Ennen vanhaan ei ollut olemassa mitään sellaista kuin työlämä. Oli elämä. Ei ollut myöskään sellaista kuin työaika ja vapaa-aika. Kaikki oli aikaa. Maaseudulla elettäessä ei ollut mitään erityistä työpaikkaa, kaikki tapahtui siinä missä elämäkin tapahtui.
Industrialismin myötä syntyivät käsitteet työpaikka ja työaika. Mentiin kotoa pois kun mentiin työhön. Sen jälkeen elämä jakautui kahtia, oli työelämä ja elämä. Syntyi vapaa-ajan käsite, jolla tarkoitettiin sitä, että oltiin kotona eikä tehty työtä.
Vietettiin joutilaisuutta. Ihmisen elämä jakautui kahtia kun työ irrotettiin elämästä ja työstä tuli jotain, jota tehtiin sensijaan, että se olisi ollut osa sitä mitä oltiin. Oleminen ja tekeminen irrotettiin toisistaan. Tämän jälkeen tuli selväksi, ettei elämä kuuluisi työhön, vaan että se kuului pelkästään vapaa-aikaan.
Työssä suoritettiin ja oltiin tekeväisiä eivätkä työpaikalle mahtuneet ihmisenä olemiseen liittyvät asiat kuten tunteet ja inhimilliset tarpeet.
Olemme jo pitkään harjoitelleet itsemme pitämistä pois työpaikalta.
Urheasti siivoamme pois ihmisyyttämme ja sinnittelemme iltaan saakka, viikonloppuun saakka, lomalle saakka tai eläkkeelle saakka. Odotamme sitä hetkeä, jolloin saamme elää. Ihmisenä olemiseen liittyvät kysymykset eivät ole työpaikalla legitiimejä eivätkä relevantteja. Vain suoritus kelpaa ja sen mukana tehokkuus.
Tehokkuutta suorastaan palvotaan, ja siksi tarvitaan keppiä tai porkkanaa, jotta ihmiset saataisiin tekemään asioita, joita he sisimmässään eivät halua tehdä. Keppi ja porkkana ovat välineitä, joilla aasit saadaan höynäytettyä menemään sinne, minne ne eivät halua mennä.
Tehdäänkö näin myös ihmisten kanssa? Saadaan tekemään asioita joita he eivät halua tehdä?
Mikseivät halua? Siksi, että heillä on kädet täynnä sitä, että he yrittävät lakata olemasta ihmisiä siksi aikaa, kun ovat työssä, työpaikalla ja kun heillä on työaika. Johtamisessa ja esimiestyössä tämä näkyy siten, että johdetaan vain asioita, ei ihmisiä. Ihmisiäkin tosin yritetään johtaa, mutta vain jotta heistä saisi kaiken irti.
Olemme jo pitkään siivonneet itseämme ulos työstämme, niin kauan, ettei siinä mielestämme ole mitään outoa. Se kuuluu sinne. Outoa sitä vastoin on, jos pohtii tunteita, tarpeita, arvoja ja ihmisyyttä.
Eiväthän ne sinne kuulu.
Tällä hetkellä suurin varhaiselle sairaseläkkeelle siirtymisen syy ovat mielenterveysongelmat, tarkemmin sanoen uupumusperäinen masennus. Kauppalehti teki joitakin vuosia sitten kartoituksen, jossa kyseltiin uupuneilta, että miksi he ovat uupuneita. Lähes yhdeksänkymmentä prosenttia ilmoitti syyksi sen, ettei esimies kohtaa eikä näe.
Tämä kohtaamattomuus on luonnollinen seuraus siitä, että ihmisenä olemiseen liittyvät asiat eivät ole työpaikalla relevantteja eivätkä legitiimejä. Ihmisenä olemisen on lakattava siksi aikaa, kun on suorituksen aika. Tämä johtaa siihen, että ihminen sitoo suurimman osan voimavaroistaan siihen, että hän yrittää suorittaa olemisen kustannuksella. Tästä syntyy uupumus.
Ei se siitä synny, että tehdään paljon töitä. Siitä syntyy väsymys ja kun lepää, ihminen toipuu. Mutta uupumus ei poistu vaikka lepäisikin, sillä siinä on kyse syvemmästä ilmiöstä, itsensä kadottamisesta. Olemisen kadottamisesta. Eikä olemista pidä tässä sekoittaa laiskuuteen. Oleminen on sitä, että ollaan kokonaisena ihmisenä läsnä siinä mitä tehdään. Silloin se, mitä tehdään, saa sävynsä siitä mitä ihminen on.
Tämä ja juuri tämä on luovuutta. Luovuudesta seuraa työnilo ja jopa tuo paljon puhuttu tehokkuus. Mutta sellainen tehokkuus ei synny ihmisen kustannuksella vaan innovatiivisuudesta, luovuudesta ja työnilosta.
Tämä vanha industrialismin myötä syntynyt kahtiajakauma on nyt murenemassa. Se murenee sitä mukaa, kun talouden painopiste siirtyy tehdastyöstä palveluihin ja osaamisen tuottamiseen. Vanhat työajan, työpaikan ja työn käsitteet ovat poistumassa ja elävät murroksessa.
Onneksi.
Sillä on korkea aika nostaa ihminen itse suoritustaan tärkeämmäksi. Tämän tulee näkyä myös johtamisessa ja esimiestyössä. Painopisteen ja osaamisen on siirryttävä suorituksen johtamisesta ihmisen johtamiseen. Ja ihmisen kohtaamiseen.
Tämän vuoksi tulevaisuuden johtajilta tullaan odottamaan ihmisosaamista eikä sitä voi oppia tekniikoilla. Se tulee vain olemisen kautta, sitä kautta että johtaja on yhteydessä omaan olemiseensa.
Ei voi johtaa toista, ellei näe häntä. Eikä toista voi nähdä, ellei näe itseään.
Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja Tommy Hellsten
