Ihmisiä on kuin muurahaisia,
Ne loputonta polkuansa taivaltaa.
On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia,
niin ettei heitä toisistaan voi erottaa.
Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen,
Niin kahta samanlaista eipä ois’.”
(Veikko Lavi – Jokainen ihminen on laulun arvoinen)
Itse kuulun siihen ikäluokkaan, joka muistaa radiossa soitettavan Veikko Lavin laulua – Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Laulussa lauletaan, miten jokainen ihminen on laulun arvoinen ja jokainen elämä on tärkeä. Laulu putkahti syvältä mielen sopukoista, kun pohdin muihin vertaamista ja sen vaikutuksia meidän ihmisten elämässä.
Erilaisuus on rikkaus eikä meidän tarvitse olla samanlaisia tullaksemme hyväksytyksi. Ja olemmehan me ihmiset kuitenkin lopulta hyvin samanlaisia, meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Meitä tulisi kohdella samanarvoisina ja yhdenvertaisina. Kuitenkin maailmassa tapahtuu edelleen paljon eriarvoistamista monella saralla. Häpeä saa meidät eriarvoistamaan muita ja myös itseämme. Joskus häpeä näyttäytyy häpeämättömyytenä ja silloin on tarve polkea muita ja nostaa itseään jalustalle. Ja kun häpeä näyttäytyy häpeällisyytenä, alennamme itseämme, tunnemme olevamme muita huonompia ja nostamme muita jalustalle itsemme yläpuolelle. Vertaillessamme itseämme toisiin, emme aina tunnista mistä se voisi johtua. Kun omanarvontuntomme on heiveröinen meistä tuntuu, että tuo toinen on osaavampi, viisaampi, kauniimpi, parempi kuin minä. Emme tällöin osaa nähdä omia vahvuuksiamme ja voimavarojamme realistisesti vaan pienennämme tai suurennamme itsemme riippuen siitä, kumpaan suuntaan häpeän vaaka on kallellaan.
Häpeästä kumpuaa myös kateus, toisella on jotain mitä minulta puuttuu ja se tuntuu sietämättömältä. Kateus voi joskus olla hyvinkin tuhoavaa. Jonkun toisen onni ei ole meiltä pois. Se ei tee meistä huonompia, jos joku on osaavampi jossain asiassa tai hänellä on luontaisia kykyjä, vaan me voimme olla osaavia jossain toisessa asiassa. Kun vahvistamme omanarvontuntoamme, vähenee tarve verrata itseämme muihin. Hyvä omanarvontunto on myös lääke kateuteen.
Me tarvitsemme lapsena peilejä, jotka kertovat meille omasta kelpaavuudestamme. Jos nämä lapsuuden peilit ovat vääristyneet, voimme katsoa itseämme aikuisenakin vääristyneiden peilien kautta. Emme lapsena osaa kyseenalaistaa meitä hoivaavia ja kasvattavia aikuisia tai vaikkapa koulukiusaajiamme, vaan sisäistämme häpeän ja koemme huonommuutta, mikä saa meidät vertailemaan, arvottamaan itseämme tai muita.
Häpeän varjo ei ulotu vain yksilöihin ja perheisiin vaan sitä on kouluissa, yhteisöissä ja organisaatioissa. Netin yhteisöpalveluista on tullut monelle nuorelle kanava, mitä kautta peilataan itseään ja omaa kelpaavuuttaan. Tällöin somekin voi aiheuttaa ja vahvistaa sekä ylläpitää häpeää, saaden vertailemaan itseään muihin tai pahimmillaan jopa tulemaan poljetuksi tai polkemaan muita ikävien kommenttien kautta. Somemaailmassa on myös paljon epätodellisuutta, vääristynyttä glamouria, joka voi olla jopa haitallista varsinkin nuorille, jotka hakevat hyväksyntää ja vielä paikkaansa tässä maailmassa.
Muihin vertaamisen sijaan onkin hyvä antaa itselleen hyväksyntää ja arvostusta, sillä jokainen meistä on laulun arvoinen <3
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Anne Ollikainen
Yhteydenotot puh. 040-5201416
www.tunnejahyvinvointi.fi
