Ilmoittauduin tänä keväänä Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssille avoimen yliopiston kautta. Se on hänen viimeinen luentosarjansa Aalto yliopistossa ja se sai ehkä itsenikin heittäytymään mukaan. Luennoilla puhuttiin ajattelun ajattelun tärkeydestä ja vieläpä ajattelun ajattelun ajattelun tärkeydestä. Meitä osallistujia heräteltiin huomaamaan se, miten omilla ajatuksillamme voimme luoda parempaa elämää. Esan vaatimaton tavoite luennoilla oli saada kuuntelijan elämä paremmaksi. Siis saada minut havahtumaan siihen tosiasiaan, että on hyvä oppia tarkastelemaan omaa itseään ja tapaansa ajatella ja toimia. Olin mukana koko sydämestäni ja kaikella sillä tarkkaavaisuudella, mitä itsestäni löytyy!!
Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2008. Olin silloin 27-vuotias ja näin jälkeen päin ajatellen todella nuori ja varsin kokematon. Toisaalta olin kuitenkin jo melko vanha, reilusti teini-iän ohittanut ja Suomen tilastoissa ymmärtääkseni melko tavallinen tapaus. Äidiksi tuleminen sysäsi minut muutokseen, jota en olisi osannut edes kuvitella ennen noita esikoiseni ensimmäisiä vuosia. Olin tulenpalavasti lastani rakastava äiti ja tunsin löytäneeni elämääni jotain, mitä syvällä sisimmässäni olin aina halunnutkin. Samalla jouduin niin kovaan paineeseen, että jouduin pysähtymään. Kuvaan tuota tilannetta usein sanomalla: ”jouduin selkä seinää vasten, enkä päässyt enempää pakoon”.
Tilanteeni teki raskaaksi myös se, että jäädessäni äitiyslomalle, jäin myös vapaalle työstä, jossa olin uupunut jo useampi vuosi aiemmin. En myöntänyt sitä, enkä tunnistanut sitä, mutta huomasin, että väsymykseni jatkui useamman vuoden vielä kotiin jäätyäni. Uni ja lepo eivät auttaneet palautumaan. Neuvolasta en osannut pyytää apua. Uskoin ja ehkä jopa tiesin, ettei se apu olisi auttanut itseäni silloin. Tilanteeni oli syvä ja se vaati myös syvän pysähtymisen ja avun. Luin paljon selfhelp-kirjallisuutta ja sen kautta lopulta päädyin Ihminen tavattavissa -koulutukseen. Se oli ensimmäinen kerta, kun elämässäni myönsin itselleni, että tarvitsen apua. Siis isossa mittakaavassa. Myönsin, että tilanteeni ei ole toivoton, vaan päinvastoin: voin löytää tien ylöspäin, vaikka seinä takanani olikin!
Vauvani oli haastava ja itki paljon. Näin jälkeen päin olen miettinyt, mikä tuossa haastavuudessa tuli hänestä ja mikä oli omaa aikaansaannostani. Pahinta oli lukea oppaista, miten äiti oppii vähitellen tunnistamaan vauvansa itkut ja erottamaan, mikä tarkoittaa mitäkin. Minä en koskaan oppinut! Nukuin niin huonosti ja vähän, että tunsin psyykeni välillä hajoavan pelkästä unen puutteesta. Ihminen tavattavissa -koulutuksen myötä opin näkemään, että minun oli vaikea tulkita vauvaani, koska omat tunteeni olivat niin vahvasti mukana. En erottanut, mikä oli häntä ja mikä minua. On myös äärimmäisen kuluttavaa olla kaikissa vauvan tuntemuksissa omilla tunteilla mukana. Näin toimiessani kopioin monia vauvani tunteita itselleni ja vauvani kopioi monia minun tunteita varmasti itseensä. Vuoristorata kuvaa tuntemusta mielestäni aika hyvin. Lämmin kiitos sille ihanalle neuvolatädille, joka kuitenkin lohdutti ja sanoi, että joskus voi olla vaikea vauvan itkuja erottaakaan. Ehkä minun vauvani sattui itkemään niin paljon, että sekin osaltaan sekoitti pakkaa. Mieltäni huojensi kuulla tämä. Ehkä osa siitäkin oli totta.
Vaikka olin väsynyt ja sekaisin monesta asiasta, valtava naiseuteni lahja, jota voisin kutsua vaikka äitiystutkaksi, toimi silti taustalla. Sen avulla sain hoidettua esikoistani ja paria vuotta myöhemmin syntynyttä toista lastani kaikesta huolimatta melko hyvin. Tutkani sai häiriösignaaleja omista tunteistani ja varmasti kumppaninikin tunteista, mutta se toimi! Tunsin tekeväni äärimmäisen haastavaa työtä, joka kuitenkin on yhteiskunnassamme edelleen aliarvostettu. Tunnen, että monet ihmiset eivät näe, mitä kaikkea äitiys pitää sisällään. Se näyttää ulospäin harmittomalta vauvan kanssa puuhastelulta, mutta loppujen lopuksi se on jatkuvaa – ja tarkkaa – virittäytymistä vauvan tunnetiloihin ja oloihin, jotta pystyy niihin vastaamaan tarvittavalla tavalla. Se on samojen rutiinien toistamista ja se on koko ajan uuteen vaiheeseen sopeutumista. Se on itsensä ja muitten johtamista ja kehittää tehokkaasti stressinsietokykyä. Samalla se on työtä, joka on aliarvostettua, näkymätöntä ja monesti vain kauniissa korulauseissa huomioitua. Työhakemuksessa harvemmin saat kiitosta niistä vuosista, jotka vietit kotona lasten kanssa. Ja kuitenkin juuri nuo vuodet ovat itselleni opettaneet vähintään yhtä paljon kuin kaikki ansiotyövuoteni yhteensä! Äitiyttä voi ”suorittaa” hyvin, tai sitä voi suorittaa huonosti. Mutta niin voi mitä tahansa työtä! Johtajana työskenteleminen saattaa antaa sinulle paremmat valmiudet tulevaisuuteen – tai sitten ei!
Kolmas lapseni syntyi viime vuonna, keskellä korona-myllerryksiä. Ensimmäinen lapseni oli tuolloin 12-vuotias ja toinen lapseni 9-vuotias. Koen saaneeni lahjan tulla äidiksi lasteni ison ikäeron vuoksi ikään kuin uudessa elämässä. Tietoisuuteni ja elämänkokemukseni ovat ensimmäisten lasteni, Ihminen tavattavissa -koulutuksen ja elämänkokemukseni myötä avautuneet niin paljon, että huomaan eläväni kolmannen lapseni kanssa samoja asioita läpi, mutta aivan uudella tavalla. Pystyn virittymään tarkasti hänen taajuudelleen ja nyt tiedän, mitä lapseni milloinkin itkee. Miehelleni tämä lapsi on ensimmäinen ja hänessä näen paljon samaa, mitä itsessäni oli silloin vuosia sitten. Olen ylpeä äitiydestäni ja onnellinen vanhempien lasteni puolesta siitä, että he saavat nyt seurata sivusta vauvan hoitoa ja nähdä, miten heitä on hoidettu ja rakastettu. Olen avoimesti heille puhunut myös siitä, mikä itselleni on aikoinaan heidän kanssaan ollut haastavaa ja joskus pelottaa, olenko saanut annettua ja välitettyä heille riittävästi rakkautta ja turvaa heidän ensimmäisinä elinvuosinaan. Vauvan hoidossa he ovat kuitenkin lämmöllä mukana ja näen, että siten he käyvät läpi omia vauvavuosiaan jossain tietoisuuden takamaastossa. Se vapautti Ihminen tavattavissa -koulutuksessa myös minut elämään elämääni täydemmin: minun piti käydä oma kasvutarinani läpi, oppiakseni erottamaan, mikä on minua, mikä toista ihmistä. Nyt pystyn myötäelämään ja säätelemään vauvani olotiloja sekoittamatta omiani niihin liiaksi mukaan. Voin nähdä hänen ahdistuksensa ja tuntea myötätuntoa ilman, että sisäisesti kulutan itseni loppuun.
Tällä hetkellä tuon sisäistämääni tietoisuutta perheeseeni päivittäin. Sen avulla pystyn olemaan äiti, joka on tyytyväinen itseensä, joka arvostaa tekemäänsä työtä ja joka voi hyvin. Sen avulla lapseni saavat olla lähellä vanhempaa, jonka kanssa on hyvä olla. Miehelleni olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että hän on antanut minun olla äiti ja antanut minun virittää äitiystutkani huipputarkaksi. Uskon, että se on vauvan ensimmäisinä kuukausina ehdottoman tärkeää. Näen, mikä on kumppanini rooli kaikessa tässä ja myös sen, mitä häneltä tarvitsen voidakseni äitiydessä hyvin. Pystyn myös antamaan itselleni anteeksi ja hyväksymään vähän enemmän epätäydellisyyttä. Sekin äitiyteen ja pikkulapsiarkeen vahvasti kuuluu. Ja mikä parasta, tiedän voivani löytää apua, kun sitä tarvitsen! En ole yksin, eikä minun tarvitse pärjätä yksin. Minulla on oikeus voida hyvin ja tiedän, mistä apua haen, kun sitä tarvitsen! Nykyään uskallan sitä jo neuvolastakin tarvittaessa kysäistä 🙂
Kun lapset ovat pieniä, haasteita on monia: parisuhde, lapset, oma aika, tunteet, väsymys, seksi, uusperhekuviot, isovanhempien ja appivanhempien vaatimukset ja mielipiteet, raha-asiat jne.jne. Ei siis ihme, että itse aikanaan juuri lasten syntymä sai minut löytämään itseni seisomasta selkä seinää vasten. Silloin en osannut enkä pystynyt oikealla tavalla ajattelemaan ajatteluani. Olin siinä liiaksi sisällä. Ilman toisia ihmisiä ja heidän apuaan en olisi tuosta suosta irtautunut. Ihminen tavattavissa -koulutus antoi itselleni tarvittavaa näkökykyä ja tällä hetkellä olen äärimmäisen onnellinen saadessani tuota työtä välittää eteenpäin Ihminen tavattavissa -terapeuttina. Koen tekeväni siinä vähän samanlaista työtä kuin lasteni kanssa. Virittäydyn toisen ihmisen taajuudelle ja samalla pyrin erottamaan, mikä on itseäni, mikä toista. Ja sitten heijastamaan tuota kuvaa asiakkaalleni. En pystyisi tätä työtä tekemään ilman omaa kasvumatkaani. Se on polttoaineeni ja se ankkuroi jalkani vahvasti maahan: olen rinnalla kulkija.
Saarisen luennot toteutettiin koronan vuoksi kokonaan Zoomin välityksellä. Mikä parasta, ne on kaikki ladattu vapaasti katsottaviksi Youtubeen. Oman ajattelun ajattelu ja siten tietoisuuden lisääntyminen voi parantaa ja muuttaa elämää. Se on kuitenkin usein pitkä prosessi ja vaatii kärsivällisyyttä. Joskus ahaa-elämyksiä tulee helposti ja vaivatta, joskus niiden eteen täytyy ponnistella ja niihin myös suostua. Tätä työtä on hyvä tehdä yhdessä toisen kanssa. Mikäli koet kirjoitukseni resonoivan itsessäsi, voit ottaa yhteyttä minuun tai muihin Ihminen tavattavissa -terapeutteihin, meitä löytyy ympäri Suomen! Itse työskentelen Turussa, mutta olen myös työskennellyt niin asiakkaana kuin työntekijänä verkon välityksellä ja tiedän senkin toimivan hyvin erityisesti kahdenkeskisissä keskusteluissa. Toukokuun loppuun asti otan asiakkaita vastaan sunnuntaisin, kesäkuun alusta asti myös muina päivinä.
Lämpimän keväisin terveisin,
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, FM, psykodraamaohjaajaopiskelija Tanja Onduto, Turku
Yhteydenotot ja ajanvaraukset puh. 0505338241 tai sähköpostitse tanja.onduto@gmail.com
