Taivaalta tipahtelee suuria lumihiutaleita. Bussipysäkillä istuu nainen ja hänen vieressään pieni punaposkinen tyttö, joka potkii suurta luistinkassia jaloissaan. ”Mä oon niin vihanen sulle, että voisin lyödä”, tyttö sanoo. Nainen istuu hiljaa. Bussi kaartaa näkyviin ja pysähtyy kohdalle. ”Mä oon niin vihanen, etten halua tulla tohon bussiin sun kanssa”, tyttö jatkaa. ”Älä tule sitten, mutta minä menen”, vastaa nainen ja katoaa bussin sisään. Tyttö odottaa hetken, tarttuu sitten hädissään luistimiinsa ja ryntää bussiin naisen perässä. Bussissa tyttö yrittää selittää käytöstään. Nainen katselee bussin ikkunasta ulos. Tyttö selittää lisää, posket hehkuen. Tekee kaikkensa saadakseen naisen puhumaan, sanomaan edes jotain. Nainen tuijottaa ikkunasta ulos. Suu viivana. Ilmeettömänä. Nyt tyttö itkee. Nyyhkyttää, pyytää anteeksi käytöstään. Nainen ei edelleenkään vastaa.
Nainen ja tyttö nousevat pois bussista. Nainen pystyy jo juttelemaan tytölle. Toruu tyttöä huonosta käytöksestä. Selittää, että on kiire kotiin. Tyttö vetää luistinkassia perässään, pää painuksissa. Alistuneena.
Kotona tytön viha nousee uudestaan.
Myöhemmin nainen ottaa tytön syliinsä. ”Tiedätkö, miksi olin sulle ihan valtavan vihainen siinä bussipysäkillä”, nainen aloittaa haparoiden, tietämättä oikein itsekään mihin pyrkii. ”Et sä ollu vihanen”, tyttö vastaa. ”Sä katoit mua niin, ettet tykänny musta yhtään. Sun silmissä oli sellanen ilme, ettet yhtään tykänny musta”, tyttö toistaa.
Jäin miettimään, kumpi minä olen tarinassa, äiti vai tyttö? Kummalla on suurempi hätä? Tunnistin itseni molemmissa. Olin yhtä aikaa punaposkinen tyttö ja ikkunasta ulos tuijottava nainen. Missä oli tarinan aikuinen? Kuuluiko aikuisen ääni ensimmäisiä kertoja vasta myöhään illalla naisen ottaessa tyttöä syliin?
Tarinan tyttö on äärimmäisen viisas. Olen onnellinen, että hän uskaltaa edelleen suuttua. Olen onnellinen, että hän tunnistaa edelleen, miltä hänestä tuntuu. Että hän uskaltaa kertoa sen aikuiselle. Olen onnellinen, että tytöllä on äiti, joka haluaa harjoitella olemaan aikuinen, vaikkei se aina helppoa olekaan.
Tunnistitko sinä itsesi tarinasta? Mikä on sinun suhteesi vihaan?
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija, eritysluokanopettaja Anna Rissanen
