsesi ja elämäsi äärelle pysähtymiseen, niin ota rohkeasti yhteyttä.

    Paikkakunta
    Espoo, Nummela, Vihti
    Työskentelykieli
    suomi

  • Ria Kataja

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Mielenterveyshoitaja, Näyttelijä (FIA), Energiahoitaja, Saunaterapeutti, Äänimaljahoitaja ja sointukylpyohjaaja

    Olen aina ollut kiinnostunut siitä mikä meille ihmisille on yhteistä, sekä värähtelystä, energiasta, joka liikkuu maailmankaikkeudessa, meissä ja välillämme. Ajattelen, että tarvitsemme tarpeeksi paljon valoa, jotta voimme kohdata varjojamme.

    Vastaanottotilassani, luonnon helmassa Porvoon Kerkkoossa, on mahdollista tarkastella ja peilata niitä teemoja, jotka ovat asiakkaalleni tällä hetkellä läsnä.

    Kaikki on valmista ja olen mielelläni tukenasi. Ajattelen, että ei ole olemassa liian pientä tai niin suurta asiaa, joka ei ansaitsisi tulla kohdatuksi. Tehtäväni on olla vierellä kulkija, joka vahvistaen ihmisarvoasi, tukee sinua omanlaisen elämänpolkusi saavuttamiseen tarvittavien muutosten mahdollistumisessa. Rohkaisen sinua lempeästi pysymään lujasti itsesi äärellä. Näistä lähtökohdista voimme, niin valitessamme, aloittaa yhteisen matkan kohti tiedostavampaa ja rakkaudellista itseyhteyttä.

    IT-terapiaharjoittelun hinta: 45 min / 52€, hinta sisältää ALV:n.

    Mielellään korttimaksu. Mikäli haluat maksaa käteisellä, varaathan tasarahan, kiitos.

    Paikkakunta
    Porvoo
    Työskentelykieli
    suomi

  • Katja Keskiaho

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Järvenpää
    Työskentelykieli
    suomi

  • Inkeri Keskitalo

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Rovaniemi
    Työskentelykieli
    suomi

  • Kirsikka Kinnunen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Terapia on kokonaisvaltaista ja vuorovaikutteista, se ei ole pelkästään keskustelevaa, vaan siinä huomioidaan koko kehon, mielen ja tunteiden välinen yhteys. Tämä mahdollistaa ihmisen persoonan esiin tulemisen.

    Tapaamisesta ei jää merkintöjä viranomaisrekisteriin ja terapeuttina kohtaan sinut omana itsenäni, tasavertaisena ja inhimillisenä ihmisenä.

    Ihminen tavattavissa terapeutit ovat suorittaneet kattavan ja laajan koulutusohjelman, joka pitää sisällään oman henkilökohtaisen kasvun ja muutosprosessin, teoreettiset opinnot ja käytännön työn harjoittelun.

    Turvallinen ja aito vuorovaikutus tarjoaa sinulle ammattitaitoisen tuen ja mahdollisuuden syvään itsetutkiskeluun, lempeään trauma- ja tunnetyöskentelyyn, voimavarojen tukemiseen ja vahvistamiseen, sekä täyden potentiaalisi löytämiseen kohti omia tavoitteitasi.

    Tapaamiset Keski- Suomessa (Keskustie 38, Kinnula), tai etäyhteydellä sinun turvalliseen tilaasi.

    Hinnasto 2026: sis. alv 25,5%
    60min 110€
    90min 150€

    Peruutusehdot:
    Ymmärrän, että elämäntilanteet voivat muuttua. Mikäli joudut perumaan varauksesi, toivon että teet sen viimeistään 24 tuntia ennen varattua aikaa – tällöin peruutus on maksuton. Samana päivänä tehdyistä peruutuksista veloitan 50 % varauksen hinnasta. Varaamalla ajan hyväksyt nämä ehdot.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Kinnula
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Marjo Kokko-Kiviluoma

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olen Marjo Kokko-Kiviluoma, Ihminen Tavattavissa-terapeutiksi valmistuva vertaistukija ja psykodraama ohjaaja-opiskelija, jonka sydämen asiana on auttaa ihmisiä vapautumaan menneisyyden – tai nykyisyyden kahleista ja löytämään takaisin itsensä.

    Tarjoan yksilöterapiaa ja keskustelutukea, jossa pääpaino on asiakkaan omien voimavarojen vahvistamisessa. Terapiassa edetään aina sinun tahdissasi, turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä.

    Ota rohkeasti yhteyttä – yhdessä voimme selvittää, mikä olisi paras tapa edetä juuri sinun tilanteessasi.

    Tervetuloa myös seuraamaan sivua solmuistasilmuiksi.fi jos haluat saada tietoa traumasuhteista, toipumiskeinoista ja kevyitä harjoituksia hyvinvoinnin tueksi.

    ”Kaikki ihmiset kuljettavat mukanaan ajatuksia, joissa on voima antaa heille pysyvä tyyneys”
    -Anthony de Mello

    Paikkakunta
    Espoo, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Antton Kolehmainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija ja psykodraamaohjaajaopiskelija. Työskentelyssäni minua kuvaavat rauhallisuus, empaattisuus ja läsnäolo. Olen myös puoliso – elämän ihmissuhteet ja yhteys toisiin ihmisiin ovat minulle merkityksellisiä.

    Oma matkani itsetuntemuksen parissa on avannut syvempää ymmärrystä ihmisyydestä. Olen oppinut, että meillä kaikilla on lupa olla heikkoja ja haavoittuvia. Tunteilla on merkitys – ne eivät ole vain asioita, joista pitäisi kiirehtiä eroon, vaan viestejä, joita kuunnella ja kohdata lempeydellä.

    Paikkakunta
    Espoo
    Työskentelykieli
    suomi

  • Katariina Korjonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Hei! Olen Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija. Olen myös äiti, seksuaalineuvoja (seksologia 1), seksuaaliterapeuttiopiskelija (seksologia 2), sosionomiopiskelija, SPHT- ohjaaja/ HAT-ohjaaja sekä maatalousyrittäjä.

    Erityisesti sydäntä lähelläni ovat ihmisen kohtaaminen, sekä itsetuntemuksen syventymisen merkityksellisyys ja vaikutus hyvinvointiimme. Omalla matkallani tuttuja teemoja ovat olleet mm. uupumus, masennus, riippuvuudet, pelot, jännittäminen, yksinäisyys, häpeä, katkeruus, anteeksiantaminen, oman kehon kadottaminen, seksuaalisuuden kysymykset, lähisuhdeväkivalta, elämän kriisit, keskittymisvaikeus, ero sekä hengellisyys.

    Tarjoan sinulle tukeani ja rinnalla kulkemistani. Voit lähestyä minua myös seksuaalisuuteen liittyvien teemojen ja kysymysten kanssa. Etenemme sinun määrittelemällä vauhdilla.

    Olet lämpimästi tervetullut terapiaharjoitteluasiakkaaksi vastaanotolle Loimaalle. Seksuaalineuvonta on mahdollista lähivastaanotolla Loimaalla tai etänä. Ota yhteyttä, niin sovitaan tutustumisaika. Myös ilta- ja viikonloppuajat mahdollisia.

    Ajanvaraus: sähköpostitse tai viestitse puhelinnumeroon.
    Hinta: 45 min / 50 €
    Maksutavat: pankkikortti, käteinen (tasaraha), MobilePay

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Loimaa
    Työskentelykieli
    suomi

  • Laura Laakkonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen terapeuttiopiskelija, äiti ja yrittäjä Lahdesta.

    Olen terapeuttina läsnäoleva, empaattinen ja osallistuva kanssakulkija matkallasi kohti Sinun näköistä elämää. Terapiasuuntaukseni on psykodynaaminen.

    Vastaanottoni sijaitsee Lahden keskustassa. Olet lämpimästi tervetullut.

    Hinta 45€/45min

    Paikkakunta
    Lahti
    Työskentelykieli
    suomi

  • Satu Lagercrantz

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Lähihoitaja, kokemusasiantuntija (mielenterveys- ja päihdetyö), urheiluhieroja

    Olen terapeutti, joka ei pelkää syvyyttä, ja kuuntelija, joka ei unohda valoa.

    Minulle tärkeää on läsnäolo ja aito kohtaaminen – hetket, joissa ihminen saa olla juuri sellainen kuin on. Kohtaamiseni perustuvat lämpöön, turvallisuuteen ja kunnioitukseen.

    Jokaisella meillä on taustamme, elämän tuomat haasteemme, haavamme ja kokemuksemme, niin minullakin. Uskon, että kaikesta on mahdollista kuitenkin eheytyä, kun vaan uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askeleen. Toisella askeleella voin jo kulkea ja ihmetellä kanssasi – sinä päätät.

    Olen oppinut, että todellinen kohtaaminen syntyy vasta, kun uskallamme olla keskeneräisiä. Tämä näkyy myös tavassani kohdata asiakkaita: en ole valmiita vastauksia tarjoava asiantuntija, vaan rinnalla kulkija – ihminen ihmiselle. Terapeuttina kuljen rinnallasi kuunnellen, sanoittaen ja joskus myös hiljaisuuden kautta – yhdessä oivaltaen, mitä elämä kulloinkin kutsuu katsomaan.

    Oman matkani myötä, olen saanut tutustua uuteen minään, joka on tuonut tullessaan elämäniloa sekä luottamusta elämän ohjaukseen ja kannatteluun. Otan vastaan ihmisen kokonaisuutena – mielen, kehon ja tunteiden yhteytenä. Tämä yhteys on minulle luonnollinen osa elämää, ja se näkyy myös omissa kiinnostuksen kohteissani: paritanssissa, pilateksessa ja yhteytenä luontoon – kuin mielen, kehon ja tunteiden yhteisleikkiä.

    Jos tunnet kutsun lähteä matkalle itseesi, ota yhteyttä, niin matkataan yhdessä.
    “Ihmisenä ihmiselle – naurun ja kyynelten kautta.”

    Paikkakunta
    Turku
    Työskentelykieli
    suomi

  • Ilari Laine

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Tarjoan sinulle mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi – kunnolla. Ei pelkästään nyökytellen vaan ihan oikeasti kohdaten. Kun syntyy yhteys, syntyy myös turva. Ja siitä alkaa matka, joka voi viedä kohti asioita, joita olet ehkä vältellyt.

    Oman kasvumatkani turvin pyrin olemaan tilanteessa ennen kaikkea ihminen, joka on läsnä ja totta. Välillä ollaan vakavien asioiden äärellä, välillä taas huomataan, että hengähdys tai nauru tekee enemmän kuin tuhat analyysiä.

    Olen 50-vuotias isä ja yrittäjä, joka katsoo ihmistä kokonaisvaltaisesti. Olen kasvanut monialaisessa maailmassa, jossa yhdistyvät luovat prosessit ja ihmisyydestä kiinnostunut ajattelu.

    Terapiaprosessi kanssani on uteliaisuutta omaa itseä kohtaan. Se on mahdollisuus pysähtyä, tunnustella, mikä on totta juuri nyt – ja mitä kaipaat. Kaikki tapahtuu sinun rytmissäsi.

    En pyri olemaan asiantuntija sinusta – olet siinä itse paras. Minun tehtäväni on auttaa sinua kuulemaan itseäsi selkeämmin.

    Voimme aloittaa maksuttomalla 30 minuutin tutustumisajalla etänä. Varaukset sivuiltani. Tervetuloa!

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Tampere, Turku
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Johanna Lampila

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    TRE®-ohjaaja, Vireysvalmentaja (NPTI)®, perhekonstellaatio-ohjaaja, yinjoogaohjaaja, KTM

    Olen Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®️, kolmen lapsen äiti ja yrittäjä.

    Työskentelyni pohjalla on rehellisyys ja avoimuus sekä suuri kiinnostukseni ihmisyyttä kohtaan. Omasta kokemuksestani tiedän, kuinka tärkeää kokonaisvaltaisesti kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on. Tarvitsemme toisia ihmisiä peiliksi ja kasvaaksemme, eikä koskaan ole liian myöhäistä syventää itsetuntemustaan tai oppia uusia toimintamalleja, joiden myötä oma hyvinvointi voi lisääntyä.

    Tarjoan sinulle turvallisen kohtaamisen, jossa voimme yhdessä tutkia sinun elämäsi mahdollisia haasteita, kipuja tai vain ihmetellä ihmisyyden eri puolia. Kohtaan sinut omana itsenäni, luottamuksellisesti ja kunnioittaen. Kysyn ja kuulen, olen hyväksyen läsnä. Syy terapiaan tuloon voi olla pieni tai suuri, kaikki aiheet mahtuvat tapaamiseemme.

    Koen, että terapia mahdollistaa reitin omien todellisten tarpeiden ja tunteiden äärelle. Niiden kautta voit löytää lähemmäs sitä, kuka sinä sisimmässäsi todella olet ja mikä sinun elämässäsi on merkityksellistä.

    Olen rinnallakulkijana ja tukena matkallasi joko lyhyen tai pidemmän aikaa, sinun toiveidesi mukaisesti. Voimme työskennellä keskustelullisten menetelmien lisäksi myös muita metodeja käyttäen, esimerkiksi kehoyhteyttä vahvistaen, aina kuitenkin sinun tarpeitasi kunnioittaen.

    Terapiassa käsiteltäviä asioita voivat olla esimerkiksi ahdistuneisuus, masennus/uupumus, suorittaminen, kontrolloinnin tarve, perfektionismi, miellyttämisen tarve, traumaattiset kokemukset, psykosomaattiset oireet, läheisriippuvuus, muut riippuvuudet, vanhemmuuden haasteet ja muut vuorovaikutussuhteiden haasteet. Lisäksi käsiteltävät asiat voivat liittyä esimerkiksi itsetuntemuksen ja itsetunnon vahvistamiseen, haastaviin kokemuksiin ja tunteisiin esim. arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteisiin, syyllisyyteen, häpeään, vihaan, suruun ja pelkoihin tai kehon ja mielen välisen yhteyden vahvistamiseen jne.

    Koulutukseltani olen KTM ja olen opiskellut myös sosiaalipsykologiaa ja psykologiaa. Ihmisyys ja ihmisenä oleminen on kiehtonut minua aina. Etsiessäni vastauksia kysymyksiini olen vuosien saatossa opiskellut mm. ratkaisukeskeisiä valmennusmenetelmiä ja joogaopettajaksi. Tällä hetkellä viimeistelen TRE®-ohjaajaopintojani (Tension, Stress & Trauma Release Exercise).

    Otan vastaan asiakkaita Porvoon keskustassa ja Töölössä Helsingissä.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Porvoo
    Työskentelykieli
    suomi

  • Päivi Laukkanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Suomalainen eroseminaariohjaaja®, Luova Uniohjaaja®

    Traumaterapiaopintoja Mikkelin yliopistossa: kiintymyssuhdetraumat, lisäksi aiheesta myös muita ammatillisia opintoja.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Hyvinkää, Lahti
    Työskentelykieli
    suomi

  • Katri Lehtinen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Kohti kasvua ja eheyttä – lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni

    Olen Katri Lehtinen, Ihminen Tavattavissa – terapeuttiopiskelija. Taustani on kasvatus- ja koulutusalalla, ja erityisosaamiseeni kuuluvat erityispedagogiikan eri alueet, kuten autismin kirjon erityispiirteet.

    Uskon läsnäolon, kuulluksi tulemisen ja rinnalla kulkemisen parantavaan voimaan. Työskentelyni pohjautuu Tommi Hellstenin luomaan ihmiskäsitykseen, jossa ihminen nähdään fyysisenä, henkisenä ja hengellisenä kokonaisuutena modernissa maailmassa. Kun jokin puoli jää vaille huomiota, se heijastuu koko hyvinvointiimme. Toipuminen ja kasvu lähtevät sisältämme – rohkeudesta pysähtyä, kuunnella ja kohdata oma sisimpämme. Matka ei aina ole helppo, mutta se voi olla syvästi merkityksellinen ja avata uusia näkökulmia mieleen, kehoon ja sieluun.

    Olen 54-vuotias viiden lapsen äiti ja kahden pienen isoäiti. Pitkä, 34 vuotta kestänyt parisuhde sekä 10 vuoden kokemus sijaisvanhempana ovat tuoneet elämääni syvyyttä, perspektiiviä ja ymmärrystä kohdata monenlaisia elämäntilanteita. Nämä kokemukset antavat minulle toiveikkaan näkökulman ja luottamuksen siihen, että yhdessä voimme löytää uusia voimavaroja ja selviytymisen polkuja.

    Työskentelyssäni hyödynnän keskustelun lisäksi toiminnallisia menetelmiä asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan.

    Vastaanottoajat ja hinnat:

    Helsinki – 45 min / 90 €
    Lahti  – 45 min / 50 €

    Tarjoan maksuttoman tutustumispuhelun, jossa teemme yhteisen suunnitelman.
    Yhteydenotot sähköpostitse tai puhelimitse – voit myös lähettää soittopyynnön ja toivomasi ajankohdan.

    Paikkakunta
    Helsinki, Lahti
    Työskentelykieli
    suomi

  • Kristiina Lehtonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Kaipaatko hetken pysähtymistä – tilaa hengittää ja tulla kohdatuksi sellaisena kuin olet?

    Meistä jokainen kaipaa syvimmiltään tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Ihminen tavattavissa -terapia tarjoaa tähän turvallisen, rauhallisen ja lempeän tilan.

    Terapiassa kohtaan sinut kunnioittavasti ja aidosti, ilman vaatimuksia tai oletuksia. Olen läsnä sinua varten – kuunnellen, ymmärtäen ja rinnallasi kulkien. Voit tulla juuri sellaisena kuin olet.

    Elämän haasteet kietoutuvat usein siihen, miten olemme oppineet olemaan suhteessa itseemme ja toisiin – menneisyydessä ja tässä hetkessä. Kun näitä kokemuksia ja toimintatapoja tarkastellaan lempeästi ja uteliaasti, voi syntyä ymmärrystä, joka vapauttaa. Tilalle voi vähitellen löytyä uusia, itselle merkityksellisempiä ja eheämpiä tapoja olla ja elää.

    Työskentelemme yhdessä sinun toiveidesi, tarpeidesi ja tavoitteidesi pohjalta. Voimme pysähtyä ajatustesi, tunteidesi ja elämäntilanteesi äärelle rauhassa – juuri sinun tahdissasi.

    Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolle, juuri sellaisena kuin olet.

    Paikkakunta
    Turku
    Työskentelykieli
    suomi

  • Antti Lempiö

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Uskon vahvasti , että terapeutin tärkein työkalu ei ole menetelmä vaan hänen oma läpityöstetty ihmisyytensä.

    Tärkein periaate minulla on se, että pyrin kohtaamaan sinut ennen kaikkea ihmisenä, enkä piiloudu tapaamisissa ammattiroolini tai teoria jargonin taakse. Pyrin tarjoamaan sinulle hyvää peilaamista perustuen omiin kokemuksiini niistä asioista joita olen itse kohdannut ja käsitellyt elämässän; Persoonallisuus häiriöt, läheisriippuvuus, toiminnalliset riippuvuudet, masennus, pariutumisen haasteet , parisuhde haasteet , elämän suunnan uudelleen pohtiminen, merkityksellisyys omassa elämässä muiden muassa.

    Ei käytetä turhaa aikaa tulkintoihin tai diagnooseihin, ne tuskin ovat sinulle hyödyksi. Peilaan tilannettasi sekä mahdollisia elämän haasteitasi ja uskon,että sitä kautta voisit ammentaa uusia voimavaroja ja olla paremmin yhteydessä elämän virtaukseen sisälläsi.

    Haluan luoda sinulle turvallisen tilan, jossa sinä voit turvallisesti olla haavoittuva, purkaa tunteitasi ja tuulettaa mahdollisia mieltäsi painavia arkisia haasteita. Voin myös auttaa sinua vahvistamaan yhteyttä ihmisyyden peruspilareihin, omiin tunteisiin, tarpeisiin sekä terveisiin rajoihin.

    Terapiaharjoittelun hinta on 50 € / 45min

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi
    Ajanvaraus
    alempio@yahoo.com

  • Anu Leponiemi

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni Helsingin Lapinlahteen (Lapinlahdenpolku 8) tai Tampereen keskustaan (Åkerlundinkatu 11 A).

    Terapeuttinasi toimin aktiivisessa roolissa: tuen sinua muutoksessa ja itsetuntemuksen kehittymisessä, autan sinua löytämään juuri sinulle sopivia välineitä parempaan arkeen ja olennaisena osana terapiaprosessia etsimme yhdessä uusia tapoja tulla yhä enemmän siksi säkenöiväksi sinuksi, joka pohjimmiltasi olet. Minulle on tärkeää, että tulet nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi.

    Paikkakunta
    Helsinki, Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Jani Liljeqvist

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Oletko uupunut ja kuormittunut?
    Löydä rauha, rajat ja rohkeus – askel kerrallaan.
    Yksilöterapiaa Helsingissä, turvallisessa ja kodinomaisessa tilassa.

    Olen Jani Liljeqvist, Ihminen tavattavissa – terapeuttiharjoittelija (ITT®️) ja Läsnäolon ja systeemisyyden lyhytterapeuttiopiskelija (IOAST, LSLT™️).

    Työskentelen erityisesti ylikuormittuneiden suorittajien ja herkkien ihmisten kanssa, jotka kokevat uupumusta, voimattomuutta tai kantavat liikaa harteillaan.

    Saat tulla luokseni sellaisena kuin olet, ilman painetta tai valmiita vastauksia.

    Käytän itse omien kokemusteni ja oppimieni psykologisten teorioiden perusteella kehittämääni Sisäisen tilan mallia (rauha, rajat, rohkeus toimia), joka auttaa vahvistamaan yhteyttä itseesi, tunnistamaan omia tarpeitasi ja löytämään turvallisen tavan olla suhteessa muihin.

    Tila, jossa kohtaamme, on rauhallinen, kodinomainen ja luottamuksellinen tila Pajamäessä, Helsingissä.

    Ensimmäinen kohtaamisemme puhelimitse tai videopuheluna on maksuton 30 min ensikeskustelu, jonka jälkeen voit rauhassa päättää, miten haluat jatkaa.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Markku Litmanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Psykofyysinen fysioterapeutti

    Minä olen 55-vuotias, fysioterapeutti, isä, puoliso, kuntoilija ja luonnossa liikkuja sekä ihmisyyden eri ilmenemismuotojen ihmetteliä. Kohtaan sinut ennen kaikkea ihmisenä, kokonaisvaltaisesti, koulutuksiini nojautuen, luomalla luottamuksellisen, sallivan ja ihmisyyttä kunnioittavan ilmapiirin, jossa voit ja voimme turvallisesti tutkia ja tiedostaa sinun elämänhistoriaa, kipeitä ja arkojakin asioita. Mielen ja tunteiden lisäksi, kehollisuus, kehotietoisuus ja kehollisten tuntemusten merkitysten tiedostaminen, on minulle tärkeä osa terapiaa. Perinteisen läsnäolon ja keskusteluterapia lisäksi, minulla on käytettävissä erilaisia kehoterapeuttisia menetelmiä ja toiminnallisia harjoituksia, asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Oman prosessin kautta minulle on tullut tutuksi mm. mielen ja kehon yhteys, psykosomaattiset oireet, jännittäminen, paniikkihäiriö, masennus, pelko, häpeä, syyllisyys, viha, itseluottamusongelmat ja armottomuus itseäni kohtaan. Olet sydämellisesti tervetullut tutkimusmatkalle ihmisyyteesi, juuri sellaisena kuin nyt olet.

    Vastaanotto Turussa.

    Paikkakunta
    Turku
    Työskentelykieli
    suomi

  • Virpi Luhtimaa

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Pori
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Merja Luoma

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Elämä tarjoilee meille monenlaisia pysähtymisiä, jolloin on mahdollista tutkia, mitä kaikkea on sisällensä kätkenyt. Ihminen tavattavissa terapeuttina mahdollistan sinulle turvallisen tilan, jossa voit käsitellä elämäsi kipukohtia hyväksyvässä läsnäolossa. Erilaisten elämänvaiheiden myötä yhteys itseen ja omiin sisäisiin tarpeisiin saattaa heikentyä. Matka tunteiden läpi kohti todellisia tarpeita voi tehdä kipeää mutta yhdessä se on helpompaa.

    Kohtaan sinut kunnioittaen ja luottamuksellisesti olipa kyseessä menneisyyteen, nykyhetkeen tai tulevaisuuden suunnitelmiin liittyvät asiat, joiden työstämiseen kaipaat tukea. Nämä voivat liittyä esimerkiksi arvottomuuden, hylkäämisen, kiusaamisen, riittämättömyyden, syyllisyyden, pelon ja ulkopuolisuuden kokemuksiin tai muihin tunne-elämän ja ihmissuhteiden haasteisiin. Ihminen tavattavissa terapeuttina olen ensisijaisesti ihmisenä vierelläsi tarkastelemassa kanssasi sinulle ajankohtaisia kysymyksiä.

    Koulutukseltani olen VTM, johon sisältyy filosofian, kasvatustieteiden, psykologian ja uskontotieteiden opintoja. Olen käynyt myös terapeuttisen sieluhoidon koulutuksen, 80 op. Työtehtäviini on sisältynyt pääasiassa taloushallinnon sekä opetus- ja sosiaalialan työtehtäviä. Minulla on pitkä kokemus asiakkaiden kohtaamisesta ja olen valmentanut myös yksilöllisiä urapolkuja. Voit tutustu minuun tarkemmin alla olevasta kotisivujeni linkin ”Tietoa” kohdasta.

    Paikkakunta
    Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Minka Mannerla

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Mietitkö kuka oikeastaan olet, mitä tunnet ja tahdot? Painaako mieltäsi selittämätön huoli tai ahdistus? Tuntuuko sinusta, että ajaudut elämässäsi vailla suuntaa? Vai onko niin, että löydät itsesi uudelleen samoista haastavista tilanteista? Ihminen tavattavissa kasvuohjelman ja terapeuttikoulutuksen aikana olen itse etsinyt vastauksia ja ymmärrystä näihin kysymyksiin. Aidon itsemme löytämällä tulemme tietoisiksi omista tarpeistamme, arvoistamme ja ainutlaatuisuudestamme. Itsen tutkiminen, ja omien arvojen mukaisen arjen rakentaminen on elämän mittainen matka, jolle rohkaisen sinua lähtemään. Suhde itseesi on elämäsi tärkein ihmissuhde.

    Tällä hetkellä en voi ottaa uusia asiakkaita.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Heidi Masalin

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Mindfulness-ohjaaja CMF®/ VOIMAKEHÄ® -mentor

    Hyväksyvää tietoista läsnäoloa, kuuntelua ja opastusta. Apua varjojesi, vahvuuksiesi ja voimavarojesi kartoituksessa sekä tukea elämäsi haasteissa. Yksilöohjausta Helsingissä, Hämeenlinnassa ja etänä.

    Lisäksi olen VOIMAKEHÄ® -mentor, kouluttautunut voimavaraistavaan työnohjaukseen sekä Mindfulness-ohjaaja CMF®.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Hämeenlinna
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Heli Maunula

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    AmO, kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalveluiden eat, työkykykoordinaattori, IPS-valmentaja, Kataja ry -eroryhmän vetäjä

    Kohtaan Sinut lämminhenkisen aidosti, olen persoonana läsnäoleva, empaattinen ja vuorovaikutteinen. Ihmisyys ja heikomman asema on lähellä sydäntäni. Minua on painanut moni asia elämänpolullani ja olen oppinut kohtaamaan kipukohtien kautta tapahtumia, jotka ovat vahvistaneet henkistä jaksamistani. Tunnistamalla asioita, pystyn aloittamaan hyväksymisen polun. Voin auttaa Sinuakin tunnistamaan ja ihmetellään yhdessä.

    Taustaltani olen ammatillinen liiketoiminnan opettaja ja yrittäjyys on ollut lähellä elämääni eri tavoin. Opettajana kohtaan työssäni niin nuoria, kuin aikuisia. Toimin lähinnä työvoimakoulutusten koordinaattorina ja ammattitutkintojen parissa arvioijana sekä kehittäjänä. Olen tarkastellut opintojen tiimoilta mm. alkoholistien palvelun laatua, ulko-ohjautuvuutta, työvoimakoulutusten asiakaslähtöisyyttä ja työ- ja uravalmennusta, sekä avioeroa ja yksinhuoltajuutta. Tällä hetkellä opiskelen erityispedagogiikkaa, ammatillinen taustani rikastuttaa lähestymistapaani terapeuttina.

    Jos kaipaat keskustelua mieltä painavista asioistasi tai haluat tukea omalla polullasi, olen täällä Sinua varten. Valmiina kuuntelemaan ja tukemaan parhaani mukaan.

    Tällä hetkellä vain etävastaanotto.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Kalajoki, Kokkola
    Työskentelykieli
    suomi

  • Siiri McDonagh

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olen elämänkokemusta omaava, turvallinen ja huumorintajuinen terapeutti.
    Taustani livemusiikkialan artistimanagerina sekä koulutukseni mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön sekä Ihminen tavattavissa-terapeutiksi tekee minusta monipuolisen auttajan.

    Olen saanut hyvää palautetta varsinkin ihmisläheisestä työotteestani. Teen yksilöterapiaa, ohjaan ryhmiä ja teen luento- ja koulutustyötä.

    Vastaanottoni on Kotkassa, teen myös etänä tai sopimuksen mukaan Helsingissä.

    #voimavarat ja jaksaminen
    #masennus ja ahdistuneisuus
    #riippuvuuskäyttäytyminen
    #pelot ja turvallisuushakuisuus
    #kriisit, menetykset ja toipuminen

    #eroprosessi

    #omaishoitajan jaksaminen
    #mielenterveysongelmat perheessä
    #narsismi perheessä
    #voimakas hengellisyys perheessä

    #julkisen työn haasteet
    #esiintyvät taiteilijat
    #julkisuus ja identiteetti
    #kiertuetyötä tekevien jaksaminen

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Kotka
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Miia Merikallio

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Syöpäsairaanhoitaja YAMK, palliatiivisen hoidon asiantuntija, Skeematerapeutti, psykoterapeuttiset valmiudet

    Turvallinen tila kohdata se, mikä elämässä on totta

    Meillä jokaisella on syvä tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi hyväksyvästi ja kunnioittaen. Tapa, jolla tunteisiimme ja tarpeisiimme on vastattu varhaisissa ihmissuhteissamme, on vaikuttanut siihen, millaiseksi sisäinen turvamme on rakentunut – ja miten rohkenemme olla suhteessa itseemme ja toisiin.

    Terapeuttisessa työskentelyssä tärkeintä on turvallinen ja kunnioittava yhteistyösuhde. Siinä voi pysähtyä niiden tunteiden äärelle, joiden aika on juuri nyt.

    Kohtaaminen sopii sinulle, jos
    – koet turvattomuutta tai toistuvia haasteita ihmissuhteissa
    – kannat trauma- tai surukokemuksia
    – elät kriisin, menetyksen tai elämän käännekohdan äärellä
    – pohdit omaa identiteettiäsi, rajojasi tai elämän merkityksellisyyttä
    – haluat syventää itsetuntemustasi.

    Pitkä kokemus ihmisyyden äärellä

    Olen kulkenut yli 30 vuoden ajan ihmisten rinnalla heidän elämänsä haavoittuvimmissa vaiheissa erikoissairaanhoidossa, tutkimustyössä ja potilasjärjestöissä. Erityisosaamistani ovat kriisi- ja traumatyö, vakava sairastuminen, kuoleman läheisyys, menetys ja suru – sekä toivon näkökulmien etsiminen niiden keskellä.

    Myös oma kohdattu traumataustani sekä menetyskokemukseni ovat syventäneet ymmärrystäni siitä, kuinka moniulotteista ihmisyys on. Ne vahvistavat rohkeuttani kohdata sinut aidosti ja arvottamatta. Olen läsnä inhimillisenä ihmisenä ihmiselle. Kohtaan omalla persoonallani, en ammattiroolista.

    Yhdessä elämän äärellä

    Terapiassa voimme tutkia kokemuksiasi turvallisesti, myötätuntoisesti ja kunnioittavasti. Kun yhteys itseen vahvistuu, myös suhde toisiin voi muuttua. Turvan kieli on myötätunnon ja validoinnin kieli jaetussa ihmisyydessä. Elämään kuuluvat valot ja varjot. Sietämättömässä kärsimyksessäkin on toivon näköaloja.
    Kutsun sinut kohtaamaan hyvän ja hankalankin äärelle – juuri siitä kohdasta ja niiden tunteiden ääreltä, joissa nyt olet.

    ”Rohkeutta on tulla näkyväksi. Rakkautta on saada olla totta.”

    Paikkakunta
    Salo, Helsinki, Turku
    Työskentelykieli
    suomi

  • Mia Metsäranta

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Kuka minä olen, jos en ole se, joksi muut minua luulevat?

    Oman itsensä etsiminen yksin, on mahdollista tiettyyn rajaan asti. Kun tulee se hetki, että pysähtyy, eikä löydä tietä eteenpäin, on vain se mahdollisuus, että nöyrtyy oman voimansa edessä ja pyytää apua siihen suuntaan, johon haluaa mennä.

    Olen Ihminen tavattavissa-terapeuttiharjoittelija, joka on kohdannut sen tosiasian, että yksin ei voi jatkaa, eikä yksin tarvitse jatkaa, jos omat voimat ovat lopussa.

    Olen sinun tukenasi, siihen suuntaan johon haluat mennä, tullaksesi omaksi totuudelliseksi itseksesi.

    Paikkakunta
    Loimaa
    Työskentelykieli
    suomi

  • Leeni Minkkinen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Oli elämäntilanteesi sitten mikä tahansa, niin haluan vastaanotollani tarjota sinulle turvallisen hetken ja tilan tulla nähdyksi sekä kuulluksi. Kohtaamiseen tuon mukanani lempeyttä, hyväksyntää, läsnäoloa, rohkeutta sekä aitoutta.

    Suhtaudun suurella mielenkiinnolla ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja olen opiskellut sen osa-alueita yli 20 vuotta. Opiskelut ovat pitäneet sisällään mm. Aromaterapiaa, Funktionaalista terveyttä sekä ravitsemusta, Erilaisia täydentäviä hoitomenetelmiä, Alkuperäiskansojen viisauksia sekä itsensä tutkimista sekä kehittämistä eri menetelmin. Olen kiinnostunut luonnollisesta elämäntavasta ja itsensä hoitamisesta.
    Olemme kokonaisuus: keho, mieli ja sielu.

    Itselleni tuttuja teemoja omalta matkaltani ovat erityisesti:
    häpeä, suorittaminen, sairastuminen, loppuunpalaminen sekä kriittinen sisäinen ääni.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Jyväskylä
    Työskentelykieli
    suomi

  • Niina Mustonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Tämä on sinulle, jos olet pettynyt apuun, jossa on hiljaisuus vastassa. Sinua kyllä kuunnellaan, mutta et saa vastakaikua. Vastassasi saattaa olla ihminen, joka ei vastaa tai reagoi siihen mitä tai miten puhut. Näet vain edessäsi olevan ihmisen ilman mitään tunteiden ilmaisua kertomaasi kohtaan, ilman aitoutta, jonka kyllä huomaat, onko se aitoa vai ei. 

    Haluan sanoa sinulle, että on mahdollista löytää apua, jossa ammatillinen ihminen on ihmisenä sinua varten. Kohtaan sinut uniikkina yksilönä, ainutkertaisena, ennenkaikkea ihmisenä, en ammattini takaa, vaan niinkuin haluaisin itseni kohdattavan, kuitenkin ammatillillisilla työkaluilla, eri teorioita ja lähestymistapoja käyttäen, ihmisenä, jolla on pitkä kokemus omasta elämästä. 

    Omaan vankan, ammatillisen terapiakoulutuksen, johon on kuulunut oman matkan syvällinen kohtaaminen ja sen tutkiminen. Kohtaan sinut omalla persoonallani, arvostaen omaasi. 
    Älä jää yksin. 

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti, italia
    Linkit verkossa

  • Kristiina Mäkinen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Kuuntelen sinua kokonaisvaltaisesti – missä olet nyt, mistä tulet ja mitä kannat mukanasi. Tavoitteenani on ymmärtää sinua syvästi ja aidosti.

    Hyväksyn sinut tässä hetkessä juuri sellaisena kuin olet. Haluan tukea sinua totuudellisesti, rakkaudellisesti ja kunnioittaen tarpeitasi.

    Ehkä jo muutama tapaaminen riittää keventämään mieltäsi ja selkeyttämään ajatuksiasi. Tai ehkä kaipaat pidempää matkaa – aikaa pysähtyä, tutkia itseäsi ja löytää yhteys siihen, kuka todella olet.

    Tuon työskentelyyn lämmintä inhimillisyyttä sekä oman kasvupolkuni tuomaa turvaa, levollisuutta, luovuutta – iloa ja leikkisyyttä unohtamatta. Olen kolmen lapsen äiti, yrittäjä, seksologi (1.tason), varhaiskasvattaja, tunnetaito-ohjaaja sekä värianalyytikko.

    Terapiaharjoittelun hinta: 50€/45 min

    Paikkakunta
    Riihimäki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Marjo Nukari

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Neljäs vuosi käynnistyi ihminen-tavattavissa terapia opinnoissa.
    Haluan kutsua sinut harjoitteluasiakkaakseni.

    Luon tilan jossa voit turvallisesti olla haavoittuva, purkaa tunteitasi ja ymmärtää itseäsi syvemmin.

    Terapiatyössäni minulle on tärkeää kohdata juuri sinut, se mikä usein jää piiloon eri roolien ja odotusten taakse.

    Havahduin omalle itsetutkiskelu matkalle, kun aikuinen poikani kysyi minulta:
    ”Äiti, mitä sinulle kuuluu?”
    Olin hämmentynyt, en osannut vastata.

    Entä jos kysyisin sinulta:
    ”Mitä sinulle kuuluu?”

    Yhdessä voimme tutkia elämääsi liittyviä kysymyksiä.
    Mikään ei ole liian pientä tai liian suurta jaettavaksi.

    Otan vastaan asiakkaita Helsingin Töölössä.

    Hinta: 45min/50€, Maksu: Pankkikortti / käteinen.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Henrik Nymalm

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Helsinki, Porvoo
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi

  • Mira Oikarainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    ”Erillisyydestä tie yhteyteen tapahtuu läsnäolon ja pysähtymisen kautta.”

    Olen Mira ja kasvanut toimintahäiriöisessä perheessä. Minulla on omaa kosketuspintaa useaan eri ilmiöön elämäni varrelta ja voin olla rinnalla kulkija sinun tutustuessasi oman elämäsi ilmiöihin.

    Kehityksellinen trauma ja riippuvuudet ovat lähellä sydäntäni ja arvostan suuresti ihmisiä, joilla on tahtotila lähteä selvittelemään elämänsä solmuja syvemmin ja mennä kohti juurisyitä.

    Kartoitetaan yhdessä tilannettasi ja pysähdytään tähän hetkeen. Meissä on paljon tiedostamatonta käyttäytymistä ja saatamme tuntea olomme ahdistuneeksi. Jotta tiedostamattomat käyttäytymismallimme nousisi tietoisuuteen tarvitaan siihen peili. Autan sinua tunnistamaan tunteet ahdistuksen alla peilaamalla lempeän rehellisesti sinulle mitä näen, aistin, kuulen ja tunnen.

    Vastaanottotila Turun Keskustassa linja-autoaseman lähellä, Tuureporinkatu 8 tai sopimuksen mukaan Paraisilla Rantatie 10.

    Laita rohkeasti viestiä niin katsotaan, olisinko sinulle sopiva terapeutti.

    Paikkakunta
    Parainen, Turku
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi

  • Anne Oksanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Kasvu omaksi itseksi ja aitoon yhteyteen muiden kanssa voi alkaa, kun käännämme katseemme toisten tekemisistä oman toimintamme tarkasteluun. Paraneminen, itsensä löytäminen ja elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on, on prosessi, jota voimme kulkea eteenpäin totuudellisen keskustelun kautta. Terapia on parhaimmillaan nähdyksi ja kuulluksi tulemista, yhteyttä ja läsnäoloa sen äärellä, mikä kulloinkin kaipaa katsomista. Lempeä, ja joskus ankarakin polku kasvaa syvemmin tuntevaksi, läsnä olevaksi ja tietoiseksi ihmiseksi.

    Pitkä työskentely omien sisäisten prosessien kanssa, sekä ihmisten palveluksessa vietetty työelämä ovat ehtineet kerryttää monenlaista ymmärrystä ihmisyydestä. Sitä tarjoan käyttöösi Ihminen tavattavissa -lähestymistavan viitekehyksen kautta.

    Olet tervetullut keskustelemaan kaikenlaisista asioista, mutta erityisen tuttuja teemoja minulle ovat mm. kehityksellinen trauma, häpeä, sosiaalinen jännittäminen, läheisriippuvuus, addiktio, yksin pärjääminen ja taakankantajan rooli, muistisairaan läheisen tukeminen.

    Työelämän kautta osaamista on kertynyt mm. pitkästä työskentelystä tukea tarvitsevien aikuisten auttamiseen liittyvän juridiikan parissa. Tuttuja ovat myös monenlaiset työelämän ihmissuhde- ja ristiriita-asiat työntekijän, esihenkilön ja johtajan rooleissa sekä työsuojelun teemoista. Osaamista olen kehittänyt lisäksi erilaisista vuorovaikutustaidoista, sovittelusta, mentoroinnista, valmennuksesta ja fasilitoinnista.

    Ehkä näistä aihepiireistä löytyi jo tuttuutta ja yhteyttä niin, että meistä voisi lähteä liikkeelle hyvä työpari?

    Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan!

    Vastaanotot ilta-aikoina ja tarvittaessa myös viikonloppuna.
    Vastaanotto osoitteessa Lapinlahden lähde, Lapinlahdenpolku 8

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi, englanti

  • Anne Ollikainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    skeematerapeutti
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Minna Palhamo

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Oikeustieteen maisteri, Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ®, Fysioterapeutti

    Etsitkö uutta suuntaa tai kaipaatko mahdollisuutta pysähtyä?

    Toimit arjessa tehokkaasti ja vastuullisesti. Silti saatat huomata eläväsi enemmän odotusten kuin omien tarpeiden mukaan.

    Jos kaipaat paikkaa, jossa voit pysähtyä, jäsentää ajatuksiasi ja tulla kohdatuksi ilman suorituspaineita, olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan kanssani.

    Minulla on laaja kokemus ihmisten kohtaamisesta sekä vastuullisissa tehtävissä toimimisesta vaatimusten ja paineiden keskellä. Työskentelytapani on ihmiskeskeinen. Kuuntelen, keskustelen ja tuen sinua löytämään uusia näkökulmia ja omia voimavarojasi.

    Paikkakunta
    Hanko, Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti
    Linkit verkossa

  • Tuija Palonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Ratkaisukeinen lyhytterapeutti

    ”Joskus elämä pysähtyy. Menetys vie sanat, ja jäljelle jää vain tunne, jota ei osaa kantaa yksin.”

    Menetys voi olla monenlainen – rakkaan ihmisen tai lemmikin kuolema, ero, työpaikan menetys, elämänvaiheen päättyminen. Se voi olla näkyvä tai näkymätön, äkillinen tai pitkään kytenyt. Yhteistä niille on tämä: ne koskettavat syvältä ja muuttavat meitä.

    Surun mukana voi nousta esiin vanhoja haavoja, tukahdutettuja tunteita ja kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Silloin tarvitaan joku, joka pysähtyy kanssasi – ei korjaamaan, vaan kuulemaan.

    Olen tässä sinua varten. Terapeuttina ja ihmisenä.
    Yhdistän työssäni inhimillisen läsnäolon ja ratkaisukeskeisen työotteen, joka auttaa löytämään suuntaa silloin, kun kaikki tuntuu pysähtyneen.

    Tapaamisissamme voimme tutkia:

    Miten suru ilmenee ja miksi se joskus jumittuu?
    Miten käsitellä syyllisyyttä, pettymystä tai tyhjyyttä?
    Miten menetykset vaikuttavat kehoon, mieleen ja ihmissuhteisiin?
    Miten löytää toivoa ja voimaa jatkaa?

    Vastaanotto iltaisin ja viikonloppuisin – myös etänä.
    Ota yhteyttä, kun olet valmis puhumaan. Tai vaikka et vielä olisikaan.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Hyvinkää
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Elina Pennanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Mietitkö joskus, kuka olet syvimmältä olemukseltasi ja mistä tulet? Ehkä olet pohtinut, miten voisit tulla näkyvämmäksi omana itsenäsi. Tai kannatko mukanasi kipukohtia, joita haluaisit tutkia turvallisessa ympäristössä?

    Voimme yhdessä pysähtyä juuri niiden asioiden äärelle, jotka sinussa nousevat esiin. Kuuntelen sinua kunnioittavasti ja läsnäolevasti, juuri sellaisena kuin olet.

    Paikkakunta
    Hämeenlinna
    Työskentelykieli
    suomi

  • Kirsi Penttinen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Pari- ja seksuaaliterapeutti ( NACS) , Psykoterapeutti ( Kela, valvira) Paripsykoterapeutti

    Olen lähtenyt auttamistyöhön siitä kohdin elämääni, kun jouduin nuorena aikuisena kriisiin. Koen, että vahvuuteni ja heikkouteni terapeuttina löytyvät koulutuksien sekä oman eletyn elämän ja kasvun kautta. Peruspilareina terapialle ja elämälle ovat merkityksien antaminen omille kokemuksille sekä todellisuuden tiedostaminen ja muodostaminen siten, olen yhteydessä todellisuuteen tässä ja nyt hetkessä.

    Paikkakunta
    Espoo, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Antti Pesonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    pappi, sosionomi (AMK), MCID coach

    Olen 43-vuotias kolmen lapsen isä ja aviomies. Elämän kokemusta olen saanut toimimalla mm. 12 vuotta pappina ev.lut kirkossa. Merkittävin kokemukseni on silti ollut oma toipumisen ja omaksi itseksi eriytymisen matka. Se on opettanut, kuinka vahvuus on kätketty heikkouteen ja vapaus syntyy omaan varjoon tutustumalla.

    Omalta matkaltani tuttuja teemoja ovat mm. masennus, toiminnalliset riippuvuudet, kiltteys, alistuminen ja uhriutuminen, riittämättömyys ja suorittaminen, parisuhteen kriisit, häpeä ja syyllisyys, ulkoa ohjautuvuus ja hengellinen väkivalta sekä parantava Pyhän kosketus.

    Matkan aikana elämässäni on vahvistunut kyky kulkea myös sinun rinnallasi, joka haluat tulla kohdatuksi omana itsenäsi, omien kysymystesi ja tuntemustesi kanssa. Minulle on tärkeää ihmisyyttä syvästi kunnioittava, erilaisuutta arvostava ja turvallinen kohtaaminen, jossa kaikille tunteille on tilaa. Kohtaan sinut lempeän lujasti ja kuuntelen myötätuntoisesti läsnäolon tilasta käsin. Saat ihmetellä elämää kanssani juuri siitä kohdasta, jolla omalla matkallasi olet.

    Otan asiakkaita vastaan Helsingissä. Yhteyden saat parhaiten sähköpostilla tai jättämällä soittopyynnön.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Jaana Piirto

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    TRE-ohjaaja
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Tommi Pitkälä

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Tärkein pääomani terapeuttina on oma pitkä prosessini. Olen elänyt pitkään suorittamisen, muiden miellyttämisen ja hyväksynnän hakemisen kautta. Vähitellen aloin ymmärtää, kuinka paljon nämä toimintatavat vaikuttivat hyvinvointiini ja ihmissuhteisiini.

    Terapiassa pysähdymme erilaisten selviytymiskeinojen äärelle ja siihen, miten ne vaikuttavat elämään, ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin. Vähitellen huomio alkaa siirtyä asioiden analysoinnista kohti sitä, mitä kehossa, tunteissa ja tämän hetken kokemuksessa tapahtuu.

    Uskon, että muutos ei synny pakottamalla tai suorittamalla, vaan turvallisuuden, hyväksynnän ja myötätunnon kautta.

    Paikkakunta
    Espoo
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Christa Porander

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Jos tunnet kadottaneesi yhteyden itseesi ja siihen kuka oikeastaan olet, tai mihin suuntaan olet elämässä seuraavaksi menossa, niin et ole yksin.

    Ehkä olet elänyt pitkään muiden tarpeita täyttäen ja miellyttäen?
    Tai yrittänyt selviytyä haastavista ihmissuhteista.
    Ehkä taustallasi on narsistisia suhteita, läheisriippuvuutta, lapsuuden turvattomuutta, alkoholiongelmien varjostama perhe tai krooninen sairaus, joka on muuttanut elämäsi suunnan-jopa sen miten koet elämän.

    Moni asiakas saapuu luokseni tilanteessa, jossa jokin seinä on vain tullut vastaan. Uupumus tilanteeseen, joka on jatkunut jo pitkään.

    ”En tiedä kuka enään olen?”
    ”En tiedä mitä tehdä? ”
    ”En jaksa enään. ”

    Tiedän omasta kokemuksestani, kuinka syvälle ihmisen identiteetti voi hautautua selviytymisen, suorittamisen, sairauden tai vaikeiden ihmissuhteiden alle.

    Oma elämäni on kuljettanut minut mm. narsististen lähisuhteiden, läheisriippuvuuden, alkoholistiperheen vaikutusten, kroonisen sairastamisen sekä syvien identiteettikriisien kautta täysin uuteen.
    Lisäksi minulla on avanne, ja yli 20 vuoden kokemus elämästä sairauden kanssa. Tiedän, mitä tarkoittaa rakentaa oma elämä uudelleen ja millainen matka se on, kun käy läpi elämän suuria kriisejä. Miten se muuttaa ihmistä.

    Näiden kokemusten kautta olen oppinut, että muutos tarvitsee aikaa, tukea ja rohkeutta kohdata itseään.

    Terapeuttina kuljen rinnallasi yhdessä.
    En valmiita vastauksia jakaen, vaan auttaen sinua löytämään omat vastaukset, itsesi äärelle.

    Taustallani on yli 15 vuoden kokemus HR- ja johtotehtävistä erilaisissa organisaatioissa startup-yrityksistä pörssiyhtiöihin. Ymmärrän täten myös työelämän paineita, uupumusta, jatkuvaa suorittamista sekä sitä, kuinka helposti oma arvo alkaa rakentua saavutusten varaan.

    Työskentelyyni vaikuttavat vahvasti myös kehollisuus ja hermoston hyvinvointi. Yhteys omaan kehoon.
    Ohjaan Yin Yogaa, pilatesta ja venyttelyä, sillä uskon, että toipuminen tapahtuu sekä mielessä että kehossa.

    Otan vastaan Helsingin keskustassa, Kruununhaassa.
    Vastaanoton hinta on 55e /45-minuuttia

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Annie Puhakka

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Tunnekeskeisen pariterapian perus- ja lisäopinnot (ICEEFT)

    Kuljen rinnallasi erilaisten elämäntilanteiden haasteissa sekä kasvu- ja muutosvaiheissa. Kohtaan
    sinut lempeydellä ja hyväksyvästi läsnäollen.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Hämeenlinna
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Pertti Ratilainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Valmentava terapeutti

    15 vuoden kokemus henkilökohtaisesta, yhteisöjen ja yrityksissä työskentelevien ihmisten valmentamisesta. Autan työyhteisöjen muutostilanteissa, rekrytoinneissa, sovittelussa, sekä johtajien ja esihenkilöiden henkisten ja psyykkisten voimavarojen kehittämisessä. Erityisosaamiseni on urheilijoiden mentaalivalmennus. Käytän valmennuksessani kattavasti erilaisia arviointityökaluja lähtötilanteen kirkastamiseksi. Hyödynnän esimerkiksi SDI 2.0 Core Strengths -menetelmää.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Lempäälä, Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Maarit Riihonen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Koulutuspolkuni Ihminen Tavattavissa terapeutiksi Tommy Hellsten -instituutissa on edennyt neljänteen vuoteen ja saan aloittaa terapiaharjoittelun. Otan vastaan harjoitteluasiakkaita maaseudun vehreydessä Haapamäen Riihon kylässä.

    Ihmisen kohtaaminen on ainutlaatuinen tilaisuus. Siinä ovat läsnä sinä ja minä. Se hetki, jossa ei ole muita, mutta siinä on kuitenkin kaikki. Kohtaan sinut ja kuuntelen sinua ihmisläheisesti. Merkitystä ei ole sillä mitä teet, vaan sillä, kuka olet ja minkälaiseksi haluat kasvaa. Mitä ovat unelmasi ja haaveesi? Rohkaisen sinua kulkemaan omalla kasvupolullasi ja kurottelemaan sinne, mikä kutsuu juuri sinua. Olen sinun kanssakulkijasi.

    Se, mikä on aikoinaan mennyt rikki vuorovaikutuksessa, voi eheytyä vuorovaikutuksessa. Se, että tulet nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, on kaikkein merkityksellisintä. Tätä minäkin olen opetellut ja opettelen edelleen.

    Meillä jokaisella on käsityksemme siitä, mikä tekee meidät onnellisiksi. Vaikka saavuttaisimmekin ulkoisesti kaiken, voimme silti kokea sisäistä tyhjyyttä ja tuntea olomme merkityksettömiksi. Sillä on merkitystä, mitä ajattelet ja miten ajattelet. Ulkoa ohjautuvuus saa meidät usein unohtamaan sen, kuinka tärkeää on katsoa sisimpäämme ja niihin peileihin, joita läheiset vuorovaikutussuhteemme meille tarjoavat. Kohtaaminen on pysähtymistä itsen ja toisen äärelle.

    Rohkaisen sinua ottamaan askeleita kohti aitoa minuuttasi sekä kohti syvempää itsetuntemusta. Mitä kaikkea omalla kasvupolullasi kohtaatkaan, voimme tutkia sitä yhdessä lempeydellä, antaen sille tilaa.

    Yhteydenotot ja aikavaraukset puhelimella tai sähköpostitse.
    Terapiaharjoittelun hinta 50,- eur / 45 minuuttia.
    Maksutavat: käteinen, tilisiirto, mobile pay.
    
Paikkakunta: Riiho (Haapamäki)

    Paikkakunta
    Haapamäki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Camilla Riska

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Oletko tullut tienristeykseen etkä tiedä mihin suuntaan jatkaa? Onko kartta ja kenties myös kompassi hukassa? Onko elämä tuonut eteesi äkillisen tapahtuman, joka tekee sinut turvattomaksi? Tuntuuko siltä, ettet elä omaa elämäsi? Vai pohditko elämäsi valintoja? Onko tilanteesi sellainen, että puhuminen jonkun kanssa voisi auttaa?

    Olen Ihminen tavattavissa –terapeuttiharjoittelija, sosiaalityöntekijä ja oman elämäni tutkimusmatkailija. Tarjoan yhteisen tutkimusmatkan sinun elämän tuomiin haasteiden pariin. Aidossa kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa on ihmeitä tekevä voima. Mikään elämän haaste ei ole liian pieni tai liian suuri käsiteltäväksi, ja kaikki aiheet mahtuvat meidän tapaamiseen. Yhdessä voimme tutkia niitä asioita, jotka estävät sinua kasvamasta omaksi itseksesi tai estävät sinua elämästä omannäköistä elämää. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet!

    Har du kommit till ett vägskäl i livet och vet inte i vilken riktning du ska fortsätta? Har du tappat bort kartan och kanske också kompassen? Har livet fört med sig någon händelse som gör dig otrygg? Känns det som om du inte lever ditt eget liv? Funderar du på de val du gjort i ditt liv? Skulle det hjälpa dig att prata med någon i din nuvarande situation?

    Jag är blivande Ihminen tavattavissa –terapeut, socialarbetare och på upptäcktsfärd i mitt eget liv. Jag erbjuder dig en gemensam resa för att möta de utmaningar som du har i ditt liv. Det finns en undergörande kraft i äkta människomöten och relationer. Ingen utmaning är för liten eller för stor för att tas upp, och alla teman ryms med i vårt möte. Tillsammans kan vi undersöka vad det är som hindrar dig från att bli dig själv och att leva ditt eget liv. Du är välkommen precis så som du är!

    Paikkakunta
    Vaasa
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi

  • Ulla Rissanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Teologi TM, pastori

    Terapeuttina olen rohkeasti puheeksi ottava, tarkkanäköinen sekä avoin hengellisyydelle. Kanssani voit käsitellä niitä teemoja, joiden äärelle sinun on hyvä pysähtyä juuri nyt.

    Paikkakunta
    Oulu
    Työskentelykieli
    suomi

  • Päivi Ropilo

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Kutsun sinut kanssani hetkeen, jossa voit rauhassa pysähtyä sen äärelle, mitä elämässäsi on juuri nyt — tärkeää, raskasta tai vielä sanoittamatonta.

    Elämä ei aina kulje oman käsikirjoituksemme mukaan. Se yllättää, horjuttaa ja vie joskus jaksamisen äärirajoille. Silloin vanhat selviytymiskeinot eivät ehkä enää kanna, vaan voivat estää sinua elämästä omannäköistä elämää. Pysähtyminen ja asioiden ääneen pohtiminen voivat avata uusia tapoja ymmärtää itseä ja omaa historiaa.

    Työskentelyssäni tärkeintä on kohdata juuri sinut — myös ne puolet, jotka ovat voineet jäädä piiloon arjen vaatimusten alle. En tarjoa valmiita vastauksia, vaan kuljen rinnallasi kuunnellen ja kysellen.

    Minulle läheisiä teemoja ovat työelämän haasteet, kiintymyssuhteet, hylätyksi tulemisen kokemus, uupuminen, luopuminen, oman polun etsiminen, hidastaminen — sekä sinun ainutlaatuinen tarinasi.

    Omat elämäni solmut alkoivat avautua, kun ystäväni sanoi lempeästi erään vaikean päätöksen äärellä:
    “Olet perustellut tämän lykkäämistä monta kertaa. Oikea hetki tulee silloin, kun sen aika on.”

    Pysähdyin hänen sanojensa äärelle ja ymmärsin, etten voi odottaa ”oikeaa hetkeä” loputtomiin. Oli aika asettaa hyvinvointini etusijalle.

    Siksi haluan kysyä myös sinulta:
    Onko jokin asia elämässäsi jäänyt odottamaan — vaikka tiedät sen olevan sinulle tärkeä?

    Yhdessä voimme tutkia elämääsi liittyviä kysymyksiä. Mikään ei ole liian pientä tai suurta jaettavaksi.

    Lämpimästi tervetuloa Helsinkiin Töölöön, Mikkeliin keskustaan tai etänä asiakkaakseni.

    Paikkakunta
    Mikkeli, Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Leena Rouhiainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen kuulevaan vuorovaikutukseen sitoutunut ja kehollista lähestymistapaa hyödyntävä empaattinen terapeuttiharjoittelija. Työurallani olen toiminut taiteen, taiteilijakoulutuksen ja taidetutkimuksen alueella sekä opiskellut somaattisia menetelmiä ja kehopsykoterapiaa. Kanssani voit vahvistaa suhdettasi kehoon sekä käsitellä hyvinvoinnillesi ja kasvullesi ajankohtaisia teemoja.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti
    Ajanvaraus
    lrouhiai@gmail.com

  • Marjut Räty

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Elämän eri haasteisiin kanssakulkijaksi. Tule nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin olet.

    Paikkakunta
    Joensuu
    Työskentelykieli
    suomi

  • Sirpa Sallanko

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Haluan kuulla ja kohdata sinut omana itsenäsi. Terapiassa sinulla on mahdollisuus pysähtyä hetkeen tarkastelemaan mieltäsi askarruttavia asioita luottamuksellisesti. Tarjoan sinulle turvallisen tilan, jossa tutkia elämääsi ja toimintamallejasi.

    Terapian tarkoituksena on itsetuntemuksesi vahvistaminen, sekä löytää yhdessä asioita hyvinvointisi edistämiseksi. Näiden myötä sinulle avautuu mahdollisuus saavuttaa tavoitteesi paremmin ja rakentaa täysipainoisemmin omien arvojesi mukaista elämää.

    Terapeuttina olen ymmärtäväinen, rauhallinen ja kärsivällinen kanssakulkija tukenasi. Minulle tuttuja teemoja ovat työelämästä lähtöisin olevat haasteet, kriisit ja elämänmuutokset, sekä ihmissuhteisiin liittyvät aiheet. Haasteesi voi liittyä esimerkiksi työstressiin tai työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, uranvaihtoon, parisuhteen kiemuroihin tai vanhemmuuteen.

    Mielen päälläsi oleva aihe voi kuitenkin olla mikä vain sinulle tärkeä asia, ja voimme keskittyä juuri siihen. Tuen sinua itsesi näköisellä terapiapolulla. Minuun saat yhteyden parhaiten sähköpostilla tai puhelimella.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Oulu
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Annu Shemeikka

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Sosionomi

    Terapiaan voit tulla monenlaisten elämän haasteiden kanssa, olivatpa ne isoja tai pieniä. Itsetuntemus on mielenkiintoinen matka, jonka vain sinä voit tehdä. Matkalle tarvitaan kanssakulkijoita ja minä voin olla sinulle sellainen. Olen lempeän jämäkkä, turvallisen läsnäoleva ja hienotunteisen rohkea.

    Minulle tuttuja teemoja ovat narsismi, masennus, kiintymyssuhde, uupumus, riippuvuudet, erityisherkkyys, elämyshakuisuus, perheväkivalta, kehityksellinen trauma ja ylisukupolvisuus. Ihmisyydessä minua kiehtoo vuorovaikutus, yhteys, arvot, tarpeet, rajat, tunteet ja kehollisuus.

    Terapia on aina myös ihmissuhde ja sen vuoksi on erittäin tärkeää, että terapeutti tuntuu itselle sopivalta. Voit varata kanssani maksuttoman tutustumispuhelun, jossa voit tunnustella, olenko oikea terapeutti sinulle. Mikäli päätät jatkaa matkaa kanssani, terapiakäyntien hinta on 90 € / 45 min.

    Terapeuttina kohtaan Sinut ihmisenä, ilman ammattiroolia. Vastaanotolleni et myöskään tarvitse lähetettä.

    Vastaanottomaksut eivät kuulu Kela:n korvattavien palveluiden piiriin. Halutessasi voit tiedustella maksusitoumusta oman kaupungin kautta. Vastaanottokäynneiltä ei jää merkintöjä asiakastietojärjestelmiin.

    Terapia voidaan toteuttaa vastaanotollani Jyväskylässä sekä etäyhteyksin ympäri Suomen.

    Hinnasto:
    Tutustumiskäynti 60€/ 45min
    Yksittäisen terapiakäynnin hinta 90€/ 45min

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Jyväskylä
    Työskentelykieli
    suomi

  • Essi Sivula

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Ei mahdollisuutta ottaa vastaan uusia asiakkaita juuri nyt.

    Paikkakunta
    Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Hannele Snickars

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi, englanti

  • Vesa Sorsa

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Seinäjoki
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Pirkko Sorto

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Ihminen ihmiselle – tilaa kasvaa ja tulla kohdatuksi

    Olen valmistunut Tommy Hellsten -instituutista Ihminen tavattavissa -terapeutiksi ja kouluttautunut lisäksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi sekä pariterapeutiksi. Työni perustuu aitoon, läsnäolevaan kohtaamiseen – siihen, että jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

    Tarjoan yksilö-, pari- ja perheterapiaa sekä neuropsykiatrista valmennusta elämän eri vaiheisiin ja tilanteisiin. Vastaanotolleni voit tulla silloin, kun kaipaat tukea arjen kuormitukseen, ihmissuhteisiin, elämänhallintaan tai haluat pysähtyä itsesi äärelle. Minulla on vahva kyky kohdata ihmisiä myös silloin, kun elämä on ajautunut kriisiin tai kohtaat suuria, raskaita haasteita – et ole yksin, eikä sinun tarvitse pärjätä omin voimin.

    Erityisosaaminen Nepsy-oireet, Autismin kirjon häiriöt, Elämänhallinta, Ihmissuhdeongelmat, Uusperheen haasteet, Tunnekeskeinen pariterapia, Stressi, Uupumus.

    Työskentelyni on lämminhenkistä, turvallista ja myötätuntoista, mutta samalla jäsentävää ja eteenpäin vievää. Uskon, että muutos on mahdollinen, kun sille annetaan tilaa ja tukea.

    Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet – keskeneräisenä, kuormittuneena tai epävarmana. Ota yhteyttä, niin kuljetaan yhdessä kohti selkeyttä ja toivoa.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Espoo
    Työskentelykieli
    suomi

  • Ritva Suikkanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Opettaja (KM), psykiatrinen sh, kriisityön asiantuntija, työnohjaaja (STOry)

    Minä, Ritva,
    olen elämän ihmettelijä ja ennen kaikkea ihminen, persoona. Etsin ihmisyyden ymmärtämistä ja läsnäolon todeksi elämistä. Monenlaista elämänkokemusta ja koulutustakin minulla on terapiatyön taustatukena, mutta tärkeintä kaikessa on kuitenkin se, kuka minä ihmisenä olen Sinulle!

    Paikkakunta
    Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Sanna Suokko

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Tuntuuko sinusta, että löydät itsesi kerta toisensa jälkeen samanlaisesta haavoittavasta ihmissuhteesta? Vai oletko oman elämäsi sivustakatsoja ilman todellista yhteyttä omiin tunteisiisi tai tarpeisiisi? Onko sinun vaikea sanoa ei, koska konfliktit pelottavat? Ehkä kannat mukanasi epämääräistä häpeää, joka kalvaa sinua sisältäpäin?

    Olipa haasteesi pieni tai suuri, olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni Helsingin Vallilaan tai etäyhteydellä. Edessä on elämäsi tärkein matka – matka itseesi.

    Terapeuttina olen saanut kiitosta välittömyydestäni ja turvallisesta läsnäolostani vaikeissakin tilanteissa. Omien haavojen ja heikkouksien kohtaaminen on mahdollistanut sen, että teen terapiatyötä persoonastani käsin, en ammattiroolin takaa. En voi tehdä valintoja puolestasi, mutta olen sinun puolellasi – sinä saat olla sinä, valossa varjoinesi. Olen koulutukseltani myös filosofian maisteri, viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntija.

    Itselleni tuttuja teemoja ovat mm. kiintymyssuhdehaasteet, ihmissuhdevaikeudet, kehityksellinen trauma, avioero, alkoholismi, väkivalta, lapsettomuus, naiseus, äitiys, läheisen kuolema, työuupumus, organisaation työkulttuuri, johtajuus, luova työ, yksinäisyys ja ylisukupolviset taakkasiirtymät.

    Voit lukea lisää palveluistani verkkosivuiltani.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi

  • Päivi Särkikoski

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Energiahoitaja
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Raasepori (Karjaa), Snappertuna
    Työskentelykieli
    suomi

  • Sirkku Timisjärvi

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    ekspressiivinen taideterapeutti, sielunhoitoterapeutti, kätilö, psykodraamaohjaaja, työnohjaajaopiskelija

    Muutos on mahdollinen, kun tulee nähdyksi ja kuulluksi. Terapeuttina olen läsnä juuri sinua varten, ihminen ihmiselle. Sinä olet tärkein ja sinun ehdoilla edetään.

    Kätilönä olen auttanut uutta elämää syntymään ja niin toivon tapahtuvan nyt myös sinulle! Tarvittaessa voin käyttää psykodraamaa tai taideterapeuttisia menetelmiä, jotka molemmat tuovat näkyville puhutun maailman ulkopuolisia asioita. Kätilön työni ohella minulla on ollut terapia-asiakkaita jo parivuosikymmentä.

    Jokaisen tarina on yksilöllinen, mutta pitkän kokemukseni myötä olen havainnut, että ongelmien taustalla on usein samankaltaisia selviytymismekanismeja ja ne näyttäytyvät nopeastikin. Parisuhteen ongelmatkaan eivät ole vieraita.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Nummela
    Työskentelykieli
    suomi

  • Jaana Toikkanen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (NVC)
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti
    Linkit verkossa

  • Anton Tulikoura

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Olen 43-vuotias kahden lapsen isä. Minun ammatillinen taustani on liike-elämästä ja finanssialalta, jossa olen toiminut esimiehenä noin 10 vuotta. Ihminen tavattavissa -terapeuttina minulla on avoin sydän ja tarkka korva. Opinnäytetyössäni perehdyin uskottomuuteen erityisesti uskottoman osapuolen näkökulmasta. Autan sinua, joka olet ollut uskoton ja kamppailet syyllisyyden, hämmennyksen, häpeän tai ristiriitaisten tunteiden kanssa. Terapeuttina tarjoan turvallisen tilan, jossa voit pysähtyä, ymmärtää itseäsi ja löytää rakentavan tien eteenpäin. Sinun ei tarvitse kohdata kaikkea yksin.

    Vastaanottoni sijaitsee Töölössä ja Porvoossa. Työskentelen suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi – lämpimästi tervetuloa.

    Paikkakunta
    Helsinki, Porvoo
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi

  • Ria Tuomas-Kettunen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Kongnitiivinen lyhytterapeutti, kasvatustieteen kandidaatti (aikuiskasvatus, sosiaalipsykologia)
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Tiina Tuomikoski

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    työnohjaaja (STOry), psykologisen joustavuuden coach, seksuaalineuvoja, psykodraamaohjaaja (CP), MuM, tradenomi
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki, Vantaa
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Mika Turunen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Jokaisella meistä on oma elämäntarina. Tarina, jossa hetki hetkeltä tulevaisuutemme on muuttunut nykyhetkeksi ja kohta jo menneisyydeksi. Matkallamme eteemme tulee monenlaisia kohtaamisia ja tapahtumia. Joskus tulee tarve tai jopa pakottava tunne käydä näitä meidän elämäntarinamme vaiheita läpi, jopa sukeltaa niihin.

    Olen Mika Turunen, tuleva Ihminen Tavattavissa – terapeutti ITT® , jolle hetket tässä ja nyt ovat elämän rikkaus. Läsnäolo, kuunteleminen ja auttaminen ovat minulle tärkeitä voimavaroja. Haluan tarjota turvallisen tilan, jossa voimme kohdata elämän haasteita tai löytää uudenlaisia näkökulmia. Oman elämäntarinani mukanaan tuomien kokemuksien (mm. koulukiusaaminen, avioero, burnout), koulutuksen ja empatian avulla tuen sinua omalla matkallasi uudenlaiseen elämään.

    Jos nämä ajatukset resonoivat sinussa, niin ole rohkeasti yhteydessä.

    Istutaan alas, jutellaan, kuunnellaan ja katsotaan, olenko minä sinulle sopiva kanssakulkija.

    Paikkakunta
    Helsinki, Hämeenlinna
    Työskentelykieli
    suomi

  • Maija Tuuli

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Tampere
    Työskentelykieli
    suomi

  • Jan Tüll

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Somatic Experiencing® opiskelija (3. opintovuosi)

    Työskentelyni pohjautuu opintojeni lisäksi omaan matkaani ihmisyyteen. Uskon, että silloin kun sanat eivät riitä, keho voi edelleen näyttää tien eteenpäin paranemisprosessissa. Tästä syystä kehollinen lähestymistapa on muodostunut keskeiseksi osaksi työskentelyäni.

    Somatic Experiencing® soveltuu monen tyyppisten kokemusten käsittelyyn, sillä siinä työskennellään hermoston tilan, ei yksittäisen oireen tai diagnoosin kanssa. Olipa kyse pienistä tai suurista haasteista, olen valmis tukemaan sinua. Työskentelymme lähtee liikkeelle siitä, mikä on sinulle juuri tässä hetkessä ajankohtaista, kehoasi kuunnellen ja kunnioittaen.

    Pidän terapeuttisen suhteen toimivuutta työskentelyn perustana. Silloin kun suhde toimii, on mahdollista syntyä kokemus turvallisuudesta, toisen aidosta läsnäolosta ja yhteydestä – ja sitä kautta tilaa tulla kohdatuksi omana itsenään ilman pelkoa siitä, että toinen ei ymmärrä tai kestä. Silloin myös vaikeat asiat voidaan kohdata sellaisina kuin ne ovat. Yhtä tärkeäksi koen ilon ja naurun silloin, kun niille on tilaa.

    Suosittelen asiakkailleni 3–5 kerran tutustumisjaksoa, jonka jälkeen arvioimme yhdessä yhteistyön toimivuutta ja edellytyksiä jatkaa yhdessä työskentelemistä.

    Erityisen kiinnostukseni kohteena ovat traumat, masennus, ahdistus, riippuvuus, ulkopuolisuuden tunne, univaikeudet, krooninen stressi, rajattomuus sekä kehossa hyvin moninaisin tavoin ilmenevät – usein lääketieteellisesti selittämättömät – oireilut. Työskentelen lisäksi mielelläni työssä jaksamiseen sekä seksuaaliseen identiteettiin ja suuntautumiseen liittyvien kysymysten parissa.

    Voit myös tiedustella tukea psykedeeliavusteisen terapian valmisteluun ja integraatiotyöhön sekä ulkomailla toteutettavaan hoitoon hakeutumiseen.

    Tervetuloa lukemaan lisää verkkosivuiltani. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi maksuttomalle tutustumiskäynnille vastaanotolleni Etelä-Haagaan. Tämän jälkeen hinta on 45 € / 50 min.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Jaana Vaine

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Olen Jaana, minä olen aina ollut kiinnostunut ihmisestä, kehosta ja mielestä sekä niiden
    toiminnasta. Minä olen saanut tehdä työelämässäni erilaisia, monipuolisia työtehtäviä
    ihmisten kanssa. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ylempi(AMK) ja optometristi, ja toimin
    yrittäjänä. Lisäksi saan olla kahden aikuisen miehen äiti.

    Minä olen ihminen tavattavissa, jolle on erityisen tärkeää ihmisen kohtaaminen. Minä kuulen,
    näen, kuljen rinnalla tässä ja nyt. Tarjoan sinulle ystävällisen, hyväksyvän ja läsnä olevan
    terapian, jossa sinä voit olla juuri sellainen kuin sinä olet.

    Paikkakunta
    Klaukkala, Järvenpää
    Työskentelykieli
    suomi

  • Merja Vappula

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Ihmisyys kaikkine tunteineen ja tarpeineen tekee meistä ainutlaatuisia – elämänkokemukset ja henkilöhistoriamme muovaavat meitä jatkuvasti. Vaikka elämä ulkoisesti näyttäisi hyvältä, voi sisäinen tyhjyys ja tyytymättömyys silti saada otteen.



    Elämän kipukohdat ja vaikeat kysymykset voivat nousta esiin yllättäenkin. Sisäinen, ehkä vuosikymmenten varrella muotoutunut mielenmalli saattaa pitää kiinni vanhoista, vääristyneistä tulkinnoista, jotka rajoittavat hyvinvointia ja itsetuntemusta.



    Uskallus pysähtyä oman itsen ja elämän peruskysymysten äärelle on suuri ja ainutlaatuinen tutkimusmatka. Se voi avata uudenlaisen ymmärryksen omasta sisäisestä maailmasta – ja sen myötä koko elämästä. Matka ei aina ole helppo: se vaatii rohkeutta kohdata esteitä, kulkea tuntemattomaan ja ylittää vanhoja rajoja. Mutta se on kaiken sen arvoinen.



    Terapeuttina haluan kulkea rinnalla tässä prosessissa – kannustaa ja rohkaista. Uskon vahvasti siihen, että muutos on mahdollinen missä iässä tahansa.

    Paikkakunta
    Nakkila
    Työskentelykieli
    suomi

  • Hannele Vartiainen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Ei mahdollisuutta ottaa uusia asiakkaita tällä hetkellä.

    Paikkakunta
    Järvenpää
    Työskentelykieli
    suomi

  • Tara Vasiza

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Kognitiivinen lyhytterapeutti, Pariterapeutti, Systemic Business Coach.

    Olen kokenut yksilö- ja pariterapeutti. Olen työskennellyt menestyneesti terapeuttina vuodesta 2010 asti. Yleisiä ongelmia, joissa autan asiakkaitani ovat ahdistus, stressi, uupumus, riittämättömyyden tunne, lapsuuden traumat, työelämän haasteet ja parisuhdeongelmat.

    Tehokkaan ja turvallisen yksilöterapian avulla voin auttaa sinua parantamaan toimintakykyäsi, elämänlaatuasi ja antaa sinulle selkeät askeleet hyvinvointisi nostamiseksi. Ahdistus, stressi, ihmissuhdeongelmat, riittämättömyyden tunne ja muut ongelmat eivät saisi olla osa kenenkään jokapäiväistä arkea. Pitkittyessään nämä ongelmat voivat pahentua ja elämänlaatu voi heikentyä.

    Jokainen ihminen on mielestäni ainutlaatuinen yksilö, omien tarpeidensa ja historiansa kanssa. Minulle onkin tärkeää sinun etenevän oikeaan suuntaan tapaamisemme jälkeenkin.

    Parempi elämä on mahdollista kaikille – myös sinulle.

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Lohja
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Marja Vepsä-Taipale

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Järvenpää
    Työskentelykieli
    suomi
    Linkit verkossa

  • Virpi Vepsäläinen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Elämä ei koskaan mene täydellisen käsikirjoituksen mukaisesti vaan se sisältää yllätyksiä, jotka vievät meidät joskus jaksamisen äärirajoille.

    Parhaimmillaan terapia saa aikaan korjaavia kokemuksia. Emme voi muuttaa omaa menneisyyttämme tai jo tapahtuneita asioita, mutta voimme vaikuttaa siihen , miten jatkamme tästä eteenpäin.

    Oman kasvumatkani turvin olen sinulle ennen kaikkea ihminen ja rinnalla kulkija, joka on sinulle läsnä ja totta.

    Kohtaan sinut myötätunnolla tukea antaen. Terapeuttina olen lempeä, rauhallinen ja tilaa antava. Asiakkaan ennakkoluuloton kohtaaminen ja sinun kuunteleminen on minulle tärkeintä.

    Kehotietoisena ihmisenä motivoin sinua sanoittamaan kehollisia kokemuksiasi ja tuntemuksiasi, jotta oma tietoisuutesi itsekokemuksesta lisääntyy.

    Mitä enemmän sallit itsellesi, sitä lähempänä olet sitä, joka oikeasti olet.

    Lämpimästi tervetuloa löytämään itsesi turvallisesti ja sallivasti

    Paikkakunta
    Kuopio
    Työskentelykieli
    suomi

  • Hanna Vettenniemi

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Teologi (TM), pappi

    Terapeuttina tarjoan sinulle vahvaa ammatillista osaamista, kokonaisvaltaista tukea ja lämmintä läsnäoloa. Olen havainnoiva ja keskusteleva.

    Yhdessä on mahdollista kohdata vaikeimmatkin asiat.

    Aiheita esimerkiksi: ahdistus uupumus, elämän tyhjyys, työelämän haasteet, masennus, häpeä, syyllisyys, kehityksellinen trauma, addiktiot, ihmissuhdeongelmat, narsismi, menetykset, ylisukupolviset/yhteisöjen taakkasiirtymät, väkivalta, myös hengellinen väkivalta.

    Olen kokenut ihmisten kohtaaja. Taustani on liike-elämässä, jonka jälkeen olen toiminut pappina. Erityisesti vuodet vankilapappina opettivat paljon ihmisyydestä ja itsestäni.

    Minkä aika on elämässäsi nyt?

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Micaela Vilhunen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Tarjoan ihmisläheistä terapiaa Helsingin Kalliossa. Haluan terapeuttina olla sinulle turvallinen ja hyväksyvä ihminen, kenen kanssa voit olla juuri sellainen kuin olet. Haluan olla läsnä, kun omassa tahdissasi kohtaat niitä asioita, jotka tällä hetkellä haastavat arkeasi, aiheuttavat ristiriitoja, tai ehkä estävät sinua olemasta se, kuka sinä oikeasti olet. Terapiaprosessi ei ole koskaan suoraviivainen tai helppo, ja tähän on hyvä suhtautua nöyrästi. Ihmisenä uskon kuitenkin aina hyvään, ja siihen että kaikki järjestyy. Sen vuoksi uskon myös sinuun.

    Omalla kasvupolullani olen joutunut kohtaamaan syömishäiriötä, läheisriippuvuutta ja teemoja liittyen läheisen juomiseen ja masennukseen. Parisuhteen ja uusperheen haasteet ovat minulle myös tuttuja teemoja ja olen näistä oppinut paljon mm. rajojen asettamisesta. Seksuaalivähemmistöjen asiat ovat minulle myös lähellä sydäntä. Opinnäytetyöni olen tehnyt aiheesta: Sateenkaariväestön ulostulemisen prosessi – vaikutukset henkiseen hyvinvointiin ja sinuksi kasvuun.

    Ole yhteydessä, jos haluat varata tapaamisajan. Siinä tutustutaan ja tehdään alustava suunnitelma mahdolliselle tulevalle terapialle, jonka perusteella päätät, miten haluat edetä.

    Svenska är mitt modersmål så vi kan också jobba på svenska om du vill.
    We can also choose to work together in English if that is you preferred language.

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, ruotsi, englanti

  • Anne Volmari

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

    Henkinen polku on paluuta siihen, mikä on ollut totta sinussa alusta asti.

    Voin auttaa sinua henkisellä matkallasi, joka usein tarkoittaa sukellusta oman itsen äärelle, tunteiden tunnistamiseen ja lapsuuden kiintymyssuhteiden tarkasteluun, muun muassa.

    Mistä tunnistaa olevansa henkisellä polulla?

    Olet saattanut huomata pohdiskelevasi enemmän, kuka olet tai mitä haluat. Etsit ehkä vastauksia siihen, miksi käyttäydyt ja reagoit tiettyihin asioihin tietyllä tavalla. Haluaisit ymmärtää itseäsi paremmin. Olet ehkä alkanut kyseenalaistaa asioita ja kaipaat muutosta. Saatat myös pohtia omaa paikkaasi maailmassa tai tunnet, että jokin syvempi osa sinussa haluaa tulla näkyvämmäksi elämässäsi.

    Olen tavattavissa myös, jos haluat keskustelua, jossa on aitoutta ja läsnäoloa tai kaipaat hiljaisuutta ja aikaa luonnossa.

    Terapiassa käytyäsi alat vähitellen nähdä itseäsi uudella tavalla, huomata tunteitasi ja tulla tietoisemmaksi kipukohdistasi tai selviytymiskeinoistasi tilanteissa. Intuitiosi vahvistuu ja alat tunnistaa sisäisiä signaalejasi vahvemmin, kehon ja mielen välinen yhteys selkeytyy ja alat tehdä ratkaisuja enemmän siitä käsin, mikä tuntuu oikealta. Kun sisäinen kasvu etenee, pystyt sietämään paremmin myös epävarmuutta.

    Lähestymistapani on integratiivinen eli käytössäni on eri terapiasuuntauksia. Henkilökohtaisesti pidän psykodynaamisesta lähestymistavasta. Tunnelukkoteoriat, psykosynteesi ja symboliikka ovat myös lähellä sydäntäni. Käytän työssäni muun muassa kuvakortteja ja maalausta. Niiden avulla on mahdollista tuoda näkyville sitä mille ei ole vielä sanoja tai tuoda esille erilaisia näkökulmia asian käsittelyyn. Voin käyttää myös valokuvia, valokuvausta, kirjoittamista ja luonnossa liikkumista sekä tyhjän tuolin tekniikkaa.

    Olen valmistunut Ihminen tavattavissa terapeutiksi 2019 ja ottanut vastaan asiakkaita 2016 lähtien. Minulle tuttuja aihealueita ovat muun muassa läheisriippuvuus (alkoholi, henkinen väkivalta), masennus, ero, vanhemmuus, työttömyys, vihan ilmaiseminen, häpeä, irtipäästäminen, kiitollisuus ja intuitio. Minulle tärkeitä asioita toipumisessa ovat myös luontosuhde ja eläinten merkitys.

    Otan vastaan sunnuntaisin Helsingin keskustassa. Mahdollisuuksien mukaan voin myös liikkua lähemmäs sinne missä sinä olet ja myös etätapaamiset ovat mahdollisia. Voit kysellä vapaita aikoja puhelimitse 0400772507 tai sähköpostilla anne.volmari@gmail.com.

    Olet sydämellisesti tervetullut!

    Paikkakunta
    Etävastaanotto, Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Mia Välinen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Terapiassa on tilaa kaikenlaisille tunteille ja ajatuksille.
    Kun kiire ja suorittaminen saavat hetkeksi väistyä, voi aito, turvallinen ja luottamuksellinen kohtaaminen helpottaa oloa ja selkeyttää omaa tilannetta.

    Joskus jo se, että saa tulla nähdyksi ja kuulluksi voi olla merkityksellistä.

    Omia kokemuksia, tunteita ja elämän kipukohtia tutkimalla voi vähitellen löytää lempeämpää suhdetta myös itseensä ja muihin.

    Olen tässä Sinua varten ihmisenä ihmiselle. Sinun ei tarvitse miettiä, onko asiasi tarpeeksi suuri – jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen ja tärkeä.

    Kaikkea ei tarvitse kantaa yksin.

    Tuttuja teemoja minulle ovat mm. suru, jännittäminen, ahdistus, ulkopuolisuus, liittymisen ja näkyväksi tulemisen vaikeus sekä traumakokemukset.

    Terapiaharjoittelun hinta 50 € / 45 min

    Paikkakunta
    Turku
    Työskentelykieli
    suomi

  • Heini Väänänen

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
    Psykodraamaohjaajaopiskelija

    Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet pysähtymään yhdessä elämäsi äärelle. Toivon, että sinulle mahdollistuu tila tulla kohdatuksi omalla tahdillasi kaiken sen kanssa mitä tahdot jakaa.

    Työskentelykieli:
    suomi, englanti

    Paikkakunta
    Helsinki
    Työskentelykieli
    suomi, englanti

  • Tarja Waljakka

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
    Rosen-kehoterapeutti
    Paikkakunta
    Espoo
    Työskentelykieli
    suomi

  • Heikki Ämmänpää

    Ammatti
    Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija

    Muun muassa näin määrittelen itse itseäni. Olen 45- vuotias isä, puoliso, ukki, työkaveri, ystävä, esihenkilö ja harrastuskaveri. Olen kiinnostunut ihmisyydestä, sekä liikunnasta, luonnosta, historiasta, yhteiskunnasta, maataloudesta ja hyvinvoinnista. Olen kotoisin pohjoisesta, asun Pohjois-Savossa. Olen uuden äärellä sekä arkityöni muutoksen, että pian saamani uuden Ihminen Tavattavissa- terapeuttitutkinnon myötä.

    Meillä voi olla elämässämme monta roolia. Ne voivat olla itse haluttuja, annettuja tai ne vain ovat. Miten Sinä määrittelisit itsesi? Onko Sinulla vaikeuksia tunnistaa kuka todella olet, koetko siitä ehkä ahdistusta? Oletko elämässäsi jossakin, mitä et koe omaksesi? Kyseletkö, että miksi aina vain ajaudun johonkin?

    Terapiaopintojen aikana minua kosketti se löytö, että ihmisessä on alusta alkaen se kaikki kasvunpotentiaali, ikään kuin viljan siemenessä, täytyy ainoastaan löytää oikeanlainen maaperä minne luovuttaa se kasvamaan. Vuorovaikutuksessa on se maaperä, kun toinen ihminen kuulee, näkee ja kohtaa läsnäolossa Sinut. Ihmisen persoonallisuus syntyy ja kehittyy läsnäolevassa kohtaamisessa läpi koko elämän. Ihminen Tavattavissa- Terapiakohtaamisessa taustalla ovat terapeutin oma tunnistettu elämänhistoria sekä monipuolinen koulutus. Minkä asian äärelle tahtoisit tässä kohtaa elämääsi pysähtyä kanssani? Lyhyeksi, muutaman kerran jaksoksi tietyn aihepiirin äärelle? Vai pidemmäksi aikaa todistamaan löytämisen iloa, yhdessä terapeutin kanssa. Sopiva tapa ja tapaamisten määrä selviää varmasti tutustumisjakson aikana.

    Tapaamispaikka
    Base- toimitilat, Harjamäki, Siilinjärvi

    Työskentelykieli
    suomi