Olin Metro Areenalla Amman Suomen ohjelmassa lokakuussa. Aamu ja sinne lähtö tuntuivat tosi takkuisilta. Löysin koiralle hoitopaikan, jonne hänet veinkin ja surukseni huomasin, ettei hoitaja ollut ihan siinä kunnossa kuin olisin toivonut. Ei sillä, etteikö hän hoitaisi loistavasti tehtäväänsä koiran hoitajana vaan se muuten herkisti minut.
Tunsin ajaessani hiukan haikeutta. Tämä kumpuaa jo lapsuudestani, enkä ole siitä koskaan sillä tavalla vapaa. Päihteillä on suuri voima. Ajelin Espooseen ja matka meni oikein hyvin. Tunsin vähän väsymystä jo aamupäivällä, koska edellinen yö oli mennyt jo totuttuun tapaan niin, että pappa koira oli useamman kerran yön aikana pyytänyt päästä ulos. Ostin kahvia matkalla, joka ei ole enää aikoihin ollut tapaistani.
Saavuin perille puolen päivään aikoihin. Paikalla oli paljon Amman seuraajia ja sain autonkin parkkiin hyvin lähelle pääovia. Kun tulin sisälle, kuulin jo bhajanit hallista ja näin ihmisiä, jotka vaeltelivat myyntipöytien väleissä. Osa vapaaehtoisista nukkui katsomoissa penkeillä. Hakeuduin istumaan yksin ja halusin kuunnella, mitä tämä minussa herättää. Näin myös hyvän ystäväni käyskentelevän ostoksilla ja laitoin viestin: Näin sinut ❤ Hän vastasi ❤.
Nälkä alkoi kurnia mahassa ja aloin etsiä ruokapaikkaa. Mun mieli teki intialaista ruokaa, joka on niin hyvää mausteineen ja naan-leipä, nam. Voisin hukkua hetkeksi ashramin lumoihin. Huomasin kyseisen annoksen erään naisen lautasella ja tohdin kysyä, mistä hän olisi se ostanut. Samassa kun meidän katseen kohtasi niin muistin, että me oltiinkin tuttuja jo esim. kymmenen vuoden takaa. Me oltiin oltu samalla retriitillä Suomessa.
Tarina voisi tästä harhautua moniin hörhöilyihin, mutta palaan siihen mistä kaikki lähti. Enkeleistä ja Ammasta.
Katsahdin tuota ruokajonoa, jonka toisessa päässä höyrysi Intialaiset mausteet, mutta jono oli nälkääni nähden liian pitkä (länsimaalainen ajattelu). Päädyin ostamaan jotain vanukasta ja palasin tuon tutun naisen luo. Muistelin myös, että olin jossain vaiheessa tehnyt havaintoja hänestä Facebookissa. Hän kertoikin, ettei ehkä olisi nyt edes tullut tapahtumaan, jos ei olisi alun alkaen kiinnostunut Ammasta minun kauttani.
Jatkettiin jutustelua pitkin iltapäivää. Minulla ei ollut vieläkään tokenia, joka siis oikeuttaa dharsaniin (halaus) pääsyn. Huomasin, että hindujumalat olivat erilaisella tavalla nousseet esille laulujen sanoituksista kuin aiemmin. Itseasiassa en ollut koskaan mieltynyt näihin hengellisiin lauluihin. Ne vaan oli osa ohjelmaa.
Hain tokenin itselleni ja sen minulle antanut intialainen nainen kysyi, olinko tavannut Ammaa aiemmin. Kerroin hänelle ja hän antoi minulle kortin, joka oikeuttaa menemään darshaniin silloin kun tulee tieto, että sen omaavat saavat mennä. Hymähdin kiitokseksi ja palasin ystävän luo. Hän teki jo lähtöä jonoon, koska hänen vuoro oli lähestymässä.
Istuin aika pitkään katsomossa ja katselin halaukseen matelevaa jonoa. Kävin myös tutkimassa myynnissä olevia tuotteita; ihania rannekoruja ja valokuvia ashramista. Kaikki tuo tuntui hyvältä minussa ja olisin halunnut viedä ne kaikki kotiin ja perustaa sinne oman Amma tilan.
Minun polkuni Amman luo oli lähtenyt entisen ”ystävän” innostuksesta ja sanon, että kaikella tällä noin kymmenen vuoden hörhöily (lue; harhailu) retkellä on ollut iso tarkoitus elämässäni.
Amman ja ”enkeleiden” kutsu oli niin vahva, että se vei minut pois ”pahojen” asioiden ääreltä. Kauas taakse jäivät 2010 alussa koetut viinihöyryiset jorailuillat ja jatkuva hyväksynnän hakeminen rikkoutuneiden mies-suhteiden jälkeen. Aika jolloin myös paikkasin väliin jäänyttä nuoruutta.
Kaikella on tarkoitus. Minussa oli kohta, johon tarttua ja siihen tartuttiin. Hörhömarkkinat eivät ole ilmaista huvitusta vaan kaikki maksaa paljon. Muistelen monta kertaa, kun puhuin läheiselleni henkisestä opettajasta (suomalainen nainen) hänen Amma nimellään (Amman antama Pyhä nimi), niin läheiseni totesi, että miksi et voi puhua hänestä hänen oikealla nimellään.
Niin kaukana olin jossain vaiheessa totuudesta. Siitä mitä ajattelen sen nyt olevan. Aloin Espoon tapahtuman jälkeen kuunnella taas itseäni. Sitä että mitä minussa tapahtuu. Yllättäen tunsin sen, kuinka en ole enää aikoihin tehnyt mitään meditaatiota tai katsellut hindujumalien kuvia tai mitään sellaista. Se kaikki tuntuu vieraalle.
Olin lähtenyt tapahtumaan, koska minusta oli kiva nähdä aiheen ääreltä tuttuja. Näinkin monia heistä, mutta heillä tuntui olevan omat kiireet omien juttujensa kanssa. Tottakai ymmärrän, että tapahtuman järjestäminen kulloinkin kohteena olevassa maassa vaatii tosi paljon vapaaehtoistyötä. En ollut siihen lähtenyt, koska kehoni oli ilmoittanut syksyisen työn jälkeen tarvitsevansa lepoa.
Olin Amman ashramissa vuonna 2015, vaikka en ollut häntä koskaan ennen tavannutkaan aiemmin.
Tuo matka avasi mulle oivalluksen siitä, että haluan jatkaa henkisen valmentajan koulutuksesta Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmassa ja sinne menin. Tunsin, että haluan tutkia ihmisyyttä syvemmin ja myös sitä, että mikä minussa on totta ja mikä vielä sitä, mikä pitää minua pelossa.
Pelko tässä kohtaa on tiedostamatonta osaa itsessä ja juurikin sitä, minkä mukaan lähden toimimaan jostain täysin vailla ideaa tai päämäärää. Kun ei ole tullut lapsena nähdyksi ja rakastetuksi, niin sitä vimmatusti toivoo, että se nyt jotenkin tapahtuisi. Tämä on tarttumapinta, mihin kaikki meille hyvin vieraat uskomusperinteet ulottavat lonkeronsa ja sieltä meidät tavoittavat.
Minun kohdalla hindulaisuus, mihin törmäsin Intiassa, oli portti uushenkisyyden rajattomaan herkkupöytään. Paljon olen saanut oppia noina vuosina, joista jo hetki aikaa. Ainakin omat rajat on piirtyneet selkeästi ja olen tietoinen, mihin lähden mukaan ja mihin en.
Päädyin kirjoittamaan tekstin, koska tajusin että omilla hörhöilyilläni on ollut kauas kantoiset seuraukset. Pidän edelleen Amman tekemää työtä upeana työnä rakkauden ja hyvän eteen, mutta ymmärrän ettei kenenkään tai minkään palvominen tässä maailmassa kuulu minun elämään.
Kirjoitan, koska minussa heräsi tunne, että on tärkeää sanoittaa sitä, missä minä menen. Tunsin vastuuni siitä, mihin joku saattaa olla menossa siksi, että minä olen postannut kuvia esim. tapahtumasta. Halusin kirjoittaa lihaa luiden ympärille. Minulle tämä intialainen Pyhä Äiti on iso esimerkki hyväntekijänä, auttajana ja rakkauden lähettiläänä.
Koska minä lähdin kulkemaan jonkun perässä, niin voi olla, että joku lähti myös kulkemaan minun jälkiäni. Kuinka helposti me ajatellaan, minä ainakin, että nuo toiset kulkee turpa edellisen hännässä kiinni, mutta ei nähdä sitä itsessä.
Itsen näkemisen vaikeus oli muuten yksi iso juttu, johon havahduin kun lähdin kasvuohjelmaan tuon 2015 ashram vierailun (https://hidastaelamaa.fi/2015/08/aiti-amman-halauksessa-intiassa/) jälkeen.
Kuinka se olikaan silloin vieras käsite, että itsen näkeminen on niin vaikeaa.
Nöyränä koitan pysyä ja olla edelleen se, joka ei osaa ja vasta opettelee. Kulkeminen on siirtynyt laajakaistoilta pienemmille poluille. Ja siitä olen kiitollinen.
-Kirsi Kesäniemi, ihmisyyden syväsukeltaja, Ihminen tavattavissa -kasvuryhmän käynyt
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä yhteisöstämme tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Mukaan pääset täältä.
