Joskus vaan on paskoja päiviä
Yksi asia johtaa toiseen ja edelleen kolmanteen.
Istahdin nuottivihkopinon ääreen miettiäkseni mitä niille nuoteille teen.
Koska luovuin jo pianosta.
Koska mielummin käytän aikaani maalaamiseen.
Tuli mieleen äiti, jolla oli paljon nuotteja, koska hän opetti pianonsoittoa. Tuli valtava ikävä. Ja valtava sääli ja suru ja suuri riittämättömyyden tunne.
Koska haluaisin, että hänellä olisi kaikki hyvin. Jotta hän voisi olla kuten aina, iloinen, positiivinen ja itsenäinen. Kuten ennen.
Äidillä on altzheimer eikä hän enää tarvitse nuottejaan. Käyn päivittäin äidin kanssa puheluita kodista, yksinäisyydestä, lähtemisen vaikeudesta. Kuuntelen hänen kipujaan. Tunnen tuskaa ja haluaisin hänet lähelle. Haluaisin, että hänellä on hyvä olla. Samalla tiedän etten pystyisi olemaan hänen kanssaan muutamaa tuntia pitempään saman katon alla. Hyvin ristiriitaista ja hyvin surullista.
Välillä tuntuu, että omat voimat on loppu. Taloudellinen tilanne on hyvin epävarma. Miten sellaista epävarmuutta kestää, kun hoitaa kotia yksin ja on kaksi teiniä ruokittavana, huolehdittavana, tavallaan. Hyvin itsenäisiähän he jo ovat ja niin ihania
Jos jään märehtimään epävarmoja ja ikäviä asioita vajoan jonnekin tosi syvälle. Onneksi jokin minussa näkee tilanteen vähän kauempaa ja hyväksyy sen, että välillä on p askoja fiiliksiä ja päiviä. Kun sen hyväksyn niin muistan taas sen, että elämä kantaa ja kantaa eteeni i h a n i a yllätyksiä, kun vaan jaksan uskoa niihin. Ja tästä tulee mieleeni se tässä hetkessä eläminen. Tässä nimenomsessa hetkessä kaikki on aina hyvin. Aina.
Äidillä on ollut hieno ja rikas elämä. Se että hänen persoonansa vähitellen katoaa on surullista. Samalla tavoin katoaa elmästämme jokainen eletty hetkikin. Kaikki muuttuu muistoiksi. Nyt äidillä on hyvä ja turvallinen paikka asua.
Minulla on koti ja minulla on töitä. Voin säästää nuotit tai laittaa ne kiertoon. Minulla on ollut ihmeellinen elämä ja olen siitä kovin onnellinen. Tulevasta tiedän vain sen, että
Osaan
Pystyn ja
Onnistun
Ja että jotain ihania juttuja tapahtuu.
Se tekee minut tässä hetkessä onnelliseksi ja tuo sisälleni rauhan, jossa voin alkaa tehdä työtäni. Tehdä keskeneräisiä asioita yksi kerrallaan valmiiksi. Keskityn hetkeen ja siihen, että osaan, pystyn ja onnistun ja elämäni on ihmeellistä. Muuta ei tarvitse tietää.
Olen aina välillä miettinyt, että onko tämä kaikki vain mielellä leikkimistä. Onko?
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Anne Volmari
www.annevolmari.fi
