Ahdistus, mitä se oikein on? Ahdistuksen voi sanoa olevan pelon sukulainen. Pelosta puhutaan yleisimmin reaktiona johonkin ulkoiseen uhkaan. Pelko laukaisee kehossamme monenlaisia tuntemuksia. Sydän alkaa tykyttämään rinnassa, kämmenpohjat hikoavat ja niin edelleen. Freud kutsui näitä kehollisia oireita peloksi, kun ne ovat ulkoisen uhan aiheuttamia, ja ahdistukseksi silloin, kun uhan aiheuttaja on tiedostamattomat tunteemme. Ahdistus voi tuntua esimerkiksi myös rintakehällä tai kurkun seudulla epämiellyttävänä vihlovana tai puristavana tunteena. Se voi tuntua myös erilaisina tuntemuksina ja jännityksinä vatsan seudulla.
Psykoterapeutti Jon Frederickson kirjoittaa kirjassaan Co-Creating Change, että ahdistus on eräänlainen hätäsignaali sisällemme olevista uhkaaviksi koetuista tunteista. Hän toteaa, että me emme voi juosta niitä karkuun, mutta voimme piiloutua niiltä käyttäen erilaisia mielen sisäisiä puolustusmekanismeja. Tiedämme, että pelko ulkoisesta uhasta saa meidät virittäytymään puolustusasemiin. Aivan samoin voi sanoa olevan asian laita ahdistuksen kohdalla. Ahdistus laukaisee meissä defenssejä, joiden tarkoitus on estää epämieluisten tunteiden nousu tietoisuuteen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tunteita herättäneen asian kieltäminen, järkeistäminen, älyllistäminen, vähättely, yleistäminen tai tunteen kohdistaminen uuteen kohteeseen.
Miksi ihmeessä mielemme voi tulkita tunteemme niin uhkaaviksi, että niiltä tulisi suojautua? Äkkiseltään ajateltuna se voi tuntua erikoiselta väitteeltä. Eihän kaikkien tunteiden läpi eläminen tietysti ole aina miellyttävää, mutta onko meille joitain muita syitä vältellä tunteitamme, vaikka sitten oman hyvinvointimme kustannuksella? Saatamme olla omaksuneet tämän mallin jo varhain.
Turvattomassa kiintymyssuhteessa lapsi saattaa oppia, että omien tunteiden näyttäminen ei johda toivottuun lopputulokseen. Lapsi voi oppia, että omien tunteiden näyttäminen katkaisee yhteyden omaan vanhempaan. Äiti ja isä eivät ehkä syystä tai toisesta kestä lapsen tunnereaktioita. Tällöin lapsi tulee emotionaalisesti hylätyksi. Lapsi alkaa siis oppia, ettei tunteiden näyttämisestä seuraa hänelle mitään hyvää. Sen sijaan hän alkaa tiedostamattaan sisäistää mallia, jossa hän automaattisesti jättää omat sisäiset tunneimpulssinsa kokonaan huomiotta.
Vanhempien yksi keskeisistä tehtävistä on toimia lapselle peilinä, josta hän voi oppia tunnistamaan itsensä eri puolet. Kun lapsi esimerkiksi suuttuu, tarjoutuu vanhemmalle mahdollisuus peilata tätä tunnekokemusta lapselle. ”Näen, että sinua vihastuttaa ihan valtavasti”. Tämän kaltaiset peilaukset vanhemman toimesta rakentavat lapsen aivoissa hermoratoja aivojen tunnekeskuksen (limbinen järjestelmä) ja tietoisten aivojen osien (mm. dorsolateraalinen otsalohko) välille. Käytännössä tästä seuraa, että turvallisesti kiinnittynyt lapsi oppii hiljalleen kiinnittämään tarkkaa huomiota omaan sisäiseen tunnemaailmaansa, kun taas turvattomasti kiinnittynyt lapsi oppii välttelemään omia tunteitaan, ja kehittää tilalle erilaisia selviytymismekanismeja. Turvallisesti kiinnittynyt lapsi ohjautuu siis pääsääntöisesti omista tunteistaan käsin, kun taas turvattomasti kiinnittynyt lapsi tulkitsee ulkomaailmaa ja vastapuolen tunnereaktioita, ja ohjautuu usein niistä käsin.
Turvattomasti kiinnittyneen ihmisen aivoihin ei kehity samalla tavalla vahvoja yhteyksiä tunneaivojen ja niiden aivojen osien välille, joissa tietoinen ajattelu tapahtuu. Silloin hän ei toisin sanoen useinkaan ole tietoinen omista tunteistaan. Sen sijaan hän saattaa olla tietoinen ainoastaan epämääräisistä kehollisista ahdistuksen tunteista, joiden syytekijät ovat hänelle täysi mysteeri.
Mitä voimakkaampia alas painetut, tukahdutetut tunteet ovat, sitä voimakkaampia ovat myös ahdistuksen ja defenssien aiheuttamat oireetkin. Ahdistus, joka kanavoituu pääasiassa tahdonalaisiin lihaksiin voi ilmetä erilaisina kipuina ympäri kehoa. Ahdistus voi johtaa myös paniikkikohtauksiin. Vaihtoehtoisesti se voi kanavoitua autonomisen hermoston parasympaattisen haaraan, jolloin se voi aiheuttaa mm. migreeniä, vatsanväänteitä tai masennuksen kaltaisia oireita. Kun ahdistus kanavavoituu parasympaattisen hermoston kautta, on ihminen tyypillisesti hyvin tietämätön ahdistuksestaan ja sen alta löytyvistä tunteista. Ainoa asia, joka hänelle näistä viestii, on hänen oireensa.
Omaa ahdistuksen sietokykyä on mahdollista kehittää esimerkiksi terapeuttisen työskentelyn kautta. Terapeuttinen työskentely, joka auttaa ihmistä kiinnittämään huomiota omaan sisäiseen tunnemaailmaansa, alkaa hiljalleen palauttamaan tunneaivojen ja tietoisten aivojen osien välisiä yhteyksiä. Kyky olla läsnä omille tunteilleen kasvaa askel kerrallaan ja sitä kautta tunteiden tukahduttamisesta aiheutuneet oireet alkavat myös helpottamaan.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Veli-Matti Anttila, Turku
Ajanvaraukset puh. 050 3770148
www.sisainenmatka.fi
Lähteet:
Frederickson, Jon 2013: Co-Creating Change, Effective dynamic therapy techniques, Seven Leaves Press, LLC
Abbas, Allan 2015: Reaching through resistance, advanced psychotherapy techniques, Seven Leaves Press, Kansas City
