Olen harjoitellut irtipäästämistä eikä se edelleenkään ole aina kovin helppoa. Olen päästänyt irti useista kodeista ja muuttanut uusiin koteihin, olen päästänyt irti avioliitosta ja kahdesta muusta pitkästä parisuhteesta, olen päästänyt irti jossain määrin lapsestani (hän asuu kyllä kotona ja on samaan aikaan 17-vuotiaana aika itsenäinen tyyppi), olen päästänyt irti haaveestani saada toinen lapsi, olen päästänyt irti joistain ystävyyssuhteista, jotka eivät enää toimineet minulle ja olen päästänyt irti nuoruudestani nyt 47-vuotiaana.
Minulle merkittävä irtipäästäminen liittyy isääni, joka sairastaa Alzheimerin tautia. Neljän vuoden aikana sairaus on muuttanut isää: hänen toimintakykynsä, pärjääminen kotona ja muisti ovat heikentyneet. Hänen elämänsä on yhä enemmän sisällä ja ajatukset pyörivät vanhoissa asioissa. Keskustelemme paljon hänen lapsuudestaan, lapsuuden ja nuoruuden Tampereesta ja säästä. Isä ei muista, että olen mennyt naimisiin vuosi sitten tai mitä teen työkseni. Minut ja poikani hän vielä muistaa ja tunnistaa.
Aina työn touhussa ollut ja käsillään paljon tehnyt isäni istuu nyt paljon television ääressä. Isä on muuttunut pehmeämmäksi sairauden myötä. Hän ei ole vihainen tai vaikuta turhautuneelta, kuten jotkut Alzheimeria sairastavat. Itse tunnen lempeyttä ja rakkautta isää kohtaan. Olen puhunut isän kanssa läpi kaikki minua vaivanneet asiat ja tunnen, että olemme sovussa keskenämme. Uskon, että olen valmis päästämään irti, kun sen aika on. Ja toivon, ettei hän kuole pian ja meillä on vielä aikaa yhdessä.
Irtipäästäminen järvestä ja kesäelämästä
Toinen yllättävän vaikea irtipäästäminen tapahtui nyt syyskuun alussa. Päästin irti päivistä maalla, järven rannalla ja elämästä luonnon keskellä. Kesäelämästä, joka keskittyi ulkona olemiseen. Elämästä, jossa päivät täyttyivät lukemisella, ulkona tiskaamisella, ruuan laitolla, saunomisella ja luonnossa kävelyllä sekä ajalla puolison kanssa. Osa kesästä meni töiden merkeissä maalla, kun vedin mieheni kanssa retriittejä. Sekin oli ihanaa, minun ei tarvinnut matkustaa, vaan ihmiset tulivat luoksemme.
Tämä oli neljäs retriitti kesämme Oriveden ihanissa järvimaisemissa. Sunnuntaina pakkasimme uuden jurttamme talven ajaksi talteen, siirsimme kuusimetrisen ruokailuja varten tehdyn ulkopöytämme talviteloille, otimme alas riippumatot, käänsimme kompostin, tyhjensimme ulkovessat, laitoimme kuivamuonat hiiriltä suojaan, tyhjensimme jääkaapin ja sanoimme hetkeksi hyvästit metsälle.
Tänä kesänä vietin enemmän aikaa maalla kuin pitkään aikaan. Se oli ihanaa ja ilmat hellivät usein. En ikinä kyllästy katsomaan järvelle ja kuuntelemaan lokkien huutoa ja laineiden liplatusta.
Tuntui haikealta. Ja kuitenkin: syksylle on monenlaista muuta ihanaa luvassa. Ensi kesänä meillä on ohjelmassa peräti neljä retriittiä Orivedellä. Toukokuussa aloitamme kauden Orivedellä tantra & Radikaali rehellisyys -kombolla. Kokeilimme tätä yhdistelmää kerran aikaisemmin ja se toimi hyvin. Ja on ihanaa tehdä yhteistyötä muiden kouluttajien kanssa. Iloitsen jo ensi kesän odotuksesta.
Juuri nyt on hyvä olla täällä, kaupungissa.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, radikaali rehellisyys -kouluttaja Tuulia Syvänen
Osallistu huomenna Rikhardinkadulla, Helsingissä Tuulian järjestämään Radikaali rehellisyys -yhteisöpäivään klo 10:00 alkaen
tai 24.9. Rikhardinkadulla järjestettävään Radikaali rehellisyys -iltaan. Ilmoittautumiset: tuulia@HonestyEurope.com
