Tommy Hellsten

”En voi nähdä sinua, ellen näe itseäni.”

Kasvuohjelma


Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma (40 op.) on ammatillinen lisäkoulutus kaikille, jotka kohtaavat työssään asiakkaita tai toimivat työyhteisöjen jäseninä, esimiesasemassa tai johtajina.

Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma tukee ammatillista ja henkistä kasvua syventämällä itsetuntemusta ja tietoisuutta. Koulutusohjelma kehittää tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä parantaa psykologisten prosessien ymmärrystä itsessä ja muissa.

Usein ajattelemme, että hyvä itsetunto on persoonallisuuden piirre – ei ominaisuus, jota voimme itsessämme parantaa. Inhimillinen psykologinen kasvu on kuitenkin mahdollista ja koulutuksemme tarjoaa kasvuun valmentavan vahvan tuen sekä muutoksessa välttämättömän vuorovaikutteisen ympäristön. Kasvuohjelmassa opiskelijat oppivat tunnistamaan omia toimintamallejaan ja säätelemään tunteitaan sekä he saavat keinoja stressinhallintaan ja rakentavaan vuorovaikutukseen, joiden avulla he edistävät hyvinvointia ja sujuvaa vuorovaikutusta eri ihmissuhteissa. Ohjelma auttaa myös ymmärtämään ryhmädynamiikkaa, mikä vahvistaa asiakastyön, johtamisen ja työyhteisötaitojen osaamista.

Ohjelman vaikuttavuus perustuu eri terapiasuuntausten ja toiminnallisten menetelmien integrointiin. Jokaisella koulutusryhmällä ja jokaisella opiskelijallamme on omat henkilökohtaiset kehityshaasteensa, jotka ammattitaitoiset kouluttajamme kykenevät huomioimaan.

Seuraavat Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmaryhmät:
30.8. Viikonloppuryhmä (la–su)
4.9. Arkiryhmä (to–pe)

Järjestämme maanantaina 19.5.2025 klo 18–20 Zoom-webinaarin, jossa pääset kuulemaan lisää kasvuohjelmasta. Ilmoittaudu mukaan yhteydenotto-lomakkeemme kautta torstaihin 15.5. mennessä. Osallistumislinkki toimitetaan osallistujille ennen webinaaria. Kirjoita lomakkeeseen nimesi, sähköpostisi, valitse aihealueeksi ”Muu” ja viestikenttään ”Osallistun 19.5. webinaariin.

Kasvuohjelman pituus on noin 18-24 kuukautta, ohjelman alkamisajankohdasta riippuen.

Koulutuksemme vaikuttavuudesta on tehty tutkimus Lapin yliopistossa. Tutkimuksen tuloksiin voit tutustua täältä.

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Ihminen tavattavissa

Kasvuohjelman elementit

  1. Itsensä ja menneisyytensä tiedostaminen toiminnallisin menetelmin
    – Lähiopetus 14 x 2 päivää + internaatti 4 päivää.
  2. Vertaisryhmätyöskentely
    – Opiskelijat jaetaan 3-5 hlö vertaisryhmiin, jotka kokoontuvat 2 kertaa lähiopetusjaksojen välillä valitsemassaan paikassa.
  3. Prosessipäiväkirja
    – Oman proseesin päivittäinen henkilökohtainen kirjallinen seuranta.
  4. Tunnepäiväkirja
    – Omien tunneprosessien henkilökohtainen kirjallinen seuranta.
  5. Paradoksien kirjallinen työstäminen (2. opintovuosi)
    – Yksi essee/lähiopetusjakso.
  6. Mahdollinen henkilökohtainen terapia / mentorointi (omakustanteinen)

Ihminen tavattavissa

Kasvuohjelma, lukukausi 1-2

1. Itsen synty

Kehittyäkseen omaksi itsekseen lapsi tarvitsee rakkaudellisia peilejä. Jos peilejä ei ole, tai ne ovat vääristyneet, lapsi lukee ympäristöstään millainen hänen kuuluisi olla. Näin syntyy selviytymisstrategioita, joissa ulkoiset tekijät alkavat ohjata lapsen kehitystä korostaen hänen persoonassaan joitakin piirteitä ja typistäen toisia piirteitä.

Koska täydellisiä vanhempia ei ole olemassa, kaikilla ihmisellä on selviytymisstrategioita.

Mutta palvelevatko ne meitä enää aikuisuudessa?

  • Päätavoite: Omiin selviytymisstrategioihin tutustuminen.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, elokuvan analysointi, symbolityöskentely.
2. Näkyväksi tuleminen

Kannamme sisällämme kaikkea sitä, mitä olemme elämässämme nähneet, tunteneet ja kokeneet. Tämä kaikki on muokannut meidät siksi, keitä me tänä päivänä olemme. Usein esiinnymme kuitenkin jonkun roolin kautta, sen etäisyyden tuomassa turvassa.

Mitä enemmän uskallamme tulla näkyväksi koko persoonallamme, sitä paremmin pystymme aidosti kohtaamaan muita ihmisiä.

  • Päätavoite: Näkyväksi tuleminen aitona itsenä.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Elämänkaarityöskentely, kirjeet, peilaava palaute (feel-back), rakentava viha.
3. Lapsuuden tunneilmasto

Vanhempien taustat ja niiden mukana tulevat voimavarat ja haasteet siirtyvät lapseen, useimmiten tiedostamatta. Lapsella ei ole kykyä tarkastella tilannetta objektiivisesti, vaan hän tulkitsee tunnetasolla lapsenomaisella tavallaan näitä viestejä. Tulkinta on lapsen todellisuus, jonka pohjalta hänen kehittymisensä jatkuu.

  • Päätavoite: Yhteys ja ymmärrys omaan lapsuuteen ja sisäisen lapsen tarpeisiin.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, ohjattu visualisointi, psykodraamamenetelmät.

Katso videomme, jossa Tiina Tuomikoski ja Mathias Hellsten keskustelevat psykodraamasta.

4. Murrosikä – irrottatuminen

Murrosikä on myrskyistä aikaa sekä biologisessa että sosiaalisessa mielessä. Joskus myrsky näkyy ulospäin, joskus se kääntyy sisäänpäin. Mikäli nuori ei koe ympäristöään turvalliseksi, hänen voi olla vaikea tehdä päätöksiä omasta elämästään. Hänestä voi tuntua, ettei hän tiedä kuka on. Saatuaan tähän aikuista tukea, kehitysvaihe tuottaa oman identiteetin ja aitouden tunteen. 

  • Päätavoite: Murrosiän voimakkaat kokemukset rakentaviksi voimavaroiksi.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Menetelmät psykodraamasta ja tarinateatterista.
5. Nuori aikuisuus – itsenäistyminen

On aika kokeilla siipiään. Solmitaan parisuhteita (rakkaus), ystävyyssuhteet saavat uuden merkityksen (vastavuoroisuus) opiskellaan ja luodaan uraa (luovuus), perustetaan perhe (vanhemmuus). Maailmalle lähdetään niillä eväillä mitä on saatu. Kuinka kauas ne kantavat ja kuinka paljon on itse opittava kokeilun ja erehdyksen kautta? 

  • Päätavoite: Valintojensa hyväksyminen ja vastuunotto niistä syntyneistä seurauksista.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Ohjattu visualisointi, symbolityöskentely, menetelmät psykodraamasta, bibliodraamasta, taideterapiasta ja hahmoterapiasta.
6. Sukupolven ketju

Käsittelemättömillä ja tiedostamattomilla asioilla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle. Aivan kuten somaattisilla sairauksilla voi olla perinnöllinen tekijä, voi perintö myös rasittaa psykologisella puolella. Kysymys kuuluu; mitä me teemme perinnöllämme? Jäämmekö uhriksi vai päätämmekö tehdä ketjureaktiolle jotakin? “Pojasta polvi paranee”.

  • Päätavoite: Ymmärrys sukulpolvien ketjujen dynamiikasta ja miten sijoittuu oman suvun tarinassa.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, ohjattu visualisointi, menetelmät symbolidraamasta ja taideterapiasta.
7. Vastuullinen aikuisuus

Hyvän itsetunnon merkki on omien vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen. Ihmisenä kasvaminen ei ole päämäärä vaan prosessi. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että aika ajoin löydämme itsemme samasta tutusta sudenkuopasta. Mitä me teemme sille? Valitsemmeko sitten-kun-elämän, tyydymmekö hyviin aikomuksiin vai sisäistämmekö ja hyväksymme sen tosiasian, että ei ole muuta hetkeä kuin tämä joka nyt on?

  • Päätavoite: Oman keskeneräisyyden armollinen hyväksyminen.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Ohjattu visualisointi, symbolityöskentely, menetelmät psykosynteesistä ja taideterapiasta.
8. Teoreettinen yhteenveto

Aika usein on turvallisempaa katsoa sivusta ja analysoida kuin heittäytyä mukaan tuntemaan ja kokemaan. Ensimmäinen lukuvuosi kasvuryhmässä kutsuu heittäytymään mukaan olemaan ja elämään. Tällä viimeisellä jaksolla yhdistetään kokemukset teoriaan ja suunnataan katse seuraavan lukuvuoden odotuksiin ja haasteisiin, sekä yksilö- että ryhmätasolla.

  • Päätavoite: Henkilökohtaisen kasvuprosessin yhteenveto suhteessa ryhmään.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, vertaiskeskustelut.

Ihminen tavattavissa

Kasvuohjelma, lukukausi 3-4

1. Läsnäolemisen taito

Vuorovaikutus on suureksi osaksi tiedostamatonta. Sanojen lisäksi äänensävy, puheen nopeus ja sen voimakkuus välittävät tietoa esimerkiksi mielentilasta tai asennoitumisesta. Myös katse, eleet, ilmeet, kosketus, liike ja vartalon asento vaikkuttavat siihen, miten meidät koetaan. Levollinen läsnäolo syntyy hyvän itsetunnon kautta. ”Se mitä olet huutaa niin kovaa, etten kuule mitä sanot”.

  • Päätavoite: Omien läsnäolon esteiden kohtaaminen.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, symbolityöskentely, ryhmädynamiikka.

Katso videomme, jossa Leena Tåg ja Mathias Hellsten keskustelevat ryhmäilmiöistä.

2. Kohtaamisen taito

Perinteisesti palautetilanteessa on antava ja vastaanottava osapuoli. On olemassa useita teorioita miten palautetta kuuluisi antaa mahdollisimman rakentavasti. Entä jos lähdetään siitä, että jokainen kohtaaminen on palautetilanne? Silloin palaute on vuorovaikutuksessa, molemmat osapuolet sekä vastaanottavat että antavat yht’aikaa. Tämä lähestymistapa purkaa näennäiset hierarkkiset roolit ja keskittyy vastavuoroisuuden mahdollisuuksiin.

  • Päätavoite: Rehellisyys, kunnioitus ja rajat vuorovaikutustilanteissa.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Menetelmät hahmoterapiasta ja rakentavasta vuorovaikutuksesta (NVC).
3. Minä ja kehoni 1

Kannamme sisällämme kaikkea sitä, mitä olemme elämässämme nähneet, tunteneet ja kokeneet. Mieli analysoi ja tekee tulkintoja, saattaa jopa valehdella itselleen. Muisti toimii valikoiden ja uskoo ajan parantavan. Sielu etsii yhteyttä Korkeampaan Voimaan. Entä keho, joka on ollut mukanamme koko matkan? Mikä on kehon tapa käsitellä kokemuksiaan ja mitä kieltä se puhuu?

  • Päätavoite: Kehon viestien kuuntelu.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, symbolityöskentely ja menetelmät taideterapiasta.
4. Minä ja kehoni 2

Edellisten lähiopetuspäivien teema jatkuu. Kulttuuri, normit ja erilaiset säännökset säätelevät mikä on eri tilanteissa soveliasta ja mikä ei. Niin tarpeellista kuin se onkin, se voi tukahduttaa tärkeitä viestejä siitä mitä kehomme yrittää kertoa omasta voinnistaan. Tosiasia on, että olemme hyvin riippuvaisia kehostamme. Ilman sitä emme voi elää. Annammeko sille sen arvon mikä sille kuuluu? Edellisellä kerralla kuuntelimme kehoamme. Nyt on aika antaa sen puhua sen omalla kielellään.

  • Päätavoite: Rehellinen itsetutkiskelu oman fyysisyyden äärellä.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Menetelmät psykodraamasta ja psykosynteesistä.
5. Emotionaalinen tietoisuus

Joskus tunteita pidetään enerigaa kuluttavina, subjektiivisina ja epäluotettavina järjen rinnalla. Ainakin niitä pitäisi osata hallita, se on aikuisuuden merkki. Vai onko? Tunteet ovat, toisin kuin ajattelu, hyvin syvällä. Niihin liittyy enemmän perimää, lapsuutta ja traumoja eivätkä ole aina ymmärrettävissä järjen kielellä. Siksi ne saattavat tuntua oudoilta ja pelottavilta. Mutta tunteet eivät häviä vaikka niitä selitellään tai jopa kielletään. Ne vain muuttavat muotoaan, vääristyvät ja hallitsevat yhä enemmän.

  • Päätavoite: Aitojen ja vääristyneiden tunteiden erottaminen ja niiden kohtaaminen.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, menetelmät psykodraamasta, hahmoterapiasta ja psykosynteesistä.

Katso videomme, jossa Chris-Marie Törnroos ja Mathias Hellsten keskustelevat psykosynteesistä.

6. Rajat ja liittyminen

Symbolityöskentelyssä ei ole kyse tietoisesta, suunnitelmallisesta työskentelystä, vaan siitä että annetaan spontaanisti virran viedä ilman kritiikkiä tai arvostelua. Parhaimmillaan, tämä avaa väylän alitajunnan tärkeille viesteille, jotka puhuvat eri kieltä kuin ihmisen tietoinen mieli. Ryhmilläkin on oma alitajuntansa. Kun ihminen liittyy erilaisiin ryhmiin, hänen oma alitajuntansa liittyy ryhmän alitajuntaan ja kumpikin alkaa vaikuttaa toiseen. Vuorovaikutus on siis monen tekijän summa, joka ilmenee suureksi osaksi ei-sanallisella tasolla.

  • Päätavoite: Tietoisuus omasta ryhmäkäyttäytymisestä.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Symbolityöskentely, menetelmät taideterapiasta.
7. Minä ja rakkaus

Ihmisen olemukseen kuuluvia suuria salaisuuksia on, että hän löytää identiteettinsä löytäessään heikkoutensa. Heikkoutensa löytänyt ihminen alkaa tarvita toista. Hän ymmärtää, ettei hän yksin selviä elämästään. Mitä syvemmin tämän tajuaa, sitä syvemmin tajuaa riippuvuuden merkityksen. Riippuvuus toisista tarkoittaa itse asiassa riippuvuutta rakkaudesta. Rakkaus on se ympäristö, jossa koko elämä on tarkoitettu elettäväksi. Rakkaus on se maasto, jossa heikkous on kotonaan.

  • Päätavoite: Kosketus omaan heikkouteen ja rakkaudentarpeeseen.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Menetelmät bibliodraamasta ja hahmoterapiasta.
8. Tulevaisuus

Kasvuohjelma on käsitellyt teemoja, jotka liittyvät läsnäoloon, kohtaamiseen ja vastuullisuuteen. Nyt jokaisella kasvuryhmän jäsenellä on kullakin vuorollaan mahdollisuus henkilökohtaisesti ohjaajien kanssa tarkastella omaa kasvuprosessiaan ja keskustella omasta jatkostaan ja mihin olisi hyvä keskittyä. Muu ryhmä työskentelee ulkopuolisen asiantuntijan kanssa.

  • Päätavoite: Kasvuohjelman yhteenveto ja orientoituminen tulevaisuuteen.
  • Keskeisimmät työskentelytavat: Luento, henkilökohtaiset keskustelut, ryhmätyöskentely.

Kasvuohjelmamme kouluttajina toimivat

  • Tommy Hellsten

    Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja, teologi, kirjailija, senior mentor
  • Leena Tåg

    Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti, ryhmäanalyytikko (Valvira/Kela), psykodraamaohjaaja
  • Mathias Hellsten

    Ihminen tavattavissa -ohjelman operatiivinen johtaja, psykologi
  • Marjut Jaakkosela

    psykoterapeutti, ryhmäanalyytikko (VET), psykodraamaohjaaja (CP), traumatyöntekijä, työnohjaaja, resilienssivalmentaja, systeeminen prosessi konsultaatio
  • Maria Drockila

    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, seksuaaliohjaaja, tunnetaideterapiaohjaaja, psykodraamaohjaaja, TRE-ohjaaja
  • Ville Varjoranta

    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, sosionomi
  • Timo Jattu

    Kognitiivinen lyhytterapeutti, ryhmäanalyyttisen psykoterapian opiskelija, työnohjaaja, trauma-, kriisi- ja päihdetyön sekä lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija
  • Mikko Rothfors

    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, skeematerapeutti
  • Veli-Matti Anttila

    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
  • Sanna Valkonen

    Psykoterapeutti – Traumapsykoterapia ja perhepsykoterapia, EMDR-terapeutti, Sensomotorisen psykoterapian 1-taso
  • Essi Sivula

    Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, psykodraamaohjaaja, työnohjaaja

Hakuohjeet

Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmaan hakeville ei ole pohjakoulutusvaatimuksia.
Koulutukseen voivat hakea 25 vuotta täyttäneet henkilöt.

Seuraavat Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmamme ryhmät käynnistyvät:

30.8. Syksyn 2025 viikonloppuryhmä (Dodeka)
– Lähiopetuspäivät järjestetään kerran kuukaudessa lauantaisin klo 10–17 ja sunnuntaisin klo 9–16.

4.9. Syksyn 2025 arkiryhmä (Endeka)
– Lähiopetuspäivät järjestetään kerran kuukaudessa torstaisin klo 10–17 ja perjantaisin klo 9–16.

Haku ryhmiin on auki. Jokaiseen ryhmään otetaan enintään 16 opiskelijaa.


TOIMI NÄIN

1. Kerro meille itsestäsi
Laadi 2–3 sivun mittainen esittely otsikolla ”Kuka olin, kuka olen ja kuka tulen olemaan”. Hyödynnä esittelyn laatimisessa malliamme, jonka löydät täältä

2. Täytä hakemuslomake
Täytä sähköinen hakemuslomake ja liitä mukaan laatimasi esittely PDF-tiedostona.

Voit halutessasi lähettää esittelyn myös erikseen sähköpostitse osoitteeseen info@ihminentavattavissa.fi. Koko hakemuksen voi vaihtoehtoisesti toimittaa sähköpostitse tähän samaan osoitteeseen.

3. Hakemuksen käsittely ja haastattelukutsu
Saat vahvistuksen hakemuksesi lähettämisestä, sen saapumisesta ohjelmaan sekä kutsun verkkohaastatteluun viimeistään viikon kuluessa hakemuksen saapumisesta. Haastattelu pidetään Zoomin kautta. Ohjeet Zoomin lataamiseen ja käyttöön löydät täältä

Haastattelu maksaa 150 € (sis. alv.) ja se maksetaan laskulla. Hyväksytyiltä opiskelijoilta tämä summa vähennetään ensimmäisestä maksuerästä. Huomaathan, että maksua ei palauteta, vaikka et ottaisikaan paikkaa vastaan.

4. Opiskelupaikan vahvistaminen
Valituille opiskelijoille lähetetään 500 euron (sis. alv) suuruinen vastaanottomaksu, joka vahvistaa paikan ohjelmassa.

Earlybird -hakijoille, jotka hakevat 20.6.2025 mennessä, vastaanottomaksu on 1190 euroa. Tämä maksu varmistaa opiskelupaikan sekä alennetun hinnan.

Vastaanottomaksu vähennetään ensimmäisestä koulutusmaksusta, joka lähetetään noin kuukautta ennen koulutusryhmän alkamista. Huomaathan, että vastaanottomaksua ei palauteta, mikäli et ota varaamaasi paikkaa vastaan.

Huom! Hakuprosessiin voi osallistua täysin sitoumuksetta – lähetä siis hakemuksesi ajoissa, jotta varmistat paikkasi ryhmässä. Päätös valinnasta ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille.

Lähiopetuspäivien ajankohdat löydät koulutuksen ”Lähiopetuspäivien aikataulu” -osiosta.

Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä, ja koulutusryhmään valitaan enintään 16 opiskelijaa.
Huomaathan, että kesken kauden emme voi ottaa ryhmään uusia opiskelijoita.

Kaikki antamasi tiedot käsitellään luottamuksellisesti. Säilytämme vain koulutuksen aloittaneiden hakemukset

Lisätietoja: 
Puh. 045 312 3635 tai info@ihminentavattavissa.fi


Tunnetko epävarmuutta ohjelmaan hakemisesta?

Jos mietit, onko oikea hetki tai sopiiko ohjelma sinulle, voit jättää koulutuspäälliköllemme Mathiakselle yhteydenottopyynnön. Mathias soittaa sinulle ja voitte jutella luottamuksellisesti keskenänne – ilman sitoumuksia. Jätä yhteydenottopyyntö tästä.

Lähiopetuspäivien aikataulu

LÄHIOPETUSPÄIVÄT
Maanantaisin klo 10–17. Tiistaisin klo 9–16.
Torstaisin klo 10–17. Perjantaisin klo 9–16.
Lauantaisin klo 10–17. Sunnuntaisin klo 9–16.
Ovet aukaistaan 15 min. ennen koulutuspäivän alkamista.

Vuoden 2025 ALUMNI perjantaina 13.6.2025.

Syksyllä 2025 alkava viikonloppuryhmä (Dodeka)

SYKSY 2025

30.-31.8.
11.-12.10.
22.-23.11.

KEVÄT 2026

3.-4.1.
29.1.-1.2. (Huom. 4-päiväinen internaattijakso)
7.-8.3.
18.-19.4.
16.-17.5.
13.-14.6.

SYKSY 2026

15.-16.8.
19.-20.9.
17.-18.10.
14.-15.11.
19.-20.12.

KEVÄT 2027

16.-17.1.
20.-21.2

Syksyllä 2025 alkava arkiryhmä (Endeka)

SYKSY 2025

4.-5.9.
2.-3.10.
6.-7.11.
4.-5.12.

KEVÄT 2026

8.-11.1. (Huom. 4-päiväinen internaattijakso)
5.-6.2.
5.-6.3.
9.-10.4.
7.-8.5.
11.-12.6.

SYKSY 2026

6.-7.8.
10.-11.9.
8.-9.10.
12.-13.11.
17.-18.12.

KEVÄT 2027

14.-15.1.

Deka (alkanut helmikuussa 2025)

KEVÄT 2025

15.-16.2.
22.-23.3.
3.-4.5.
7.-8.6.

SYKSY 2025

31.7.-3.8. (Huom. 4-päiväinen internaattijakso)
6.-7.9.
4.-5.10.
8.-9.11.
20.-21.12.

KEVÄT 2026

24.-25.1.
21.-22.2.
28.-29.3.
2.-3.5.
6.-7.6.

SYKSY 2026

8.-9.8.
5.-6.9.

Okto (alkanut tammikuussa 2025)

KEVÄT 2025

16.-17.1.
20.-21.2.
27.-28.3.
22.-23.4.
5.-8.6. (Huom! 4-päiväinen internaattijakso)

SYKSY 2025

7.-8.8.
11.-12.9.
16.-17.10.
13.-14.11.
18.-19.12.

KEVÄT 2026

22.-23.1.
26.-27.2.
26.-27.3.
29.-30.4.
28.-29.5.
25.-26.6.

Efta (alkanut lokakuussa 2024)

SYKSY 2024

19.-20.10.
16.-17.11.
14.-15.12.

KEVÄT 2025

25.-26.1.
8.-11.3. (4-päiväinen internaattijakso)
12.-13.4.
17.-18.5.
28.-29.6.

SYKSY 2025

23.-24.8.
20.-21.9.
25.-26.10.
29.-30.11.

KEVÄT 2026

10.-11.1.
14.-15.2.
21.-22.3.
25.-26.4.

Eksi (alkanut syyskuussa 2024)

SYKSY 2024

5.-6.9.
10.-11.10.
14.-15.11.
4.-5.12.

KEVÄT 2025

8.-11.1. (4-päiväinen internaattijakso).
13.-14.2
20.-21.3.
24.-25.4.
29.-30.5.
26.-27.6

SYKSY 2025

21.-22.8.
25.-26.9.
30.-31.10.
11.-12.12.

KEVÄT 2026

15.-16.1.
19.-20.2.

Ennia (alkanut maaliskuussa 2024)

KEVÄT 2024

16.-17.3.2024
13.-14.4.2024
25.-26.5.2024

SYKSY 2024

10.-11.8.2024
5.-8.9.2024 (internaatti)
12.-13.10.2024
9.-10.11.2024
7.-8.12.2024
 
KEVÄT 2025

11.-12.1.2025
8.-9.2.2025
15.-16.3.2025
26.-27.4.2025
24.-25.5.2025

SYKSY 2025

9.-10.8.2025
13.-14.9.2025
18.-19.10.2025

Pente (alkanut helmikuussa 2024)

KEVÄT 2024

8.-9.2.2024
14.-15.3.2024
18.-19.4.2024
23.-24.5.2024
12.-15.6.2024 (internaatti)

SYKSY 2024

1.-2.8.2024
29.-30.8.2024
3.-4.10.2024
7.-8.11.2024
9.-10.12.2024 (Huom. Ma-Ti)

KEVÄT 2025

9.-10.1.2025
6.-7.2.2025
13.-14.3.2025
16.-17.4.2025 (Huom. Ke-To)
15.-16.5.2025
18.-19.6.2025

Tria (alkanut syyskuussa 2023)

SYKSY 2023

23.-24.9.
28.-29.10.
2.-3.12.

KEVÄT 2024

6.-7.1.
10.-13.2. (Huom! 4-päiväinen internaattijakso)
9.-10.3.
20.-21.4.
18.-19.5.
29.-30.6.

SYKSY 2024

24.-25.8.
28.-29.9.
2.-3.11.
21.-22.12.

KEVÄT 2025

1.-2.2.
1.-2.3.
5.-6.4.

Dio (alkanut syyskuussa 2023)

SYKSY 2023

28.-29.9.
19.-20.10.
23.-24.11.

KEVÄT 2024

4.-5.1.
31.1.-3.2. (HUOM! 4-päiväinen internaattijakso)
7.-8.3.
11.-12.4.
9.-10.5.
13.-14.6.

SYKSY 2024

22.-23.8.
26.-27.9.
31.10.-1.11
12.-13.12

KEVÄT 2025

23.-24.1.
27.-28.2.
10.-11.4.

Ena (alkanut maaliskuussa 2023)

KEVÄT 2023

23.–24.3.
20.–21.4.
11.–12.5.
15.–16.6.

SYKSY 2023

16.–19.8. (internaatti)
14.–15.9.
12.–13.10.
9.–10.11.
7.–8.12.

KEVÄT 2024

25.–26.1.
22.–23.2.
21.–22.3.
2.–3.5.
6.–7.6.

SYKSY 2024

15.–16.8.
19.–20.9.

Miden (alkanut 4.3.2023)

KEVÄT 2023

4.–5.3.
25.–26.3.
29.–30.4.
3.–4.6.

SYKSY 2023

3.–6.8. (internaatti)
9.–10.9.
14.–15.10.
18.–19.11.
16.–17.12.

KEVÄT 2024

27.–28.1.
2.–3.3.
1​​​​​​3.–14.4.
4.–5.5.
8.–9.6.

SYKSY 2024

17.–18.8.
14.–15.9.

Hinta ja maksuehdot

Kasvuohjelman hinta on 11 900 € (sis. alv.), kun haet 20.6.2025 mennessä. (norm. hinta 13 600 €).

  • Kasvuohjelmaan sisältyy 16 kahden päivän mittaista lähiopetusjaksoa, josta yksi on 4 päivän pituinen internaatti. Hintaan sisältyy lähiopetuspäivien koulutus sekä internaattijakson majoitus- ja ruokailukulut.
  • Syyskuusta 2025 alkaen siirrymme vähitellen puolivuosittaisesta laskutuksesta kuukausittaiseen. Laskut lähetetään aina kuukauden alussa, riippumatta siitä, milloin koulutus toteutuu kyseisen kuukauden aikana.
  • Jos ilmoittaudut ennen 20.6.2025, hinta on: 586,70 €/kk (sis. alv). Maksueriä on 18kpl, joissa on huomioitu jo maksettu vastaanottomaksu (1 190 €) sekä haastattelumaksu (150 €).
  • Normaali kuukausihinta on 719,45€/kk (sis. alv). Maksueriä on 18kpl, joissa on huomioitu jo maksettu vastaanottomaksu (500 €) ja haastattelumaksu (150 €).