Miten määritellä ystävyys? Pitääkö sitä määritellä? En usko olevan mitään tiettyä määritelmää, laatikkoa, johon laittaa ystävyys. Ajattelen sen olevan meistä jokaiselle juuri sitä, mikä kutakin omassa elämässä palvelee.
Itselleni ystävyys on muuttanut muotoaan paljonkin aikuisikäni aikana, varsinkin viimeisten vuosien aikana, jolloin olen tehnyt matkaa itseni luo. Samaan aikaan olen väistämättä kohdannut myös ystävän itsessäni. Ei ole itsestään selvää (ainakaan minulle ei ole ollut) että niin ihana asia kuin ystävyys onkin, että se sisältäisi pelkkää hyvää ja kaunista. Lähtökohdat sille, miksi ja miten olen itse liittynyt toisiin ihmisiin tai muut ihmiset minuun, ovat valoon tullessaan tehneet välillä hyvinkin kipeää. On vaatinut rohkeutta tunnustaa ja tunnistaa omat motiivit, omat pelot, toiveet ja tarpeet suhteessa ystävyyteen. On tehnyt kipeää sulkea ovia, jättää hyvästit ja hyväksyä se, että kaikki ihmissuhteet eivät ole tarkoitettu läpi elämän kestäviksi.
Alkoholistikodissa kasvaneena kasvoin läheisriippuvaiseksi. Läheisriippuvuus vääristää ihmissuhteet niin monelle mutkalle, että niiden mutkien alta on ollut välillä jopa mahdotonta tunnistaa sitä, mikä on totta ja mikä minun haavojeni vääristämää, minkä varjon takaa olen mihinkin ihmissuhteeseen liittynyt. Läheisriippuvaisena olen ollut valmis tekemään kaikkeni, jotta en tulisi hylätyksi. Olen hylännyt itseni kerta toisensa jälkeen vain siksi, ettei minun tarvitsisi koskaan sanoa ei, pahoittaa toisen mieltä, jättää toista kuvitelmaan, että minä en välitä. Tehnyt kaikkeni (omasta mielestäni) ja samaan aikaan uhriutunut, koska en ole saanut takaisin sitä, mitä olisin toivonut. Ymmärtämättä sitä, että se mikä minulle on ”kaikkeni”, saattaa olla toiselle täysin yhdentekevää ja se mikä on toiselle ”kaikki” jääkin minulta kokonaan huomiotta.
Ei ole yksinkertaista eikä helppoa alkaa kantamaan vastuuta itsestään, omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Olisi niin paljon helpompi jättäytyä sen valheen kannateltavaksi että ”jos tuo toinen tekisi näin niin kyllä minäkin sitten”. On todella epämiellyttävää pysähtyä itsensä ääreen, katsoa totuutta silmiin ja todeta että myös minulla on ollut osuuteni jokaiseen päättyneeseen ihmissuhteeseen. Toiset luopumiset ovat olleet helpompia ja toiset niin kipeitä, että osa minusta on vielä pitkään vereslihalla. Ja vaikka uskaltaisi kohdata itsensä, joutuu väistämättä tilanteisiin joissa toinen ei ole sitä valmis tekemään ja vaikka minun tahtoni olisi kuinka vahva tahansa saada selvyys asioihin, vuorovaikutussuhteessa se on yksin mahdotonta. Ja toista ei voi pakottaa katsomaan eikä näkemään, jos hän valitsee toisin. Se kipu minun on yksin kannettava.
Mitä ystävyys minulle sitten tänään tarkoittaa? Se tarkoittaa tasavertaisuutta, vastuun kantamista molemmin puolin, yhteyttä ja hyväksyntää. Se tarkoittaa itsensä paljastamista, syvää turvaa ja luottamusta, kannettuna olemista silloinkin, kun tulee erimielisyyksiä, varsinkin silloin. Se on tahtoa tulla puolitiehen vastaan, rohkeutta olla totta ja kantaa itsensä niinäkin hetkinä, kun tekisi mieli mennä kiven alle piiloon ja kieltää kaikki omat vajavaisuudet. Se on hyvän tahtomista toiselle aina ja joka tilanteessa. Se on suostumista rakkauteen, siihen, että uskaltaa ottaa vastaan kaiken sen hyvän jota toinen minussa näkee. Se on riidan jälkeen tahtoa hakeutua takaisin yhteyteen, rohkeutta kertoa omat tunteet ja mielipiteet silläkin uhalla, että ne ovat täysin päinvastaiset toisen kanssa. Se on hyväksymistä, mukaan ottamista, minun maailmani ovien avaamista, toisen maailmaan mukaan suostumista. Se on omaa vauhtia samaan suuntaan kulkemista, velvollisuuksista vapaata, pakottamatonta vapaata virtaa. Se ei koskaan kulje vain toiseen suuntaan. Se ei vie vaan antaa, eikä se vaadi koskaan mitään. Se on lepoon asettumista, sen tietämistä, että toinen ei hylkää!
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Essi Sivula
www.suomentyoyhteisoterapeutit.fi
