Addiktio on varsinainen pirulainen. Ihminen tavattavissa -koulutuksen myötä olen alkanut tajuamaan kuinka suuri pirulainen se onkaan. Ennen ajattelin addiktion liittyvän lähinnä päihteisiin ja nautintoaineisiin kuten viinaan, huumeisiin, lääkkeisiin, nuuskaan, tupakkaan, jne. Vaikka itselläkin on ollut suhteita muutamiin em. aineisiin, ja joissain elämänvaiheissa varsin runsaasti, niin siitä huolimatta pystyin vakuuttamaan itselleni, että addiktio ei koske minua. Laitoin itseni jopa jalustalle ja mietin, että riippuvuudet ovat heikkojen ihmisten ongelmia, ei minun.
Addiktio on paljon muutakin kuin nautintoaineita, välittäjäaineita ja fyysisiä ominaisuuksia. Kuten Graig Nakken asian ilmaisee: ”Riippuvuussairaus syntyy hyvin syvällä ihmisen sisimmässä ja kärsimys, jolle hän asettuu alttiiksi, tapahtuu tunnetasolla.” Juuri addiktion emotionaalisen puolen, eli se mitä tunteita ja tarpeita ilmiöön liittyy, ymmärtäminen on ollut itselle mieltä avartavaa. Ihminen kun hakee addiktiivisen yllykkeen kautta erityisesti lohtua ja läheisyyttä. ”Normaali” ihminen hakee lohtua toisista ihmisistä ja itsestä, kun taas addikti hakee lohtua addiktiivisesta yllykkeestä ja usein eristäytyy poispäin esim. toisista ihmisistä.
Addiktiivinen yllyke ei siis rajoitu vain päihteisiin. Kun ihminen pyrkii tyydyttämään mielihyvän/nautinnon ja vallan tarpeitaan, hän saattaa yrittää sitä mm. videopelien, uhkapelien, somettamisen, syömisen, työn, kiireen/touhun, seksin, kuntourheilun, kilpaurheilun tai sokerin avulla. Tässä listassa oli lueteltuna jo kulttuurillisesti muutama erittäin hyväksytty juttu, jopa hyveinä pidettyjä, kuten esim. työ ja urheilu. Olisin toki mieluummin riippuvainen urheilusta kuin viinasta, mutta allaoleva emotionaalinen logiikka on molemmissa kuitenkin sama: niiden avulla voidaan paeta henkistä kipua, tavoitella hetken mielihyvää, sekä tyydyttää joitain tärkeitä tarpeitamme, kuten mielihyvän/nautinnon tai vallan tarpeita. Kilpaurheilussa suorituksista voi tulla jopa transsinomaisia tuntemuksia ja niihin voi helposti jäädä koukkuun. Ja vastapainona: kun kilpaura aikanaan loppuu, niin pudotuskin voi olla hurja, jos tilalle ei tule korvaavaa euforiaa tai jos allaolevaa tunnelogiikkaa ei tiedosta.
Addiktio on myös todella ovela ja salakavala. Se voi muuttaa muotoa. Juuri kun se on paljastumaisillaan, niin se voi vaihtaa ainetta tai tapahtumaa. Alkoholisti voi lopettaa juomisen mutta aloittaa heti perään ylensyömisen. Peliriippuvainen voi vaihtaa pelaamisen yht’äkkiä pakonomaiseen kuntourheiluun. Kenties ahdistusta paetaan nyt viinan sijasta mässäilyyn tai haetaan ”kicksejä” pelaamisen sijasta kuntourheilun puolelta. Addiktioon liittyy vahvasti myös kontrolli ja objektiajattelu. Addikti haluaa kontrolloida elämää ja ihmisiä ja pitää ihmisiä muutoinkin vain objekteina. Addiktiivinen yllyke ajaa addiktin silmissä aina ihmisten ohi, sillä yllykkeeseen – ja sen mukana tuomaan lohdutukseen – voi luottaa, toisin kuin ihmisiin. Karuna esimerkkinä voisi sanoa pakonomaisen ja usein tapahtuvan itsetyydytyksen. Miehen ollessa kyseessä, ”tyydytys” on taattu, laukeamisesta vapautuu endorfiinia, ja tähän tunteeseen on erittäin helppo jäädä koukkuun.
Addiktio on myös todella sitkeä kumppani. Siitä irti pääseminen on todella vaikeaa ja vaikka lääkkeillä voidaankin hoitaa joitain addiktioita, niin ei niillä päästä addiktion juurisyihin käsiksi. Ongelmana voi myös olla se, että addiktiota yritetään järkeistää ja saada se sitä kautta hallintaan. Moni on kuitenkin huomannut, kuinka toivotonta on valistaa alkoholistia vaaroista ja riskeistä ja siitä, että ”eihän tuossa ole mitään järkeä!” Addiktikin sen yleensä tietää järjen tasolla, mutta ei silti voi mitään. Sairauden kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä ja selättämisessä on otettava myös tunnemaailma käyttöön. Addiktioon liittyy niin paljon tunne- ja tarvepuolen ulottuvuuksia, että niiden tiedostaminen ja ymmärtäminen helpottaa kokonaisvaltaisemmassa toipumisessa.
Tuloksellisesti menestykseimmät hoitomuodot korostavat myös merkityksellisyyttä, henkisyyden heräämistä ja syvempää yhteyttä itseen ja muihin. Omin voimin on vaikea, käytännössä mahdoton, taistella tätä addiktiopirua vastaan. Tämä piirre ei tosin helpolla sovi nykykulttuuriimme, missä korostetaan vahvuutta ja yksin pärjäämistä. Avun pyytäminen leimataan helposti heikkoudeksi. Yksin pärjäämisen haastavuutta voidaan kuitenkin tarkastella myös häpeän kautta: addiktioon liittyy nimittäin yleensä aina myös läjäpäin häpeää. Maailman yksi johtavista häpeätutkijoista, Brene Brown, sanoo, että häpeä voidaan nujertaa mm. itsemyötätunnolla ja yhteydellä muihin (mielellään esim. sellaisiin ihmisiin, joilta saa empatiaa). Pyrin itsekin muistamaan ja sisäistämään tunnetasolla, että lohtua ja läheisyyttä kannattaa hakea mieluummin syvältä itsestä ja toisista ihmisistä kuin vaikkapa pullosta tai pakonomaisesta somettamisesta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta on minulla loppuelämä aikaa harjoitella.
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Aku Hentilä
