Eilen 10 vuotta täyttävän sankarini päivänä saatiin toteuttaa yksi hänen toiveistaan: kävimme katsomassa Astuvansalmen kalliomaalauksia.
Tuntuu ihmeelliseltä katsoa tuota poikaa, minun 10 vuotiasta poikaani. Miten nopeasti aika kuluu, miten paljon jokainen vuosi tuo tullessaan, miten paljon suhde lapseen muuttuu kun ikää tulee lisää ja silti se pysyy samana. Sain tänä aamuna päätökseen Alex Schulmanin kirjan Unohda minut. Kirja sai aikaan valtavasti tunteita, tunnemuistoja eletystä elämästä. Ikävää siitä mikä on mennyt ja siitä, mitä vaille on jäänyt.
Lapsia katsoessa se jotenkin konkretisoituu miten paljon olen onnistunut katkomaan sukupolvien ketjua. On vaikea pukea sanoiksi sitä, miten merkityksellistä itselleni on ollut ymmärtää mistä minä olen tullut, miksi minusta on tullut juuri tällainen. Ymmärtää se, että jokainen sukupolvi on tehnyt oman parhaansa ja samaan aikaan se, että aina se ei todellakaan ole riittänyt.
Tänään, tänä aurinkoisena lokakuun aamuna, minä katselen omaa perhettäni, kahta minun silmissäni täydellistä lastani ja puolisoani Teroa, joka jakaa tämän kaiken kanssani. Mietin lasteni elettyä elämää, omaa vajavaisuuttani äitinä. Niitä kohtuuttomia odotuksia joita olen itse itselleni elämässä asettanut. Syyllisyyttä milloin mistäkin ja sitä musertavaa häpeää joka on tuntunut olevan kuin raaja minussa kiinni, tuntuu usein edelleen. Kaikkea sitä, minkä alle olisin musertunut ellen olisi päättänyt tehdä toisin.
Minä kuitenkin päätin tehdä toisin. Sitä en osaa tänä päivänäkään sanoa mistä se rohkeus löytyi lähteä matkaan. Ei ole olemassa mitään oikeaa hetkeä joka tulee sitten joskus kun minä olen siihen valmis. Mitä enemmän opin itseäni tuntemaan, sitä vajavaisempi ymmärrän olevani ja sitä helpompi se on myös hyväksyä. Hyväksyä se, etten tule koskaan valmiiksi eikä kukaan tai mikään minun ulkopuoleltani tuo minulle onnea.
Minä yritän lapsen askelin opetella olemaan lempeä ja myötätuntoinen itseäni kohtaan, nähdä sitä samaa hyvää minussa jota minulle rakkaat ihmiset minussa näkevät. Joka päivä en siinä onnistu mutta sekään ei haittaa, sillä toisina päivinä onnistun. Ja se riittää <3
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Essi Sivula, Tampere
Suomen Työyhteisöterapeutit Oy