Heikoinkin ihminen yltää rakkauteen

Heräsinkö vai onko tämäkin unta? Elämä on ihmeellistä…todella ihmeellistä. Kun kirjoitan tätä, ihminen minussa sanoo, ”älä viitsi”. Tietoisuus puolestaan yllyttää sormia tanssimaan.

Tommy Hellsten piirsi fläppitaululle toipumisen vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa ”tuska” laittaa minut liikkeelle. En jaksa enää. En tiedä mitä tehdä. Missä on vapaus? ”Muuta tietä ei ole”, kuten Tommy muistutti minua eilen lenkkipolulla. Kuuntelin äänikirjaa ”Elämän lapsi”.

Toipumisen toisessa vaiheessa ahmin tietoa ja yritän löytää ratkaisun kirjoista tai muista tiedon lähteistä. Tämä vaihe on tärkeä, mutta ongelma on siinä, että luulee olevansa ”perillä”, koska järki tietää. Järki tietää, mutta tunne ei helpota.

Kolmannessa vaiheessa näyttämölle astuu ”sisäinen lapsi”, jota kutsutaan emotionaaliseksi vaiheeksi. Kaikki menneisyyden kohtaamattomat tunteet ovat ”jäätyneet” kehooni, josta ne eivät vapaudu itsestään. Näistä tunteista on kirjoitettu ja laulettu niin paljon. ”Ellette tule niinkuin lapsi, ette taida sisälle päästä” sanotaan myös isossa kirjassa. Oma kokemukseni on, että tämä kolmas vaihe on ollut pelottavinta, koska häpeä estää tunteiden esille tulemisen. Sisäinen lapseni ei ole saanut entisessä elämässäni sitä syliä mitä hän olisi tarvinnut. Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut. Vahvuutta ja turvaa ei ole ollut, jonka varaan olisin voinut laskeutua. On ollut vaatimuksia, neuvoja ja ohjeita siitä, millainen minun tulisi olla. Häpeä on estänyt tarpeiden esille tulon. Minulle oli kehittynyt voimakas uskomus, että olen vääränlainen.

Neljännessä vaiheessa otan haparoivia askeleita ”uuteen elämään”. Tämän vaiheen on myös pelottava, koska todellinen minuus on alkanut tulla jo esiin ja valeminuus joutuu väistymään. Tämä näkyy ulospäin käyttäytymisen muutoksena. Minulle ei käykään enään kaikki asiat, kuten aikaisemmin. Olen itseni puolella. Ylitseni ei enää kävellä, eikä tule enää ”kissan ristiäisiin” vain miellyttääkseni ja säilyttääkseni hyvän tyypin maineen. Todelliset arvoni alkavat tulla esiin ja uskallan seistä niiden takana. Korjailen menneisyyden aiheuttamia vammoja ja tekemiäni virheitä vähitellen ja kasvan kasvamistaan.

Viidennestä vaiheesta ei paljon puhuta. Ehkä siksi, koska sanat eivät tahdo yltää siitä kertomiseen. Tai, että asia poikkeaa niin paljon valtaväestön ajattelutavasta, ettei sille ole tilaa. Mieleeni tulee taas Tommyn kirjasta vertauskuva perhosesta. Perhonen ollessaan toukka, hän ei tiedä olevansa perhonen, ennen kuin yhtenä päivänä kotelokauden päätyttyessä hän suoristaa siipensä ja leputtelee itsensä korkeuksiin. Maan matosesta on tullut ilmoja halkova iloa jakava ihme. Perhonen ei opiskellut kasvua ja kehitystä vaan se vaan oli ja seurasi vaistojaan. Ei hän myöskään välittänyt mitä kastemato tuumi jäädessään maahan makaamaan. Luonto on huikea ”opas”, kunhan vain katsomme sitä.

Joitain aikoja sitten aika oli kypsä omassa elämässäni kokea jotain, mitä en tiennyt olevan olemassa. Sen kuitenkin tapahtuessa olin täysin varma ja vakuuttunut, että tässä se on. Tätä olin etsinyt. Palaset loksahtivat kohdalleen ja sen jälkeen oloni muuttui pysyvästi.

Tietoisuus otti isännän roolin. Mitä tapahtui? Istuin hiljaa ja tarkkailin itseäni sekä ympäristöäni. Kysyin itseltäni olenko yhtä kuin kehoni? Vastasin ”en”. Jatkoin kysymyksiä olenko yhtä kuin tunteeni, mieleni, ajatukseni tai menneisyyteni? Kaikkiin vastasin, ”en”. Kuka sitten olen? Sitten se tapahtui.

Näin mielessäni huoneen täynnä sumua ja katossa kohdevalo suuntasi alaspäin paljastaen ihmisen. Sumu oli tietoisuus ja hahmo valokeilassa oli ”ihminen”. Kun valot sammutettiin jäljelle jäi vain sumu. Minulle annettiin keho, jotta voin tulla tietoiseksi todellisesta luonteestani. Todellinen luontoni voi havaita asioita silmieni ja korvieni kautta. Tai kuin avaruus ei tiedä olevansa avaruus, ellei siellä ole planeettoja.

Myöhemmin ajoin autolla pimeässä ja valot osoittivat mustaa tietä. Sumu lauttoja alkoin tulla eteeni, jolloin mieleni rakensi vertauksen. ”Niin kuin sumu tekee ilman näkyväksi, niin kehomme tekee tietoisuuden näkyväksi”.

Olen siis kulkenut elämäni ”unessa”. Olen luullut olevani yhtäkuin kehoni, mieleni, ajatukseni, uskomukseni tai menneisyyteni, mutta nyt ymmärrän, että kaikki on ollut ”harhaa”. Tarkoitan tällä sitä näkyvää osaa minusta miksi itseäni olen luullut. Ihmisenä olen todella rajallinen.

Tietoisuuden kertomiseen ei sanat yllä eikä mieli hahmota. Se on niiden tuolla puolen. Luulen, että kaikki maailman uskonnot yrittävät selittää tätä samaa asiaa. Tämä tietoisuus on meissä kaikissa, mutta niin lähellä, ettei sitä huomaa. Voin hahmottaa sitä myös siten, että piirrän tyhjälle paperille ihmisen hahmon, mielen, tunteet ym. Ajattelen olevani paperi. Hahmo tarvitsee peperin. Paperi ei tarvitse hahmoa. Se on niin selvää. Hahmon voi pyyhkiä pois, mutta paperi(minä) jään. Kun sen löytää se ei jätä epäselväksi onko se tämä. Oma kokemukseni on niin vahva, että en voi erehtyä siitä. Siksi uskallan kirjoittaa tästä. Ajattelen myös, että tämä on velvollisuuteni.

Kokemukseni vahvistaa myös sen, että itse ja niin monet etsivät itseään persoonana. Todellinen luontoni ei ole persoona, joten sitä ei voi löytää ”osapersoonien” seasta. Näkyvässä ihmisessä on osapersoonia, rooleja, tunteita, mieli ja ajatukset, joiden kanssa vaellamme tätä elämäksi kutsuttua aikaa.

Miksi minä sain kokea tämän ja miksi minä tulin tietoiseksi tietoisuudesta? Olen kulkenut vuosia etsiessäni rakkautta, koska sisälläni on ollut kaipuu rakkauteen. Olen etsinyt sitä ulkopuolelta ja kysynyt toistuvasti itseltäni missä sinä olet rakkaus? Tommyn luentolehtiö on piirtynyt mieleeni, jonka viides vaihe on sisältänyt arvoituksen. Sanat eivät ole yltäneet, mutta luottamus siihen, että kun polkua kulkee riittävän pitkälle niin ”kolkuttavalle avataan”.

”Löytöretkellä täällä näin, käy laivat kiirehtäin. Niin väsytetyin purjein sitä jotakin päin. Ne kuolinvuoteella ko vasta henkiin herää, ja hetken hengittää…. …jos oot jo perillä? ” -Yölintu

Ihmisten elämä kulkee vaiheiden kautta rauhaan ja vapauteen. ”Vaikeudet” elämässä tuntuvat raskailta ja elämä voi näyttää loppuvan taakkojen alle. Rakkaus ja turva ovat kuitenkin niin alhaalle laskettu, että heikoinkin ihminen yltää siihen. Sen saamiseen ei tarvitse tekoja eikä saavutuksia.

Ihmisen löytäessä tietoisuuden, taakat häviävät. Kun ei samaistu enää ”kärsimyskehoon” vapaus koittaa.

”Alkemisti” on löytänyt onnensa.

Ihminen tavattavissa -koulutusohjelmamme opiskelija Janne Korkeakangas
www.lahiterapia.fi

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.
Viimeisimmät:

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.