
Ihminen tavattavissa -terapia tukena matkalla kohti omannäköistä elämää.
Uupumusta ja vanhoja rooleja
Moni uupuu työssään joka ei enää ravitse. Työstä on saattanut tulla elämän korvike – ei vain osa elämää. Emme ehkä ole oppineet johtamaan itseämme, vaan elämme todeksi vanhaa narratiivia toistaen tuttuja rooleja kuten kiltti, suorittaja tai näkymätön.
Teemme valintoja lapsuudessa syntyneiden uskomusten pohjalta ja haemme turvaa tavoilla, jotka olivat silloin välttämättömiä, mutta eivät enää palvele. Moni meistä kantaa sisällään tunnetta, että elämä voisi olla enemmän omannäköistä: enemmän merkitystä, suuntaa, iloa tai vapautta olla oma itsensä.
Silti haaveet jäävät usein taka-alalle – ei siksi, ettemme tahtoisi, vaan siksi, ettemme tunne oloamme riittävän turvalliseksi lähteäksemme kohti uutta.
Hetket jotka kutsuvat muutokseen
Elämä ei etene suoraviivaisesti, vaan sykleissä. Aina tulee hetkiä, jolloin vanha tapa elää ei enää kanna ja jokin uusi pyrkii esiin. Nämä hetket eivät ole epäonnistumisia, vaan kutsuja uuteen alkuun.
Uskallatko lähteä kohti unelmaasi? Tässä nousee ratkaiseva kysymys: koetko olevasi toimija omassa elämässäsi vai sivustaseuraaja?
Sivusta seuraajan elämässä korostuvat huoli ja kokemus siitä, ettei voi vaikuttaa asioihin. Oman elämän sankari ei osaa vielä kaikkea, mutta tietää oppivansa. Hän kokee elämän merkitykselliseksi ja kantaa mielessään elävää kuvaa suunnasta, jota kohti on matkalla.
Ero ei ole olosuhteissa, vaan toimijuuden kokemuksessa.
Haaveiden esteet ja suojamekanismit
Haaveiden toteutumista sabotoivat usein huomaamattomat suojamekanismit. Kehollinen turvattomuus voi saada innostavankin haaveen tuntumaan uhkalta. Vanha ja tuttu valitaan, vaikka se ei olisi palkitsevaa tai voimaannuttavaa.
Usein ajattelemme, että muutos vaatii lisää tahtoa, motivaatiota tai puskemista. Todellisuudessa turvallisuus edeltää toimintaa.
Jos hermosto ei koe turvaa, keho ja mieli alkavat vastustaa muutosta, vaikka se olisi järkevää ja toivottua. Hermosto voi mennä yli- tai alivireeseen, joten voit huomata esimerkiksi vetäytyväsi tai hyökkääväsi uudessa tilanteessa. Ahdistus voi lisääntyä ja syke nousta miettiessäsi uutta haavetta. Pelko voi saada sinut pysymään vanhassa.
Siksi muutoksen perusta on tunnetaitojen harjoittamisessa, kehon rauhoittamisessa ja myötätuntoisessa sisäisessä puheessa. Keho edeltää mieltä. Kun kehossa on tilaa, myös ajatukset ja ideat liikkuvat vapaammin.
Unelmointikyky saattaa olla pienentynyt, koska mieli on oppinut olemaan varovainen: suuret toiveet tuntuvat nololta, vaarallisilta tai epärealistisilta. Lapsena meille opetettiin usein: ”Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” Ankaran ja kriittisen vanhemman sisäinen ääni varoittaa riskeistä ja tuomitsee haaveet haihatteluksi.
On oltava hereillä myös sen suhteen kenen unelmaa lähdet tavoittelemaan. Jos tavoitteet nousevat ulkoisista odotuksista, kuten vanhemman tai yhteiskunnan vaatimuksista, yhteys sisäiseen ääneesi voi katketa. Täydellisyyden tavoittelu ja ankara sisäinen kriitikko tekevät unelmista taas liian raskaita.
Identiteettiristiriidat voivat myös sabotoida haaveita ja herättää häpeää, erityisesti jos lapsuudessa olet oppinut, että et ansaitse hyvää tai roolisi oli olla kiltti palvelija, joka sivuuttaa omat tarpeensa. Meidän on kyettävä luopumaan vanhasta, rajoittavasta ja pienentävästä minäkuvasta.
Unelmat vaativat myös pitkäjänteistä työtä ja kykyä kestää epävarmuutta, pettymyksiä ja keskeneräisyyttä. Näille tunteille on sallittava tilaa, jotta ne eivät sabotoi etenemistä.
Myös onnistumisen pelko voi pysäyttää kasvun kynnyksellä. Menestys tuo mukanaan näkyvyyttä, vastuuta, ihmissuhdemuutoksia ja joskus kateutta.
Näiden mekanismien tunnistaminen ei ole syy lannistua, vaan avain muutokseen.
Voit esimerkiksi ottaa yhden haitallisen uskomuksen – ajatuksen, joka estää sinua etenemästä – ja tarkastella sitä etäältä. Miten se on suojellut sinua menneisyydessä? Miltä se on estänyt sinua elämässäsi? Kun kiität sitä sen alkuperäisestä tehtävästä ja annat itsellesi luvan ottaa siihen etäisyyttä, keho usein vapautuu ja tilaa syntyy uudelle.
Luovuus ja suunta sallimalla
Luovuus ja suunta eivät synny pakottamalla, vaan sallimalla. Kun kirjoitat hetken huonoja, outoja tai noloja ideoita ilman sensuuria, tai kun nimeät asioita, joita et enää halua elämässäsi ja käännät ne vastakohdiksi, alat nähdä suuntaviittoja.
Pienet eläväisyyden hetket arjessa ja lämmin ja läikähtävä tunne sydämen kohdalla kertovat enemmän kuin suuret suunnitelmat.
Ehkä tärkein kysymys kuuluu: jos minun ei tarvitsisi suorittaa tai todistaa itseäni, mikä alkaisi kiinnostaa?
Ihminen tavattavissa -terapia turvallisena tukena
Ihminen tavattavissa -terapia on turvallinen tila tarkastella haaveita sabotoivia tekijöitä. Siellä opit kohtaamaan ja säätelemään vaikeita tunteita, joita vääjäämättä tulee matkalla muutoksessa uuteen suuntaan. Ihminen tavattavissa -terapia tukee myös hermostoa vahvistavilla harjoitteilla. Ihmisten elämässä on monia rinnakkaisia “kertomuksia”, mutta usein yksi hallitseva tarina (ongelmakertomus) peittää muut alleen. Terapiassa etsimme vaihtoehtoisia tarinoita – sellaisia, jotka heijastavat toivoa, arvoja, kyvykkyyttä ja toimijuutta. Nämä vaihtoehtoiset tarinat auttavat näkemään itsesi uudessa valossa.
-Virpi Gustafsson, Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
Virpi ottaa vastaan harjoitteluasiakkaita ja hänelle voi varata ajan joko sähköpostillä virpi.gustafsson(at)gmail.com tai vellon ajanvarauksen kautta.
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä yhteisöstämme tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.

