Ihminen, joka ei uskaltanut elää rakkautta todeksi

Olen jumissa välitilassa, reiluuden vuoksi erossa sekä Rakkaudesta että Pelosta. Kuin lapsi joka ei halua eron jälkeen loukata kumpaakaan vanhempaansa asettumalla jommankumman puolelle. Pakenen vastuuta, sillä valitsemalla yhden, kääntää toiselle selkänsä ja se on sietämätön ajatus – että hylkäisin, sillä minut on hylätty ja tiedän että se on kamalinta mitä toiselle voi tehdä. Niinpä olen hylännyt itseni. Mutta en menetä siinä oikeastaan mitään, sillä minuthan on jo hylätty, joten ei tunnu enää missään. Se on helpompaa näin, sillä kun on elämättä omaa elämäänsä, voi elää niin kuin toiset haluavat ja silloin ovat kaikki tyytyväisiä! Paitsi minä itse. Mutta sillä ei ole väliä, sillä minuahan ei ole, minut on hylätty. 

Ja onhan totta myös tämä: Kun toinen on onnellinen, minä olen onnellinen. Voin siis olla onnellinen ilman omaa elämää, riittää että olen elossa! Ja elossahan minä olen. Tässähän minä tätäkin kirjoitan. Mutta se ei ikävä kyllä ole paljon sanottu. Se on aika surullista ja siihen on tultava muutos. Minä haluan elämäni takaisin! Vaikka kuka olisi minut historiassa hylännyt, niin sillä ei ole mitään merkitystä – minä en enää toimi niin kuin muut! Minä pidän minusta ja vain sillä on merkitystä, sillä tämä on minun elämäni, eikä siinä tarvitse kenenkään muun kuin minun viihtyä. Toki siinä väistämättä tulee myös muita viihtymään, kunhan elän itseni ensin näkyväksi. Selvitän kuka olen ja miksi tänne olen syntynyt. 
 

Näkymätön Rakkaus

Rakkaus on läsnä jokaisessa sydämemme lyönnissä ja ilmassa jota hengitämme, se on läsnä jokaisessa hetkessä jossa olemme. Rakkaus on kuitenkin vain energiaa ja tarvitsee kasvot ja kehon tullakseen näkyväksi. Se on erottamaton osa elämäämme, mutta niin hienovarainen että se on helppo jättää huomaamatta. 

Sulje hetkeksi silmäsi ja herkistä kaikki aistisi. Tunnetko Rakkauden läsnäolon? Onko sillä jokin ominaistuoksu? Ehkä se tuoksuu samalta kuin äitisi kun oli vielä pieni lapsi… Onko sillä jokin ominaismaku, -väri, -taajuus? Miten Rakkaus sinulle näyttäytyy? Mihin se on kietoutunut ja itsensä piilottanut? Millä tavalla se juuri sinua yrittää lähestyä? Rakkaus on kaikkialla ja sen voi tuntea niin monella eri tavalla. Antaudu havainnoillesi ja anna niiden täyttää sinut suloisella läsnäolollaan. Äidin vastaleipomien pullien tuoksu, auringonsäteet aamukasteessa, metsäpuron iloinen solina, perhosten kepeä liihottelu kukkaniityllä… Maailma on täynnä Rakkautta odottamassa ilosta täristen että löydät sen! 
 

Näkymätön Pelko

Mikä estää minua olemasta minä? Pelkohan se. Mutta mitä tuo pelko on? Miten se on saanut minusta niin vahvan otteen ja piiloutunut salakavalasti jonnekin etten sitä huomaisi? Aikamoinen pelkuri tuo pelko, ei edes uskalla minulle näyttäytyä. Koska tietää ettei mahda minulle mitään, että haihtuu pois kuin aamukaste niityltä auringon noustessa jos vain käännänkin valoni sitä kohden. Siksi se pysyy piilossa ja yrittää vedellä naruistani sieltä käsin… Pysyä hallinnassa ja tuntea siten olevansa turvassa. 

Pelko ei ole totta, vain Rakkaus on. Mutta tunnen sen läsnäolon, samoin kuin Surunkin… kummatkin varjoissa kyyhöttävät ja häpeävät olemassaoloaan.. Kunpa saisin heidät tulemaan esiin… Toivon että Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma auttaa minua löytämään reitin heidän luokseen, että voin yllättää heidät takaapäin ja halata koko minussa olevan Rakkauden voimin! Sillä Suru ja Pelko minussa haluavat tulla nähdyksi ja Rakastetuksi. Mutta niitä pelottaa, koska ne tietävät olevansa tärkeitä tunteita ja pelkäävät sulautuvansa Rakkauteen ja menettävänsä olemassaolonsa Rakkauden rinnalla.

Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmamme opiskelija nimimerkillä ”Tavoitteena Rakkaus tavattavissa”.

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.