Pyydän anteeksi itseltäni. Se miten minua on kohdeltu ei ehkä tee niin kipeää kuin se miten olen antanut kohdella itseäni. Tunnen valtavaa surua ja haluan pyytää itseltäni anteeksi etten ole ymmärtänyt omaa arvoani ja oikeuttani hyvään kohteluun.
Minua on kohdeltu huonosti jo niin varhain, että huonosta itseeni kohdistuvasta käytöksestä on minun maailmassani tullut se ”normaali”. Minua on saanut ivata, syyllistää, alistaa, kontrolloida, kritisoida, käyttää hyväksi ja arvostella pyytämättä anteeksi. Oikeutettuna huonoon ja loukkaavaan käytökseen suhteessa minuun, minun persoonani vuoksi.
Huonosta kohtelusta on syntynyt minulle kokemus turvasta. Lapsena olen ollut kyvytön ymmärtämään henkistä väkivaltaa. Olen hyväksynyt sen ja kuvitellut sen kuuluvan normaaliksi osaksi perhe-elämää. Karmivinta on, että olen ymmärtänyt henkisen väkivallan olevan osoitusta rakkaudesta, välittämisestä ja hyväksynnästä.
Olen taipunut kaiken arvostelun alla ja minuun on iskostunut käsitys syyllisyydestä itseeni kohdistuvaan väkivaltaan – käsitys huonoudesta ja ymmärrys jatkuvasta epäkelpoisuudestani. Psykologisen turvan käsitykseni on ajanut minut myös aikuisena paradoksaalisesti yhä uudestaan ja uudestaan etsimään lähisuhteissani ympärilleni ihmisiä, jotka tarjoavat minulle turvan kokemukseni kaltaista syyllisyyttä, halveksuntaa ja mitätöintiä.
Empaattisuuteni on ollut minulle yhtä lailla voimani kuin heikkoutenikin. Olen empaattisuuteni vuoksi aina pyrkinyt ymmärtämään väkivallantekijääni, hänen käytöstään ja motiivejaan. Olen suostunut kohteeksi, jotta rakkauteni väkivallantekijää kohtaan tulisi nähdyksi ja uskonut, että hyväksymällä hänen käytöksensä kaikki lopulta muuttuisi ja kääntyisi rakkaudeksi itseäni kohtaan.
Minussa on syvä ja kipeä arvottomuuden haava. Minun on ollut näihin päiviin saakka lähes täysin mahdotonta uskoa hyvään. Minulla ei ole ollut riittävästi kokemuksia aidosta itseeni kohdistuvasta pyyteettömästä hyvästä, vaan olen ymmärtänyt olevani hyvää vastaanottaessani säälittävä, rasite ja kiitollisuuden velassa.
Tiedostan, että edelleen minussa herää lahjoja tai hyvyyttä vastaanottaessani epäluottamus. Epäily siitä, että lahjat tulevat minulle ”ketunhäntä” kainalossa – mukanaan vaatimus itseni muokkaamisesta jollekulle miellyttäväksi, jotta unohtaisin ja antaisin anteeksi itseeni kohdistuneen väkivallan. Joudun edelleen opettelemaan vapautta iloita siitä, että olen ihan aidosti lahjan ja hyvän kohtelun arvoinen.
On siis selvää, että ilo on tullut elämääni vasta hiljattain. Kun ymmärrys omasta arvostani on saanut korjaantua ja olen uskaltautunut asettamaan sen nähtäväksi myös muille. Vapautuakseni henkisestä väkivallasta olen tarvinnut muita. Olen tarvinnut tukea uskoakseni omaan hyvyyteeni. Olen tarvinnut läheisiä, jotka katsovat minua rakastavasti ja näkevät minussa (edelleen paljon enemmän kuin minä itse) kauneutta ja voimaa.
Ilon ja vapauden tunteen lisäksi henkinen väkivalta lamauttaa meissä myös muut voimavaramme. Pienemme, meistä tulee näkymättömiä, hengitystilamme supistuu, keho täyttyy ahdistuksesta ja lopulta uuvumme tai pahimmassa tapauksessa sairastumme uupumuksesta masennukseen. Ulospääsyn mahdollistaa vain riittävä ymmärrys omasta arvosta ja usko siihen, että selviää eikä jää tilanteessa yksin. Oman arvoni ymmärtämiseen minulla on ollut työyhteisöni vankkumaton tuki, ihmisyyteni hyväksyminen (myös johtajana) sekä kolmen vuoden yhtäjaksoinen henkilökohtainen terapia. Olen tuesta valtavan kiitollinen ja koen olevani etuoikeutettu!
Henkisestä väkivallasta puhuminen on vaikeaa. On pelottavaa tulla nähdyksi väkivallan uhrina ja on pelottavaa saattaa väkivallan tekijä valoon. Herätessäni itse ymmärtämään oman taustani silmäni avautuivat myös sille kuinka valtavasti minulla on kohtalotovereita, niin naisia kuin miehiäkin: lähisuhteissa, työyhteisöissä, perheissä, suvuissa. Usein henkisen väkivallan uhrit mielletään naisiksi ja tilastoissakin kerrotaan esimerkiksi, että ”53% suomalaisista yli 15-vuotiasta naisista on kokenut kumppanin tekemään henkistä väkivaltaa”. Miesten kokemuksiin perustuen ei löydy tilastoa…
Taina Arjanne, toimitusjohtaja Tommy Hellsten -instituutti Oy
Kuva: Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Ulla Hukka, Cardehumma
