Ihmisen paikka elämänsä keskiössä

Tällä hetkellä suurin syy varhaiselle sairaseläkkeelle siirtymiselle ovat  mielenterveysongelmat. En usko olevani kovin väärässä, jos väitän että juuri uupumusperäinen masennus on suurin ryhmä tämän ilmiön sisällä.

Jos katsomme makrolukuja, Työterveyslaitoksen professori Guy Ahonen on kollegojensa kanssa tullut tutkimuksissa siihen tulokseen, että työkyvyn lasku maksaa yhteiskunnalle vuositasolla 43 miljardia euroa. Tämä luku tulee käsitettävämmäksi kun tietää että Suomen budjetti on 50 miljardia.

Maassamme soivat siis massiiviset hälytyskellot. Teemme virheen, jos emme osaa näitä kelloja oikein tulkita. Ne nimittäin kertovat jotain siitä miten me tällä hetkellä elämme, eivät niinkään siitä millaisia ihmisiä uupuneet ovat. Uupuneet eivät ole huonoja ja epäonnistuneita ihmisiä vaan barometrejä, jotka kertovat että jokin on vialla tavassamme elää ja tehdä työtä. Herkimmät ihmiset reagoivat nopeimmin. Emme pääse eteenpäin tämän massiivisen ongelman ymmärtämisessä jos aina kaadamme vastuun uupuneille sen sijaan, että tutkisimme tapaamme elää. Mitään ei voi muuttaa ellei ensin suostu kohtaamaan ongelmaa.

Mikä sitten on ongelma? Se on siinä, että emme näe ihmistä, näemme vain ihmisen suorituksen. Ihmisen syvin tarve on nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarve. Jos ihminen työssä, sen arvoissa ja sen johtamiskulttuurissa, ei ole keskiössä vaan siellä on hänen välinearvonsa suorittajana, silloin ihminen joutuu panemaan syrjään kaikki ihmisenä olemiseen liittyvät asiat. Ihminen yrittää keskeyttää ihmisenä olemisen työajaksi. Hän siis astuu syvimmästä tarpeestaan syrjään ja yrittää selviytyä. Ja tämä juuri synnyttää uupumusta, ei työnteko. Työn tekeminen synnyttää väsymyksen, ei uupumusta. Uupumus on syvempi ilmiö ja henkisempi. Siitä on merkkinä esimerkiksi juuri se, että vaikka lepää, ei palaudu.

Uupumuksesta ei voi toipua ellei ymmärrä uupumukseen johtanutta polkua. Muuten sen vain toistaa lomalta palattuaan ja löytää itsensä pian entistä pahemmasta tilasta.

Kauppalehti teki joitakin vuosia sitten kartoituksen jossa se kyseli noin tuhannelta uupuneilta syytä heidän tilaansa. Yli kahdeksankymmentä prosenttia ilmoitti syyksi sen, ettei esimies kuuntele eikä kohtaa. Siis, ihmisen syvin tarve, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve on ohitettu.

Mikä avuksi? Arvojen pitää muuttua. Ihmisen tulee palata elämänsä keskiöön. Ei riitä että tämä todetaan julkilausumissa, vaan sen pitää olla totta johtamisessa ja esimiestyössä. Tehokkuutta ei voi ulosmitata ihmisyyden kustannuksella. Oikea tehokkuus syntyy työnilosta, innovatiivisuudesta ja luovuudesta. Tähän päästään vain syvällisten oivallusten ja muutosten kautta. Mitä suuremmassa määrin tämä on juuri johtamiskysymys. Ei voi johtaa toista, ellei näe häntä. Silloin johtaminen jää pelkäksi asiajohtamiseksi, jossa ihminen unohtuu tehokkuusvaatimusten jalkoihin. Toista taas ei voi nähdä ellei näe itseään. Mitä syvemmin johtajat ja esimiehet alkavat tiedostaa omaa ihmisyyttään, omaa keskeneräisyyttään ja tarpeitaan, sitä paremmin he kykenevät näkemään muut. Kun näkee toisen, kunnioittaa toista. Silloin johtamisesta tulee ihmisten johtamista ja työntekijöiden syvin inhimillinen tarve, eli nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarve, tulee huomioiduksi.

Ei voi antaa mitään sellaista mitä itsellä ei ole. Siksi nyt juuri pitäisi kiinnittää suurta huomiota siihen miten johtajat ja esimiehet itse jaksavat. Onko heillä riittävä tuki vai ovatko he puun ja kuoren välissä? Omistajien ja henkilöstön välissä. Itse olen huomannut toimiessani johtajien mentorina, että kun johtajalla on paikka missä hän voi olla avoin, kohdata omia pelkojaan ja riittämättömyyttään,  pelko vähenee. Kun pelko ja riittämättömyyden tunne vähenevät, asiat eivät välttämättä muutu, mutta johtajan suhtautuminen asioihin muuttuu. On helpompi ja väljempi olla kun selustatuki on varmistettu. Silloin asiat muuttuvat asioiksi ja niitä on helpompi toimittaa. Tämä johtajien hyvinvointi siirtyy sitten esimiestyössä alaspäin ja vähitellen koko organisaatioon. Näin hyväntahtoisuus valtaa alaa ja työnilo saa mahdollisuuden kehittyä. Asia on loppujen lopuksi aika yksinkertainen: ruvetaan rakentamaan tätä maata ihmiselle eikä rahalle. 

Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja, Tommy Hellsten
Yhteydenotot: www.wisdomhouse.fi

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.