Tapahtui elämässä mitä tahansa, olen kantanut mukanani tunnetta, että jossain muualla elämä tapahtui ”oikeammin ja paremmin”. Tämä on aiheuttanut ajoittaista levottomuutta ja tyytymättömyyttä itseeni. Vaikka järki kuinka sanoi, että kaikki on hyvin, niin tunne sisälläni on ollut toinen. Hain Ihminen tavattavissa -koulutukseen, koska halusin muutoksen tähän. Haluan olla tyytyväinen itseeni ja tuntea, että se oikea elämä on tässä ja nyt. Haluan selvittää mikä on totuus minusta ja miksi näytän kohtaavan elämässäni samoja kysymyksiä ja vaikeuksia uudelleen ja uudelleen.
Kun elämässä oli kaikki hyvin, oli minullakin helppoa, mutta surut, konfliktit ja muut elämään kuuluvat koettelemukset saivat minut entistä vahvemmin menettämään tasapainoni.
Jäin vellomaan konflikteihin hahmottamatta, mikä oma osuuteni sotkuun oli, joten pyytelin varmuuden vuoksi anteeksi vasemmalta ja oikealta samalla kun hiljaa mielessäni kiroilin ja päätin että ensi kerralla sanon kyllä suorat sanat. Puhinat puhisin kotona. Vaikka olen perusolemukseltani positiivinen ja naurua täynnä oleva persoona, kolikon toinen puoli on uhmakas ja riitaisa. Päällimmäinen tunne viimeisiltä vuosilta on väsymys ja kiukku.
Minulle oli aina ollut tärkeä olla mukava ja reilu, mutta en ymmärtänyt, että samalla kun olin mieliksi muille, laitoin järjestelmällisesti itseäni sivuun. Pakkasin pahaa oloa sisälleni. Paljon kiitosta saanut joustavuuteni ei tänä päivänä kuulosta miltään muulta, kuin pelolta olla oma itseni. Pelko siitä ettei olekaan tykätty ja tule hyväksytyksi eli tiedostamattomana sisälläni. Pelko olla joskus ikäväkin ihminen vaikutti merkittävästi myös siihen, kuinka toimin äitinä ja mitä olen vaimona. Yritin niin kovasti olla hyvä äiti ja vaimo, että voimani ehtyivät ja minusta tuli katkera ja vihainen. Tulos oli paradoksaalinen.
Lisäksi kannoin taakkoja, joita en tiennyt kantavani. Kysymys: ”miksi kannat murhetta toisten onnesta, hehän ovat aikuisia ja ovat vastuussa omasta hyvinvoinnistaan?”, oli erittäin yksinkertainen mutta aiheellinen kysymys. Tällainen murehtiminen söi energiaani, eikä hyödyttänyt ketään. Mitä ihmettä tässä matkalla oli tapahtunut, että olin näin solmussa?
Oravanpyörä oli nielaissut minut ja merkityksellisyys hukkui kiireen ja pakonomaisen tekemisen alle. Yritin olla se ihminen, joka halusin olla, sen sijaan että keskittyisin olemaan se kuka olen. Pidin itseni monta vuotta kiireisenä. Ei tarvinnut ajatella, kun juoksi, kunnes lopulta kaikki tuntui järjettömältä ja turhalta sohimiselta. Merkityksellisyys ei enää löytynyt tekemisestä, eikä itsetyytyväisyys suorituksista. Ajatus siitä, että synnyin tänne vain maksamaan asuntolainaa ja sitten kuolen, kauhistutti minua.
Ei ole helppoa todeta olleensa pihalla ja väärässä. Eikä ole ollut helppoa mennä läpi sen häpeän, joka nousee kun tajuaa kuinka sokea sitä itsensä suhteen on ollut. On ollut kova paikka nöyrtyä ja löytää itsestään itseinho, pelko, häpeä ja viha, asiat jotka ovat ohjailleet matkaani tietämättäni.
Ihminen tavattavissa -koulutus on antanut minulle paljon. Koulutuksen ohjaamana olen löytänyt käsittelemättömäksi jääneitä asioita elämässäni ja päässyt käsittelemään ne. Koulutus on johdattanut minut hellästi oivaltamaan isoja asioita itsestäni. Syitä solmuille on löytynyt. Yksi iso juttu on ollut oivaltaa, että tätä tanssia ei olekaan vienyt tämä tiedostava minä, vaan pääosin se tiedostamaton. Siinäpä sitä on ollut tällaiselle omavoimaiselle suorittajalle purtavaa. Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä tutkimusmatkaa itseeni ja ihmisyyteen koulutuksen tarjoamassa turvallisessa ympäristössä. On ollut hätkähdyttävä tajuta, että osa minua, joita luonteenpiirteikseni luulin ovatkin käytösmalleja. Jos olen ne kerran käyttööni ottanut, voin niistä luopuakin.
Koulutus on vasta puolessa välissä, jos sitäkään, mutta tunnen muutoksen. Oloni on päivä päivältä kevyempi ja rauhallisempi. Elämä rullaa kumman kepeästi, ilman ponnistelua ja taistelua. Siitä tunteesta on helppo olla kiitollinen monen vuoden irvistelyn jälkeen. Olen sama ihminen ja samoista palikoista rakennettu kuin ennenkin, mutta nyt kun rakennusmateriaaleihin ja mekanismeihin tulee syvemmin tutustuttua ja niitä uudelleen järjesteltyä, voi rakenteisiin eri tavalla luottaa. Paras merkki omasta muutoksesta on ehkä se, että maailma ympärilläni tuntuu muuttuneen mukavammaksi paikaksi elää. Lapseni jakaukset tuntuvat olevan suoremmassa, mieheni tuntuu hymyilevän enemmän, eikä äitinikään ole niin kipakka enää. Ymmärrykseni on kasvanut ja näen, koen ja kuulen asiat eri valossa kuin ennen. Lasten kanssa on tilanteita joita on aina ollut, mutta syystä tai toisesta en mene niin pois tolaltani kuin aikaisemmin.
Ymmärrän että minulla on mörköni ja koska tiedostan ja tunnistan ne, määrittelevät ne elämääni entistä vähemmän, eivätkä muiden tunnetilat ja asiat mene ihon alle. Mieheni kehui minun muuttuneen hyväntuulisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi ja ystäväni totesi, että minun ”olen ihan raivona” – tilityspuhelut ovat jääneet vähemmälle ja olen tasapainoisemman oloinen. Jotenkin tässä ja nyt on helpompi olla kuin ennen ja on ollut ilo kuulla, että se näkyy myös positiivisena muutoksena ulospäin.
Ihminen tavattavissa -koulutus on tarjonnut ainutlaatuisen näköalapaikan henkiselle kasvulle ja henkisen pääoman kasvattamiselle. Olen päässyt osaksi joukkoa, jossa egot on opittu jättämään oven taakse ja ihmiset kohtaavat toisensa riisuttuina hyväksyvästi ja ymmärtäen. Usko ihmisyyteen on palannut ja kyynisyys on jäämässä taka-alalle. Kolinalta ei toki olla säästytty eikä matka itseensä ole mikään kevyt kesäretki, mutta tiedän että tämän nelivuotisen jälkeen ei ole mitään mitä en uskaltaisi kohdata itsessäni. Tärkein koulutuksessa saavuttamani asia on, että olen saanut äitiyteeni aivan uudenlaisia avaimia. Se on asia, joka ei lakkaa liikuttamasta minua.
Sain opiskelija kollegaltani vinkin lukea Hidasta elämää -sivustoilla olleen blogin. Kirjoittaja Henriika Maikku luonnehdi kasvua ja muutosta seuraavalla tavalla:
”Kokemukseni mukaan paraneminen ei tapahdu ilman räkää ja kyyneliä. Se on sotkuista. Se särkee huolellisesti rakennetut kulissit ja murtaa kontrollin. Elämän rosoisuudessa on sen rikkaus. Rikkimenemisen kauneudessa, haavoittuvuuteen uskaltamisessa. Paraneminen on armollista…”
Paljon paremmin en osaisi viimeistä vuottani kuvailla. Ja tulevia, sillä matka jatkuu yhä. Mutta enää ei pelota ja jos pelottaa, niin tiedän olevani menossa oikeaan suuntaan.
On ollut helpottavaa oppia kaikki tämä, sillä se vapauttaa minut ihmettelemästä asioita joita olen koko ikäni ihmetellyt. Ja mikä parasta, vapauttaa minut pelosta. Luovutan kuskin paikan, hyppään takapenkille ja ryhdyn nauttimaan matkasta ja maisemista pitkästä, pitkästä aikaa.”
Ihminen tavattavissa -terapeutti, parisuhdekonsultti Ruusa Hentilä
Ruusa kirjoitti tämän blogitekstin suoritettuaan Kasvuohjelmamme ja aloittaessaan ohjelmamme Jatkokoulutuksen kolme vuotta sitten. Nyt Ruusa on valmistunut terapeutti ja hän teki lopputyönsä parisuhteen dynamiikasta yhdessä puolisonsa Aku Hentilän kanssa. Katso oheiselta videolta Ruusan ja Akun keskustelu siitä, kuinka heidän parisuhteensa muuttui koulutuksemme myötä.
