Euroopan työ- ja elinolosuhteiden kehittämissäätiö Eurofound teki toukokuussa 2020 kyselyn, josta selvisi muun muassa se, että Suomessa siirryttiin etätyöhön pandemian seurauksena enemmän kuin muissa EU-maissa. Käytännössä noin miljoona, eli puolet suomalaisista työntekijöistä, teki etätöitä viime keväänä.
Erityisesti tietotyön parissa etätyö on tasaisesti lisääntynyt 2010-luvulla teknologian huikeasti kehittyessä, mutta poikkeusolot ovat lisänneet myös vaihtoehdotonta etätyötä. Suomessa on parhaillaan paljon työntekijöitä, jotka ovat tehneet viimeiset puoli vuotta etätyötä ja päässeet kasvotusten yhteen työkavereiden kanssa kenties vain muutaman kerran koko aikana.
Vaikka etätyö on monelle mieluinen, mahdollistava ja kannattavakin vaihtoehto, on siinä myös riskejä. Etätyö voi esimerkiksi eristää työntekijän työyhteisöstään ja lisätä ahdistusta merkittävästi erityisesti poikkeusaikana, jossa paluuaikataulua uuteen normaaliin ei vielä kukaan tiedä. Kyselystä kantautuikin tärkeä viesti etätyötä tekevien keskuudesta: sosiaalisten kontaktien kaipuu vaivaa yhä kipeämmin ja yhä useampaa. Koko EU-alueella n.16% alle 35-vuotiaista työntekijöistä tunsi itsensä yksinäiseksi koko ajan tai lähes koko ajan, kun ennen koronakriisiä näin oli tuntenut vain kuusi prosenttia.
Kun normaalit kohtaamiset työpaikalla jäävät pois ja palaveriaikatauluja tehostetaan fyysisistä siirtymisistä jäävän ylimääräisen ajan myötä entistä tiukemmiksi, on vaarassa entistä herkemmin unohtaa inhimillisyyden rajat. Yksinäisyys ja kohonnut työstressi ovat huono yhdistelmä. Yksinäisyyskin voi osaltaan ylläpitää korkeita stressitasoja ja pitkittynyt stressi taas lisää sairastumisriskiä (sekä fyysistä että psyykkistä) heikentäessään elimistön puolustusmekanismeja.
Työyhteisö tuskin on kaikille elämän tärkein yhteisö, mutta kun otetaan huomioon, että teemme elämästämme työtä keskimäärin noin kolmekymmentä vuotta (Tilastokeskus), on myös työyhteisöjemme osuus kokonaishyvinvointiimme vääjäämättä merkittävä. (Työ)yhteisöön kuulumisen tarve ei häviä etätöissä eikä poikkeusolosuhteissa, vaan pikemminkin korostuu. Kun arjesta puuttuvat työkavereiden kanssa jaetut yhteiset rentouttavat naurunremakat kahvihuoneessa tai kohtaavat keskustelut lounaspöydässä, jäädään etätyössä vaille merkittävästä terveyttä ylläpitävästä yhteisöllisyyden liimasta: inhimillisyydestä.
Kun tärkeät arjen peilaussuhteet (työkaverit) jäävät omasta arjesta pois, voi oman itsensä johtaminen käydä yhä haastavammaksi. Palautteen ja inhimillisen kohtaamisen (peilaus) puute voi nostaa henkilökohtaista sairastumisriskiä ja hämärryttää yhteisiä tavoitteita, oman toiminnan säätelyä ja sen merkityksen ymmärtämistä. Sähköpostien, puhelujen ja palaverien seassa voi olla yhä vaikeampaa erottaa tärkeää ja turhaa tietoa toisistaan. Kontakteja voi olla paljon, mutta todellista kohtaamista vähän, jolloin kohdatuksi tulemisen tarve voi hautautua tunnistamattomaksi ja yksinäisyys hiipiä arkeen salakavalastikin.
Ohuiden ja yksinomaan työtehtäviin liittyvien sosiaalisten kontaktien tulvassa työtä voi olla yhä vaikeampaa hallita, jolloin kiireen tunne, stressi ja inhimillisten kohtaamisten puute alkavat synnyttää turvattomuutta ja levottomuutta: peilien puuttuessa etätyöntekijä voikin kokea olevansa jatkuvasti ylemmäs karkaavan riman turha tavoittelija – riittämätön, vaikka kaikkensa antava.
Vuorokauden kolmijako työn, oman ajan ja nukkumisen välillä uhkaa hävitä kun ketteryys, nokkeluus, joustavuus, tehokkuus, hyper-connectivity ja sopeutuminen uusiin tilanteisiin ilman kasvotusten kohtaamista tuntuvat olevan nykyajan ammattilaisen tärkeimpiä taitoja. Ihmisen perusrakenteen (tarvitsevuus) kadottaminen niiden keskellä voi olla kohtalokasta paitsi henkilökohtaisen hyvinvoinnin, myös työn kannattavuuden ja tuottavuuden näkökulmasta.
Etätyönkin aikana tarvitaan ehdottomasti keinoja ylläpitää työyhteisön toimivaa yhteyttä, jossa jokaisen panoksella ja persoonalla on oma merkityksensä ja paikkansa. Yhteiset kahvihetket, työnohjaus, erilaiset pienryhmätapaamiset ja muut inhimillisyyden tuulet liputtavat työssä jaksamisen puolesta ja kohottavat yhteisten tavoitteiden merkityksellisyyttä.
Jokaisen työyhteisön ja erityisesti niiden johdon tulisikin kyetä katsomaan peiliin niin, että sen yksilöiden pahoin- ja hyvinvointi tulisi oikeasti nähdyksi. Tärkeät kysymykset voisivatkin olla: Työskenteleekö työyhteisössämme ihmisiä vai robotteja? Ja miten se näkyy käytännössä työyhteisön sosiaalisissa suhteissa ja kommunikaatiotavoissa? Robotti ei väsy toimimaan niinkuin se on ohjelmoitu, mutta ihminen (onneksi) reagoi kun tarpeet sivuutetaan ja uupumus vyöryy päälle omien ja yhteisön rajojen hämärtyessä.
Huikea teknoligian kehitys on yhtä aikaa suuri mahdollisuus ja valitettavasti myös vakava riski, ellei sen rinnalla tunnusteta ihmisyyttä. Ihminen, jonka stressitaso on ollut koholla jo pidempään tarvitsee turvallista kohtaamista ja yhteisöä, jossa hänen hyvinvointinsa merkitys tunnustetaan. Vaikka suuri vastuu omasta hyvinvoinnista onkin yksilöllä itsellään, ei yhteisöjämme voida erottaa vastuusta. Kukaan yksilö ei voi irrottautua yhteisöistään yksin hoitelemaan itseään, vaan tarvitsemme toisiamme ylläpitääksemme stressitasojamme mahdollisimman normaaleina. Se on yhteinen kansanterveydellinen haasteemme ja niihin talkoisiin tarvitaan ihan jokaista. Osallistuminen lähtee liikkeelle oman ihmisyyden tunnustamisesta, kuten omien tunteiden havainnoinnista ja niiden takana vaikuttavien tarpeiden löytämisestä.
Poikkeusolot eivät vie meiltä yhteyden muodostamisen mahdollisuuksia näihin tarpeisiimme, jos vain tunnustamme ne ja järjestämme poikkeusolot huomioivia kohtaamisen mahdollisuuksia. Se minkä tunnustamme, sen merkityksen yleensä myös ymmärrämme ja hyväksymme.
Merkityksellisissä sosiaalisissa kontakteissa, eli vuorovaikutuksessa, tapahtuu kielemme ja mielemme kehitys kaikissa ikä- ja elämänvaiheissamme. Siksi niiden vaaliminen on myös työssä jaksamisen lähtökohta. Kehittymätön kieli ja mieli ovat herkemmin kaapattavissa sellaiseen elämäntapaan, missä ihmisyydelle ei ole riittävästi tilaa. Seuraukset näkyvät muun muassa tilastoissa: mielenterveyden syyt ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeen syy Suomessa.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, terveydenhoitaja Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Yhteydenotot puh. 050-348 6778
