Hyvä elämä

09.12.2019

Elämä kolhii ja tuottaa henkistä kipua meille kaikille, se on väistämätöntä.  Psykoterapeutti Jon Frederickson erottelee kivun ja kärsimyksen toisistaan. Kipu on osa elämää, johon kuuluu niin ilon kuin surunkin hetkiä. Kärsimys sen sijaan on seurausta siitä, ettemme suostu kohtaamaan elämää, ja vallitsevaa hetkeä sellaisena kuin se on. Siten kärsimys on valinnaista, kun ensin tämän asian todella sisäistämme.

Elämän kohtaaminen tarkoittaa myös kaikkien niiden tunteiden kohtaamista, mitä vallitseva hetki meissä herättää. Jos emme kykene kohtaamaan tätä hetkeä ja sen meissä jo herättäneitä reaktioita, tuottaa se meille tavalla tai toisella lisää kärsimystä. Kärsimys ilmenee monimuotoisesti, kuten esimerkiksi ihmisten välisinä konflikteina (suurina tai pieninä), masennuksena ja henkisenä pahoinvointina, fyysisenä kipuna, merkityksettömyyden tunteina tai yksinäisyytenä. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Kun meiltä löytyy kykyä kohdata elämä sellaisena kuin se on, kipuineen kaikkineen, uskallamme heittäytyä elämään täysin rinnoin pettymysten ja kipujen jälkeenkin. Luomme rohkeasti uutta, muodostamme syviä ihmissuhteista ja rakastamme täysillä, huolimatta siitä, että ennemmin tai myöhemmin nämäkin asiat herättävät meissä myös kipua, kun joudumme luopumaan jostakin itsellemme rakkaasta.

Kivun kohtaaminen on kuitenkin vaikeaa. Henkiselle ”valaistumisen” tai muutoksen matkallekin lähtevä ihminen tulee herkästi muodostaneekseen matkansa määränpäästä mielikuvan, jossa ei enää tarvitse kohdata kipua ja elämän arvaamattomuutta. Sinne matkatessaan hän haluaa kieltää elämän tuottaman kivun, sillä kaikenhan tulisi olla lopulta auvoista ja ihanaa. Tämä vaikuttaa harhakuvalta ja tuota harhaa ylläpitäessään ihminen tulee luoneeksi itselleen lisää kärsimystä kieltämällä tämän hetken ensisijaisuuden. Meidän on mahdollista lakata aiheuttamasta itsellemme tarpeetonta kärsimystä oppimalla kohtaamaan elämän sellaisena kuin se on. Tämä pitää sisällään sen, että suostumme elämään läpi ne tunteet joita elämä meissä herättää. Jos turvaudumme defensiiviseen käyttäytymiseen, alamme luoda elämäämme tarpeetonta kärsimystä. Defensiivinen käyttäytyminen on tavalla tai toisella elämän ja sen meissä herättämien reaktioiden kieltämistä. Se on nykyhetken tai tulevaisuuden kontrollointia, tunteiden tukahduttamista ja kieltämistä, muiden tai oman itsen syyttämistä siitä mikä on. Jopa mindfulness tai uskonnollisuuden harjoittaminen voivat väärin käsitettynä olla pakokeino, jolla ihminen pyrkii irroittautumaan omasta tunnekokemuksestaan. Defensiivinen käyttäytyminen on siis yhteenvedettynä kaikki ne tiedostetut ja tiedostamattomat tavat, jolla me tätä elämää vastustamme.

Tämä voi kuulostaa aika kovalta, sillä eihän meillä esimerkiksi lapsena ole mitään edellytyksiä kohdata traumaattisia kokemuksiamme. Aikuisenakin totuuden kohtaaminen on vaikeaa, mutta samalla ainoa tie, joka voi johdattaa tähän hetkeen ja siten kärsimyksen vähenemiseen -  vaikkakaan ei elämän tuottaman kivun loppumiseen. Emme voi etukäteen kerralla luopua kaikesta, vaan elämän vastustuksesta luopuminen on jatkuvaa todellisuudessa elämistä ja vallitsevan hetken hyväksymistä.

Kun lakkaa pyristelemästä elämää vastaan, on mahdollista kokea rauhaa myös kivun ja surun hetkinä. Elämä ei aina vastaa sitä toivemielikuvaa, jonka olemme siitä mielessämme rakentaneet. Voimme välttää tarpeettoman kärsimyksen, kun luovumme elämälle asettamistamme ehdottomista vaatimuksista. En tarkoita sillä sitä, etteikö elämässä kannattaisi ponnistella saavuttaakseen jotain haluamaansa, päin vastoin. Kyse on siitä, tekeekö ponnistelunsa yhteistyössä tämän hetken reaaliteettien kanssa.

Ehkä siis yksi keskeisimmistä opeista, jonka voimme pyrkiä välittämään myös lapsillemme, on kyky kohdata elämä sellaisena, kun se kulloinkin ilmenee. Auttaa heitä sietämään elämään kuuluvia epävarmuuksia, haasteita ja pettymyksiä. Tämä ei tietystikään tapahdu sillä, että olemme heille ankaria ja jätämme heidät yksin selviämään elämän heittämien haasteiden edessä. ”Siinäpähän kärsit ja opit mitä elämä on” -ajattelu ei ole paras mahdollinen tapa lähestyä asiaa. Tällöin lapsi juuri joutuu turvautumaan defensseihinsä. Ennenkin kyse on siitä, että autamme heitä kohtaamaan todellisuuden, ja siinä samalla empaattisesti autamme heitä käymään läpi todellisuuden heissä herättämät tunteet. Joskus se vaatii meiltä vanhemmilta lujaa rakkautta ja sen sietämistä, että rakas lapsemme itkee, huutaa ja  kipuilee. Tunteet kuuluvat lapselle ja ne hänelle sallittakoon, mutta saatamme tehdä lapsellemme karhunpalveluksen, jos opetamme hänelle, että hän saa haluamansa, mikäli nostaa pystyyn todellisen tunnemyrskyn. Mikäli lapsi saa tahtonsa läpi tuon tunnemyrskyn päätteeksi, saattaa hän virheellisesti oppia, että elämä antaa hänelle mitä hän haluaa, kunhan hän riittävästi sitä vastaan protestoi. Tällainen oppi on resepti, joka tuottaa lisää kärsimystä myöhemmin elämässä.

Usein vanhempina me haluaisimme suojata lapsiamme elämän aiheuttamilta kivuilta ja toivoisimme että he saisivat helpon elämän. Se on luonnollista, mutta ylitsevuotava suojelun tarve saattaa kuitenkin kieliä myös omasta puutteellisesta kyvystämme kohdata elämään kuuluva arvaamattomuus. Totuushan on, että kaikki meistä täällä joutuvat kohtaamaan kipua ja siksi yksi vanhemmuuden tärkeistä tehtävistä on auttaa lasta kohtaamaan nämä tilanteet, jotta heille muodostuu kyky kulkea niiden läpi ja jatkaa matkaa eteenpäin (Toki lapsen ikä ja asioiden vakavuus huomioiden). Enkä siis tarkoita, että vanhempien pitäisi jotenkin masinoida kipua lastensa elämään, kyllä elämä siitä huolen pitää. Kun lapsi saa lisäksi kasvaa ympäristössä, jossa hän kokee olevansa arvokas, tärkeä ja rakastettu, on hän saanut matkalleen paljon psyykkisiä eväitä, jotka auttavat häntä reagoimaan joustavasti elämän näyttäessä hänelle niin kauniit kuin nurjatkin puolensa.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Veli-Matti Anttila, Turku
Ajanvarauksen puh. 050 3770148

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.