Olin viime viikonloppuna erään kasvuyrityksen johtoryhmän kanssa strategiapäivillä. Lähes kaksi vuorokautta melkein taukoamatonta puhetta, mielipiteitä, näkemyksiä, kannanottoja, kyseenalaistamisia, väittelyitä jne… Todellista olympiahenkeä ja satakymmenottelua parhaimmillaan. Huomattavaa oli, että vahvojen näkemyserojen aikanakaan ei syntynyt ensimmäistäkään riitaa henkilöiden välille. Mieleeni palautui elävästi ne aikaisemmat organisaatiot, joissa olen kokenut vastaavaa. Ja samalla myös muistin, taas kerran, mikä näitä erikokoisia organisaatioita yhdistää. Ne kaikki ovat menestyneet huomattavasti ympäristöään paremmin.
Usein johtoryhmissä, tiimeissä tai missä tahansa yhteistä päämäärää tavoittelevissa ryhmissä syntyy sisäisiä mielipidejoukkoja. Yleensä ollaan joko samaa mieltä tai sitten eri mieltä. Kaikkein pahinta on se, kun ei olla julkisesti mitään mieltä. Keskitytään vain oman tontin varjelemiseen… myös muiden mielipiteiltä. Aika vahva olettamukseni on, että kaikilla on kuitenkin jonkinlainen mielipide. Usein olen näitä ”ulostuloja” kuullut palaverien jälkeen käytävillä.
Miksi pelkäämme omaa mielipidettämme?
Olemmeko omien mielipiteidemme panttivankeja? Jos olemme, niin miksi? Vaikuttavatko siihen epävarmuus, asenteet vai kulttuurimme? On aika vaarallista sekä itsellemme että toisille, että emme tuo yhteiseen tekemiseen liittyviä ajatuksiamme julki. On myös todella harkitsematonta, että niiden julkistamista ei sallita toisten puolesta. Olisi paljon hyödyllisempää saada kaikki näkemykset yhteisten päätösten pohjaksi kuin se, että uskotellaan yhden henkilön tietävän kaikki näkökulmat. Päätösvaltahan ei muutu vaikka ihmisten mielipiteitä kuunnellaan.
Rohkeus kertoa mielipiteensä rakentavalla tavalla ja samalla vastaanottavuus rakentavalle kritiikille on osoitus henkisestä vahvuudesta. Hyödyllisen ja auttavan kritiikin seulominen myrkyllisten kommenttien joukosta on tärkeää. Ensimmäiset auttavat meitä yhdessä ja erikseen eteenpäin oikeaan suuntaan. Jälkimmäisten unohtaminen on oman mielen kannalta vain positiivista. Kysymys on myös siitä, että uskalletaan pyytää apua oman ajattelun valuvikoihin sekä iloitaan aidosti siitä, että muutkin onnistuvat omissa haasteissaan.
Lisää päitä käyttöön
Aika monessa organisaatiossa ollaan vain muutaman yläkerran pään varassa, kun toimintaa suunnitellaan. Henkilöstön kädet ja jalat ovat varmasti tehokkaassa käytössä ja potentiaali sen tehostamiseen on pieni. Mitä jos hyödynnettäisi enemmän koko henkilöstön näkemyspotentiaalia? Sitä voimavaraa, joka kyseenalaistaa ja kyselee ”tyhmiä”. Niitä ajatuksia, jotka ärsyttävät ja joihin ei ole aikaa. Kuunnellaan mielipiteitä, joiden takana ovat yleensä kokeneet ja osaavat ammattilaiset.
Kannustan yrityksiä ja muitakin organisaatioita suunnittelemaan sellaiset kokouskäytännöt, jotka vauhdittavat strategiaa ylhäältä alas ja ottavat palautetta vastaan alhaalta ylös. Ei aina mikään helppo juttu, mutta onnistumisen todennäköisyys koko osaamispotentiaalin hyödyntämisessä on suuri ja kaiken sen vaivan arvoinen. Useinhan meillä ei ole aikaa suunnitella, mutta on paljonkin aikaa tehdä asiat kahteen kertaan.
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija, johtajan paras kaveri Jari Hellstén
