Oletko sinä itsenäinen?…. Oletko ajatustesi vanki?… Suoritatko elämää muiden ohjeistusten mukaan? Toimitko, niin kuin sinun odotetaan toimivan? Jääkö oma elämä elämättä? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä meille kaikille, jotka matkaavat kohti omaa itsenäistymistä.
Muistan kauan aikaa sitten, kun Juhani Töytäri kertoi Saavutusten seikkailuissa mieleenpainuvan tarinan.
Nuoripari meni naimisiin ja sunnuntaina vaimo paistoi pekonia. Hän leikkasi jokaisesta pekonista palan päästä pois ennen paistamista. Mies katseli puuhia ja kysyi miksi leikkaat pekonista palan pois? Vaimo ei ajatellut asiaa vaan kertoi äitinsä hänelle sen opettaneen.
Anopin tavatessaan mies kysyi uteliaana, että kun teillä on tapana paistaa sunnuntaisin aamupalaksi pekonia niin miksi leikkaat pekonin päästä palasen ennen paistamista? Anoppi mietti hetken ja sanoi, että äitini sen minulle on opettanut. ”En itseasiassa ole koskaan asiaa ajatellut”.
No mutta mummula oli vieressä niin asiaa lähdettiin kysymään mummilta.
”Leikkaatko sinä mummi edelleen pekonista palan ennen paistamista?”
”No kyllähän minä leikkaan.”
”Miksi ihmeessä?”
”Koska minulla on niin pieni paistinpannu”.
Monet tutkimukset todistavat, että me toimimme usein ajattelematta niin kuin olemme oppineet ja pidämme sitä ainoana oikeana tapana toimia kyseenalaistamatta toimintaamme koskaan.
Häpeä estää meitä nousemaan toimintamme yläpuolella ja tarkastelemaan asiaa puolueettomasta näkökulmasta. Häpeä esiintyy suhteissa toisiin ihmisiin ja se estää itsenäistymisen. Häpeään sidottu ihminen ”joutuu” muuttaan mieltään tai ”osapersoonaa” sen mukaan kuka on paikalla.
Ihmisen syvin tarve on tulla hyväksysyksi. Olemme valmiita uhraamaan sen ainutlaatuisen ihmisen, jossa me vaellamme tämän elämämme ajan. Kehittelemme erilaisia ”osapersoonia” ja selviytymisstrategioita jotta kelpaisimme. Nämä edellä mainitut ilmiöt ovat niin automaattisia toimintoja, ettemme huomaa niitä.
Vasta kun ihminen saavuttaa sisäisen turvan ja alkaa luottamaan siihen tosiseikkaan, että me ihmiset olemme kaikki parhaita versioita itsestämme ja jokaisen tulee olla omalla puolella palvellen ”lahjollaan” kansakuntaa. On myös selvää, että ihminen kokee merkityksellisyyttä tilanteessa, jossa hänen talentinsa ja maailman tarve kohtaavat. Erilaisuus on rikkaus, jonka näemme myös luonnossa.
Miten haitallinen ohjelmointi muutetaan sellaiseksi, että se palvelee todellista minuutta? Ensinnäkin on tultava tietoiseksi omasta menneisyydestä. On tunnettava ”maaperä”, jossa olemme. Palmuja ei kannata istuttaa Suomen olosuhteisiin. Kun tunnistaa itsestään mitä on ja mitä ei ole, elämää on helpompi elää.
Usein ihmiset ovat rakentaneet ympärilleen kulissit tai ”osapersoonat” joista voi olla vaikea luopua. Kulissit rakennetaan sen vuoksi, koska häpeä estää olemasta totta. Häpeä myös välttelee taitavasti paikkoja, jossa totuus voi paljastua. Paljastua sellaisessa tilanteessa, jossa ihmiset ei hyväksy erilaisuutta vaan odottavat, että heidän ”harhojaan” palvottais ainoana oikeana. Totuus voi olla kuitenkin vain vapaudessa.
Oma elämä voi olla hukassa. Ihminen joka on syntynyt perheeseen, jossa ei ole ollut ”aikuista” vaan ”ohjelmoitu vanhempi”, on väistämättä samassa tilanteessa kasvaessaan. Jos oma huoltaja ei ole tietoinen omista ohjelmoinnistaan ja on samaistunut siihen eikä hyväksy erilaisuutta, ei lapsikaan opi kunnioittamaan erilaisuutta. Lapsi voi vanhetessaa kyllä kapinoida, mutta oma minuus on hukassa. ”Eksyneiden” vanhempien kanssa lapsikin on ”eksyksissä”.
Ihmisen tullessa tietoiseksi vastuullinen ”aikuinen” alkaa kehittyä. Tämä uusi vastuullinen ”aikuinen” on tietoinen sisäisestä ”lapsestamme” ja antaa hänelle turvaa mitä hän ei ole ennen kokenut. Näin löytyy turva itsestämme.
Samon ”aikuinen” tiedostaa sisäisen ”vanhemman”, joka on täynnä omien vanhempiemme sanoja, lauseita, uskomuksia, mielipiteitä ja arvoja. Edellä kuvattu tarina pekonin leikkaamisesta kuvaa ilmiötä mainiosti.
Taistelu vapauden puolesta. Ihminen ei voi vapautua ilman ”taistelua”. Maat kuten Suomi on taistellut oman itsenäisyyden puolesta. Oman minuuden esille tulemista voi kuvata taisteluksi. On uskallettava sanoa se mikä on tarpeen. On sanottava ei, kun joku yrittää kävellä ylitsesi. On sanottava kyllä kun on oma vuoro. Vapaus myös maksaa rahaa. On uskallettava kurssille tai koulutukseen. On uskallettava ottaa riskejä ilman takuita. Silti taistelu kannattaa.
Kun se mikä on, on päässyt esille ei enää tarvitse taistella. Rajat ovat muodostuneet ja minuus on tullut näkyviin.
Tommy Hellsten -instituutin opiskelija Janne Korkeakangas
www.lahiterapia.fi
