Ystävälläni Riitalla on ollut jo pidemmän aikaa unelma kirjoittaa tarinoita. Hän on puhunut unelmastaan minulle useaan otteeseen ääni innosta solisten ja kädet vauhdikkaasti vispaten. Riitan ideat tarinoiden sisällöstä ovat kuulostaneet kokeilemisen arvoiselta, ja olen kerta toisensa jälkeen rohkaissut häntä hänen hankkeessaan. Mitään ei ole kuitenkaan syntynyt. Kysyessäni aika ajoin syytä tähän nollatulokseen Riitta on tuskastuneena ähkäissyt, että kyllähän minä, mutta kun. Ja sitten hän on lorotellut vuolaasti kaikenlaisia selityksiä sille, miksi luovuus ei kuki, kalenteri huohottaa ja kaislaa on potkurissa.
Pohdin, miten voisin auttaa Riittaa havaitessani hänen olevan jumissa unelmansa kanssa. Kutsuin Riitan koronakävelylle ja halusin kuulla hänen tarinaansa tarkemmin. Hapekkaassa pikkupakkasessa kiersimme tuttuja Linnaisten lenkkimaastoja ja tarkistin Riitalta, miksi hän haluaa kirjoittaa ja mikä siinä hänelle on tärkeää. Riitta kiihdytti vauhtiaan ja silmät tuikkien kertoi nauttivansa asioiden verbalisoinnista. Osuvien sanojen löytäminen joillekin ilmiölle tuotti hänelle iloa ja lähes fyysistä mielihyvää. Jakaessaan oivalluksiaan elämästä hän koki toteuttavansa yhtä arvoistaan ja voivansa sitä kautta auttaa myös muita.
Pienin teko kohti tärkeää ja siihen tarvittavat taidot
Kysyin Riitalta, jos kaikki olisi mahdollista, mikä voisi olla tässä kohtaa se pienin teko, joka veisi häntä kohti hänen unelmaansa. Jatkoin vielä lisäkysymyksellä, mitä taitoa tuon pienen teon tekemiseen hän tarvitsisi. Riitta oli pitkään vaiti. Hänen katseensa sammui ja innostus olemuksesta katosi. Vain pieni kipinä jäi kytemään ja savuamaan hänen roihunsa romahdettua. Hämmennyin tästä äkillisestä muodonmuutoksesta ja pienen hiljaisuuden jälkeen kysyin pehmeästi, mitä hänessä tapahtui.
Riitan ääni oli kylmä ja kyllästynyt hänen tuhahtaessaan, että ei tästä tule mitään. Eikä hänellä ole sitä paitsi edes mitään sanottavaa. Hän elää unelmansa kanssa omassa kuplassaan ja luulee liikoja itsestään. Maailma on väärällään hyviä kirjoittajia ja turha hänen on omaa tarinaansa kellekään tarjota. Ei ketään kuitenkaan kiinnosta ja koko kirjoittaminen on vain ajanhukkaa. Riitta kiristi vauhtiaan ylämäessä ja ulkoilupuku kahisten lähestulkoon sylki suustaan viimeisen lauseensa.
Seurasin ääneti Riitan kintereillä ja hengittelin kuulemaani. Tunsin surua ja myötätuntoa Riittaa kohtaan ja totesin levollisesti, että kuulostaapa ankaralta. Ja samalla merkitykselliseltä. On näet niin, että mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä viekkaampana ja väkevämpänä meidän sisäiset diktaattorimme meissä aktivoituvat. Riitta käännähti katsomaan minua hölmistyneenä ja pyysi tarkentamaan mitä tarkoitan.
Sisäinen kriitikko pyrkii suojelemaan meitä
Kerroin Riitalle, että me kaikki kannamme mielissämme aikojen alusta perimäämme sisäistä riskianalyytikkoa, jolle kaikki muutos on uhka. Mielemme pyrkii suojelemaan meitä vaaroilta ja pettymyksiltä. Tuo mielen kriitikko on osa luolamiehen käyttöjärjestelmäämme, ja kiitos sen me olemme lajina säilyneet näihin päiviin asti. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että mikäli me annamme sisäinen kriitikkomme toimia elämämme ohjaimissa, tulee se sabotoimaan meidän yrityksemme kasvaa, kehittyä ja kulkea kohti unelmiamme. Tuo kriitikko on sarja ajatuksia ja me olemme enemmän kuin ajatuksemme. Vai onko joku muuttunut aasiksi ajateltuaan olevansa aasi? Kukaan ei siten muutu huonoksi ajattelemalla olevansa huono.
Riitta katseli minua silmät suurina ja ällistyksestä ymmyrkäisenä. Jatkoin vauhtiin päästyäni, että emme voi hätistää kriitikkoa mielemme nurkista, mutta voimme valita haluammeko tutustua siihen, vaikka se tuntuisi tunkkaiselta. Voimme valita toivottaa sen peremmälle mielemme tupaan ja tarjota sille kuppi kuumaa.
Haluatko tutustua mielesi kriitikkoon
Riitta oli pitkään hiljaa ja sanoi sitten ripaus huumoria äänessään tietävänsä seuraavan askeleensa kohti unelmaansa. Hän halusi oppia tuntemaan mielensä kriitikon ja ottaa selvää sen tarkoitusperistä. Lupasin olla käytettävissä, mikäli hän tarvitsisi apua tehtävänsä parissa. Vinkkasin vielä parista harjoituksesta tutustumisen tueksi. Saavuimme hengästyneinä ja posket punaisina parahiksi parkkipaikalle, läpsäytimme nahkaisilla rukkasilla ylävitoset ja toivottelimme hyvät päivän jatkot. Palataan, Riitta huusi hymyillen perääni. Peukutin, hymyilin takaisin, ja tunsin lämmön läikähtävän rinnassani.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT ® Tiina Tuomikoski, Helsinki
Yhteydenotot puh. 040 576 9756
