Takanani on nyt terapiaopintojeni ensimmäiset kaksi lähipäivää. Olen ajatellut, että hyödynnän alusta asti terapiaopinnoissani oppimiani ja oivaltamiani asioita nykyisissä työtehtävissäni coachina ja työyhteisöjen valmentajana. Ensimmäisen opintojakson tärkeimmät oivallukseni liittyivät havaintojen ja tulkintojen erottamiseen toinen toisistaan – ja siihen, kuinka vaikeaa, mutta tarpeellista, työskentely havaintojen ja tulkintojen erottamiseksi voikaan olla. Tässä yksi kuvitteellinen esimerkkikeskustelu:
Matti näyttää surulliselta. Havainto vai tulkinta?
– Havainto. Itkevä ihminen näyttää surulliselta.
– Hmmm, voisiko kyseessä sittenkin olla tulkinta? Millaisten asioiden havaitseminen saa sinut tulkitsemaan, että ihminen on surullinen?
– Matilla on kyynel silmäkulmassaan.
– Hyvä, se on konkreettinen havainto. Mistä tiedät, että kyseessä ei ole esimerkiksi onnenkyynel tai allerginen reaktio?
– Hän kertoi ennen kyyneleen kihoamista surullisista asioista.
– Tarkoitatko työpaikan menettämisestä puhumista? Mistä tiedät, että työpaikan menetys on surullinen asia Matille?
– En mistään, mutta minä ainakin olisin surullinen, jos menettäisin työni.
– Uskotko siihen, että kaikki kokevat samalla tavoin asiat kuin sinä?
Tätä keskustelua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Joku voisi sanoa, että kyse on saivartelusta tai jankuttamisesta sen sijaan, että puhuttaisiin havaintojen ja tulkintojen erottamisesta. Sillä on kuitenkin väliä, että erottaa nämä kaksi toisistaan.
Itse havahduin koulutuspäivässämme siihen, että teen helposti tulkintoja ja ajatteluni perustuu usein olettamuksiin. Kokemukseni mukaan tulkinnat ja olettamukset aiheuttavat myös muiden kuin minun vuorovaikutustilanteissani paljon väärinkäsityksiä ja ristiriitoja. Esimerkiksi työyhteisöissä erityisen paljon vahinkoa syntyy silloin, jos asioista ei puhuta, vaan jokainen pyörittelee omia tulkintaketjujaan päässään ja kerää yhä enemmän havaintoaineistoa tulkintojansa tukemaan. Mitä pidemmälle tulkintojen ja olettamusten vyyhti pääsee kehittymään, sitä hankalampi työyhteisössä on päästä takaisin myönteiselle uralle vuorovaikutuksessa.
Kohtaan usein työssäni ihmisten puheissa niin kutsutun hankalan tyypin. Tämä tyyppi on se, joka valitsee itselleen vain kivoimmat työtehtävät, jättää aina tiskinsä tiskaamatta ja jolle ei koskaan sovi se, mitä muut ehdottavat. Pureudutaanpa esimerkin kautta tuohon viimeiseen kohtaan eli tyyppiin, jolle ei koskaan sovi se, mitä muut ehdottavat. Keskustelu voisi mennä näin:
– Sanoit, että Matille ei koskaan sovi se, mitä muut ehdottavat. Kerro jokin konkreettinen tilanne, jolloin viimeksi muiden ehdotukset eivät sopineet Matille.
– No ainakin viime toukokuussa, kun sovimme lomista, Matti ei suostunut ehdotukseeni siitä, että arvotaan lomaviikot jokaiselle.
– Sanoit, että Matille ei sovi koskaan, mitä muut ehdottavat. Olisiko jokin tuoreempi esimerkki, kun tuosta on jo kulunut melkein vuosi aikaa.
– Meillä on tapana syödä usein perjantaisin pizzaa töissä. Kaikki muut tilasivat viime perjantaina kinkku-aurajuusto-pizzan, mutta Matille se ei sopinut. Hän halusi salaatin. Tuli sellainen olo, että hän halusi näyttää, että me muut syödään epäterveellisesti.
– Kysyittekö Matilta, miksi hän halusi syödä salaattia?
– Ei kysytty. Fiilis oli jo mennyt kaikilta.
– Voinko pelkistää tämän kuvaamasi tilanteen?
– Sopiihan se.
– Kymmenen ihmistä tilaa pizzan ja yksi ihminen tilaa salaatin. Yksi pizzan tilanneista toteaa, että salaatin tilannut on pilannut fiiliksen kaikilta tilaamalla salaatin. Miltä tämä kuulostaa sinusta?
– No tosi tyhmältähän tuo kuulostaa. Huomaan, että itseäni harmittaa, kun en ole saanut aikaiseksi terveellisemmän ruokavalion aloittamista. Itse asiassa olen vähän kateellinen Matille, kun hän on tilannut salaatin pizzapäivänä jo monta kertaa.
– Hyvä kun tunnistit nuo tunteet itsessäni. Kun ne on tunnistanut, niille voi tehdä jotakin. Miten tuon kateuden voisi kääntää voimavaraksi?
– No, voisin kehua Mattia, ja kysyä, miten hän on onnistunut pysymään päätöksessään.
– Miten uskot sellaisen toimintatavan vaikuttavan Matin ja sinun väleihisi.
– Eipä kai siitä ainakaan mitään haittaa olisi. Useimmathan meistä tykkäävät siitä, että saavat ihailua ja positiivista palautetta.
Kirjoittamani esimerkit voivat vaikuttaa naiiveilta, suorastaan lapsellisilta. Väitän, että tarinat ovat lapsellisia, koska me kaikki sisimmässämme olemme aikuisellisuuden lisäksi myös lapsellisia. Vaikka olemme töissä suurimman osan ajasta järkeviä aikuisia, olemme välillä myös lapsia, jotka tuntevat esimerkiksi hätää, pelkoa tai raivoa, mutta myös riemua ja onnistumisen iloa. Joskus pienikin asia voi aiheuttaa päässämme ja jopa koko kehossamme tunnekaaoksen. Tunnekaaokseen voi saada helpotusta, jos pelkistää omat tunteensa ja ajatuksensa edellä kuvatunlaiseksi ketjuksi. Kuvaukseksi, miltä tilanne näyttäisi täysin ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Kun tämän onnistuu tekemään, omat reaktiot voivat parhaimmillaan saada hymyn huulille. Vika omaan huonoon fiilikseen ei ehkä sittenkään ollut hänessä, joka puristi sinappituubia väärästä kohtaa.
Ihminen tavattavissa -terapiakoulutusopiskelija Mari Blomqvist
www.paravita.fi puh. 045 8990228
Mari Blomqvist toimii työyhteisövalmentajana ja johdon coachina yrityksessään ParaVitassa. Mari tekee työtään inhimillisellä ja kuuntelevalla otteella, mihin hän koki saaneensa jo Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmasta paljon hyvää antia. Toukokuussa 2021 aloittamiensa terapiaopintojen myötä hän uskoo edelleen vahvistavansa sitä vankkaa pohjaa, jonka päälle voi rakentaa suhteen itseensä ja muihin, niin työssä kuin elämässä ylipäätään.
