Mieli ei kykene ratkaisemaan kaikkea. Ennen kaikkea se ei kykene ratkaisemaan kärsimystä, jonka se on itse aiheuttanut, tai johon se on osasyyllinen. Mieli ei voi kuitenkaan tätä käsittää, joten se jatkaa ja jatkaa yrityksiään ratkaista asioita, joihin se ei ole kykenevä. Näin mieli sairastuu, ja se alkaa tietämättään ajaa takaa itseään. Se muuttuu siis käärmeeksi, joka syö omaa häntäänsä. Samalla se pyrkii ratkaisemaan ja ymmärtämään miksi häntä on ruvella. Kierre on loputon, ja omalla sairaalla tavallaan mieli on kiinnostunut siitä sokkelosta, jonka se on itse onnistunut rakentamaan.
Tommy Hellsten on kirjoittanut, että järjen on nöyrryttävä elämän suurten kysymysten edessä, ja kärsimys on yksi niistä kysymyksistä. Ei liene sattumaa, että eräs tutkimus havaitsi mieliala- (masennus, dystymia, kaksisuuntainen mielialahäiriö) ja ahdistuneisuushäiriön olevan huomattavan yliedustettuna Mensan järjestön jäsenillä. Kyseinen tutkimus on julkaistu Intelligence -lehdessä (Linkki artikkeliin on tässä). Tutkimuksen kyselyyn vastasivat 3715 Mensan jäsentä, ja heistä 26,8% oli diagnosoitu mielialahäiriö, ja 20% vastaajista oli diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö. Vastaavasti Yhdysvaltain kansalliset keskiarvot mielialahäiriölle on 9,5% ja ahdistuneisuushäiriölle 10,9%. Myös monet eri allergiat, joita samassa tutkimuksissa kartoitettiin olivat yliedustettuina Mensan jäsenillä. Ympäristöallergioista kärsi n. 33% vastanneista, Yhdysvaltain kansallisen keskiarvon ollessa 10,6%. Ruoka-aineallergia löytyi 9,6% vastanneista, kansallisen keskiarvon ollessa n. 3,7%. Myös ADHD, astma ja autoimmuunisairaudet olivat yli edustettuina.
Tutkimusten tuloksia voi yrittää toki selittää monin eri tavoin, mutta itse tiivistäisin asian jotenkin näin: ”Mieli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Mieli voi olla suuruushullu ja kaikkivoipainen. Isännän roolin saadessaan, se ei enää hahmota omaa rajallisuuttaan, vaan häpeämättömästi se yrittää vaikuttaa kaikkeen, ja kieltäytyy näkemästä omaa rooliaan ongelmien takana. Isännän rooli kuuluu tietoisuudelle, omalle läsnäolollemme.
Onko mieli saanut tietyllä tapaa myös ylivallan tieteessä ja sen harjoittajissa? Usein tutkijat eivät ole kiinnostuneita tietoisuudesta tai esimerkiksi placebo-ilmiöstä. Placebo on siirretty tutkimuksissa syrjään ja muutettu vakioksi, joka on tietysti välttämätöntä, kun halutaan tutkia hoidon muita vaikutuksia. Mielestäni placebo ilmiö ansaitsisi kuitenkin paljon enemmän huomiota kuin se nyt saa. Sehän paljastaa juurikin tuon mielen valtaisan vaikutuksen sekä toipumiseen, että toisaalta yhtä lailla myös sairastumiseen.
Kaikkivoipaiseksi yltynyt mieli ei hyväksy kipua ja pahaa oloa. Se kuvittelee voivansa hakkeroida sen pois. Se ajattelee ratkaisevansa asian ja pääsevän siitä helposti eroon. Tällöin jää huomaamatta, että näin mieli vastustaa ja taistelee tätä hetkeä vastaan. Se alkaa kiinnittää huomiota yhä enemmän siihen, mikä ei ole hyvin. Näin mieli alkaa suodattaa informaatiotulvasta erityisesti niitä asioita, joista se ei pidä ja joihin se haluaa ratkaisun. Sen sijaan, että ihminen luottaa siihen, että asiat järjestyvät hän alkaakin takertua haasteeseen ja luo siitä itselleen ongelman. Kun tähän pisteeseen on tultu, ei ollakaan enää kaukana masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Mieli tulkitsee elämää oman suodattimensa läpi ja alkaa kroonisesti kärsiä tuosta näkymästä. Mieli siis alkaa voida huonosti, minkä seurauksena mieleen kiinnittynyt kehokin alkaa voida huonosti. Kyse ei olekaan ensi sijaisesti olosuhteista, vaan siitä, joka olosuhteita tulkitsee.
Kyse ei tietystikään ole pelkästään ”älykkäiden” ihmisten ongelmasta, vaikka kyseisen tutkimuksen esille nostinkin. Mutta ehkä se juuri antaa viitteitä siitä suunnasta, mistä monet ongelmat saavat alkunsa eli mielestä. Kognitiivisesti lahjakkaat ihmiset saattavat olla alttiimpia ylianalysoimaan ja murehtimaan asioita tasolla, joka ei ehkä kaikille yksinkertaisesti tulisi edes mieleen.
Meidän tulisikin oppia paremmin tunnistamaan ne asiat, joihin voimme todella vaikuttaa. Hankalaksi asian tekee juuri se, että mieli näkee vaikutusmahdollisuuksia lähes kaikkialla. Usein vaikutukset, joita mielen keksimillä ratkaisuilla on, eivät ole yhtä suuret kuin haitalliset vaikutukset, jotka ovat seurausta siitä, että mieli jatkuvasti keskittyy ongelmiin. Tämä on totta erityisesti kärsimyksen kohdalla. Se, mihin huomio kiinnittyy, kasvaa.
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Veli-Matti Anttila, Turku
Ajanvaruksen puh. 050 3770148
