Pohdimme jouluna mitä kukin ottaa mukaansa tästä vuodesta ja sanoin itselläni sen olevan luottamus. Tänään oivalsin sen vieläkin syvemmin, miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen uskaltanut opetella luottamaan siihen, että elämä kantaa. Uskomaan sen, miten meille aina tapahtuu juuri oikeat asiat, vaikka ne eivät sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Viisas elämä tarjoilee meille mahdollisuuksia kasvaa ja myös kasvaa ottamaan vastuuta itsestämme.
Meidän on usein vaikea uskaltaa ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistamme ja olla oman itsemme puolella ja silloin meitä usein estää sisäistetty häpeä ja siihen liittyvä syyllisyys. Niin se on minullakin ollut, se on estänyt elämäni varrella monessakin kohtaa pitämästä itseäni riittävän arvokkaana. Tiedän, ettei kasvaminen tähän lopu, elämä on yhtä kasvamista, mutta luotan vaan enemmän siihen, että elämä tarjoilee meille aina juuri oikeat kasvun paikat, pitää vaan olla valppaana tunnistamaan ne ja peloista huolimatta rohkeasti kohdata se mitä kohdattavaksi tulee ja tahtoa myös kasvaa.
Sehän on sitten loppupeleissä meidän jokaisen omissa käsissä, rohkenemmeko ottaa elämän tarjoaman kasvun ja siitä seuraavan kivun vastaan vai väistämmekö ja kohtaamme sen myöhemmin uudelleen. Uskallan jopa olla nyt jo kiitollisuuden lisäksi ylpeäkin omasta uskalluksestani.
Viime vuosikymmenellä tuli tehtyä rohkeita valintoja. Siihen liittyi irti päästämisiä, hyppyjä tuntemattomaan, sijaisvanhemmuus, opiskelua, valmistuminen ja uusi ammatti. Sain opetella luottamaan siihen, että elämä kantaa ja myös uskomaan, että tekemäni valinnat ovat olleet oikeita tai ainakin minulle räätälöityjä.
Ehkä isoin oppini viime vuosikymmeneltä on ollut juuri tuo luottamus ja uskallus kuunnella omaa itseä, tehdä valintoja omaa intuitiota kuunnellen, vaikka se onkin ollut pelottavaa. Viime vuonna tapahtui paljon hyviä asioita mutta myös ikäviä asioita, joista tuli opittua paljon mutta ehkä yksi oppi ylitse muiden ja itselleni tärkein oli se, kun oivalsin syvemmin uhrautumisen tunnelukkoni ja onnistuin hellittämään siitä. Se syntyi minulle varhain ja sai minut elämäni varrella uhrautumaan muiden eteen, laittamaan muut edelle ja itseni jonon jatkoksi, hylkäämään itseäni. Yrittämään myös epätoivoisesti korjata jotain sellaista mitä ei pystynyt korjaamaan.
Siitä vapautuminen auttoi vihdoin uskaltamaan luopua ja mennä suruun, kipuun ja päästämään lopulta irti mahdottomasta. Siihen tarvittiin myös rakkaudellinen terve viha avuksi. Olen kiitollinen, että sain viime vuosikymmenellä opetella noinkin vaikean mutta tärkeän tunteen kuin viha, jolla me itseämme suojelemme ja jonka avulla me laitamme rajat.
Onnellinen olen siitä, että viime vuosikymmenellä pääsin eroon päänsäryistä, migreeneistä, selkäkivuista. Myös häpeä on monilta osin väistynyt ja olen uskaltanut tehdä varsinkin vuonna 2019 asioita, joita aiemmin olisi häpeä estänyt tekemästä.
Kiitollisena kaikista viime vuosikymmenen opeista ja niihin liittyvistä kivuista, kiitollisena myös ystävistäni, opettajistani, ihanasta perheestäni, uudesta työstäni ja ensi kuussa 1 vuotta täyttävästä yrityksestäni. Helpottunein mielin karistan viime vuosikymmenen tomut jaloistani ja otan luottavaisena vastaan sen mitä kaikkea tämä uusi vuosi 2020 tuo tullessaan.
Toivotan kaikille rutkasti Iloa, Onnea, Rakkautta ja Rohkeutta uuteen vuoteen 2020!
Ihminen tavattavissa -terapeutti Anne Ollikainen, Helsinki
Ajanvaraukset puh. 040 5201416
