Äitimyytti, hyvästä, pyyteettömästä biologisesta äidistä elää ajatuksissamme, sisäisissä vaatimuksissamme ja mielikuvissamme. Tämä nostaa biologisen äidin illuusiomaiseen asemaan, jossa itsen ja omien tarkoitusperien tarkastelu on poissa, mihin ei mahdu itsekkyyttä tai omien etujen tavoittelua. Ikään kuin nainen saisi hedelmöittyessään jonkin syvän jumalallisen tietoisuuden elämästä, joka poistaa hänen vajavuutensa, traumansa, itsekkyytensä, erehtyväisyytensä, ihmisyyden raadollisuuden. Hänestä tulee äiti, laupeuden ilmentymä, Äiti maa, hyvyyden ja elämänlähteen antaja, maamme ja kansakuntamme pelastaja. Hänellä on täydellinen viisaus ja tietämys viattomien lasten näkökulmasta kaikkeen: itseen, ihmisyyteen elämään, yhteiskuntaan, politiikkaan. Naisen varjo on siirretty myyteissä äitipuoleen, osaamattomuus ja avuttomuus isämyyttiin. Jaloudesta vielä astetta hienompi versio yksinhuoltajuuteen.
Näiden myyttien keskellä me äidit, lapselliset ja lapsettomat, puolikkaat ja kokonaiset, etäällä ja lähellä, tahdomme olla kovasti maailman täydellisimpiä äitejä, tai äitipuolia – bonuksia. Ja samalla tiedämme että juurikin epätäydellisyys on ainoa mihin riitämme. Riittämättömyys johtaa meidät ehkä myös syvemmälle: epäterveeseen häpeään, jossa koemme, ettemme kelpaa itsenämme tai syyllisyyteen, jotka johtavat hyvittelyyn, asioiden peittelyyn, ulkokultaisuuteen tai toisten halveksuntaan.
—
Äitiyden yksi tärkeimmistä tehtävistä on kasvaa lapsen ja elämän myötä itse. Äitiyden syvyyttä on ymmärtää omat haavat, kivut ja riittämättömyys äitiyden äärellä – ja kantaa ne siirtämättä niitä lapsiin.
Äitiyden kipeä tehtävä on ymmärtää, ettemme voi pelastaa lasta vaikeilta tunteilta, vaan meidän tulee antaa hänen tuntea ja kohdata elämä – ja seistä hänen rinnallaan. Äitiys ei ole suorittamista. Äitiys ei ole kilpailemista. Äitiys on mitä suuremmissa määrin rakkautta, jossa mahdollistamme lapsellemme mahdollisimman monta rakastavaa aikuista lapsellemme. Äitiys on rakkauden antamista vaikeilla tavoilla: nähden pienten kipukohtien sijana isoja kokonaisuuksia. Äitiys on oppimista itsestä, enemmän itsensä näköiseksi tulemista ja sitä kautta esimerkkiyttä lapselle.
Äitiys on sitä, että osaamme väistää oikeassa kohdassa ja olla tavoitettavissa toisessa hetkessä. Äitiys on hiljaisia kyyneliä, huokauksia. Äitiys on toisten aikuisten arvostamista: Lapsen isän, äitipuolen, opettajan tärkeyden arvostamista. Äitiys on sykähdyksiä sydämessä. Äitiys on rikkinäisyyttä, epätäydellisyyttä. Sillä sitä kautta näytämme lapsille, ettei heidänkään tarvitse olla täydellisiä. Äitiys on kannattelua ja irtipäästämistä. Äitiys on aina vähän rikki ja sitä kautta ehjä. Äitiys on hiljaista lempeää rakkautta ilman itsensä korottamista.
—
Äitiyttä on sinussa, minussa, lapsellisella, lapsettomassa, kokonaisessa ja puolikkaassa, etä- ja lähivanhemmassa. Se on meissä naisissa, jokaisessa. Äitiyden ajatus voisi olla äitejä, äitihahmoja ja naisia yhdistävä. Etenkin silloin kun heitä yhdistää samat lapset.
Moni äiti, äitipuoli, etä-äiti, äiti, joka haluaisi olla äiti muttei ole saanut lasta, jää tänäkin äitienpäivänä yksin. Monen äidin kyynel tai vaikeat rakkauden teot jäävät Ilman huomiota, ilman kiitosta, ilman nähdyksi tulemista, arvostusta. Omistan tämän kirjoituksen teille te hienot, upeat naiset. Kaikenlaiset kauniit. Rohkeat ja raadolliset.
Ihminen tavattavissa – terapeutti, uusperheasiantuntija Taru Meritie
Ajanvarukset Järvenpään vastaanotolle tai verkkovastaanotolle:
puh. 045-6616775 tai sähköpostitse taru.meritie[at]entente.fi
Lisätietoja: www.uusperhe.fi
