Parhaimmillaan se on tunne siitä, että saan olla mitä olen ja tulen itseni kanssa hyväksytyksi sellaisenaan. Se on kokemus siitä ettei minun tarvitse olla sitä tai tätä tullakseni hyväksytyksi, ollakseni riittävä ja toisen ystävyyden arvoinen. Parhaimmillaan ystävyys on ansainta-ajattelusta vapaata.
Ystävyys on siis rakkautta. Sillä rakkaushan tuntuu juuri tuolta. Olemassa olevalta tosiasialta, johon mahtuvat muutokset, kasvut, kivut, erimielisyydet, erilaisuus, oma ja toisen riittämättömyys, rehellisyys, totuudellisuus, avoimuus, tuki, luottamus, yhteenkuuluvuus, ilo, arki, jakaminen, keskeneräisyys, ymmärrys, syvempi yhteys ja turva.
Ystävyys on vastavuoroista välittämistä ilman kilpailua ja kirjanpitoa, jota aika luonnollisesti vahvistaa. Ystävyys on suhde, jossa ollaan tasavertaisia ja halutaan toiselle hyvää. Joskus hyvä ei tunnu hyvältä, mutta ainakin minä kaipaan enemmän elämääni hyväntahtoista rehellisyyttä kuin valheellista mielistelyä. Ja voin vain toivoa, että rakkaudellista ja hyväntahtoista rehellisyyttä löytyisi itsestänikin. Jos ei aina ja ainoastaan, niin edes riittävästi ja silloin tällöin.
”Jokainen tunnistaa itsensä ja rakastaa itseään ystävässä”, toteaa Aristoteles. Tämän ajatuksen mukaan ystävä on siis peili, josta itseämme katselemme. Jos tästä lähtökohdasta käsin tutkailen ystäviäni ja sitä kuinka minä heidät näen, voin siis tutkailla itseäni ja itsessäni eläviä puolia. Jotkut piirteet on helpompi sulattaa kuin toiset, mutta kaikki silti totta.
Kompuroimme helposti ystävyydessä, jos alamme rakentamaan sille odotuksia, sääntöjä, merkkejä ja suorittamista. Ne ovat kuin hiljaisia ehtoja toiselle: ”Toimi noin ja ole tuollainen, koska minä tarvitsen sitä uskoakseni, että välität minusta ja olen rakkauden arvoinen.” Näin pyytäessämme, toivoessamme tai peräti vaatiessamme, on kuin huutaisimme peiliä näyttämään vain sen osan totuutta itsestämme, jota meidän on itsessämme helpompi katsella. Se ystävä, joka tähän suostuu on ehkä helppo, kiltti ja näennäisesti ihana, mutta hassua kyllä, ei tunnu herättävän ainakaan minussa luottamusta ja kunnioitusta. Liekö oma miellyttämisen haluni on kirpaisevaa peilistä nähdä? Myös muutokset elämässä, itsessämme tai ystävässämme haastaa niitä perustuksia, joille ystävyys on joskus rakentunut. Tällöin rehellisyyden lisäksi mitataan myös ymmärrystä, uskollisuutta ja sitoutuneisuutta.
Kompuroinnit kuuluvat ihmisyyteen, ystävyyteen ja rakkauteen, sillä onhan rakkauden kaipuumme ja tarvitsevuutemme loputon. Sitä maljaa ei toinen ihminen koskaan täysin täytä eikä kuulukaan täyttää. Ei meistä kukaan pysty siihen. Jo sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, saa meidät päästämään irti paljosta. Ja antaa itsellemme ja ystäville tilaa olla sitä mitä ovat tai tulevat olemaan: Virheitä tekeviä, keskeneräisiä, rakkauden vajeesta kärsiviä ja kipuilevia, mutta taatusti parhaansa yrittäviä ihmisiä, jotka toivovat kaikki elämältä aika lailla samoja asioita – hyväksyntää, rakkautta, rauhaa, turvaa, luottamusta, yhteenkuuluvuutta, yhteyttä, välittämistä, kunnioitusta, arvostusta jne..
Mitä ystävyys sinulle merkitsee? Ja miltä ystävyys tuntuu?
Ja mitä sinulle tarkoittaa sana ”ystävä”.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, vuorovaikutusasiantuntija Ruusa Hentilä
Yhteydenotot puh. 044-070 4448
