Kun vastasyntynyt lapsi avaa ensimmäistä kertaa silmänsä kohdun ulkopuolella, on äärimmäisen arvokasta ja merkityksellistä että katseesta jonka hän tavoittaa, on luettavissa riittävän kannattelevaa turvaa, rakkautta, lämpöä ja iloa.
Katse on kuin peili, joka heijastaa informaatiota siitä, kuka ja millainen minä olen, kun en vielä näe itseäni. Olenhan uusi täällä ja kaikki on vielä vierasta.
********
Toistuvien katseiden kautta oma kuva alkaa piirtymään ja määrittämään sitä, millaiseksi ihminen itsensä kuvittelee. Aivoihin muodostuu minuuden kartta, jonka avulla ihminen oppii käyttäytymään ja pysymään hengissä sosiaalisessa kanssakäymisessä, suhteessa toisiin ihmisiin. Minuuden kartta tulee tutuksi, tunnetuksi ja nähdyksi niiltä osin, kun ihminen on oppinut itseään tuntemaan.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kartan reunojen tuolla puolen, ei ole mitään. Kartan reunojen tuolla puolen on tuntematon. On olemassa alueita, jotka ovat vielä varjossa, eivätkä ole nähtävillä tai katsottavissa. On vain hienoinen aavistus siitä, että jotain on myös rajojen tuolla puolen. Ajatus jostakin laajemmasta, kuin siitä mitä jo olemme herättää kiinnostusta, uteliaisuutta, halua tutkia, mutta myös pelonsekaista kauhua. Mitä selkäni takaa paljastuu?
Juuri tässä kohtaa on äärimmäisen tärkeää pysähtyä kuuntelemaan, minkälaisia uskomuksia herää, jos minuuden tutkiminen viedään edes ajatuksissa hieman epämukavuusalueelle. Onko siellä mahdollisesti jotain ihanaa ja kutkuttavaa, jonka olemassa olon jo aavistan, vaan en näe. Vai onko vastassa iso mörkö, jonka olemassaoloa en halua muistaa, koska en tahdo sen paljastuvan kenellekään.
Ehkä siellä on molemmat. Ehkä joku toinen saattaa nähdä selkäni takana Mörön, jota en onnistu enää piilottamaan. Tai ehkä joku huomaa vierelläni kasvavan kauniita minuuden kukkasia, jotka ovat menneet katseeltani ohi, sillä kukaan ei ole osoittanut niitä sormella eikä kertonut näkevänsä niitä.
Terapeuttina ja inhimillisenä ihmisenä ajattelen, että mikään ei kuitenkaan ole niin kaunista kuin se, että myös aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa mörkö saa tulla esiin ja paljastua haavoittuvaksi ja piiloon jääneeksi minuuden osaksi, pieneksi lapseksi, joka joskus jäi yksin. Häneksi, joka ei koskaan tullut nähdyksi lempeän katseen alla. Häneksi, jonka kuuluisi poimia värikkäitä kukkia ilman huolen häivää.
********
Vuorovaikutteisessa terapiassa tai valmennuksessa, voimme nähdä molemmat ihmisyyden puolet. Haavoittuneen lapsen ja kauniit kukkaset. Voimme vapauttaa tuon yksin jääneen lapsen Mörönsyötistä kuulemalla hänen pelkoaan ja peilata erilaiset kukkaset, jotka kuuluvat hänen kalleimpaan ja arvokkaimpaan minuuden maljakkoon, hänen itsensä poimittavaksi.
-Kirsikka Kinnunen, Ihminen tavattavissa -terapeutti
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä yhteisöstämme tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Mukaan pääset täältä.
