Eilen tutun ruokakaupan kassalla oli uusi myyjä. Panin merkille miten hän katsoi yhtä ystävällisesti kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä asiakkaita silmiin. Hän ei ollut mekaanisesti käsiään liikuttava kone, vaan hän otti kontaktin jokaiseen.
Näin, että hän oli jännittynyt kenties uudesta työstään, mutta silti hän oli vilpittömällä tavalla ystävällinen ja oma itsensä. Kerroin hänelle miten hyvältä minusta tuntui hänen luonnollinen ystävällisyytensä ja miten sen kautta hän tietämättään antoi minulle paljon. (Hän ei voinut tietää, että menin kauppaan surun tunteen kanssa ja hänen vilpittömän ystävällinen olemuksensa kosketti lohdutetuksi tulemisen tarpeeseeni.)
Hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet palautteestani. Ehkä minä vastavuoroisesti kosketin johonkin hänen tarpeeseensa ja tulimme näin molemminpuolisella hyväntahtoisuudella palvelleeksi toisiamme. Jono ei tämän vuoksi kasvanut, eikä kenenkään kauppareissun aikataulu viivästynyt. Hän teki työtään kaiken aikaa samalla.
Lähdin kotiin tuntien kiitollisuutta lyhyestä kohtaamisestamme. Kuin kassa olisi ystävällisyydellään avannut minulle oven toivon huoneeseen. Maailmassa on paljon hyvää ja tarvitsen sitä. Tarvitsen vilpittömyyttä ja aitoutta. Tarvitsen hyväksyntää ja lempeyttä.
Minua hymyilytti ajaessani kotiin talven alta paljastunutta hiekkatietä pitkin fillarilla. Siveltimellä vedetyltä näyttävien pilvien seasta kuului kumeaa joutsenten laulua. Vielä kostea maa tuoksui lämmetessään auringossa. Naakat sovittelivat itseään mahdollisimman tiiviisti samalle sähkölangalle. Kuin yhtäkkiä kaikki yksityiskohdat olivat tahtomassa minulle hyvää ja hoitamassa olosuhteet sellaiseksi, että suruni sai tilaa nousta pintaan tukahduttamisen sijaan. En olisi ehkä jaksanut sitä niin hyvin jos kassa olisi auttanut minua sitä patoamaan tympeydellään, jos joutsenet olisivat vielä etelän mailla, jos hiekkatie olisi vielä lumen alla, jos siveltimellä vedetyt pilvet olisivat mustanpuhuvia ja jos naakat sinkoilisivat kuin sodassa keskenään.
Hyvä ympärilläni viritti minuun kiitollisuutta, jonka syntyperä on rakkaudessa. Saadessani osakseni jotain hyvää ja nähdessäni sen, voin vakuuttua omasta osastani luomakunnassa. En ole yksin tai hylätty, vaan voin antaa itselleni luvan kokea myös vaikeita tunteita, kuten surua, ja pyytää siihen ja sen jakamiseen sitä mitä juuri siihen tarvitsen.
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija, tervedenhoitaja Marjo Juutilainen
