Hyvä vai huono? 

Siinäpä vasta kysymys. Monessa, ellei ihan kaikessa on ne molemmat puolet. Onko henkinen hyvinvointi egosentrisen maailmankuvan hyvä vai huono ilmentymä? Ja mitä siitä seuraa. 

Milloin me astutaan seuraavalle askelmalle ja onko sitten jo myöhäistä? Mietin myös, että millaisen henkisen pääoman omaava ihminen voi havaita itsessään tämän egosentrisen ajattelun. Jos ei ole olleenkaan kohdannut itseä ja omaa ihmisyyttään ja sen rakennuspalikoita, niin onko mahdollista nähdä tätä problematiikkaa. 

Aika ajoin liikutan itseäni johonkin paikkaan, johon mun ei pitäisi tehdä mieli mennä. Mutta menen. Niin nytkin viikonloppuna. Istuin seuraamassa moottoriurheilua. Kyllä, sitäkin, mutta ensisijaisesti havainnoimassa ihmisiä. Se on niin mielenkiintoista. Mukavaa siinä on se, että uusi ympäristö vahvistaa havaintoja. 

Ja eniten se on oman itseni observointia. Siitä on kymmenen vuotta, kun olen viimeksi istunut kyseisessä katsomossa. Minusta on ihanaa tuntea, että en ole enää se sama ihminen joka olin silloin. Sehän olisi kamalaa. Ei meistä kukaan ole.

Viikonlopun tapahtumat nostaa esille keskustelun hyvinvoinnista, tarkemmin sanottuna henkisestä hyvinvoinnista. Olen käyttänyt sitä hästägiä kauan aikaa sitten, kun aloin vähän oivaltaa elämää ja voi kuinka koin ajattelevani suuria. 

Onneksi lapsi ei syntyessään tiedä millaisiin prosesseihin joutuu, vaan on onnellisen tietämätön siitä mitä on tulossa. Ehkä nämä orastavat oman itseni oivaltamisen ensiaskeleet olivat vuonna 2012 tai jotain sellaista. 

Siitä on siis 13 vuotta aikaa ja lyhyesti tätä avaan siksi, että tuo aamulla ilmentynyt ajatus on saanut paljon rakennusaineita matkan varrella -lihaa luiden ympärille. Illalla ajattelin, että saisi tulla aamulla ajatus, joka jollain tavalla muuttaa mun elämää. Siivotessahan se sitten tupsahti. 

Pohdintaa siivitti keskustelu, jossa minua inspiroi henkisen hyvinvoinnin käsitteen suppeus, jota en oikein tahtonut tai ehkä tahdosta ei ollut kyse, vaan kyvystä ymmärtää. Joku oli eilen sanonut ”mikä tahansa antaa henkistä pääomaa, niin silloin on raha fiksusti käytetty”. 

Jollain tavalla mun korvaan särähti se, että lauseessa mainitaan raha. Rahalle annetaan merkitys ja rooli. Minusta tuntui, että se oli egosentrisen maailmankuvan omaavan ihmisen lause. Ihmisen, joka näkee oman itsensä hyötymisen suurena arvona ja panostuksen kohteena.

Olen aika lailla pihalla trendeistä, vaikka välillä koitankin pitää esimerkiksi pitää huolta kunnosta ja siten tukea myös tuota henkistä hyvinvointia. Samoin ruokavaliolla on iso merkitys hyvinvointiin. Omalla kasvissyönnillä on myös eettinen pointti, mutta näen että ihmisen tietoisuuden lisääntyminen voi jollain aiheuttaa sen, ettei eläimen liha enää sovi ravinnoksi. Toiselle omalla polulla ei tule sellaista vastaan.

Hyvinvointi ja tässä erityisesti ”henkinen hyvinvointi” on kovin trendikästä ja siksi se viiltää syvällä jossain. Minusta tuntuu, ettei me olla päästy siitä loopista eteenpäin. Somen myötä ihminen jämähti tähän totuuteen ja nyt hän katsoo tyytyväisenä omaa kuvaa ruudulla. 

Hetken tyytyväisyys saattaa vaihtua hetkessä itseinhoon tai mihin tahansa julmaan kohtaamattomuuteen itsen kanssa. Oman navan ympärillä pyöriminen sairastuttaa ihmisiä ja vie meitä huonoon suuntaan. Egosentrinen ajattelu on niin yleistä, että veikkaan harva huomaavan edes sitä: ”Syö sitä, tee tätä, lue se tämä tai tuo”.

Lopulta mikään niistä ei tuo ratkaisua, se on suurta huijausta, Ihmisen olisi hyvä luopua kaikesta ja pysähtyä kuulemaan mitä sisällä tapahtuu. Ja sitä ihminen ei tee, koska hän kokee sen olevan kuolema. Ilman ammattia, omaisuutta, statusta, lasten statuksia, omia meriittejä tai pankkitilillä olevia säästöjä, autoa, kynsiä, ripsiä, tissejä ja ihan mitä vaan. Koko listan kirjoittaminen vapisuttaa minua. 

Se saa jonkin sisäisen anturin tunnistamaan, että nyt menee kyllä liian pitkälle. Mutta ei. Minä mietin tällaisia asioita ja siksi haluan kirjoittaa niistä. 

Palaan juurille, alun kysymykseen. 

Tänään pohdin henkistä hyvinvointia, onko se egosentrisen maailmankuvan hyvä vai huono ilmentymä?

Ajattelen, että ihmisen tulee tehdä töitä oman itsensä kanssa ja silloin henkinen kasvu on palvelemassa hyvää, mutta missä se raja jossa olisi syytä siirtyä seuraavalle tasolle. Olisiko se hetki, jolloin on riittävän tietoinen, toisin sanoen parantunut traumoista, ja voisi valjastaa oman olemisen muiden käyttöön. Ja vielä niin, ettei silloin aleta terapoimaan muita vaan kehittämään monia asioita, joita ihmiset omissa tuskissaan ei osaa kehittää. 

Ihminen on niin omien traumojensa vanki, että hänen luovuus, eli kyky ratkaista ongelmia on kovin rajallista ja kuormittavaa. Minusta tuntuu, että me ollaan siirtymässä henkisen kasvun ja kehityksen trendistä jollain aikavälillä (jota en tule näkemään) yhteisen paranemisen tielle, jossa ei makseta palvelusta rahalla, koska se tuntuu olevan niin Last Season. 

Raha alkaa menettää otetaan ja pian on arvossa ihmiset, jotka eivät omista mitään, mutta pystyvät rakastamaan ja kulkemaan sydän auki tällä maan kamaralla. 

Olisiko se seuraava askel hästäg hengellinenhyvinvointi

Rauhaa maanantaihin.

Kirsi Kesäniemi, Tommy Hellsten -instituutin opiskelija

Viimeisimmät:

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.