Istun aamukahvilla hitaasti heräilevällä torilla. Muutama hassu pulu näyttää eksyneeltä ja silti olevan kuin kotonaan. Ottavat muutamia askeleita ja pyrähtävät taas pari siivellistä laskeutuakseen parin metrin päähän toisin päin asetetuille mukulakiville ruuanhippusia keräämään. Vähän kuin minä eksyneenä, jolloin poukkoilen ja sinkoilen tyytyen hippusiin – kun en edes usko, että voisin saada enemmänkin ja helpommalla, koska saisin juuri sen mitä tarvitsen. Eksyneenä olen hukassa, enkä tiedä kuka olen ja mitä tarvitsen. Poukkoilen ja sinkoilen ottamassa sitä mitä on tarjolla kokematta silti tyydytystä. Kuin eläisin ilman merkitystä ja päämäärää – kuin joku veisi ja minä vaan vikisisin.
No, pulut sentään näyttävät onnellisilta. Ehkä ero onkin eksyneeseen minään siinä, että ne eivät kuluta energiaansa epävarmuuteen, koska ne uskovat, että niistä kyllä pidetään huolta. Minä aina en.
Onneksi olen yhä useammin myös perillä. Kuten nyt kun istun tässä toripuiston kivetyksellä. Aurinko lämmittää, ihmisten puheensorina kuulostaa ystävälliseltä, satunnaiset liikenteen äänet eivät riko hiljaisuutta, vaan soittavat kuin taustamusiikkia yhdessä ruohonleikkureiden kanssa. Kahvi maistuu yhtä hyvältä kuin tuoksuu vastaleikattu ruoho. Pulssi soittaa rauhallisen tasaista sävelmää, koska minulla ei ole hätää. Hallinnassani ei ole se mitä minusta ajatellaan, vaan se mitä minä ajattelen. Voin valita tässä ja nyt uskovani enemmän rakkauteen kuin pelkoon. Laitan silmät kiinni ja nautin, koska voin ja voin koska sallin ja sallin koska tarvitsen ja tarvitsen koska rakastan. Avaan silmäni ja näen eri suuntiin asetettujen mukulakivien sijaan tien, joka on niin selvä kuin selvä vain olla voi. Olen turvassa.
Rakkaus on huolenpidon sallimista itselleen:
Kun en yritä tahtoa,
vaan tahdon yrittää.
Kun en yritä ylettää,
vaan tahdon tavoittaa.
Kun en yritä riittää,
vaan tahdon sallia olemisen.
Kun en kahlitse,
vaan tahdon vapauttaa.
Kun en piiloudu,
vaan tahdon tulla näkyväksi.
Kun en siedä valhetta,
vaan tahdon etsiä totuutta.
Kun en tiedä kaikkea,
vaan tahdon oppia lisää.
Kun en paina alemmas,
vaan tahdon kannustaa.
Kun en korota ylemmäs,
vaan tahdon arvostaa.
Kun en katso ohi,
vaan tahdon kohdata.
Kun en pakene paikalta,
vaan tahdon kantaa vastuun.
Kun en tutki toisia,
vaan tahdon tuntea itseni.
Kun en tuomitse,
vaan tahdon armahtaa.
Kun en vastusta elämää,
vaan tahdon elää.
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Vastaanoton ajanvaraukset puh. 050 3486778
