Se on haastavaa ja monesti niin tuskallista. On vaikeaa hyväksyä sitä, että joutuu kärvistelemään esim. eron tai työn menetyksen suhteen. Nämä tapahtumat vaikuttavat ihmisiin niin eri tavalla.
Pahalta tuntuu se, että jos oman itsetunnon kasassa pitävä voima on ollut työ, tai parisuhteessa on ripustautunut puolisoonsa ja unohtanut itsensä. Näiden asioiden kohtaamisen tuska voi olla se polku tervempään ja tietoisempaan elämään. Hiton paradoksaalista.
Tuskan hetkellä ei voi muuta kun kärsiä. Itse lääkitsin kärsimystä viinalla ja tupakalla. Nissä hetkissä ajattelin positiivisesti sen nousuhumalan ajan, josta taas mentiin syvemälle suohon ja epätoivoon. Radiossa soi Kari Tapion biisi myrskyn jälkeen on poutasää ja silmiltä valui kyyneleet. Jotain sisäistä toivoa biisi kuitenkin herätti.
On mahdotonta ajatella, että näissä olotiloissa tämä olisi minun elämäni kasvumatka ja loppujen lopuksi se positiivisuuteen johtava elämän kokemus. Omassa elämässäni nämä kokemukset ovat muokanneet minua ja opettanut koteloimaan haavoista syntyneet tunteet kuten häpeän, arvottomuuden jne.
En tajunnut häpeäväni itseäni vasta kun kasvuohjelman aikana. En ymmärtänyt, että kysymyksessä on häpeä. Ja miten syvällä se oli. Olin taitavasti rakentanut valheelliset selviytymismekanismit, jotka kannattelivat minua niin silloisessa työssäni kuin vapaalla.
Kun työni muuttui toisenlaiseksi, jouduin kasvotusten suojausmekanismieni kanssa. Selvitymismekanismi perustui työhöni, joka oli kestänyt 37 vuotta. Olin kuitenkin väsynyt jo tähän työhön ja kärsin tilanteesta. Muutos oli tulossa, mutta en tiennyt minkälainen. En osannut ajatellut positiivisesti vaan olin peloissani.
Uudessa työssäni nämä vanhat selvitymismallit eivät enää toimineet. Olin aivan hukassa ihan kertakaikkiaan. Mietin työni lopettamista ja aloin voimaan tosi huonosti. En ymmärtänyt mikä on ja mistä on kysymys.
Tämä ajoi minut kasvuohjelmaan. Tämä oli tässä kohtaa minun pelastus.
Itse näkisin, että meillä ihmisillä on elämässä selviytymisen tahto ja voima. Tuskassa kärvistelyä ja pienistä hetkistä nauttimista. Joitakin puskee eteenpäin oma ego ja valta toisiin ihmisiin ja jotkut vetävät itsensä hirteen.
Positiivisesti voi ajatella myös, että oli miten oli, niin lopputulos on sama. Krematorion luukku aukeaa tai multa peittää. Joka tapauksessa elämä voittaa kävi miten kävi. Suuret arvoitukset elämän tarkoituksesta selvinnee aikanaan.
Elämän kuitenkin joutuu ottamaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tietoisuuden kasvaessa elämän kohtaaminen helpottunee ja lopussa kiitos seisoo.
– Jari Tahvainen, ammatillinen opettaja
